"Mä olin joskus kunnossa"…

Älkää huoliko, täältä ei ole tulossa mitään ”äää mä oon niin läski”-tyyppistä vollotusta :). Jennien SUPERihanan kommentin motivoimana ajattelin nimittäin kirjoittaa aiheesta, eli mistä tietää, että muutos ajattelutavoissa on onnistunut. Ei  siis ”tämän vuoden muutos” vaan ”elämänmuutos”.
Jutta ja puolen vuoden superdieetit-jakso oli taas taattua laatua – pomppasi heti tämän kevään (kevät, huom!) odotetuimpien tv-sarjojen joukkoon! Aika moni varmaan kotosalla mietti, että mitenkähän onnistuu jatkon kannalta, kun ruokailu- ja liikuntatottumukset käännetään yht äkkiä niin päälaelleen lyhyessä ajassa! Samaa mietin itseasiassa itsekin.

 
Niinkuin 99% ylipainotapauksista, niin tässäkin tapauksessa oli kyse pääkopan ongelmista, eli lohtusyömisestä ja ahmimisesta ”yön pimeydessä”. Samalla vedetään kertarysäyksellä ruokavalio tiukille ja rankat treenit tulevat mukaan kuvioihin. En usko, että motivaation säilyttäminen pidemmällä tähtäimellä on todennäköistä, mutta tässä tapauksessa tilanne on tietysti eri, koska myös tv-ohjelmien päätähdillä (eli laihduttajilla) on paineita onnistumisesta ja koko ajan joku katsomassa perään. Ja se varmasti motivoi! Kyllä sinne salille on vaan sata kertaa helpompi raahautua, kun joku on siellä odottamassa – varsinkin jos liikunta ei ole aikaisemin todellakaan innostanut.

Täytyy myös muistaa, että se että pikkusen lisää liikuntaa tai vähän vähentää hiilareita ei yleensä valitettavasti auta. Muistan itse keväästä, miten suoraansanottuna helvetillisen työn ja tuskan takana joka ikinen kilo oli! Mikään ei todellakaan tule ilmaiseksi.
Päässä täytyy siis saada jotain pysyviä muutoksia aikaiseksi, ennen kuin voi sanoa että ”olen tehnyt elämänmuutoksen”. Tähän on pari hyvää mittaria:

– Liikunta ei tunnu enää pakkopullalta, vaan saat siitä iloa ja energiaa
– Opit kuuntelemaan kroppaasi etkä pelkästään omia tekosyitäsi
– Sinun ei tee mieli herkutella päivittäin = terveellisestä ruoasta tulee elämäntapa
– Silloin kun herkuttelet, niin et koe siitä huonoa omaatuntoa (enkä nyt puhu niistä joulunajan konvehtiövereistä…sehän tulee kenelle vain! 😀 )

Mitä söit aamupalaksi??

Nämä edellämainitut kohdat saattavat kuulostaa jonkun korvaan kliseeltä, mutta ne pitävät (ainakin omien kokemuksieni mukaan) aika hyvin paikkansa! Tämän voi varmaan allekirjoittaa jokainen, joka on saanut onnistuneesti pudotettua painoa (ja saanut pidettyä itsensä kunnossa). Harmittaa myös se, että usein moni sanoo, että ”olin joskus hyvässä kunnossa”. Joskus on siis tehty hurjasti hommia ja saatu hienoja tuloksia ja sitten sen kaiken annetaan valua kankkulan kaivoon! Se kertoo, että päänupissa ei ole siinä tapauksessa tapahtunut vielä riittävän suuria muutoksia. Ja itseänsä on aina helppo huijata.

Palataanpa treenihommiin. En sitten yhtään valehtele jos sanon että jalkani olivat taas elämäni jumissa! Taidan jättää vielä tänään salilla ainakin takareidet rauhaan… Kävely teki kipeää ja kun muutenkin tämä meno muistuttaa virtahevon ja lonkkaleikatun mummon risteytystä, niin ultrakipeä persus ei mitenkään helpota elämää… Mutta itsepähän tätä kerjäsin!
Yritän ottaa tänään vähän rauhallisemmin salilla, koska ylävartalojumi tämän alavartalojumin lisäksi ei houkuttele! Tämä nyt on muutenkin yhtä ähkimistä tämä elo välillä…

Käykö teille muuten koskaan niin, että mielenne tekee hirveästi esim. makeaa tai muuta herkkua ja sitten katsottuanne jonkun motivoivan ohjelman herkkuhimo katoaa?

Itselläni teki torstaina illalla aivan hirveästi mieli tuoretta pullaa (ostin Ikeasta korvapuusteja pakkaseen, myönnetään…) mutta katsottuani telkkarista Dieetit vaihtoon-sarjan jakson tulinkin toisiin aatoksiin… Kaikki se rasvan ja  moskan määrä, mitä ne ihmiset tunki itseensä saivat mut voimaan lähes pahoin! Ja neljä lautasellista kerralla?!?
No, valitsin sitten iltapalaksi jotain vähemmän epäterveellistä eli rahkaa ja siihen lohkoin päälle persimon-hedelmän. Persimon voi olla joillekkin vähän outo hedelmä, mutta itse tykkään kovasti. Maku on vaan aika makea ja aika monen muun hedelmän tavoin siinä on aika paljon sokeria (77kcal/100g). Olin kuitenkin syönyt aika köykäisesti muuten päivällä, koska aamupala venähti melkein lounasaikaan, joten lisäenergia oli ihan tervetullutta. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, jos ei ole entuudestaan tuttu! Tsekkaa että hedelmä on melko pehmyt, jotta se on kypsä. Ja varaudu siihen että sen kuoriminen on aika niljakasta hommaa :).

PS. Kävimme tutustumassa Kätilöopistolle. Koko homma kesti kaksi tuntia eli sen verran pitkään että pissahätä ja nälkä olivat infernaaliset luennon loputtua! 😀 Täytyy myöntää, että kivunlievitysvaihtoehtoja kuunnellessa aloin miettimään, josko koko homman voisikin peruuttaa… Toisin kuin eräs mamma joka ajatteli  ainoastaan joogahengitellä läpi koko synnytyksen, niin itse vedän kaasut jo varmaan ovella ja pyydän heti sänkyyn päästyäni truuttaamaan sitä puudutetta koko selkäytimen täyteen!
Toisaalta elän siinä (naurettavassa) kuvitelmassa, että terveellisten elämäntapojeni ja säännöllisen raskausajan liikunnan johdosta synnytys tulee olemaan helpompi kuin sohvaperunalla(as if!) ja selviämme joukkueena voittajina maaliin yleiön hurratessa. 

fityoutoo

6 vastausta artikkeliin “"Mä olin joskus kunnossa"…”

  1. Heippa!Olen itse kätilöopiskelija, ja huomioni herätti tämä loppupostaus. Säännöllinen liikunta ja vahvat lihakset sekä oikea hengitystekniikka todellakin auttavat sinua synnytyksessä! Synnytyksen ei ole missään nimessä kenellekään helppoa (etenkään ensisynnyttäjälle), mutta oikeallsa asenteella se voi olla elämäsi ihanin kokemus. Luota kroppaasi, sinulla on vahva ja upea vartalo, joka jaksaa!! Vielä kivunlievityksestä sen verran, että kivunlievitysmenetelmät ovat jokaisen oma asia, mutta suosittelen olemaan ilman lääketieteellistä kivunlievitystä niin kauan kuin mahdollista. Epiduraalissa on haittavaikutuksia, josta ei puhuta ja se hidastaa vauvan syntymistä, jos se annetaan liian aikasin! Oletko miettinyt vedessä synnyttämistä? Vesi on mitä mainioin rentouttaja ja kivunlievittäjä, joten sitä voisi ainakin yrittää. Myös kumppanin tuki synnytyssalissa ja oikea rauhallinen hengitystekniikka (mieti joogahengitykisä!) auttavat rentouttamaan. Naisen kroppa on tehty synnyttämistä varten ja se on ihana kokemus, josta vain me naiset saamme nauttia! Toivotan sinulle ihanaa ja antoisaa synnytyskokemusta, olet hyvissä käsissä kätilöopistolla! ps. Toivottavasti en järkyttänyt sua tällä litanialla 😀 Olen vaan juuri käynyt vaihtoehtoiset kivunlievitysmenetelmät-kurssin, ja toivon, että sait jotakin ajateltavaa 🙂

  2. Ainakin itselläni pelkästään painonpudotuksen näkökulmasta tiukka kertarysäys toimi. Niin kauan kunnes kroppa sanoi, ettei sellainen peli vetele ja pään kanssahan joka tapauksessa on työn joutunut tekemään. Nyt sen huomaa kuinka vähän loppujen lopuksi sillä vaa’alla on asian kanssa tekemistä. Onni on ollut, että matkassa on ollut erilaisia muita motivoivia tekijöitä ja se on kantanut kuukauden pakkolevon yli jne. Ja nyt viimeisimpänä kävin puoli vuotta ihan painonhallinta-asioihin erikoistuneella psykologilla. Siitäkin huolimatta etten kärsi sinällään mistään syömishäiriöistä (jos ei yli tarpeen syömistä katsota sellaiseksi) ja täytyy kokea ansaitsevansa terveys ja luottaa siihen, että välillä voi terveellä tavalla joustaa. Mutta tie on ollut pitkä, kaksi vuotta. Mutta nyt on mukavaa kun voi jo luottaa itseensä ja siihen, että tuntee itseään ja kehonsa toimintaa paremmin 🙂 Mutta sehän noissa ohjelmissa on aina, että antavat helposti sen kuvan, että puoli vuotta ihan hullun tiukkaa dieettiä ja kilot alas ja se on siinä, kaikki ongelmat poistuneet ja elämä on ihanaa. Mutta hienoa, että nyt kuitenkin niitä kipupisteitä näytettiin myös ja sitä henkistäkin puolta.Vaikken mikään asiantuntija olekaan niin varmasti ainakin toipuminen tulee olemaan liikkuvalla ihmisellä huomattavasti helpompaa! Tsemppiä! 😀

  3. Ensinnäkin Anonyymille – kiitos todella rohkaisevasta kommentista! Lopputeksti oli tavoilleni uskollisena vähän liioittelua, mutta valehtelen jos väitän, ettei kipu pelota(niinkuin varmaan suurinta osaa samassa jamassa olevia). Mutta toki yritän sinnitellä niin pitkään kun vaan pystyn ja olen myös miettinyt tuota vedessä synnyttämistä, koska vesi on mulle niin rakas elementti muutenkin! Tiedän, että mulla on kyllä sisua sen verran, etten ihan heti suostu luovuttamaan ja luotan kyllä siinä mielessä itseeni.Muuten täytyy sanoa, että luento oli tosi mielenkiintoinen kaikinpuolin ja olihan se kiva olla katsomassa, että minkänäköiseen paikkaan sitä päätyy hetkenä minä hyvänsä.Pakko kyllä sanoa, että sulla on tosi kiva asenne (no, ammattilainen kun olet) tuota synnyttämistä kohtaan, koska harvoin kuulee keltään että se olisi ”etuoikeus”. Mutta sitähän se on! Ei olisi miehistä siihen hommaan…

  4. Maiju: Olen miettinyt itsekin, miten hyödyllistä olisi ollut silloin aikoinaan puhua jonkun ammattilaisen kanssa syömisestä ja siihen liittyvistä tunteista. Mulla on myös taustalla (vuosia sitten) ahmimista ja etenkin salassa syömistä, josta avoimesti puhuminen olisi varmasti auttanut.

  5. Näin synnyttäneenä en nyt ihan kuitenkaan tuuleta ko. tapahtuman upeutta ja mahtavuutta… Toki, kokemuksesta voidaan puhua. Ite treenasin (edelleen) kovaa ennen raskautta ja myös aikana ja uskon, et hyvästä ”peruskunnosta” oli oikeesti hyötyä. On nimittäin sen verran kovaa hommaa niin psyykelle ku fysiikallekin :DMut käytin myöskin kaikki mahdolliset kivunlievittämismahdollisuudet, koska synnyttämisen ainutkertaisuus/kokemuksen ihanuus ja nautinnollisuus ei kertaakaan ollu ajatuksissa ko. tapahtuman aikana. Enkä oo kuullu, et mitaleita jaettas niille, jotka ilman ”keinotekoista” kivunlievittämistä synnyttää. Ja tällä tarkotan nyt lähinnä sitä, et jos omaa olemistaan ja jaksamistaan synnytyksen aikana pystyy helpottamaan oli ne keinot sit lääketieteellisiä tai vedessä lillumista, niin go for it! 🙂

  6. minä oon itse kans liikunta-alalla,ja koko ikäni reenannu kovaa,vuosi sitten synnytin esikoiseni.ja kyllä oon ehdottomasti sitä mieltä että hyöty näkyi synnytyksessä(jonka en ikipäivänä olisi kuvitellu menevän niin helposti!)ja varsinkin palautumisessa.avautumisvaiheen kesti helposti ilman mitään kivunlievitystä,kun vaan aina supistuksen tullessa pakotti ittensä hengittämään syvään ja rauhallisesti ja tietoisesti rentoutti kropan(muutenhan sitä jännittää automaattisesti vastaan…)ja ponnistaessa kun osas hallita lantionpohjalihaksensa,sano kätilökin et juuri oikeaan suuntaan osas ponnistaa.(mitö ikinä se sitten tarkoittikaan).epiduraalin otin minäkin ennen ponnistamista,eikä kyllä tuntunut oikeasti yhtään missään.ja tosiaan palautu tosi nopeesti,synnärillä olin 2 pvää tytön kans ja samantein kävin jo kevyen kävelylenkin kotiin päästyäni heittää,seuraavalla viikolla tein jo lihaskuntoa kotona ja kahdessa viikossa olin takas salilla,ja reeni jatkui yhtä kovana mitä aiemmin:Djoten tsemppiä,luota kroppaasi ja ammattilaisiin,he kyllä osaavat neuvoa mikä viisainta on:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta