Kotisokeroinnin ABC osa 1: Sokerimassan valmistus

Kuvasin muutama viikko sitten snäppiin, kuinka kokeilin ensimmäistä kertaa sokerointia kotona ja sain useamman viestin, jossa mua pyydettiin tekemään blogiin sokerointijuttu!

Olen käynyt sokeroinninssa jo iät ja ajat ja se sopii herkälle iholleni kaikista parhaiten kaikista ihokarvanpoistomenetelmistä. Höylääminen ärsyttää ihoa ja vahaliuskojen kanssa tuloksena on vain aivan karmea sotku. Sokerointi ei välttämättä ole kaikista kivuttomin tapa poistaa karvoja, mutta itseäni  se ei satu juuri ollenkaan. Tämä on siis todella yksilöllistä.
Sokeroinnin ainoa miinus on sen todella kova hinta! Paketista, johon kuuluu sääret, kainalot ja bikiniraja saa maksaa pahimmillaan yli 80€! Tiedän, että jollain kosmetologienkin on tienattava, mutta aloin miettimään voisinko mitenkään hoitaa tuon saman homman kotona?

Itseasiassa siskoni valmisti mulle aivan ensimäisen sokerimassan ja eipä muuta kuin kokeilemaan! Olin yllättynyt, miten helposti karvat irtosivat jo ekalla kokeilukerralla ja sokeroin samaan syssyyn niin kainalot, bikinirajan kuin jalatkin.
Sokerimassa levitetään aina vastakarvaan ja vedetään myötäkarvaan ja tärkeintä karvan irtoamisen suhteen on massan oikea koostumus. Muista myös tarkistaa, että sokerimassa on ehtinyt jäähtyä tarpeeksi, eli tässä kohtaa ei kannata olla hätähousu! Kuuma sokerimassa polttaa nimittäin ihon herkästi. Itse annoin sokerimassan jäähtyä pöydällä ainakin 30min. Massan voi uudelleenlämmittää mikrossa.

Tämä määrä riittää säärien yhteen sokerointikertaan.

Tässä ekassa postauksessa opastan sokerimassan valmistuksen! Sokerimassan voi tilata myös netistä, mutta minusta sen valmistus kotona on melko helppoa ja etenkin halpaa. Purkki sokerimassaa maksaa netistä tilattuna n.15€ ja kotona sama määrä valmistuu hmm…..Eurolla?? Sokerimassaan tulee vain kolme ainesosaa:

  • 8 rkl sokeria
  • 1rkl sitruunamehua
  • 1rkl vettä
Sokerin pitää alussa juuri ja juuri kastua.

Sokerimassan valmistus:

Laita ainekset pieneen kattilaan. Nestettä pitää olla sen verran, että seos ei ole heti lirua. Keitä aineksia miedolla lämmöllä niin kauan, että seos muuttuu hieman kellertäväksi. HUOM! Älä polta massaa tai anna sen muuttua liian tummaksi, koska sen jälkeen se on pilalla! Oikeanlaisen koostumuksen saaminen kestää n.5-8min ja itse pidin hellaa kutosella ja sen jälkeen madalsin lämmön vitoselle (meidän induktiossa 9 on maksimi). Kaada sokeriliru esim. pakasterasiaan, jotta voit lämmittää lämmittää massaa mikrossa. Liian jäähtynyt massa muuttuu liian kovaksi ja sitä on vaikeaa työstää.

Liian vaalea massa -> keitä vielä….
Sopiva hunajainen väri -> Lopeta keittäminen!
Liian tumma väri -> Ketuix män!

Muista: Massan valmistus vaatii kärsivällisyyttä ja mahdollisesti pieleen menneitä kokeiluja. Älä siis hermostu, vaikka massa ei ekoilla kerroilla onnistu ja sitä on vaikeaa työstää. Itse tein kaksi epäonnistunutta kokeilua ja massa meni molemmilla kerroilla liian kovaksi.
Kun opit miten kauan massaa pitää keitellä ja millä mittasuhteilla, niin sen valmistus on sen jälkeen helppoa. Tähän vaikuttaa myös paljon hella jota käytät!
Sokerimassaa voi säilyttää rasiassa huoneenlämmössä, mutta mun kokemuksien mukaan sen tarttumiskyky heikkenee yli viikon säilytyksen jälkeen. Seuraavassa osassa näytän kuinka sokerimassalla poistetaan ihokarvat 🙂 .

Vinkkejä:

  • Muista olla varovainen kuuman sokeriliemen kanssa ja käytä hämmentämiseen esim. puista lusikkaa yms.
  • Sokeri lähtee astiasta hyvin pois, kun jätät sen likoamaan fairyveteen.
  • Jos sokerimassaa menee pöydälle, se lähtee helposti pois jäähtyneenä.
  • Älä lämmitä massaa liian pitkiä aikoja mikrossa, n.10s maksimissaan!

Oletteko kokeilleet sokerointia kotona?

fityoutoo

4 vastausta artikkeliin “Kotisokeroinnin ABC osa 1: Sokerimassan valmistus”

  1. Mä kokeilin 2kk sitten ekaa kertaa ja oli kyllä kaikkein paras kokemus tähän mennessä. Itselle oli kaikkein kivuttomin, ei oikeastaan tuntunut missään. Massa on myös helppo valmistaa, vaikka ajoitus onkin tärkeä.

    Kaikkein paras oli se ettei kainaloihin ole tullut sellaista inhaa kutiavaa sänkeä, mikä sheivatessa tulee. Mulla ainakin iho on niin herkkä kainaloissa, että se sheivaus sänki kirjaimellisesti raapii ihon verille. Se jos mikä on kivuliasta, varsinki siinä vaiheessa kun paidat kuivuu kiinni… Toisekseen mennyt 2kk ja mulla vasta nytten kasvua niin että tarttee toistaa.

    • Ajoitus onkin alussa kaikista haastavinta siinä valmistuksessa. Menee helposti se massa liian kovaksi ja ainakaan itse en saa sitä enää tarttumaan ihoon (vaikka olis laittanut talkkia alle!).
      Mulla tulee sheivaamisesta ihan ihottumaa, kun iho ärsyyntyy. Sokeroinnista ei ole koskaan tullut mitään!

  2. Itse oon käyny sokeroinnissa aina ammattilaisella, joskus kokeilin sellasella valmiilla massalla ite, mut siitä ei kyl tullu yhtään mitään.. Nyt tästä ohjeesta innostuneeta ja säästöä tavoittelevana opiskeliana eka kokeilu erä just laitettu kulhoon jäähtumään. 🙂 Tosin kun nyt kaadoin sen tohon purkkiin aloin epäillä et näinköhän meni ihan liian tummaks, mut kohta se nähdään kun yritän käydä tositoimiin. 🙂
    Kiitos tästä ohjeesta erittäin paljon!! 🙂

  3. Itsekkin olen käynyt iät ajat ammattilaisella, pieneltä paikkakunnalta pois muuton jälkeen ja vakio sokeroijan luopumisen tuskassa sekä kaupungin huimien hintojen sekä hinnoittelu periaatteiden myötä opiskelija pudjettini todellakin kiittää tästä vinkistä! Tämän iltaa olen tässä harjoitellut josko se oikea koostumus rupeaisi tuolta löytymään ja pääsisi testaamaan jos itseltä luonnistuisi jatkossa.. Joskus olen kokeillut (useita vuosia sitten) kaupan sokerimassalla ja siitä ei kyllä tullut yhtään mitään, joten siihen tosiaan 15 e purkkiin verrattuna tämä on huipuhalpa kokeilu joka toivottavasti tuottaa myös tulosta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 18
Tykkää jutusta