Voi ei, mä oon yksin!

Kuten niin monesti aikaisemminkin, niin myös tällä kertaa juttuidea blogiin tuli omien kokemusten kautta. Välillä on kiva kirjoitella pinnallisempia juttuja ja ”hömppää”, mutta välillä tulee pohdittua aika syvällisestikin juttuja.

Meillä oli eilen salin pikkujoulut. Olen tosin ihan puolikuntoinen, koska jouduin perjantaina ohjaamaan ilman mikkiä lähes 100 hengen ryhmälle ja se oli ihan tappoa jo ennestään mun kipeälle kurkulle. Ajattelin kuitenkin, että en millään kehtaa perua, koska tiedän, miten inhottavaa on ikinä järjestää mitään ,kun jengi joko jättää vain tulematta tai sitten peruu viime hetkellä!!

Ohjelmassa oli neljä eri lajia, josta sai valita mihin halusi osallistua. Valitsin kiipeilyn, vaikka mulla ei ollutkaan ketään back up frendiä tulossa samaan ryhmään. Ajattelin, että siellähän sitä sitten tutustuu. Ilmestyin paikalle hyvissä ajoin ja menin odottelemaan muita ilmoittautuneita neuvottuun paikkaan. Odottelimme ohjaajan kanssa n.10min, mutta kukaan ei ilmestynyt. Ehkä muut on myöhässä? Ei, eivät ne olleet. Kukaan muu kiipeilyyn ilmoittautuneista ei tullut paikalle ja olin ainoa osallistuja.

Voi hemmetti, oon yksin. Ihan kamalan kiusallista!! Mutta miksi?

Ihminen on laumaeläin ja hakeutuu mielellään ryhmään. Yksin jääminen hämmentää ja ahdistaa ja tavallaan sen kuuluukin tuntua siltä; Mehän toimitaan meidän alkukantaisten toimintamallien mukaan ja iän kaiken yksin jääminen on ollut huono asia. Ryhmässä ei myöskään ole niin ”framilla”, eli erotu yksilönä ja on helpompaa mennä massan mukana. Siksi yleensä tuntuu haastavalta mennä vaikka johonkin harrastukseen yksin kuin kaverin kanssa. Aina on pelko takapuolessa siitä, ettei kenenkään kanssa synny juttua tai kaikilla muilla on joku kaveri mukana. Inhottava ajatus tyrkyttää itseään kolmanneksi pyöräksi.
Jos esimerkiksi ryhmäliikuntatunnilla käy niin, että jumppaajia on vain muutama, niin yleensä ihmiset alkavat heti voivotella kiusaantuneina kun ei ketään muita tullut ja minä joudun nyt heidän takiaan olemaan paikalla! Vaikka eiväthän he periaateessa edes tarvitse siellä jumpassa mitään kaveria…

Todellisuudessa vain muutama asiakas tunnilla mahdollistaa esimerkiksi sen, että voin neuvoa heitä paljon henkilökohtaisemmin! Usein tunnin voisi perua (jos joku tietty kävijämäärä alittuu), mutta koska olen jo tullut paikalle, niin voin saman tien ohjata vaikka vain muutamalle ihmisille. Minulle on aivan sama, kyykkääkö edessäni yksi vai sata ihmistä. Tietysti sen yhden tai muutaman ihmisen ohjaaminen on minulle paljon helpompaa.

No, en sitten eilen karannut kuitenkaan pukuhuoneeseen vaan ajattelin, että yksin mä kuitenkin sinne huipulle kiipeän ja pärjään kyllä yksinkin. Onneksi ohjaaja oli huippukiva ja sanoikin vitsillä, että ”no kuule mä oon nyt tunnin verran tässä ihan vain sun orja!” 😀 . Hän neuvoi mua tekniikassa henkilökohtaisesti, tsemppasi ja varmisti sellaisilla reiteillä, joissa ei ollu automaattivarmistusta. Kaikenkaikkiaan tunti kului nopeasti, vaikka olinkin tavallaan yksin.1102_2

Aika nopeasti se epämukava yksinolemisen pelko vaihtui hyvään fiilikseen! Toki olisi ollut mukava, jos paikalla olisi ollut joku kiva porukka, mutta toisaalta olisi myös ollut ihan mahdollista, etten olisi tuntenut osallistujista ketään, eikä heidän kanssaan olisi edes virinnyt mitään keskustelua. Eihän siellä jumppatunnillakaan yleensä paljon keskustella muiden kanssa, mutta lähinnä se yhteisöön kuulumisen kokemus riittää.

Näitä tilanteita tulee varmasti aina välillä eteen ja onhan se selvä, että minuakin harmitti ohjaajan puolesta tällainen osallistujakato. Silti oli jännä, miten negatiivinen tunne tulee siitä, kun huomaa olevansa ainoa osallistuja. Vaikka eihän se edes ollut mun vikani.
Miten te reagoitte, jos olette ilmoittautuneet kurssille, jossa teidän lisäksenne onkin vain yksi osallistuja? Tuleeko heti ahdistus? Tykkäättekö olla mieluummin isossa ryhmässä vain yksikseen…?

 

 

fityoutoo

2 vastausta artikkeliin “Voi ei, mä oon yksin!”

  1. Rohkea sinä! Kiva että pääsit kiipeilemään. Yleensä ryhmäliik. tunnit perutaan jos on vain 1 tai 2, mutta itse olen ainakin pitänyt jos asiakas haluaa, kaikki eivät halua. Olen ollut yksin vesijumppatunnilla ja se oli ihan hauskaa, vaikka toki tuli ”sääli” ohjaajaa kohtaan, kuten mainitsit. Yksin en ole kuitenkaan halunut esim. zumbaa tanssia, se olisi aika outoa. Yksin olen ollut myös keskusteluryhmässä ja sitten ohjaajien kanssa jutellut, se on ollut ihan kivaa. Riippuen lajista niin yksin/vähän on kivaa jossain joogassa enemmän sitten tanssissa. Kuntosalilla on kiva olla yksin tosin harvinaista. Millainen kiipeilykokemus oli?

    • Hei kiva muuten kun tulit eilen tunnille 🙂 !
      oli tosi kiva kiipeillä! Mulla on aika pahan korkean paikan kammo, joten toi on ihan parasta siedätystä… En vaan montaa kertaa jaksanut mennä, kun oon aikamoisessa flunssassa enkä halunnu rasittaa liikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.