Mitkä asiat ovat vaikuttaneet negatiivisesti ihoni kuntoon?

Tässä postauksessa käsittelen vähän omia kokemuksiani atooppisen ja kuivan ihon kanssa eläessä. Oon kokeillut elämäni aikana jos jonniinnäkösiä kikka vitosia ihon kunnon parantamiseen ja jos jotain olen oppinut, niin ainakin oma ihoni on täysin arvaamaton! Se ärsyyntyy helposti ja milloin mistäkin, täysin ennustamatta.
Atooppisen ihon luonteeseen kuuluu aina paremmat ja huonommat kaudet ja suoraan sanottuna mulle on aivan turha tulla väittämään, että iho voi täysin parantua. Atopia on autoimmuunisairaus, jonka voi saada hallintaan ja oireettomaksi, mutta atoopikko pysyy atoopikkona. Mulla on ollut sellaisia jaksoja elämässä, että iho on ollut täysin oireeton vuosikausia! Pahimmat kaudet olen kokenut ihan taaperona, ala-asteella, lukion lopussa ja viimeisen viiden vuoden aikana.

On tiettyjä asioita, jotka saavat ihoni todella villiin kuntoon – etenkin kasvojen, kaulan ja niskan alueella! Englannin kielinen termi sille tilanteelle olisi kai ”breakdown”, mutta en nyt tähän hätään keksi mitään suomenkielistä termiä. Esimerkiksi epämääräiset, kovasti hajustetut vartalorasvat kasvoilla ovat ihan pommin varma räjähdys naamassani! Käytän myös hyvin harkitusti mitään naamioita, kuorintatuotteita yms, etenkin jos en tunne brändiä entuudestaan. Olen käyttänyt vuosia samoja tuotteita, enkä niistä luovu. Käytän aina paksuja, yövuoteen tyyppisiä rasvoja, oli kesä tai talvi. Ja myös meikin alle.
Esimerkiksi tannoisten kuvausten jälkeen kasvojeni iho olin noin viikon todella ärsyyntynyt, koska meikkaaja käytti omia tuotteitaan ja jokin meikkivoiteista tai primeri ei sopinut mulle.

Käsissä kuivat läikät on ja pysyy 🙁 !

Pahimmat alueet ovat itselläni ehdottomasti kädet, jotka ovat aina kuivat ja hilseilevät, mutta eivät onneksi nykyään vaadi kuin ehkä kerran kuussa kortisonia ihan paikallisesti. Ei minusta koskaan tule käsimallia, nyyh. Kesäisin kovilla ovat myös kainalot, kaula ja hiusraja. Nykyään ihottuma on hävinnyt käsi- ja polvitaipeista täysin, joka on ihanaa kun voi taas käyttää lyhythihaisia paitoja!

Tässä kuva vuodelta 2014
Tilanne nyt

Oikeastaan tärkein asia, joka mun ihon kuntoon vaikuttaa on vesi, eli ihon kastelu (suihku, uinti). Koska käteni ovat todella herkät, niin valitsen käsisaippuat tarkkaan ja käytän kaupan perussaippuaa vain pakon edessä (esim kylässä). Joskus pesen pelkällä vedellä jos tiedän, että saippua on jotain megaärsyttävää (tiedän, ällöttävää). Pesen myös usein hiukset kumihanskat kädessä ja levitän kaikki muotoilutuotteet hiuksiin myös hanskojen kanssa. Tämä on muuten hyvä vinkki jos on rutikuivat kädet!
Vesi itselläni kuivattaa ihoa, joten etenkin talvella ihon ollessa kuiva suihkuttelua on säännösteltävä! Onneksi tukkani on tottunut siihen, että pesen sen 1, max 2 kertaa viikossa 😀 !  Tämä on vaan aika hankala yhtälö jumppaamisen kanssa, koska myös hiki kuivattaa kovasti ihoa, eikä hikinen ja haiseva vaimo oo mikään ihanin petikumppani! Itselläni ainakin hikinen iho kutisee tosi paljon (etenkin niska)!

2014
Tilanne nyt

Yksi mikä ihooni vaikutti hurjasti oli imetys – ei ihme kyllä niinkään raskausaika! Jos palaan vuoden taakse, niin olin silloin lopettelemassa imetystä ja oli aika ihme, että jaksoin niinkin kauan. Imetys hormonivaihteluineen sai mun ihon KARMEAAN kuntoon ja mä suoraan sanottuna kärsin! Varmasti hormoneilla on ollut elämäni eri vaiheissa suurikin yhteys ihon kuntoon ja atopian käyttäytymiseen. Joskus viime kesän alussa iho oli niin huonona, että en käytännössä pystynyt pariin päivään laittamaan edes vaatteita päälle, koska iho oli niin kutiseva ja kirvelevä. Asuinkin pari päivää kylmäpuristetulla kookosöljyllä valeltuna pussilakanassa 😀 . Koska Theo oli jo 8kk, söi kiinteitä, eikä tarvinnut äidinmaitoa enää, niin lopetin imetyksen aivan hyvällä omallatunnolla.
N.3-4kk päästä ihoni oli täysin parantunut, eikä ole sen jälkeen mennyt huonommaksi kuin hetkellisesti!

Vielä muuten loppuun vinkki kaikille matkustaville: Lentokoneen ilma on aivan järkyttävän kuivaa ja kannattaa varata laukkuun hyvä kosteusvoide! Itse tunsin menolennolla Barcaan, miten mun kasvojen iho käytännössä alkoi hilseillä ja tippua pois. En ollut tajunnut ottaa voidetta tai jotain hyvää kosteuttavaa spraytä (suositelkaa hyvää??) kassiin ja siinähän sitä sitten kärvisteltiin…

Mitkä asiat teillä on vaikuttaaneet eniten ihon kuntoon?

fityoutoo

3 vastausta artikkeliin “Mitkä asiat ovat vaikuttaneet negatiivisesti ihoni kuntoon?”

  1. Mulla on aina lennolla mukana kasvosuihke. Esim Avenen lähdevesisuihke tai Madaran nokkossuihke (ihan paras!). Rasvat tietysti myös mukana.

    Vaihdoin kaiken kosmetiikan luonnonmukaiseen muutama vuosi sitten, ja se onkin parantanut ihon kuntoa. Itselläni on siis vaikea atopia. Lääkärini mukaan suihkussa tulisi käydä useasti, sillä muuten vanha rasva härskiintyy iholle. Nopea suihku viileässä vedessä, eikä ihon pitäisi siitä kuivua.

  2. Mulla on kaikkein parhaiten auttanut gluteeniton ja maidoton ruokavalio. Ennen mulla oli ainakin pari kertaa vuodessa ihon kanssa huonompi kausi, mutta nyt ruokavaliota muuttamalla ihottumaa ei ole tullut oikeastaan ollenkaan! Protopic on myös kokeiltu ja todettu toimivaksi 🙂

  3. Itselleni ja perheelleni ehdottomasti eniten ihon kuntoon on vaikuttanut säännöllinen laadukkaan ja vahvan kalaöljyn käyttö. Lasten iho on aiemmin kaivannut talvisin rasvauksen 1-2 kertaa päivässä, mutta menneenä talvena tehtiin vain muutama tästäisku kuiville poskipäille koko talven aikana! Meillä siis koko perheellä käytössä Zinzinon BalanceOil, jota meidän perheelle ja lähimmäisille todettujen hyvien vaikutusten myötä itsekin innostuin jälleenmyymään, koska haluan jakaa tätä hyvää eteenpäin myös muille 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 3
Tykkää jutusta