Miks et tuu baariin???

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeillä oli eilen huippuhauska ilta bloggaajakollegani Umpun luona Tampereella! Meitä oli kokoontunut about 10 bloggaajaa Fitfashionista ja istuttiin iltaa, syötiin, höpötetiin ja vähän myös juotiin. En tiedä oliko porukassa yhtään absolutistia, koska en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Itse join illan aikana kolme siideriä ja puoli lasia viiniä. En ole koskaan blogissani esittänyt mitään täysin alkoholitonta elämää, niin voin sen ihan reilusti paljastaa (ihan kun se edes olisi mikään ihmeellinen juttu, että aikuinen ihminen juo siideriä…).

Nykyään tulee oltua ulkona aika harvoin ja sille on sitten oltava joku kunnon syy. Tykkään kyllä mennä, ei siinä mitään. Toki kun on lapsia niin se lähteminen on vähän suuremman suunnittelun ja järjestelyn takana ja ainakin itsellä vaikuttaa myös se, että meiltä on keskustaan (siis Helsingissä) jonkun verran matkaa.
Tuollaiset illanistujaiset on kyllä ihan parhaita ja niistä voi sitten jatkaa vielä yöhön jos energiaa on. Yleensä se vaan menee niin, että se illan hauskin osuus on se höpöttely ja valmistautuminen! Baariin kun menee (etenkin myöhään) niin itselle tulee helposti vähän sellainen kyllästyminen ja tekee mieli nukkumaan. Tilanne vois toki olla eri, jos olisin sinkku. Kotona mulla odottelee tosin sellainen A-luokan uros, että ei varmasti vaihtamalla parane 😀 .

Oon tällä viikolla nukkunut tosi huonosti (Ryhmä Hau -yöhääste ei toiminut ihan odotetusti..) ja nukuin pitkään aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä niin, etten herännyt kertaakaan kun isompi poika oli yökylässä. Mietin kyllä eilen illalla, että olisin mennyt keskustaan muiden likkojen kanssa, mutta kello oli jo aika paljon (yli puolenyön). Nää tilanteet on itselle vähän inhottavia, kun toiset odottaa että jatkaisi heidän kanssa iltaa ja sitten sanookin, ettei enää lähde baariin. Onneksi mukana oli muitakin pienten lasten äitejä, joten ymmärrystä kyllä löytyi! Mua ärsyttää alkaa selittelemään miksi en halua lähteä väsyneenä notkumaan johonkin tiskille ja sieltä on vielä oma hommansa sitten päästä takaisin yöpaikkaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun mielestä on kuitenkin tosi tärkeää päästä välillä tuulettumaan ja meillä on yleensä miehen kanssa molemmilla etukäteen ilmoitetut viikonloput, jolloin voi olla poissa tai menossa omien kavereidensa kanssa. Tää on toiminut meillä ihan loistavasti eikä asiasta ole koskaan tullut mitään vääntöjä! Hurri käy jonkun verran työn puolesta kaikenmaailman kokkreissa, eikä jaksa enää viikonloppuisin lähteä baareihin. Mä oon meistä ehkä se menevämpi osapuoli mutta kyllä mullakin on alkanu menojalka vähän hidastumaan. Mulla ei oo todellakaan mitään baareja tai niissä käymistä vastaan, oli sitten perheellinen tai perheetön. Toiset tykkää tanssia ja jotkut laulaa vaikka karaokee. Lapset ei oo mikään syy sille, että pitää unohtaa sosiaalinen elämä (toki sen saa tehdä jos haluaa!) mutta mun mielestä on kiva, että myös perheettömien puolelta löytyy ymmärrystä, jos ei jaksa painaa enää kädet katossa aamu neljään asti! Kaikkiin illanviettoihin osallistun kyllä tosi mielelläni!

Käyttekö te usein ulkona juhlimassa ”pitkän kaavan mukaan”??

fityoutoo

5 vastausta artikkeliin “Miks et tuu baariin???”

  1. Naimisissa olevana naisena ei huvita baari-illat. Toista oli vuosi sitten. Kivempaa on juoda ne oluet kotona. Kiitos ihanasta blogista 🙂

  2. No.. Mulla ei ole lapsia, mutta sama mies 10 vuotta. Mä tykkään käydä ulkona mutta mies ei ja jos käydään niin mennään erikseen omissa porukoissa, eikä sillä että tapeltais tms mutta musta se on kivaa. 🙂 muutenkin ollaan 24/7 niin ei sen toisen kyljessä tarvi olla baarissakin 😀 mutta jokainen tavallaan! Mä tykkään kyllä pilettää, eikä mun silti tarvi aina juoda. Katsotaan sitten joskus jos lapsia suodaan että kuinka jaksaa käydä, musta on hienoa että välillä käy tuulettumassa. 🙂

  3. Tuttua. 😀 Nyt on kyllä viime aikoina ollut sellainen olo että voisin ehkä baariinkin jaksaa taas pitkästä aikaa lähteä.

  4. Eipä tule juurikaan käytyä ulkona, varsinkaan pitkän kaavan mukaan. Usean vuoden univelka saa kyllä valitsemaan lähes aina yöunet. Tykkään kovasti tanssia, voi kun löytyis joku yökerho, jossa pääsis jo klo 22 tanssilattialle niin jaksais ehkä joskus sinne asti raahautua. Tosin ehtiihän tässä vielä vähän vanhempanakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 10
Tykkää jutusta