Miten tapasin hurrin (+ensitreffit, kaukosuhde ja ennakkoluulot)?

Multa pyydettiin toivepostausta siitä miten olemme tavanneet hurrin kanssa. Jos joku ihmettelee miksi kutsun miestäni hurriksi, niin tämä on ollut hänen lempinimensä ihan meidän seurustelun alusta asti, jonka syy selviää myöhemmin postauksessa.

Tutustuin hurriin tammikuussa 2011. Asuin tuolloin itse Tampereella ja hän Helsingissä. Tapasimme itseasiassa facebookin kautta, mutta silloin oli (mielestäni) jotenkin noloa sanoa, että ollaan tavattu siellä. Aika jännä miten maailma muuttuu, koska nykyään melkein kaikki tapaa Tinderissä. Mä katsoin jo hurrin profiilikuvasta, että onpas siinä tosi komea mies! Kirjoittelimme aluksi sähköpostin välityksellä melkein kuukauden, mutta emme mitenkään päivittäin. Mulla oli jo tuolloin Tyson koirani ja hurri oli allerginen koirille (siedättyi tosin myöhemmin). Se oli molemmille vähän turn off kun tiesi, ettei toinen pystyisi olemaan koirani kanssa samassa tilassa.

Mun sisko asui tuolloin Helsingissä ja kävin aika usein hänen luonaan. Ehdotin hurrille, että voisin tulla käymään Helsingissä ja voisimme tavata. Treffit lyötiin lukkoon 30.1.2010. Tapasin hurrin ekan kerran Kampin kauppakeskuksen Arnoldsin edessä ja tiesin noin sadasosasekunnissa että toi on mun mies! Tunne vaan voimistui ja ekat treffit kestivät muistaakseni kolme tuntia. Menimme syömään sushia, jota en ollut koskaan aiemmin maistanut (saati syönyt puikoilla). Olin ihan käsi niiden puikkojen kanssa ja makirullani hajoilivat soijakuppiin, enkä ollut saada palaakaan suuhuni! En silti osannut olla nolona ja meitä molempia nauratti. Kuulemma se yritteliäisyyteni teki heti vaikutuksen.

Olin tietysti korviani myöten ihastunut. Hurrissa tuntui olevan kaikki kohdallaan ja hän oli todella keskustelutaitoinen ja kohtelias. Asuin toki Tampereella ja mulla oli siellä vakkarityö, joten reissasimme suuntaan ja toiseen aina kuin mahdollista. Meillä oli tosi tiivis työporukka hätäkeskuksessa ja tiesimme paljon toistemme yksityiselämistä. Jouduin aikamoisen kyselyryöpyn kohteeksi kun työkaverini kuulivat, että seurustelen suomenruotsalaisen kanssa. Sehän oli tosi eksoottista Tampereella 😀 ! Kyllä siellä mainittiin purkehduskengät aika monta kertaa ja laulettiin Kummelia. Ihmiset ajatteli automaattisesti, että kaikki suomenruotsalaiset on hemmetin rikkaita ja miehet pukeutuvat marjapuuron värisiin, tiukkoihin housuihin.
Hurri lempinimi on itseasiassa alunperin työkavereideni keksimä.

Etäsuhteen ylläpitäminen oli tietysti välillä tosi raskasta, etenkin kun hurri sai koirastani aluksi aika kovat allergiaoireet. Olin myös vuorotyössä ja usein hän oli luonani niin, että olin töissä (ja toisinpäin). Toisaalta ajattelen, että kun toiseen ihastuu niin kyllä sitä aikamoisia temppuja on valmis tekemään, että suhde voisi jatkua. Meille oli yhteistä kiinnostus liikuntaan ja matkusteluun.
On tässä joutunut kyllä itsekin hiomaan omia kulmiaan. Olin aika tempperamenttinen vielä tuolloin ja välillä turhautuminen välimatkaan aiheutti meidän välille riitoja. Ne saatiin kuitenkin aina sovittua, onneksi. Ehdimme olla 1,5 vuotta etäsuhteessa ennen kuin muutin Helsinkiin ja ostimme yhdessä asunnon.

Sellainen tarina oli meidän tutustumisen taustalla! Oletteko te olleet kaukosuhteessa ja menikö lopulta kaikki hyvin, eli kestikö suhde?

fityoutoo

9 vastausta artikkeliin “Miten tapasin hurrin (+ensitreffit, kaukosuhde ja ennakkoluulot)?”

    • Kiitos 🙂 ! Housut on Pull&Bearista. Eli ei Suomesta, Hurri ei jaksa shoppailla kotimaassa ikinä 😀 …

  1. Miten facebookissa ’tavataan’? Miten siis löysit hurrin sieltä, yhteinen ystävä, joku ryhmā tms? Minulla ei ole facebookia, niin olen vähän käsi tämän aiheen kanssa 😁

    • No en tiedä miten se ”nykyään” olisi mahdollista, mutta silloin FB oli erilainen. Siinä oli kaikenlaisia sovelluksia ja yksi oli sellainen missä pystyi selaamaan käyttäjiä iän ja asuinpaikkakunnan perusteella ja tykkäämään hänen profiilista. Eli vähän kuten Tinder mutta FB:n sisällä!

  2. Kiva postaus! Itse elän parhaillaan etäsuhteessa ja tilanne on hyvinkin samanlainen kun teillä aikoinaan. Minä teen kolmivuorotyötä ja asun Tampereella, mies on Helsingissä. Tätä on nyt reilun vuoden verran kestänyt ja itselläni on todennäköisesti muutto sinne etelän päähän edessä. Eihän se Helsinki oo paha paikka asua, eihän?!?! 😀

    • Haha, onneksi et kysy tätä 5 vuotta taaksepäin. Mulla kesti aika kauan tottua Helsinkiin, koska rakastin (ja rakastan) Tamperetta. Se on ollut jollain tapaa aina mun kotikaupunki.
      Mä kuitenkin ajattelin, että mulla on tässä ns tarjolla ihminen, jonka kanssa kaikki tuntuu niin hyvältä. Elämässä on pakko laittaa joitakin ovia kiinni, jotta voi avata uusia. Olisi myös ajanhukkausta itkeä vanhan elämän perään! Helsingissä on paljon mahdollisuuksia esimerkiksi työrintamalla, joista nautin tällä hetkellä kovasti 🙂 .

  3. Hyvä postaus. İte tapasin mieheni myös netissä 16 vuotiaana. Mieheni asuu ulkomailla ja kirjoittelimme ensin 2,5 vuotta Messengerissä 😀 ennen ensi näkemistämme. Lähdin mieheni luo lomalle (olin 18v) olisin varmastikin jäänyt jo silloin hänen luokseen mutta lukio oli vielä kesken. Palasin suomeen vedin lukion loppuun sinä aikana kävin kaksi kertaa lomalla mieheni luona ennen kuin sitten muutin pysyvästi hänen luokseen 20 vuotiaana eli 4vuotta kerkesimme olla etäsuhteessa ja nyt ollaan oltu 4,5 v naimissa.

    • Wow, aikamoinen tarina!! Vaikea edes kuvitella millaista olis ollut jos oltas vain kirjoiteltu, ei varmasti helppoa. Loppujen lopuksi se välimatka Tampereelta Helsinkiin ei edes ole kovin paha…
      Ihana että kaikki meni hyvin. Rakkaus voi löytyä mistä vain!

  4. Ihana tarina ja mielenkiintoista kuulla, miten ootte tavannut ja miten seurustelu on lähtenyt käyntiin! 🙂 itse en ole ikinä ollut etäsuhteessa, mutta hieman sen tyyppinen tilanne on käynyt minun ja miesystäväni kanssa seurustelun alussa, sillä hän sai minulta pusutaudin :D, emmekä nähneet ainakaan kuukauteen, koska hänellä oli kova kuume tuon ajan! Tautihan on aikuisilla tosi paha ja hyvä ettei tiputukseen joutunut. Olin ihan varma, että mies ärsyyntyi minuun, kun hänelle olin tuommoisen aiheuttanut, eikä haluaisi nähdä minua enää, mutta ei hän ollut moksiskaan. Itsellä meinasi kyllä hermo pettää tosin, kun en meinannut ymmärtää, että miksen olisi voinut mennä paijaamaan/viemään ruokaa toipilaalle, mutta ei häntä tietenkään kiinnostanut oikein ketään tuolloin nähdä. Semmoinen tarina meillä! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 23
Tykkää jutusta