Maistuuko feikille?

Aidolle korvapuustille maistuva proteiinipatukka? Täysin voinmakuinen ja näköinen voi, mutta ilman yhtään kaloria?

Mä pidän aitoudesta, kun puhutaan ruoasta! On tietysti jo pelkästään terveellistä syödä sitä ”puhdasta ruokaa”, mutta itse tykkään puhtaasta ruoasta nimenomaan maun takia! Vähän niin kuin, että korvapuusti korvapuustina ja voin on sitten oltava ehtaa voita – kaloreista viis! On kiva tietää, mistä syömäni ruoka on tehty ja kuinka monesta kemikaalipullosta siihen on kaadettu. Ostan esimerkiksi todella vähän mitään vähäkalorisia tuotteita tai mitään ”itsensä hämäämisruokaa”, kuten kalorittomia karkkeja tms. Joskus maistelin niitä ns. fitnessnuudeleita ja maistuivat ihan vessanraikastimelle!
Vierastan myös kaikkien teollisten ruokien makua ja jos syön pikaruokaa, niin se on yleensä aina subi tai China Man-nimisesta paikallisesta mestasta ns. parempaa kiinalaista (eikä mitään aromivahvenneliejua). Mä nimittäin helposti mietin (etenkin näin raskaana ollessa), että missäkähän Korealaisessa kontissa tämänkin hampurilaisen pihvi on tullut ja onkohan tämän pitsan juusto vain ”juuston kaltaista valmistetta” joka saatu aikaan sekoittamalla happo a ja b. Toki täysin puhtaasti on todella haastavaa syödä enkä ota siitä mitään paineita, mutta yleensä ruoka ruokana ja hapot happoina 😀 !
Silti on hauska välillä testata vähän hullujakin uutuuksia, vaikkei niistä tulisikaan osa jokapäiväistä ruokavaliota.

smoothielicious (1 of 1)

Postaukseen sain idean kun olin alkuviikosta blogin kautta Akvamariini showroomissa katselemassa ulkoilu- ja retkeilypukeutumisen syksy- ja talviutuuksia. Saimme mukaamme myös hieman syötävää, koska heillä oli meneillään Skyrin ja Yosan kamppis. Molemmat olivat mulle entuudestaan jo hieman tuttuja tuotteita. Kurkkasin goodiebagiin vasta kotiin päästyäni, kun laitoin purkit jääkaappiin ja mut valtasi välittömästi hämennys ja epäluulo! Sain testiin uudet Skyr-maut ja yksi niistä oli  niinkin eksoottinen, kuin popkorni-kinuski! Tarkoittaako tämä nyt sitä, että leffaillan koittaessa voin unohtaa täysin popparit ja syödä vain purkillisen maukasta, popkorninmakuista rahkaa??? Hmm. Too good to be true.
Olin jo kyllä bongannut aikaisemmin instasta, että tällainen varsin hurjankuuloinen uutuusmaku rahkasta on tullut markkinoille. En oikein osaa sanoa tykkäsinkö vai ei avattuani purkin… Mutta ei se nyt varmaan ihan samalle maistunut, kuin että jos olisin sotkenut yhteen maustamatonta rahkaa, poppareita ja kinuskikastiketta 😀 ! Lisäksi noi makeutusaineella makeutetut rahkat ovat usein jotenkin ”epäilyttävän” makuisia (en keksi parempaa adjektiivia) ja mun lempirahkani maustamattoman version nautin edelleenkin ihan pakastemansikoiden ja kookossokerin kanssa. Sitä ei voita mikään!
No, mitäs te tykkäsitte noista Skyrin uutuuksista? Toinen semisti outo maku-uutuus oli sitruunajuustokakku. Ainakin mun Instagramin perusteella (katrivee) myös kannatusta noille uutuuksille oli tullut!skyr (1 of 1)

lempikombo2 (1 of 1)
Ainesosat: Tropical Gold ananas, kookosmaitogeeli, kirkas ananastiiviste, luonnollinen aromi, happamuudensäätöaine (sitruunahappo). Luonnollista? Luonnotonta?

En todellakaan voi jeesustella tällä makeutus- tai lisäaineasialla, koska toki itsekin syön välillä jotain ”ei niin ultraterveellistä”. Tykkään esimerkiksi pepsi maxista, mitäs sitä kieltämään! Sitä tulee juotua ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Sehän se onkin oikea lisäaine- ja ties mikä myrkkypommi! Lisäksi irtokarkit ovat toinen heikkous, joskin niitä nautiskelen vain kerran tai kaksi kuussa. Fazerin sininen kun on onneksi ihan luonnon tuote hahaha! Nyt olen myös ihan lätkässä tuohon yllänäkyvään Dolen Pina Colada-ananakseen!
Ehkä kuitenkin kaikista häpeällisin paljastus tulee tässä; Tiedättekö, kun elokuvateattereissa on siellä popparimyyntipisteen vieressä se pöytä, missä on niitä pöllyäviä popparimausteita? Mä en voi sille mitään, mutta se voin maku on jotain niiiiiiiiiiiin hyvää. Ja varmaan TODELLA luonnollista, varmasti ihan ehdasta voista kuivattu se jauhe!lempikombo (1 of 1)

lempikombo4 (1 of 1)
Näihin ”uutuusananaspaloihin” törmäsin taannoin kaupassa.. Jestas miten hyviä! Pina coladasta jos tykkäät, niin tykkäät myös näistä!

Proteiinipatukat ja -jauheet ovatkin sitten taas ihan oma maailmansa! Prodejauheita saa nykyään ties missä makuelämyksissä, eli on vesimeloni-hattaraa ja keksi-suklaa-fudge-nonparelli-karamelli-mutakakkumakua. Noista nimistä mun mielestä aika nopeasti jo käy ilmi, että kehissä on pakko olla aikamoinen kirjo erilaisia keinotekoisia aromeja, koska esimerkiksi vesimelonin makua ei saa varmasti proteiinijauheeseen luonnollisesti! Proteiinijauheet on myös yleensä todella makeita, eli ne ei senkään takia hivele kaikkien makuhermoja.
On tietysti parempiakin vaihtoehtoja! Itse teen palkkarini Voimaruoan ei niin makeasta superfood-herasta, jossa ei ole keinotekoisia väri- eikä lisäaineita. Harmi, ettei tuote ole kotimainen. Palkkaria juon kuitenkin ihan hyvällä omallatunnolla myös raskaana!
Patukoissakin alkaa olemana jo ihan suht terveellisiäkin vaihtoehtoja. Nykyään on tietysti kaikkien tietämä ”muotipatukka” Questbar, joka tuntuu olevan nyt jokaisen salimirkun salikassin vakioeväs! Questbareja en ole itse maistellut kuin muutamaa makua ja ihan ok ovat olleet. Plussaa tulee tietysti siitä, että niissä ei ole käytetty keinotekoisia makeutusaineita tai lisäaineita.
Kyllä kuitekin loppupeleissä taitaa olla niin, että näitä tuotteita joko käyttää tai ei, eli kaikille ei kaloriton korvapuustipatukka maistu. palkkari (1 of 1)

tupla_patukka (1 of 1)
Sain myös Tuplan uusia prode- ja energiapatukoita testiin! Oli kovat odotukset, koska Tuplahan on THE suklaapatukka, jos multa kysytään. Nämä olivat ihan ok, tosin hurri taisi lopulta syödä suurimman osan..

Nyt mä toivon, että aivan rohkeasti paljastatte, mikäli nämä erikoiset ja ”luonnottomat” makuelämykset ovat löytäneet tiensä teidän keittiöön? Kuinka ehdottomia olette luonnollisuudesta?? Mites makeutusaineet? 

Ja se tärkein; Tuletteko tulevaisuudessa vaihtamaan leffapopparit rahkaan 😀 ???

fityoutoo

11 vastausta artikkeliin “Maistuuko feikille?”

  1. Toi Popcorn-kinuski Skyr on ehkä pahiten keinotekoisen makuinen kaikista Skyreistä. Sen sijaan sitruuna-juustokakku oli ok. Jos laittaa aamulla sokeritonta makeutusainemehukeittoa puuroon, lounaalla pepsimaxia ruokajuomaksi, iltapalalla välipalaksi Skyrin, salin jälkeen palkkarin ja iltapalaksi proteiinipannukakkuja (valmis seos) niin onhan siinä nyt ihan hitokseen kaikkea keinotekoista pa*kaa, joka näkyy ainakin ihossa. Usein myös turvotuksena. Pyrin itse, että max 1-2 kertaa päivässä tulee jotain noita vedettyä, vaikka tiedän senkin olevan liikaa. Viikolla en herkkuja syö, joten silloin mielummin valitsen vaikka sen Quest barin.

    • Tuli mieleen, että mä en ole edes koskaan maistellut noita proteiinileivontamixejä ja ajatuksena jotenkin todella epäilyttäviä muutenkin… Mulla on questbarin kanssa sellainen ongelma, että se on hirveän iso enkä jaksa syödä siitä kuin suunnilleen puolet. Patukka on kuitenkin aika kallis ja loppu jää sit kuivumaan johonkin repun pohjalle.

  2. Tää on ihan hauskaa peliä, jota voi ajatustasolla viedä niin pitkälle kuin jaksaa. Jos ajatellaan kaupan maitoakin, onko sen maku aito, vai onko aitoa makua ainoastaan se vasta lypsetty koneessa käymätön jne jne.

    • Totta. Tosin, enollani on lypsykarjaa ja join mummolla aina vastalypsettyä maitoa. Maistuu ainakin omasta mielestäni ihan samalle, kuin kaupan punainen maito. Eli aika tukevalle. Tämä on tietysti makuasia…

  3. Mielestäni melko lähellä kinuskimaisuutta luonnollisesti on muusata banaania, ceylonkanelia, rahkaa + soijalesitiinirakeita. Anna tekeytyä muutama tunti ja lesitiini on pehmentänyt rahkan happamuuden tipotiehensä.

    • Kiitos ideasta! Joskus ostin noita soijalesitiinirakeita raakakakkua varten, mutta muuten niitä ei olekaan tullut käytettyä!

  4. Moi, haluaisin vinkata sinulle lempismoothiestani jos pidät pina coladasta. Yksinkertaisesti purkki maitorahkaa, plöräys kookosmaitoa tai -kermaa, pari desiä ananasmehua ja sauvasekoittimella sekaisin! Herkullista! Jos haluaa vielä makeampaa toki voi lisätä makeutusta mutta minun makuuni käy ilmankin. 😊

    • Kiitos vinkistä, kuulostaa hyvältä 🙂 ! Pitääkin kokeilla ananasmehua – joskus olen laittanut ananasta smoothieen, mutta ainakin niillä kerroilla ananaksen karvas maku on tullut liikaa läpi. Mehu toimii varmaan paremmin.

  5. Mun mielestä noi Skyrit maistuu kyllä niin järkyttävälle ja tulee ihan epämääräinen olo koko loppupäiväksi 😀 Erehdyin pari viikkoa mielenkiinnosta ostamaan tota popcornin makuista ja kyllä menee jatkossakin ihan popcornit popcornina. Jäin vaan ihmetteleen, että kenen mielestä ne on oikeesti tosi hyviä.

    Aika monessa tuotteessa toi esanssi/keinotekoisuus maistuu läpi, mutta Questbareja tulee kyllä syötyä paljon…liikaakin. Ongelma niissäkin vaan se, että uudemmissa mauissa (ja joissakin vanhoissa) on kaikissa sukraloosia. Se menköön niin kauan kun en sitä läpi maista. Keksitaikinan makuisessa ja vadelmavalkosuklaassa maistuu ikävästi läpi. Niin natsi en kuitenkaan jaksa olla, että kieltäisin itseltäni jotain, jos mieli tekee eli innokkaasti maistelen kaikkia uutuuksiakin, kuten hiljattain tota Tuplaa ja Fastin uusia patukoita.

  6. Skyrit maistuu musta kaameelle. Just kokeilin pitkästä aikaa kans tossa pari viikkoa sitte ja yhtä pahaa oli ku ennenki 😀

    Mä oon pääasiassa kyllä sen aidon ja luonnollisen kannalla ja jos herkuttelen niin mieluummin syön sitä oikeeta karkkia tai pullaa, mutta nyt taas kun itellä lähti toi homma ihan lapasesta, niin kyllä mä hyvällä omalla tunnolla sit join mieluummin lasin cocis lightia tai söin 100g sokerittomia karkkeja versus että vedän sen 300g sokerisia karkkeja ja ehkä pullan ja seuraavana päivänä jätskiä ja taas vähä jotain. Noista lisäainehommista mua alkaa pierettään ihan sikana, joten en voi ees käyttää niitä paljon, niin jää aika pieneks annokset verrattuna siihen mättämiseen ja himo ei jää päälle. Mutta kohtuudella syön mieluummin sit aitoa kamaa. Ja ruuan suhteenkin mieluummin kunnollista ruokaa. Nuo valmisruuat ja heset sun muut ei maistu rehellisesti enää edes hyvälle ku joskus maistaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta