Miten kasvatan lapsestani kaikkiruokaisen?

Kasvatuspsykologi K. Viirret tarjoaa teille taas kokemuksen syvällä rintaäänellä lapsenkasvatusvinkkejä 😀 ! Olenhan kasvattanut jo yhden lapsen paria viikkoa vaille kolmevuotiaaksi, sekä toisen reilun kuukauden vanhaksi. Voin siis sanoa olevani konkari alalla!

ben_keittiossa2 (1 of 1)
Ben kokkaa karkkikanaa. Ja jokaisesta purkista on tietysti maisteltava… Etenkin pähkinävoi on suurta herkkua!

Itseasiassa minulta on personal trainerin työssäni kysytty hyvinkin useasti, kuinka saisi lapset syömään esimerkiksi kasviksia ja muutakin kun niitä iänikuisia nakkeja ja ranskalaisia?? Toki olen näitä juttuja itsekin miettinyt nyt kun kasvattajan viittaa on sovitettu harteille. Itselleni on todella tärkeää se kuinka voin edesauttaa lastani kaikkiruokaiseksi kasvamisessa. En halua kuulostaa ikävältä ihmiseltä, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että nirsot syöjät eivät ole varsinaisesti lempi-ihmisryhmäni! Sinänsä mulle on aivan mitä kukin syö, mutta en todellakaan haluaisi, että lapsestani kasvaa nirsoilija ruokapöydässä! Tiedän, että lapseni ovat vielä pieniä ja vanhemmat eivät välttämättä voi tähän taipumukseen edes vaikuttaa, mutta kaikkeni teen äidin ja kasvattajan roolissa ettei näin kävisi!

Ymmärrän toki, että kaikesta ruoasta ei voi eikä tarvitse pitää, mutta sellainen jatkuva venkoilu sen kanssa löytyykö mistään koskaan mitään syötävää ”koska en vaan tykkää mistään” on kyllä kanssaihmisille todella raskasta! Sellaisen ihmisen kanssa kaikki syömiseen liittyvät sosiaaliset tilanteet ovat yleensä tosi kiusallisia ja pilaavat aina jollain tavalla tunnelmaa. Noista tilanteista toivoo vain katoavansa mahdollisimman nopeasti. ben_keittiossa4 (1 of 1)

Muistan itse lapsuudestani sen, että itse en saanut koskaan tehdä keittiössä mitään! Äitini oli siisteysfriikki ja lapset luonnollisesti sotkevat etenkin keittiössä, joten sinne ei ollut asiaa. Nykyään toistan oman äitini ”oppeja” siltä osin, että jos kokkaan tai leivon, niin mulla on pakkomielle pyyhkiä työtasot joka välissä. Nyt kun Benkin on kiinnostunut kokkaamisesta ja ylipäätään keittiössä avustamisessa, niin on vain ollut pakko antaa omalle neuroosilleen periksi ja opetella sietämään kaaosta! Ruoanlaitto keskustelunaiheena on myös aina ollut perheessäni jonkinlainen ”tabu”, eli en juurikaan saanut vaikuttaa siihen mitä meillä syötiin ja minulta ei kysytty pidinkö jostain ruoasta tai ei. Mielipidettäni ei kuunneltu.
Koska äitini ei syönyt lihaa, meillä ei ollut tarjolla esimerkiksi jauhelihakastiketta tai lasagnea, jotka ovat melkeinpä kenen tahansa muksun lempiruokaa. Niitä aina salaa toivoin. Isäni kalastaa, joten meillä oli sitten senkin edestä kalaa ja etenkin savukalaa. Ehkäpä tästä syystä savukala on yksi niistä harvoista ruoista, joista en nykyään erikoisemmin pidä. Sain siitä varmaan tarpeekseni lapsena. Muistan myös kuinka mua ärsytti aina nuorena, kun mielipiteeni jotenkin mitätöitiin, jos sanoin etten pitänyt jostain ruoasta. ”Et vaan tajua hyvän pälle. Makuaistisi on kehittymätön”. Olen päättänyt, että samantyylisiä kommenteja en jakele omille muksuilleni ja koitan olla loukkaantumatta, vaikka he eivät kaikista tekemistäni ruoista niin välittäisikään.ben_keittiossa1 (1 of 1)

Aikuisen oma asenne vaikuttaa tutkimustenkin mukaan lasten mielipiteiden muovautumiseen todella paljon. Jos itsellä on kovin vahvoja mielipiteitä liittyen ruokailuun tai vaikkapa ”en tykkää” suhtautuminen kasviksiin, niin ei kannata odottaa, että lapsikaan toivoisi lautaselleen kasviksia. On oikeastaan kaksi asiaa, jotka ollaan sovittu hurrin kanssa, ettei lasten kuullen sanota; Eka on se, että jokin ruoka on ”pahaa”. Jos jokin ruoka ei ole mieleeni, niin koitan kuitenkin olla antamatta lapselle ns. valmista mielipidettä. Toinen on se, ettei sanota lapselle, että ”et varmasti tykkää tästä. Äiti tietää, ettet tykkää tästä”. Sekin on ikäänkuin syöttäisi pakkoajatuksen lapsensa päähän. En minä voi vanhempana tietää etukääten, pitääkö lapseni jostain! Jos hän haluaa maistaa jotain, josta ei luultavasti pidä, niin mitäs sitten?

ben_keittiossa3 (1 of 1)
Kaaos keittiössä! Onneksi äiti siivoo…

Ben on saanut maistaa aivan kaikkea chilistä inkivääriin ja etanoista raakaan kananmunaan. Hän pitää kovasti erikoisista mauista, kuten vaikka aurajuustosta, mätitahnasta ja jopa oluesta (mieheni juo aika usein alkoholitonta olutta ruoan kanssa) 😀 . Hänen kanssaan on ollut helppo matkustaa, koska hän syö oikeastaan mitä vain missä vain. Joku voi pitää meitä huolimattomina kasvattajina, mutta emme ole ottaneet reissuille aivan pikkulapsiaikaa lukuunottamatta mitään pilttipurkkeja. Aina on paikanpäältä löydetty lapsellekin sopivaa, paikallista ruokaa! Esimerkiksi Thaikuissa Ben söi usein riisiä ja kana satayvartaita, Pad Thaita ja kaikenlaisia mereneläviä. Myös kasviksia hän syö, eikä todellakaan tehdä niiden syömisestä mitään numeroa. ”Nyt otat tätä porkkanaa kun tämä on niin terveellistä ja tässä on vitamiineja. No niin ota nyt, muista tämä on terveellistä, tässä on beetakaroteenia ja antioxidantteja.”
En todellakaan tiedä onko meidän ruokakasvatuksella osaa tai arpaa siihen, että lapsi on niin kaikkiruokainen, mutta ainakin toivon niin!

Varmasti voi olla todella nirsoja lapsia, vaikka ovat saaneet aivan ”täydellisen” esimerkin kotoa.
Varmasti on myös kausia lapsella, jolloin voi tulla nirsoilua ja mielenosoittamista ruokaa kohtaan.
Varmasti on myös ihmisiä, jotka ovat lapsena olleet aivan kaikkiruokaisia, mutta aikuisena kasvavat hyvin nirsoiksi.

Silti kannattaa aikuisena ja etenkin vanhempana miettiä, annanko huomaamatta omalla käytökselläni lapselle vääränlaisia viestejä koskien ruokaa tai ruokailua? Aina asioita ei tule välttämättä edes ajateltua.
Toinen juttu on saako lapsi ilmaista, ettei tykkää jostain ruoasta, ilman että saa takaisin ikäviä kommentteja ja pahimmillaan aikuisen lapsellisen loukkaantumisen asiasta?

Kokemuksia? Ajatuksia? Kommentteja? 

fityoutoo

20 vastausta artikkeliin “Miten kasvatan lapsestani kaikkiruokaisen?”

  1. Täällä ilmoittautuu yksi ”nirso”. Varmasti ei ole kasvatuksessa ollut vikaa vaan en tiedä mistä se johtuu, että jotkut ruoka-aineet vain ovat koostumukseltaan tai hajultaan täysin vastenmielisiä. Esim. kanaa, monia lihoja sekä esim tuorekurkkua en saata syödä. Välillä tulee sellaisia olotiloja, että haluankin kokeilla jotain uutta ja paljon olen asiassa kehittynyt vuosien varrella 🙂 paljon on saanut myös kuittailua tästä nirsoudesta. Itse en siitä tee numeroa, voin syödä ravintolassa kuin ravintolassa tai ottaa vaikka pelkkiä perunoita lautaselle kylässä, mutta AINA siitä saa kuulla. En ole valinnut tätä ”elämäntyyliä” tarkoituksella ja mielelläni söisin ihan kaikkea! Ehkä vielä joku päivä 🙂 tässä nyt nirson mielipide asiaan 😉

    • Kiva kuulla tällainenkin mielipide ja kuten sanoinkin, niin kaikesta ei tarvitse pitää. Mutta meillä on esimerkiksi suvussa henkilö josta tiedän, että on muille sukulaisille aika ns vaikea vieras ja moni stressaa vaikka juhlia jo monta viikkoa eteenpäin, että mikä voisi olla sellaista tarjottavaa joka kelpaisi vieraalle. Hänellä ei ole edes terveyden takia mitään erityisruokavaliota vaan hän vain sattuu syömään noin kolme eri ruoka-ainetta. Varsinkin jos tällainen vieras on yökylässä, niin on varmaan helpompi tuoda omat eväät mukana.
      Itse yritän aina edes lapsen takia maistaa jotakin, esim juuri joulupöydässä maistelin miehen mieliksi graavilohta (kun oli kuulema niiiiiiiin täydellistä). Juuri se suutuntuma tossakin on mistä en pidä. Ja lapsi kyllä tykkäsi kovasti siitä.

  2. Aihe, just lähellä mun sydäntä 🙂 Oon saanu juuri luettua kirjan Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? (Karen Le Billon), jossa on ihan huippuja neuvoja ja oivalluksia nirsojen lasten vanhemmille. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista vaikkei oliskaan ongelmaa ruokailujen suhteen, itsekin pystyi vaan ilolla nyökyttelemään monelle ajatukselle.

  3. Huhhuh kommentteja ja ajatuksia löytyis vaikka kirjan verran mutta ehkä en nyt kaikkea ala purkamaan 😀 ekanakin; jos lapsi ei tykkää kasviksista vaan ranskalaisista, niin virhe on jo tehty. Mitäs syötit sille lapselle ranskalaisia etkä vihanneksia 😀 tai siis sitähän se lapsi syö mitä sille syötetään ja niihin makuihin se myös oppii. Meillä ei pienenä ikinä tehty numeroo kasviksista; ne oli ruokaa muun ruuan ohella ja iltapalaks isi saatto pilkkoo naposteltavaks lanttuja, porkkanoita yms ja nekös vasta oli hauskaa ja herkkua! Ei me alettu syödä karkkia ja ranskalaisia ennen ku kouluiässä muiden lasten vaikutteista ees tajus mitä ne on. Eli ei ole kyllä lapsen kasvatus ydinfysiikkaa.. tosin nykysin äitit on dietillö eikä syö niitä peruskotiruokia nii helpompi se on laittaa atrian äitien pullat mikroon. lapsesi on mitä sille syötät..

    • Epäilen, että ilman isovanhempia ei meidänkään lapsi olis karkkia saanut vielä piiiitkään aikaan :D. Mutta eipä nykyäänkään osaa pyytää muuta kuin välillä tikkaria, jossa on varmaan enemmän se ”tänään on lauantai, eli karkkipäivä ja voidaan ostaa pissa-tikkari” (selvennyksenä eli Bon Bon tikkari 😀 ).
      Meilläkin muuten tikkumalliset kasvikset uppoaa hyvin. Ja on mun mielestä myös hyvä, että lapsi maistas sekä raakoja että kypennettyjä kasviksia ja miten niiden maku muuttuu (esim sipuli josta lapsi ei luonnollisesti pitänyt yhtään raakana).

  4. Lasten ruokailu on kyllä välillä haastavaa. 😀 Itse olen usein sisaruksien luona lapsenlikkana ja teen ruokaa samallalailla kuin normaalisti, ainoa mitä muutan on etten tee siitä niin tulista mitä itselleni tekisin. Sisko usein on sitten sanonut että onpa tulista/paljon pippuria, kun myöhemmin syönyt samaa ruokaa. Hauskaa tästä tekee sen ettei lapset ole kyllä reagoineet millään tavalla ja syöneet hyvällä ruokahalulla. Samoten usein tulee en tykkää tästä ruuasta. Oma vastaukseni on tuohon ettet ole maistanut sitä, joten et voi tietää vielä. Ensin pitää maistaa ja jos et tykkää niin et tykkää. Tällä tyylillä kalkkunasta tuli yksi lapsen lempiruuista.

    Omasta lapsuudesta muistan sen, että kaikki aikuiset aina sanoivat että olen outo lapsi, koska tykkäsin pinaattikeitosta, homejuustosta ja maksalaatikosta. Tuli aina välillä kiusallinen olo sen takia. Olen siis itse päättänyt että samanmoista kommenttia ei multa lapsi kuule, enemminkin kehuja siitä että tykkää monenlaisista ruuista.

    • No nimenomaan, pitäs kehua! Toi on tavallaan sellainen viesti, että olet huono ihminen kun tykkäät jostain sellaisesta ruoasta, mistä itse en pidä. Esimerkiksi kommentti ”hyi miten sä voit syödä tuota” on vähän outo, ihmiset syö maailmassa aivoja, heinäsirkkoja ja ties mitä!

  5. Itse en ole nirso, syön monipuolisesti ja pakko myöntää että nirsot ihmiset joskus vähän ärsyttivätkin. Oma suhtautumiseni muuttui kuitenkin kun luin opintoja varten ns. supermaistajista eli olikohan n 25% ihmisistä geneettisesti sellaisia että maistavat tarkemmin tiettyjä yhdisteitä ja siksi esim parsakaali on heistä pahaa..kaikkeen ei voi siis aina itse vaikuttaa, vaan olemme erilaisia jo perimältämme/lähtökohdiltamme..:)

    Erilaisia kasviksiahan toki riittää eli varmaan kaikille löytyy maistelemalla jotain mikä sopii..itse pyrin nykyään syömään eri värejä (värit kertovat antioksidanteista) ja sesongin mukaan, esim talvella enemmän juureksia ja pakasteesta pinaattia, papuja ja herneitä..

    • Joskus tuli se brittiläinen sarja niistä supernirsoista syöjistä (fussy eaters tms). Siis siinä moni sai oksennusrefleksin jos pelkästään vaikka haistoi esimerkiksi jotain kasviksia. Mutta huomasi, että ne jota oli motivoituneita, niin löysi lopuksi edes muutamia uusia ruokia josta piti ja osa pystyi sen psykologin vierailun ja harjoitteiden jälkeen maistella vaikka mitä uusia juttuja!

    • Itse olen kasvanut ”kaikkiruokaisuuteen” ja nyt kun itsellä on omia lapsia, tarjoan heille ihan samaa ruokaa, kuin mitä aikuisetkin syövät. Nyrkkisääntöni on, että jos ei ruoka kelpaa, sitten saa olla syömättä ja vaikka olla nälässä seuraavaan ruokailukertaan 🙂 Tosin näin ei käy lasteni kohdalla juuri koskaan. He syövät samaa ruokaa kuin muutkin ja nuorempi lapsistani(3v.) söi kesällä hurjat määrät parsakaalia. Kesällä ostimme useasti lähellä kasvatettua luomuparskaalta, joka on ihan eri makuinen kuin esim.espanjalainen rainbow-parsa. Eli laadullakin on merkitystä, luonnollisesti! Sushi on perheessämme myös suuri herkku. Itseäni myös hieman ärsyttää ja ihmetyttää ns. Nirsot. Mieheni aikuinen sisko on ollut todella nirso ruokailija ja hänelle on pienestä pitäen keksitty eri keinoja syöttää häntä. Tämä näkyy myös hänen ruokailuissaan edelleen, sillä hän saattaa ihmetellä ja jopa koskea ravintolassa miehensä ruokaa ja ihmetellä inhoten, että: ”Mitä tuo on?!” Lapsena hänelle jauhettiin yhdeksi muusiksi(lihat, kasvikset, peruna etc.)

      Mielestäni myös lapsi hoksaa nopeasti, jos hänelle aletaan antaa ns.erikoispalvelua ruokailun suhteen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että nimenomaan raa’at kasvikset ovat enemmän lasten mieleen, kuin keitetyt.

  6. Vähän turha kommentti, mutta tuli kyllä mieleen tosta ”ettei sanota lapselle, että ”et varmasti tykkää tästä. Äiti tietää, ettet tykkää tästä”.” Kun itse olin pieni, meille sanottiin AINA noin kaikesta hyvästä ja ihan oikeasti lapsena luulin että suklaa on samaa kuin ruisleipä, koska äitini oli aina ”tämä on aikuisille, et sä tästä tykkää” ja kun jankutti silti vanhempana että saako maistaa niin ”tää on ihan samasta tehty kuin ruisleipä! Mutta pahempaa!” :DDDD Pikkusisaruksille tehtiin myös, vaikka me vanhemmat oltiinkin jo saatu karkkia yms siinä vaiheessa.. Ja ekat karkit saatiin varmaan joskus lähemmäs 10-vuotiaina!

    • Ja sun kommentistat tuli mieleen, että oon miettinyt miten sanoisin lapselle raakasuklaasta, ettei se ole (välttämättä) kovin hyvä lapselle. ”Juu tämä on suklaata mutta et pidä tästä” 😀 No, hän kyllä maistoi sitäkin ja muka olevinaan piti – tosin luulin että sanoi vaan koska tiesi kyseisen tuotoksen olevan suklaata ja suklaa on yleisesti ottaen hyvää.
      Sit pitää vaan sanoa jotenkin, että tämä ei valitettavasti sovi lapsille. Sama juttu on kahvin kanssa joka on ilmeisesti periytyvää, eli hän joisi hulluna kahvia.

    • Mä tiedän muuten monta sellaista lasta jotka on tosi nirsoja ja huonoja edes maistamaan mitään uutta, mutta kun vanhemman lautasella on jotain erilaista kuin heillä, niin tuo kommentti ”et sä tästä kuitenkaan tykkää” on nimenomaan se joka saa maistamaan, koska heki haluavat sitä mitä aikuisella on. Toimii siis joillain 😀

  7. Olen kerran tavannut 10-vuotiaan (tosi lihavan) tytön joka luetteli mulle erittäin napakasti, mistä kaikesta ruuasta ei pidä ja siinä listalla oli suunnilleen kaikki muut asiat paitsi jäätelö, karkit ja vehnäpaahtoleipä. Harmitti oikein tytön puolesta, koska siitä asetelmasta ei ole kauhean hauska lähteä korjaamaan ruokailutottumuksia myöhemmin. Eikä tuollaisesta nirsoudesta voi syyttää ketään muuta kun vanhempia, kun ilmeisesti koskaan ei ole tarvinut syödä mitään ”pahaa” eli normaalia ruokaa.

  8. Katri puhut paljon asiaa, oon täysin samaa mieltä sun kanssa. Vaikka sintti ei oo vielä edes siinä vaiheessa, että söisi muuta kun kohdussa lapsivettä, mutta silti! Mä olen tehnyt jo sen päätöksen, että ei pojan tarvii tietää mitään karkeista tai pikaruoasta, jos syödään ulkona, niin sitten oikeasti ravintolassa eikä mäkkärissä. En kestäisi jos meillä ruvettaisiin yhtäkkiä vaatimaan nakkeja ja ranskalaisia. Toisaalta, eipä mekään niitä syödä, niin tuskin tuo sinttikään tuosta alkaa niitä vaatia 😀 Bataattiranskalaisia saa sitten jos haluaa. Ja meinaan kyllä käyttää mausteita niinkun nytkin, mikäli vaan pojan vatsa kestää, uskon kyllä, että hyvin on jo makuaistia totutettu kohdussa asti tulisempaan ruokaan!

  9. Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja pidän sinun tyylistäsi kovasti! Nyt oli pakko osallistua keskusteluun, sillä tämä aihe on tällä hetkellä tosi ajankohtainen meillä. Esikoinen kohta kolme, ja pari kuukautta ollut erittäin ennakkoluuloinen kaikkea uutta ruokaa kohtaa. Meillä ongelma nimenomaan lämpimät ruuat, sillä puurot, ruisleivät, kasvikset ja hedelmät menee suht ok alas. Ennen hän söi kaikkea tosi hyvin, mutta nyt yhtäkkiä kaikessa on muka pippuria vaikka ei oliskaan. Sellaisetkin ruuat joita ennen söi saattaa nyt olla pahaa.. Osittain varmaan menee myös uhman piikkiin kun muutenkin kaikki on koko ajan huonosti ja aseteltu lautaselle väärin…😌 no silti olemme ottaneet sen linjan että tänään meillä on tätä ruokaa eikä muuta tilalle saa. Välillä on vaan pyöritellyt haarukkaa lautasella ja välillä syönyt kaikki. Eikä hänen nirsoilunsa johdu ainakaan siitä että tykkäisi vaan jostain ranskalaisista, niistä hän ei oikeasti tykkää! Liian suolaisia ilmeisesti. Karkkiakaan ei ole vielä maistanut, mutta eipä sitä kauan enää pysty estelemään kun kaveritkin syö….. Katsotaan kauan pystyn kuopusta (6 kk) pitämään erossa nameista…! No mutta siis mun pointti oli tässä se että oman kokemuksen pohjalta voin sanoa että vaikka alusta asti on totuteltu kaikkeen, voi se stoppi tulla silti jossain vaiheessa vastaan.

  10. Olen tekstisi kanssa samoilla linjoilla. Mutta jotkut jutut ruokatottumuksiin liittyen tuntuvat olevan ns sisäsyntyisiä, joihin ympäristöllä ei ole ainakaan meillä ollut vaikutusta. Meillä on reilu parivuotias taapero, jonka ruokahalu on vaihteleva. Olen päättänyt etten tee ruoasta numeroa. Tarjoan kaikkea, mutta lapsi päättää mitä syö ja kuinka paljon. Nyt vaikuttaisi olevan herkkyyskausi uusiin ruokiin menossa. Lapsi on todella tarkka ja tarkkuus näkyy myös ruokaan liittyen. Esim mandariinista pitää nyppiä kaikki valkoiset ”hetulat”irti ennen kuin sen voi syödä. Ruoan suutuntumalla tuntuu myös olevan vaikutusta. Ja nämä eivät ole mitään vanhemmilta opittuja asioita!
    Arki on nyt haastavaa, koska meillä on kahden kuukauden ikäinen vauva. Ruoanlaitto oli aika luovumista, kun huomionhakuinen isoveli ehti vaikka mihin keittiössä, kun yritin tehdä ruokaa. Nyt olen ottanut pojan mukaan ruoanlaittoon ja antanut pieniä tehtäviä. Selitän miten ruokaa laitetaan, mistä raaka- aineet ovat peräisin jne. Lisäksi lapsi haluaa maistaa kaikkea ja annan siihen mahdollisuuden. Näin ruoanlaitto onnistuu taaperon kanssa ja vauva on kantoliinassa. Olen myös aika tarkka siisteydestä, mutta olen antanut myös lapsen vapaasti puuhastella ruoan parissa. Näin ruoanlaitosta on tullut kivaa puuhastelua yhdessä. Samalla lapsi näkee miten kotiruokaa tehdään ja tutustuu eri raaka- aineisiin.

  11. Täällä huutelee yksi, joka oli lapsena aivan jäätävä nirso. Mulla oli vaihe, kun söin pelkkää perunaa. Lapsena siitä ei koskaan tehty numeroa. Annettiin sitä ruokaa mitä muillekin, jos en syönyt niin en saanut muuta. Mulla oli paljon allergioita, mutta myös ihan semmosta perusnirsoutta. Kerran koulussa pakotettiin syömään, jonka seurauksena oksensin lautaselleni. Sen jälkeen sain olla syömättä. Aikuisena (noin parikymppisenä) mua alkoi jotenkin ahdistaa se oma nirsoilu. Söin toki jo muutakin kuin perunaa, mutta mulla oli paljon ruokia, joita en voinut kuvitellakaan edes maistavani. Nyt oon kymmenessä vuodessa saanut itseni syömään lähes kaikkea. En edelleenkään pidä kaikesta ja osa on aika kaameeta (esim. oliivit), mutta esim. kylässä pystyn kohteliaisuudesta syömään lähes kaikkea.

    Mulla on nyt pienet kaksoset ja voi kuinka niiden ruokailumieltymykset on erilaiset, vaikka ihan samalla tavalla on kaikkea tarjottu aina. Toinen ei syö perunaa, ikinä. Eikä bataattia. Eikä kanaa. Ehkä joskus kalaa. Aika monen muunkin asian suhteen on nirso. Parsakaalia ja makaronia söis vaikka kuinka. Toinen syö kaikkea muuta paitsi aurajuustoa, mitä on tarjottu. Sitä aurajuustoakin yritti melko sinnikkäästi, mutta ei vaan uponnut. Että ei se aina siitä vanhemmasta niin ole, mutta samaa periaatetta aion noudattaa kuin omallakin kohdalla on tehty. Eli ettei siitä lapsen ruokailusta tehdä numeroa puoleen eikä toiseen ellei sitten ole jotain huolta kasvussa tms. 🙂

  12. Hyvin samoilla linjoilla olen kaiken kanssa, mitä kirjoitat! Meidän 8-vuotiaalla on jonkun verran ruokia, joista hän ei pidä ja muistan kunniottaa tätä; koska hän todistetusti on maistanut monta kertaa ja edelleenkään ei tykkää, niin uskottavahan se on. Näitä paria poikkeusta lukuunottamatta on kovin kaikkiruokainen ja siihen on selvästi syynä se, että kaikkea on syötetty pienestä pitäen. Meillä suurinta herkkua on kirsikkatomaatit: ne pitää jemmata, jotta eivät mystisesti häviä 🙂

    Ihanaa, että Ben kokkaa karkkikanaa 🙂 Mistä tulikin mieleen, että tervetuloa kurkkaamaan vastasyntyneeseen blogiini: http://harkittuherkku.blogspot.fi/

    Mukavaa alkanutta vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta