Kotona taas..muttei kauaa!

Kotona ollaan! Viime yönä oltiin vihdoin perillä kahdentoista maissa.
Oli ehkä virhe laittaa meikeläinen alkumatkasta rattiin, koska vihaan ajaa kovalla sateella ja köröttelen kuin mikäkin mummeli! Sitten tulikin rekka eteen ja avokkini mukaan ”tos olis ollu vaikka kuinka monta kohtaa ohittaa”. Joo, kyllä mä tiedän, että tuo meidän auto kyllä liikahtaa aika tehokkaasti ja olisinkin varmaan ehtinyt sen sata kertaa ohi, mutta kun……….
Mummeli-ajotyyli on muuten paljon paljon parempi kuin pankkineiti-ajotyyli. Tai ainakin n.390€ edullisempi ;)!

Viikosta jäi todella hyvä fiilis! Reilu neljä päivää landella oli ihan sopivasti ja viikonloppuna olikin Ilosaarirock. Tämä oli mun kahdestoista kerta!!! Luojan kiitos taivaalta ei tullut tätä mitä normaalisti koko ajan tänä kesänä (niinkuin nytkin…) joten saatiin olla kengät kuivana koko viikonloppu. Koska olin yllättäen hyvin selvinpäin, niin festari aukes taas vähän eri tavalla ja meni lähinnä rauhakseen musaa kuunnellessa ja hengaillessa kavereiden kanssa, eikä esimerkiksi jonottaessa kaljajonossa tunnin välein. Ilosaari ei ole ehkä musiikin suhteen mikään kovin ihmeellinen festari, mutta käytiin me katsomassa ainakin JVG, Elokuu, Pariisin kevät ja PMMP kuunneltiin toisella korvalla. Harmittaa, kun eilen piti lähteä niin aikaisin, enkä nähnyt enää GG Caravania, joka olis varmaan ollut tosi hyvä!!

Festarilook!  
Elämäni kuumin festarihoito! Sanonpahan vaan, että olen maailman onnekkain nainen!!!!

Tällä viikolla onkin taas edessä kurinpalautus mitä tulee liikuntaan ja etenkin ruokavalioon! Käytiin me onneksi perjantaina Joensuussa salilla, mutta se on laiha lohtu, kun miettii miten paljon normaalisti treenaan viikossa! Siihen kun lisätään vielä aamupalaa lukuunottamatta ”löysin rantein”-tyyppinen ruokavalio, niin kohta on löysää muutkin kuin ranteet!
Onneksi meillä oli festarialueella oma kylmälaukku mukana, kun mulla on oltava koko ajan jotain syötävää nykyään mukana. Jos ruokailuväli venähtää yli parin tunnin, niin mulla on välittömästi huono olla. Siksi esim. hedelmiä on ihan hyvä pitää mukana! Nykyään saa jo todella monesta paikasta noita pieniä kylmälaukkuja ja jos tarkoituksenasi on pitää  kolmen tunnin ruokailuvälit, niin miten edes voit elää ilman kylmälaukkua?? 🙂 Olen itse huomannut, että ennen sitä sortui helposti johonkin paniniin tai muuhun herkkuleipään, kun vaikka matkustaessa alko maha kurnimaan. Tossa kylmälaukussa menee mukana oikeastaan mitä vaan ja se on siten itsestä kiinni täyttääkö sen tupla-patukoilla vai jollain järkevällä! Jos haluaa välttää maitotuotteita, niin sitten pakkaa vaikka muutaman keitetyn kananmunan ja leivän + hedelmiä. Niillä pärjääkin taas kolme tuntia eteenpäin! Hiilarikammoisella voi sitten olla vaikka pieni salaatti ja siinä lihat päällä. Tässä on muuten mun yksi uusi suosikki välipalarintamalla eli Danonen juotava prodejugurtti. En toisaalta pidä siitä, että pakkaus kuormittaa aivan turhaan luontoa, eikä tuosta pullosta kokonsa puolesta ole edes juomapulloksi (3,3dl), mutta juotava jugurtti on kyllä älyhelppo välipala. Rasvaa on 0,3% ja koko pullossa 149kcal, joten jos kiristelet jo kesäkuntoon 2013 niin tää on sulle!
Makuina on hieman esanssinen mansikka ja ihan kiva metsämarja ja makeutettu sukraloosilla ja asesulfaami k:lla.

Vaikka viime viikko ei ollut mikään ravintoterapeutin unelma, niin olen kuitenkin päässyt irtautumaan mun hysteerisyysmoodista sen verran, että jätän kivuliaat katumusharjoitukset väliin ja keskityn tähän hetkeen. Ei se auta kun pakata taas salikamat ja ostaa jääkaapin taas täyteen raejuustoa ja rahkaa :). Se olkoon tämän viikon missio! Mietin jopa, että voisin taas kokeilla kuinka minun ja herra rintafileen yhteistyö lähtisi taas pelaamaan parin kuukauden huonon vaiheen jälkeen. En nyt mitenkään erityisesti ikävöi kanaa tai rintafilettä, mutta helppoutensa ansiosta sitä kyllä mielelläni laittaisin ja olen kuiteskin viimeiset 5vkoa syöny lähinnä jauhelihaa! Yllättäen kanan koipien kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta nehän ne onkin sitä terveysruokaa parhaimmasta päästä…NOT!
Minua aivan oikeasti harmittaa se, että pikku-hurri on päättänyt laittaa ruokamieltymykseni uusiksi. On todella outoa, että jotain jota olet syönyt ennen joka päivä onkin yht äkkiä maailman epämiellyttävintä! Kiitän kuitenkin korkeuksia, että voin syödä edes jotain järkevää. Olen nimittäin kuullut nyt tarinan jos toisenkin siitä, miten eka puoli vuotta on menty ranskalaisilla ja pannukakuilla!

Täällä kotona ei kovin pitkään joudeta vanhenemaan, koska huomenna lähdenkin sitten Tampereelle työreissulle! Katotaan kuinka poikki mä olen tämän viikon jälkeen, kun edellinen otti vähän kunnon päälle. Nyt mulla on kuitenkin sellainen fiilis, että olo alkaa normalisoitua ja eiköhän tää tästä muutenkin helpota. Ai eikö. No, en minä sitä halunnut kuulla :).
Ostin muuten ekat mammahousut. Legginssit, joissa on varmaan metri ylimääräistä kangasta mahan kohdalla ja ne oli vielä vähän ylimitoitetut mulle. Useimpien housujen kohdalla (pl farkut) ei ole vielä mitään hätää ja tässä tilassa ollessa Britney Spears tyyppiset lantiofarkut toimii taas upeasti. Ainoa vaan, että muuten mun kroppa ei toimi ehkä kauheen upeasti lantiofarkkujen kanssa :D.

Eli juuri tällaiset farkut pukisin mielelläni päälle….Hmm…

Kohta pitää ostaa jotkut äitiysfarkutkin, koska mun lempifarkkuleggareista ei mee enää nappi kiinni ja niihin tuli haarakiilaan reikä! Olikohan se joku vinkki?? Vinkki yrittää olematta sulloutumatta enää niihin :D. Kohta mäkin pyörin pelkäsyään jossain perkeleen tunikoissa ja terveyssandaaleissa! Ihanaa olla pikkuisen pläski! Mutta hei, sisälläni kasvaa pieni ihminen purkkarit jalassa, joten eiköhän unohdeta hetkeksi narutopit ja mikroshortsit! <3

fityoutoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta