Läski mikä läski?

Kun saan asiakkailta viestiä, niin hyvin usein niissä kerrotaan, kuinka paljon oma kehonkuva vaikuttaa negatiivisesti elämään. ”Nään peilissä vain läskiä, en ole sinut itseni kanssa, ällötän itseäni” – tällaiset fiilikset nousevat esille lähes jokaisessa yhteydenotossa, jossa kaivataan apua omalle kuntoprojektille. Tiedän aivan tasan mistä he puhuvat, koska olen itse ollut koko nuoruuteni tanakka, enkä ole saanut valitettavasti geeneissäkään kovin imartelevaa vartalotyyppiä; Minulla on pitkä selkä ja lyhyet ”persjalat”. Vaikka aika pitkä matka on kuljettu noista ”pullanhuuruisista vuosista”, niin oma ajatusmaailma muuttuu todella hitaasti. Ehkä siihen tarvitaan myös henkistä kasvua ja sitä, että oman navan tuijottaminen pikkuhiljaa vähenee. Äidiksi tuleminen on siirtänyt ainakin mulla fokusta reilusti pois omista vatsamakkaroista muihin asioihin. En silti sano, että aina olisi helppoa olla omassa kropassaan.

porukoilla
Tuon lauseen jälkeen on paikallaan laittaa yksi peiliselfie :D!

Nykyään se, että olen saanut pysyvästi muutettua omia elintapojani on kuitenkin paljon tärkeämpi juttu lopulta, kuin itse lukema vaa’assa. Itseasiassa en ole ollut kiinnostunut painostani enää pitkään aikaan(sen jälkeen kun pääsin raskauden jälkeen tavoitteeseeni), vaan nyt yritän tehdä tästä perisuomalaisesta tanttarasta jotain hieman atleettisemman näköistä. Itselleni laihuus ei todellakaan ole mikään juttu, vaan muotojen saaminen oikeisiin paikkohin. Kropan muokkaaminen on järkyttävän pitkällinen prosessi, vaikka laihduttaminen on loppujenlopuksi hyvin yksinkertaista ja nopeaakin. Lihas kasvaa kuitenkin piinallisen hitaasti ja se vaatii ei vain oikeanlaista treeniä, niin myös paljon sitä treeniä ja tottakai tarpeeksi ravitsevaa ruokaa.

Nykyäänhän on normaalia, että me naiset kuolataan paremman näköisten naisten kroppia :). Mun mies sanokin mulle joskus, että mun facen news feedissä on paljon enemmän kuumia naikkosia kuin hänellä. Itseäni ne toki myös motivoi, koska nähdessäni täydelliset jalat (joita itselläni ei koskaan ole ollut) nälkäni kasvaa yhä enemmän ja tekee mieli salille.
Nämä kuvat eivät silti aina anna ihan realistista kuvaa ja varsinkin hämyisessä valossa ja hyvillä poseerauksilla  (jotka itseltäkin napsahtaa jo aika luontevasti!) saadaan aika paljon siloiteltua totuutta. Salin pukkarissa nappastu habakuva, kun kädet ovat treenin jäljiltä ”pumpissa”, ei ehkä anna ihan luotettavaa kuvaa henkilön lihaksikkuudesta…Tai vatsalihaksista, joita ei oikeasti ole ehkä olemassakaan… 😉

 salilla2

Mua nauratti kun ihana Anna eli tuttavallisemmin ”Too big to be me Anna” kirjoitti joskus blogissaan, ettei hän ymmärrä, että joku jaksaa hänen ”röllyköistään” innostua. Aika moni kuitenkin innostuu, kun blogi on niin suosittu! Mutta ehkäpä blogin salaisuus piileekin osaksi siinä, että siellä niitä röllyköitä vilahtelee, eikä pelkkää täydellistä sixpäkkiä hämyisessä valossa…?
Kun mä katsoin itse noita eilen ottamiani ”kuntokuvia” niin aika toivottamalta tää tilanne näyttää! En tiedä millaset discovalot tai peräti totaalinen pimeys pitäs kuvaustilanteessa olla, että tää totuus mun täydellisestä muodottumuudesta muuttuisi muuksi! On jotenkin toivotonta, että mun omistautuminen (okei 80% ajasta…) tälle terveelliselle elämäntavalle ja salilla hikoilu ei vaan tunnu tuottavan tulosta – tai jos tuottaakin niin olen sille sokea. Tälläkin viikolla mä oon käyny kolmesti treenaamassa persposket kuumottaen ja sunnuntaina menen taas. Vaatteet päällä tilanne on siedettävä, mutta tulee aina mietittyä näyttäisinkö tasan samalta jos treenaisin 0 tuntia viikossa ja söisin vain terveellisesti. Silti mä katselen niitä ”täydellisiä jalkoja” facebookista ja jaksan uskoa, että vielä joku päivä – eli luultavimmin siellä Dementiakodin päiväbingossa, mä esittelen näitä mun täydelliseksi treenattuja koipiani muille mummeleille, jotka hetken päästä unohtavat kuka mä edes olin… 😀

koivet_joulukuu
Tässä sitä on. Esimerkki täydellisen epä-atleettisista jaloista.

Mä sanon silti kaikille teille siellä, jotka tuskailette peilin edessä omaa muodokkuuttanne tai muodottomuuttanne, että aina on jotain tehtävissä! Okei, ehkä nyt 175 senttistä fitnessmallia ei tästäkään kotiäidistä ihan hetkeen tule, mutta tähtäin on aina ylöspäin! Kuten sanoinkin, niin tärkeintä on kuitenkin ennen kaikkea muuttaa niitä omia elämäntapojaan ja positiiviset muutokset seuraavat toisiaan! Ehkä oman ahterin tuijottelu henkkamaukan sovituskopissa ei välttämättä ole se paras ”motivaatiopommi” joten älkää helvetissä menkö sinne jos siellä tulee vain paha mieli :D. Salille siitä heti paikalla ja hauis hirveeseen pumppiin! Ja äkkiä kuva facebuukkiin!  
Ja jos siellä on lukijoissa on joku, jolla on omasta mielestään täydellinen kroppa, niin ilmoittautukoon välittömästi. Mä haluan kuulla miltä elämä täydellisessä vartalossa tuntuu.

fityoutoo

11 vastausta artikkeliin “Läski mikä läski?”

  1. Hyvä kirjoitus!! Itsekin tykkään hakea motivaatiota treenikuvista. Ja samoin välillä tuntuu etten edisty minnekään. Ja kropan mallihan mulla on mahdollisimman epänaisellinen. Raajat ottaa lihasta ja hävittää rasvaa suht hyvin, mutta keskivartaloihra on ja pysyy. Näytän siss mätisäkiltä johon on tökätty neljä tikkua 😀

    • No et voi näyttää :D! Vaadin kuvia! Mulla ottaa lihasta tasan yksi paikka; Etureidet. Sitä ei varmaan huomaa…

  2. Noi vaatekauppojen sovituskopit pitäis kyllä kieltää lailla. Ihan hirveet ne valot, ei oo itku kaukana kun omaa pyrstöö ja sen muhkuraisia muotoja kattelee niistä peileistä samalla kun huomaa ettei ne farkut mahdu kiinni.

    • Muistan kun menin joskus dieetin loppumetreillä henkkamaukan sovituskoppiin kokeileen farkkuja. Koko oli pienin ikinä, mutta kyllä kroppa ei paljon niissä valoissa saanu armoa… Huh huh…Oli sellanen fiilis, että oonko mä OIKEESTI edes ollut millään dieetillä?

  3. Itseään on niin vaikea nähdä realistisesti ja ennen kaikkea olla tyytyväinen. Monesti kuitenkin kun katselee esim. vanhoja kuvia niin hämmästelee, että olinpa hyvässä kunnossa vaikka kuvanottamishetkellä oli silloinkin tyytymätön itseensä..

  4. Mulla on noin periaatteessa oikein kiva vartalo. Tykkään erityisesti pitkistä jaloistani ja käsistäni. MUTTA kymmenisen vuotta sohvaperunaelämää kera jaffakeksien ja kolme raskautta, niin nykytilanne on voi voi. No, suunta on nyt käännetty sohvalta salille 😉

  5. Minustakaan ei koskaan saa sitä gasellinkoipista fitnessmallia, mutta tiedätkös, olen ottanut asenteekseni että ”kaikki hyvä tulee pienessä paketissa!”. 🙂 Koskee myös meikäläisen ”supersuurta” lihaskasvua 😀

    • Totta puhut! Kilo kerrallaan siis! (Tai meidän tapauksessa ehkä paremminkin 00,5grammaa kerrallaan :D….)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta