Mieletön reseptikokeilu ja ajatukset uusimmasta Fit-lehdestä!

*Kaupallinen yhteistyö / Fit-lehtifit_kamppis7 (1 of 1)

Millonkahan viimeksi on ollut kausi, ettei mulle tule mitään lehteä?? Vuosien saatossa mulle on nimittäin tipahtanut luukusta ainakin Kauneus & Terveys, Sport, Fit-lehti ja Vauva-lehti. Ja Seiska 😀 ! Nykyään ostan myös irtonumeroita, jos kannen perusteella lehti tuntuu kiinnostavalta tai tarvitsen matkalukemista. Etenkin viikonloppuisin rentoudun keskenäni lasten mentyä nukkumaan hautautuen sohvan nurkkaan jonkun ihanan lehden ja teekupposen kanssa! Paperisessa lehdessä on aina paljon enemmän fiilistä, toisin kuin puhelimen tai läppärin ruutua tuijottaessa! Lisäksi säästän usein lehtien ruoka-ohjeita ja mulla on ihan vanhanaikanen kansio keittiön kaapissa niiden arkistoimista varten. Ohjeet on jotenkin paljon kätevämmin esille otettavissa, kuin jostain läppärin uumenista kaivaessa. Lisäksi vaihtelen kavereiden kanssa lehtiä ja näin niistä on iloa muillekin!

Fit-lehti* mulle on tullut ainakin parin vuoden ajan, muistelen. Nykyään lehtitilaukset on hetken aikaa jäissä, koska huomasin, että useinmiten uusi numero ehti tulla, ennen kuin ehdin edes lukea edellistä! Toisaalta olen sitä mieltä, että lehden tai kirjan lukeminen olisi oikeasti rauhoittavampaa ja rentouttavampaa, kuin aivoton kännykän selaaminen, johon kuitenkin löytyy aikaa. Nyt kun aikaa kuluu paljon Theon imettämiseen, niin olen kaivanut kaapeista vanhoja lehtiä ja syvennyn numeroihin uudelleen. Bongailen mm. ruokaohjeita ja mielenkiintoisia henkilötarinoita. Sen lisäksi mua kiinnostaa hius- ja meikkivinkit ja tietysti Fit-lehdessä julkkiksen ruokapäiväkirja!

Mua pyydettiin valitsemaan uusimmasta Fit-lehdestä minua kiinnostava juttu tai resepti. Fit on nimittäin uudistunut sekä visuaalisesti ja sisällöllisesti ja täytyy sanoa, että ainakin tämä helmikuun numero oli alusta loppuun kiinnostavaa matskua täynnä! Lehti lupaakin panostaa entistä enemmän tulevaisuudessa liikunta- ja ruokatrendeihin, treenivinkkeihin ja myös sporttimuotiin. Joskus treenilehtien jutut toistavat helposti itseään, enkä jaksa lukea pelkkiä ”Pakaraliikkeiden TOP5” -juttuja. Tässä helmikuun Fit-lehden numerossa oli haastateltu mielenkiintoisia tyyppejä ja jutuissa oli oikeasti jotain särmää! Koska olen itsekin melko suorapuheinen (jota ette ole varmaan huomanneet…heh), niin tykkään myös lukea ihmisistä, joilla on omia mielipiteitä – vaikka ne poikkeaisivatkin omistani. Tässä lehdessä oli mm. juttu liittyen rahan käyttöön (ja kaikenlisäksi juttuun haastateltu Johannaa, joka bloggaa Fitfashionilla!). Toki treeniohjeitakin oli ja ymmärrän, että monien mielestä juuri ne ovat treenilehtien inspiroivin anti!

Nyt Fit-Lehdestä on todella hyvä tarjous, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää!
5 numeroa maksaa vain 19,90 € + kaupan päälle saa vielä kätevän kokoisen treenipyyhkeen ja Face Stockholmin matkakokoiset kylpytuotteet! Tilaamaan pääset TÄÄLTÄ*!

fit_kamppis8 (1 of 1)
Face Stockholmin mini-kokoiset tuotteet menee ainakin itselläni kätevän kokonsa takia suoraa tietä treenikassiin! Pulloissa on kosteusvoide, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, sekä kylpyvaahto!

Mutta sitten lehden ”herkullisimpaan” osuuteen, eli resepteihin!
Fit-lehdessä on nimittäin mielestäni aina kokeilemisen arvoisia, terveellisiä ja suht simppeleitä reseptejä. Tämäkään numero ei tehnyt poikkeusta! Blogiin päätyvää ohjetta oli vaikea valita, koska niin montaa halusin päästä testaamaan. Muun muassa vegaaniruokavaliojutussa oli Venla Savikujan vinkkaama lämmin salaatti, joka kuulosti herkulliselta!
Arvoin ”Johan sopan keitit” -juttuosion Bataattilinssikeiton ja Lehtikaali-nuudelikeiton väliltä, ja päädyin ensimäiseen, koska meillä oli kotona valmiiksi bataatti odottamassa oikeaa hetkeä. Ja oikeasti, yhtään liitoittelematta, oli aivan mmmielettömän hyvää keittoa! Makeahko bataatti on muutenkin yksi lempijuureksistani ja lisäksi keittoon tuli linssejä, jotka ovat itselleni hieman uudempi tuttavuus. Haluaisin käyttää linssejä ja papuja useammin, joten nyt oli hyvä hetki ja ne sopivatkin keittoon loistavasti. Jotenkin linssit vaan tuntuvat elintarvikkeena hiukan vierailta, vaikka ovat oikeasti moneen ruokaan sopivia proteiinipommeja (jos vaan vatsa kestää). fit_kamppis5 (1 of 1)fit_kamppis3 (1 of 1)

BATAATTI-LINSSIKEITTO (neljälle, valmistusaika n.30min)

750g bataattia (eli yksi ISO tai pari pienempää)
3 salottisipulia (varmasti tavallinenkin käy, mutta silloin 1 sipuli riittää)
2 valkosipulin kynttä (itse laitoin hieman enemmän, koska pidän valkosipulista)
1rkl oliiviöljyä
3cm tuoretta inkivääriä (tätä saa myös valmiiksi purkissa hienonnettuna)
1rkl punaista currytahnaa (voi varmasti jättää pois, jos ei pidä tulisesta ruoasta)
1l kanalientä
1prk kookosmaitoa
2rkl kalakastiketta (löytyy Itämaisen ruoan osastolta)
2rkl limetin mehua
200g vihreitä linssejä 
Tuoretta korianteria

  1. Kuori ja silppua salottisipulit ja valkosipulit ja kuulota ne nopeasti öljyssä kattilassa.
  2. Kuori ja raasta inkivääri sipulien sekaan (esim.juustoraastimen pienempireikäisellä sivulla). Paista minuutin verran. Kuori ja pilko bataatit ja kaada kattilaan. 
  3. Lisää kanaliemi (itse lisäsin siis litran vettä + kanaliemikuution), kookosmaito, kalakastike ja limetin mehu ja anna kiehua n.10min tai niin, että bataatti on haarukalla kokeiltuna pehmeää. Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella.
    Huom. Jos lientä on liikaa, niin kannattaa kaataa sitä hieman vaikka mukiin ja lisäillä tarpeen mukaan soseutuksen lomassa. Omasta keitostani olisi voinut tulla hieman paksumpaa…
  4. Nosta keitto takaisin liedelle, lisää linssit ja anna kiehua matalalla lämmöllä vielä 15min. Revi valmiin sopan päälle tuoretta korianteria.

fit_kamppis1 (1 of 1) fit_kamppis2 (1 of 1)fit_kamppis4 (1 of 1)

fityoutoo

5 vastausta artikkeliin “Mieletön reseptikokeilu ja ajatukset uusimmasta Fit-lehdestä!”

  1. Ihan mielettömän hyvä keitto. Kiitos reseptin jaosta. Vähän omaa sovelsin kun bataatti oli vain reilu 600g nii lisäsin porkkanan. Vihreet linssit vaihoin punasiks ja heitin purkin pohjan joka oli tarkotti 260 g linssejä.. eikä lähikaupassa ollu korianteria nii persilja toimi kans.kana ja kalaliemet heitin veks ja pistin litran vettä ja kasvisliemikuution. Ei se nii nökönnuukaa oo 🙂 Just jotain tämmöstä olin viikonlopuks kelaillu tekeväni viikonlopuks. Resepti tuli kuin tilauksesta. Kiitos 🙂

    • Hei mahtavaa, että maistui 🙂 ! Mullakin oli bataattia ehkä hieman vähemmän mitä ohjeessa… Eli porkkanaa oliskin voinut hyvin lisätä mukaan. Varmaan toimii hyvin! Eikä varmasti ole niin tarkkaa…

  2. Laitoin kuivatavarana punaisia linssejä – niiden kanssa oli sopivasti lientä ja tuli mukavan paksua keittoa 🙂 Kiitos reseptistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta