Mitä kannattaa ottaa huomioon pienten lasten kanssa matkustaessa?

pullmandubai1Muutaman kerran on kyselty, josko voisin koota blogiin vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen liittyen! En sinänsä ole mikään ”asiantuntija”, mutta toki lasten kanssa on jonkin verran tullut reissattua. Maksimilentoaika on tainnut meidän reissulla olla Thaimaahan kestävä 11,5h yhtäjaksoisesti koneessa ja tähän on syynsä; Lentäminen pienten lasten kanssa on mielestäni jos nyt ei hermoja raastavaa, niin haasteellista 😀 . Toki se hinta on kärsittävä, jos oman mökin ulkopuolelta haluaa lähteä Viroa tai Tukholmaa kauemmas. Ja onneksi homma helpottuu, kun lapset kasvaa! Toki mitä lyhyempi lento sen parempi.

Kaikkeen kannattaa kuitenkin varautua piiiiitkällä pinnalla. Aina etenkin lähteminen on pienimuotoinen show, mutta ainakin itse saan kunnon akkujen latauksen vain kodin ulkopuolella, joten kannattaa ottaa riski. Jo pelkästään valmiiseen pöytään meneminen ja se, että joku siivoo omat (ja lasten) sotkut on ihanaa!
Hirveästi riippuu minkä ikäisen/ikäisten lasten kanssa reissuun lähtee. Ben on nyt vajaa 4v ja voisi sanoa, että hänen kanssaan on jo tosi helppo matkata. Tuon ikäinen pystyy ymmärtämään, jos joku asia kestää, tai esimerkiksi miksi pitää jonottaa. Theo taas (vajaa 1v) on juuri siinä iässä, että haluaisi liikkua koko ajan ja hänen kanssaan lentokoneessa oleminen oli aikamoista kikkailua, eikä silmää saa hetkeksikään lepuutettua.

Tässä kuitenkin juttuja, jotka tuli näin äkkiseltään mieleeni!

  • Lasten ruoasta
    Kannattaa koittaa vähän selvittää etukäteen, että onko kohdemaassa valikoimaa lastenruoista. Yleensä on. Suomihan ei suinkaan ole siis ainoa maa maailmassa, jossa myydään lastenruokaa 😀 ! Se, että pakkaat matkalaukkuun 10kg:n edestä Pikkukalastajan herkkua lasipurkeissa, ei välttämättä ole aina tarkoituksenmukaista – paitsi ehkä silloin jos lapsi on mega-allerginen tai ei vaan suostu syömään muuta. Nykyään saa lastenruokia kätevissä pussipakkauksissa, joten suosi ehdottomasti niitä. Hedelmäsoseita saa joka paikasta, joten niiden kantaminen menomatkaa lukuunottamatta on turhaa!
    Tälle Dubain reissulle otin yhden suolaisen ruoan per päivä. Sekin oli vähän liioittelua, koska paikanpäällä oli vielä kattavampi tarjonta ruoista, mitä täällä. Mutta se on maakohtaista.
  • Maito (korvike)
    Usein ulkomailla on lasten korvikemaito pulverimuodossa. Tästä mulla ei oo kovin paljon kokemusta tosin. Ehkä Euroopassa voi olla eri juttu. Tälle Dubain reissulle otin Theolle iltamaidot suomesta mukaan.
Myös suolaisia ruokia saa pusseissa.
Myös suolaisia ruokia saa pusseissa.
  • Käteviä reissussa mukana!
    Kertakäyttöiset ruokalaput ja ”koirankakkapussit” vaipoille. Hotellissa pienissä tiloissa on kiva sujauttaa hennosti tuoksahtava vaippa pussiin. Kannattaa varata myös mukaan muovilusikoita esim. hoitolaukkuun ja nehän sitten unohtuu aina ravintolaan… Itse tykkään myös vetää desifiointipyyhkeellä välillä vauvan kädet ja jos esimerkiksi tutti tippuu lattialle. Niitä on hyvä siis olla käsidesin lisäksi mukana.
  • Lapsen kuljettaminen paikasta a paikkaan b
    Kannattaa huomioida, että aina ei ulkomailla saa lastenistuinta taksiin. Esimerkiksi jos nyt tuolla Dubaissa olisi ottanut hotellin kylkeen limo-servicen, niin siinä olisi ollut myös lastenistuin mukana. Me ei olla koskaan viety mukanamme istuinta, mutta jokainen toki miettii ottaako riskin. Me ollaan tultu siihen tulokseen, että kamaa on joka tapauksessa sen verran paljon, että muutaman automatkan takia emme ota istuinta. Suomessa saa muuten myös kuljettaa alle 3-vuotiasta väliaikaisesti ilman istuinta.
    Vaunuina meillä on Baby Jogger City Minit, jotka ovat olleet joka ikisen sentin väärti! Ne ovatkin meillä käyneet Ruotsissa, Thaikuissa, Kroatiassa, Israelissa, Kreetalla ja nyt tuolla Dubaissa. Toki se riski on aina, että vaunut ruumassa rikkoontuu, mutta jos ne pakkaa pussiin niin se riski on pieni. Jotkut suosivat halpis matkisten ostamista reissuun ja jättää ne sitten paikan päälle (minne sinne???). Mua henk koht ärsyttää työntää jotain 20€:n kaksisankaisia vempuloita, jotka ei liiku tasaisesti. Lisäksi noissa City Mineissä saa lapsen hyvin nukkumaan. Panostettiin siis kerralla kunnollisiin.
    Suosittelen myös kantoreppua; Meillä on Manduca. Jostain syystä mulla vaan on alkanut lantio kipeytyä sitä kantaessa… Se on kuitenkin tosi kätevä kentällä, koska vaunut pitää jättää baggage droppiin ja kentän vaunuissa ei yleensä voi pitää kovin pientä.
Lämmin suositus näille matkavaunuille!
Lämmin suositus näille matkavaunuille!
  • Vara ei matkatessa kaada venettä – päinvastoin…
    Tästä oksenusepisodista oppineena varaan myös seuraavalla kerralla riittävästi t-paitoja molemmille pojille. Ne vie kuitenkin vähän tilaa. Kannattaa ottaa myös lämpimiin maihin pitkähihaisia ja -lahkeisia, koska lentokoneessa voi olla kylmä, sitten lentokentillä kylmä, taksissa kylmä ja itse hotellihuoneessakin viileä ilmastoinnin ansiosta. Kauppakeskukset on usein viileydessään huippuluokkaa!
    Käyttääkö lapsi matkan aikaan yövaippoja? Me unohdettiin kerran laittaa yövaippa Benille koneeseen, kun lähtö oli alkuillasta. No, kun lapsi nukahti sitten lennon aikana, niin arvaatte loput…Onneksi mulla oli vaihtokalsarit repussa. Vaikka yövaipan kanssa olis vähän niin ja näin tarviiko, niin kannattaa kuitenkin laittaa. Siellä ahtaissa tiloissa ja ahtaassa vessassa ei pysty huuhtelemaan oikein mitään. Jos kohdemaassa on kallis laundryservice, niin voi olla fiksua ottaa pesuainepulveria pieneen pussiin, jotta pääsee nyrkkipyykille.
    Kannattaa myös ottaa myös käsimatkatavaroihin hieman lapsille lääkkeitä, kuten vaikka juotavaa paracetamolia. Lisäksi mulla on aina mukana ruumassa kuumemittari, laastareita ja maitohappobakteereita. Useissa maissa apteekeissa on tosi hyvät valikoimat ja lääkkeet on paljon tehokkaampia mitä suomessa.
Maitohappobakteerien tehosta voidaan olla montaa eri mieltä, mutta ainakin meillä aloitetaan ne ennen reissua ja jatketaan reissun yli.
Maitohappobakteerien tehosta voidaan olla montaa eri mieltä, mutta ainakin meillä aloitetaan ne ennen reissua ja jatketaan reissun yli.

No niin… Tästä tulikin sitten aika pitkä postaus!
Heräsikö teillä kommentteja tai muita hyviä vinkkejä?? 

Ps. Jos menette maahan jossa on tarkoitus uida, niin ottakaa niitä uimavaippoja! Ja tarpeeksi istuva uikkari!! Nimimerkillä Tätä olisin toivonut hotellihuoneessa oksentaessa kaikilta niiltä, jotka uittivat hotellin uima-altaassa pirjo-petteriään ilman uimavaippaa……..

 

fityoutoo

2 vastausta artikkeliin “Mitä kannattaa ottaa huomioon pienten lasten kanssa matkustaessa?”

  1. Kyllä se on vasta yli 3-vuotias tilapäisesti ilman istuinta. Liikenneturvan sivuilta: Alle 3-vuotiaita lapsia ei saa takseja lukuun ottamatta kuljettaa henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa, johon ei voida kiinnittää lapsen painon mukaan määräytyvää turvalaitetta. Jos turvalaitetta ei voida autoon asentaa, matkustaa vähintään 3-vuotias takaistuimella. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta