Lähtö reissuun: Ekana mielessä salin sijainti vai X-asentoon altaalle?

banff11 (1 of 1)Joskus jo aikaa sitten luin Jutta Gustafsbergin haastattelun lomailusta. Kuten varmaan moni muukin on huomannut lehtijuttujen perusteella, niin hänkin on jollain tavalla ehkä löysännyt pipoa, kun oma fitnessura on ohi. Elämässä on muutakin, kuin ruokien purkittaminen ja treeniaikataulun sumpliminen, eikä kaikessa mennä dieetin ehdoilla. Hän kertoikin jutussa, että kun ennen matkusti esimerkiksi etelänlomalle, niin eka selvitettävä asia kohteessa oli kuntosalin sijainti ja varustelu ja kuinka omat ruat saa otettua mukaan. Ja tietysti se saako kohteessa dieettiin soveltuvaa ruokaa? Nämä ovat juuri ne asiat, joita itsekin olen viime päivät pähkäillyt.
No hei – ei todellakaan 😀 !

Olen huomannut, että on paljon mielipiteitä siitä, pitäisikö lomalla oikeasti vain rentoutua poolilla löhöillen mojito kourassa, vai onko ok, jos lomallakin salitreeni se päivän kohokohta? Sehän on tietysti jokaisen oma päänvaiva, mutta mitäs olette mieltä asiasta?
Mä haluan nyt tarjota oman näkökantani asiasta ja kertoa miten asian koen nyt, kun itse lomailen ilman lasta ja oikeastaan ilman mitään aikataulua tai ”velvoitteita”.

banff12 (1 of 1)

Mulla oli tälle Kanadan lomalle ensisijaisesti kaksi tavoitetta; Ensimmäinen on ehdottomasti ottaa kaikki irti yhteisestä ajasta hurrin kanssa, koska emme pitkään aikaan ole olleet missään kaksistaan (siis yhtä iltaa tai viikonloppua pidempään). Täällä voimme olla taas pariskunta, eikä pelkästään äiti ja isä, tai siis pappa ja mamma kuten lapsemme meitä kutsuu 🙂 . Voidaan tehdä yhdessä juttuja ja puhua muistakin kuin siitä, mitä laitetaan ruoaksi ja monelta toinen tulee töistä ym… Siis tajuatte varmaan, niistä arkisista jutuista!banff14 (1 of 1)
Toinen mun tavoite oli kokea mahdollisimman paljon asioita tästä paikasta, tietysti rennolla aikataululla ja omat ”haasteeni” huomioonottaen. Ei siis todellakaan niin, että meillä on minuuttiaikataulu joka päivälle tehtynä ja mahdollisimman paljon jotain turistireissuja varattuna kalenteriin. Meillä on ollut yksi järkätty aktiviteetti päivässä, tai siis eilen vuokrattiin pyörät tosin ihan kaksin ja lähdettiin omin nokkinemme ajelemaan. Mutta esim tänään ollaan menossa hotellin kylpylään ja meille on hieronnat varattuna jo etukäteen. Muuten päivä on pyhitetty ihan vain oleilulle ja tänään käydään myös keskustassa hakemassa tuliaiset (saatoin löytää jotain myös itselleni Footlockerista….). Tulaisista sitten enemmän kuvamatskua instassa (katrivee), joten sieltä voitte vakoilla…

Mulla on henkilökohtaisesti ollut se tilanne viime kuukaudet, että en todellakaan ole päässyt treenaamaan milloin vain huvittaa ja nyt kesällä olen ollut Benin kanssa kaksin kotona. Siitä ei siis tosiaan lähdetä salille tai jumppiin miten vain ja iltaisin olen ollut aika väsynyt välillä. Lapsen kanssa oleminen on tietenkin ihanaa (ja ajatus siitä, että hän voi olla lomalla hoidosta!), mutta toki myös pienen tauon jälkeen aika vaativaa. Siksi mä nautinkin nyt täysin rinnoin täällä siitä, että voidaan käydä vaikka joka päivä yhdessä salilla, joka sekin on aivan luxusta!!! Meillähän oli hurrin kanssa tapana treenata yhdessä ennen kuin saatiin lapsi, mutta nykyään se on mahdotonta.  Mä en nyt tarkoita, että me siellä salilla hirveästi mitään ”yhdessä” tehtäis, mutta kiva kuitenkin mennä sinne kaksin. Toinen juttu on tietysti se, että treenaamaan voi mennä just silloin kuin huvittaa, eikä kukaan estele! Sen takia mulle oli aivan itsesään selvää, että treenikamat lähtee mukaan! Eilen tosiaan vuokrattiin myös pyörät ja käytiin pyöräilemässä ja patikoimassa reilu pari tuntia vuorilla. Sit ollaan kävelty ja täällä on myös ohjattua ryhmäliikuntaa ja hyvä sali.

banff15 (1 of 1) banff16 (1 of 1)

Aika paljon siis riippuu mun mielestä, kuinka paljon arjessa pystyy treenaamaan ja kuinka paljon se elämä normaalisti pyörii sen kuntosalin ympärillä. Oikeasti, jos joka viikko pumppaa painoja tai juoksee lenkkiä sen 5-6krt viikossa, niin ehkä yksi kevyempi viikko voi olla toisinaan ihan paikallaan…? Mun mielestä ihmisen suhde liikuntaan ei ole ihan terveellä pohjalla, jos eka asia, jota miettii lomakohteessa on se, onkohan salilla smith-kone ja riittävästi käsipainoja tai että tarjoillaankohan aamupalalla riittävän terveellistä ruokaa!? Lomalla täytyy osata rentoutua ja itselleni nimenomaan rentoutumista on elää ilman aikataulua ja sitä, että kukaan ei tarvitse mua just nyt tekemään jotain! Ruoan suhteen mulla on perusrunko kunnossa, enkä tosiaankaan täällä elä pelkällä ”vähärasvaisilla proteiininlähteillä ja puhtailla hiilareilla”! Kun katsoo tän hotellin aamupalaakin, niin on ihan hullu jos ei ota iloa siitä irti – tosin tässäkin se kohtuus taas mielessä!banff17 (1 of 1) Itse en tosin pysty myöskään vain löhöilemään joka johtuu varmaan siitä, että tylsistyn aika nopeasti. Sellainen altaalla makoilu ei siis ole mun juttuni, mutta tiedän monia, jotka voivat koko viikon vain ottaa aurinkoa ja hei – mikäs siinä! Varsinkin kiireisen ja aktiivisen arjen lomassa tollainen viikko voi olla ihan paikallaan ja jos perusjutut ovat kunnossa, niin viikko ei kenenkään kunto tuhoa, ei fyysistä eikä ulkoista kondista! Sekin turvotus, jota lomalla saattaa tulla lähtee kyllä viikossa pois, jos pystyy palamaan normaaliin terveelliseen ruokailurytmiin ja liikuntaan loman jälkeen.banff13 (1 of 1)

Itse en siis voisi kuvitella lomaa ilman liikuntaa, mutta en tosiaan siitä syystä, että ahdistuisin treeniputken katkeamisesta tai muutaman lisäkilon ottamisesta! Vaan tosiaan siksi, että täällä voin todella treenata niin paljon kuin huvittaa ja koska vain! Nautin menemisestä ja actionista niin kauan, kuin kropan mielestä se on ok ja varmaan tossa marraskuussa tulee aikoja, jolloin mä vaapun eteenpäin etanavauhtia kuin mikäkin eläkeläispingviini ja muistelen tätä ihanaa ja aktiviista lomaa jolloin vielä jaksoi mennä ja painaa!
Mutta hei, mites teillä homma menee lomalla – lähteekö salikamat mukaan? Onko liikunnnasta vaikea irroittautua kun matkalaukku on pakattu? Stressaako jos reissussa ei tule liikuttua??

fityoutoo

3 vastausta artikkeliin “Lähtö reissuun: Ekana mielessä salin sijainti vai X-asentoon altaalle?”

  1. Mulle, varsinkin lasten syntymän jälkeen, loma tarkoittaa sitä, että on aikaa liikkua. Arki on aikataulutettua ja kiireistä, lapsilla on omat harrastukset joihin kuskaaminen vie aikaa. Lisäksi välillä on itse töiden jälkeen niin väsynyt, että ei jaksa liikkua. Otan lomalle aina reenikamat mukaan ja nautin siitä kun on aikaa ja energiaa liikkua päivittäin ja perheellekin jää vielä aikaa! 😊

  2. Ajankohtainen aihe. Juuri lomalle lähdössä.

    Perheenä mennään eli pieni lapsi mukana, joten ajattelin ottaa viikon ihan rentoutumalla/kevyellä viikolla. Haluan olla perheelleni läsnä, enkä viipottaa pitkin katuja etsimässä hyvää treenisalia. Toki otin kamppeet varalta pienesti mukaan, jos sattuu salia lähistöltä löytymään. Kun muut nukkuvat päikkäreitä, voin muutaman kerran käydä kevyesti pumppailemassa. Mutta jos itseäkin väsyttää, jään perheen kanssa nukkumaan. Simple as that! 🙂

    Aikuisten kesken asia voisi olla jo toisin ja luulen, että matkakohdekin olisi eri tavalla valittu. Kuten itsekin mainitsit, että pienen lapsen vanhempana on arjessa usein luovittava, jotta pääsee treenaamaan. Ja kun sitten olisikin se viikko aikaa, niin toki olisi mukava käyttää se aika myös treenaamiseen hyvällä omallatunnolla.

    Nyt mennään lapsen ehdoilla. Ja ai että, kuinka kivaa onkaan tulossa!

  3. Meillä lomakohteet valitaan niin, että hotellissa ja lähistöllä on hyvä urheilumahdollisuudet! Arki kun on niin kiireistä, niin lomalla on ihana treenata enemmän ja silti ehtii viettää aikaa perheen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta