Michael Buble-neitsyys menetetty!!

Kyllä, näin on päässyt tapahtumaan, että minäkin sitten hankin Michael Bublen joululevyn. Ja siis ylipäätään se, että minä olen hankkinut yhtään minkään artistin joululevyn on aika huolestuttavaa. En nimittäin pidä itseäni sitten vähääkään (tai ole pitänyt) jouluihmisenä ja näin siinä sitten kävi. Olen myös ajatellut huomenna väsätä anopille jouluasetelman, joten kai tässä on peli menetetty! Selvää jatkumoa virkkausharrastukselle… Mitä seuraavaksi? Odotan pelonsekaisin tuntein.
Levya kuvailisin vähintäänkin imeläksi, jopa homomaiseksi. Kuinka joku voikaan tehdä niin siirappisia versioita joululauluista!?

Eilen tuli tosiaan pyörähdettyä pikaisesti (heh heh..) Tampereella firman pikkujouluissa! Oli aika ihanaa nähdä työkavereita näin 4kk tauon jälkeen, nyt heitä oli jo hiukan ikävä, toisin kuin työvuorojen välissä! Tänään aika menikin kaupoissa pyöriessä ja illalla treenatessa Erällä. Vuorossa kaikkien bodyperttien lempparitreeni eli rinta-hauis; Penkki, smith, ristikkäistalja ja hauikset eri variaatioilla. Taas sai latoa lisää painoja tankoon, joten jotain kehitystä tapahtuu! Otin muuten testaukseen tällaisen tuotteen

Kyseessä on siis Fastin uutuustuote Workout Shock, joka on siis niinsanottu latausjuoma ennen treeniä. En jaksa luetella tässä sen tarkemmin mitä tuote sisältää, mutta jokatapauksessa koko joukon treeniä ja pumppia boostaavia ainesosia. Makuina mustikka ja kirsikka, joista valitsin jälkimmäisen(mustikka kuulosti niin omituiselta) ja kirsikka maistuu lähinnä kirsikkakarkille eli aika esanssiselle. Annostus käskettiin aloittaa puolella, mutta koska olen blondi ja luin tekstin vasta sen jälkeen kun olin huuhtonut litkun kurkustani alas, niin vatsa menikin sitten hiukan sekaisin… Mutta parin treenin perusteella ainakin tuntuu ihan toimivalta tavaralta!

Koin tänään muuten kohtuullisen hämmentävän tilanteen metrossa. Nimittäin vieressäni istui itkevä mies! Olin menossa ihmeelliseen itäkeskukseen ja viereisellä penkillä istui mies tai poika, en nähnyt kasvoja koska kyseinen tyyppi oli vetänyt hupun naaman peitoksi. No, ainakin minulla tietenkin inhottavasti uteliaisuus heräsi, koska harvemmin kukaan avoimesti itkee. Olen ollut muuten kerran junassakin itkevän miehen vieressä! Tämä tapaus oli menossa tappamaan itseään…
Suomalaisethan katsoo heti ihan pitkillä, jos joku noin avoimesti osoittaa tunteitaan, joka on aika sääli. Vähän niinkun että jos naurat ääneen niin ihan takuulla kaikki miettivät mistä laitoksesta olet karannut…
Minä alan nyt etsiä jostain ohjetta miten tuollaisen jouluasetelman sais väsättyä koska en todellakaan ole mikään ”natural talent” mitä tulee askarteluun!!

fityoutoo

Yksi vastaus artikkeliin “Michael Buble-neitsyys menetetty!!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta