Morkkiksissa

Mulla on ollut jo noin kuukauden päivät jonkunlainen morkkis liikunnan ja treenaamisen suhteen.
Tämän viikon olen ollut sitten enemmän ja vähemmän puolikuntoinen, joka ei ole ainakaan yhtään parantanut oloa. Mun on vaikea välillä ymmärtää omia tunnetilojani, joka on siinä mielessä outoa, että meidän naisten sielunmaisema on usein niin selkeä ja seesteinen…4A5A3872n

Huomaan selvästi, että kun lopetin jumppien vetämisen vuoden vaihteessa, niin olen hieman… Kuinka sen sanoisin, laiskistunut? Tai ehkä vielä syksyllä pystyin aina laskemaan sen varaan, että liikun joka viikko paljon jokatapauksessa. Itseasiassa mua jopa häiritsi se toisinaan, että en ehtinyt enkä jaksanut tehdä kamalasti enää muuta liikuntaa päälle. Syksyllä mulla oli 5 vakkarituntia viikossa, joista neljä kovatehoista (tai kolme kovaa, yksi keskiraskas ja yksi kevyt). Koko syksy meni aika huolettomasti syöden, enkä stressannut ulkomuodostani yhtään. Jos ei ehnyt sitten salille tai lenkille niin väliäkös sillä, koska töiden puolesta tuli kuitenkin liikuttua!
Tänä keväänä olen selvästi joutunut töiden puolesta olemaan enemmän koneella kuin ennen ja välillä mä melkein tunnen mun pakaralihasten surkastuvan istumisen seurauksena! Voin kertoa, että 8h päivässä toimistotyötä olis mun kauhuskenaario, mun vartalo menisi luultavasti kuolioon!

Tänä keväänä ollaan menty vähän eri fiilareilla.

Heti vuoden vaihteen jälkeen mulla oli älytön draivi päällä ja olin varma, että tänä keväänä pääsen taas kunnolla salitreenin makuun ja sitä myöden elämäni kuntoon! Laskin sen varaan, että ehdin treenaamaan päivällä asiakkaiden tai paperihommien välissä ja tietenkin viikonloppuisin. Välillä treenaan asiakkaidenkin kanssa. Aamuisin pääsen lenkille. Suunnitelma on mennyt siltä osin perseelleen, että en ole läheskään aina päivisin salilla, vaan teen kotona koneella hommia. Viikonloppuisin olen kyllä treenaillut, mutta välillä lähteminen tuntuu vähän pakkopullalta, kun vaihtoehtona on kotona puuhailu perheen kanssa. Tänäänkin ollaan tehty yhdessä vaikka mitä kivaa, mm. mieheni vei mut (pyynnöstäni) romanttisesti naistenpäivän lounaalle Ikeaan, jossa söimme lihapullia toisiimme tuijotellen 😀 . Eilen nautin siitä, että pääsin siivoamaan kaikessa rauhassa, kun mies oli pojan kanssa uimassa.
Olin ihan kahden vaiheilla kun mietin, että menisinkö sitten vihdoinkin tänään salille. Mun kurkku on taas päivän tauon jälkeen kipeä. En oikein osaa erottaa, että onko tämä laiskuutta, vai vain oikeasti viisasta. Toisaalta tuntuu, että jos olisin kunnossa, niin kai lähteminen olisi edes hieman helpompaa…? IMG_0788

Mä en tiedä suoraan sanottuna mikä tässä treenaamisessa on tökkinyt viime viikot, koska rakastan sitä ja aina kun olen salilla, niin treenit onnistuvat loistavasti! Hauskaa sinänsä, että tänä keväänä olen tehnyt aivan huipputreenejä ja ollut niiden jälkeen aivan piesty – siis aina silloin kun mä saan raahattuani äässini sinne Malmin Eastbodylle! Lihas ottaa aivan superhyvin treeniä vastaan ja johtuu varmaan siitäkin, että olen vähentänyt muuta kuormitusta niin paljon. Mä tiedän, että JOS olisin treenannut niin paljon kuin olin vuoden alussa suunnitellut, niin olisin edistynyt huomattavasti, eli olisin voinut lisätä treenipainoja säännöllisesti ja saanut lisää lihasmassaa. Siinä on vain se ainainen ”jos”, joka erottaa faktan fiktiosta.
Treenaamaan lähteminen ja ylipäätään suunnitelmassa pysyminen on ollut kyllä todella surkeaa! Siitä seuraa myös se, että oma peilikuva alkaa ahdistamaan, kun tiedän että laiminlyön kuntoilun. Että onpa ihan kiva näyttää ikuisesti tällaiselta plösähtäneeltä lölleröltä. Mulla on kaikki tieto ja taito saada itseni timanttiseen kuntoon, mutta se ei tapahdu, jos treenaan vain ajatuksen tasolla.vatsat14 (1 of 1)

En voi kieltää ettenkö kokisi paineita oman kroppani suhteen, koska olen oma käyntikorttini. Mitä paremmassa kunnossa olen tällä alalla, niin sitä uskottavampi olen. Toisaalta minun ammattitaitoni mitataan asiakkaideni tuloksissa, ei omissani.
Tottakai tiedän myös, että mulla on ihan hyvä kunto ja ehkä toi löllerö on myös vähän liioittelua. Mutta ihan kiva ei riitä mulle. Haluaisin löytää jostain sen motivaation päästä vielä huippukuntoon! Ei mua mikään fitnesskisahomma enää houkuttele, koska se on liian äärimmilleen vietyä, mutta tavoitteellinen treenaaminen on ihanaa. Nyt olen onneksi vähän petrannut ton puolimaratonharjoittelun kanssa ja käynyt joka viikko juoksemassa. Voi olla että jaksan ihan oikeasti juosta sen 21km toukokuussa, eikä mun tarvitse kontata maaliin viimeisenä.asics_kamat2

Tällä viikolla olen ollut tosiaan siinä ja siinä olenko kipeä vai en. Treenejä tuli siksi vain kaksi viikolle. Mä laitan kädet kyynerpäitä myöten ristiin ja toivon, että mä alkasin löytää jostain sitä kipinää vähän enemmän harjoittelulle. Koskaan ei oo liian myöhäistä tehdä ryhtiliikettä ja kun sais vaan sen hyvän putken päälle, niin tiedän, että siitä se sitten lähtisi! Sunnuntaisin voisi taputtaa itseään olalle, että taas on hyvä treeniviikko pulkassa ja olen tehnyt parhaani niin salilla kuin ruokavalionkin suhteen. Tällä hetkellä ei todellakaan tunnu siltä.
Onko teillä koskaan samanlaisia fiiliksiä, eli treenimorkkiksia syystä tai toisesta? 

fityoutoo

16 vastausta artikkeliin “Morkkiksissa”

  1. Todellakin! Kuulosti niin tutulta, että olisin melkeen voinut ite koko jutun kirjottaa. Tietty se, että työni puolesta en liiku, mutta työ oli sen verran hektistä, että oli pakko suunnitella treenit erikseen, aikatauluttaa ja pakata kamat aamulla mukaan. Kertaakaan en jättänyt menemättä – koska oli suunniteltu ja kamatkin mukana, ja tavallaan meni ihan ajattelematta. Nyt työn puolesta on enemmän löysiä, ja sama on siirtynyt myös treenin puolelle. Nyt ehtisin mainiosti treenaamaan kovempaa kun koskaan, koska työ ei aikatalujen eikä kuormittavuuden takia lyö ihan lamaan – mutta vielä mitä, en saa lähdettyä eikä suunniteleminen suju kun ei ole pakko. Apua, miten tästä pääsee pois?

    • Kerron heti kun keksin vastauksen! Itse kaipaisin varmaan jotain selkeää motivaatiota jota kohti edetä. Nyt tuntuu, että joku punainen lanka on kadonnut tai jotain…

  2. Mulla on treenit luistanut 80% hyvin viimeiset 2,5kk. Joulukuu oli surkea ja syksy jotenkin sinne päin ja se näkyi InBody mittauksessa. No päätin että treeneistä pidän kiinni vaikka töitä on ollut ihan liikaa. Nyt sit kun työtaakka selvästi helpottu ja ajatus oli että nyt treeneihin sit on oikeasti aikaa eikä vaan sitä ”tuohon väliin tungen treenit” niin mitä tapahtuu…. Selkä pasahtaa paskaksi 🙁
    Saa siis nähdä miten käy??? Koska treenaan seuraavan kerran? Mitä tää mun kroppa oikesti kestää??? Onko tää vaan hulluutta treenata tavoitteellisesti, olla pienten lasten äiti, paiskia töitä jossa vastuuta….
    Pistää miettimään kun pelkkä istuminen käy niin kipeää että itkua pukkaa.
    Tämä tilanne jos joku opettaa.

    • Mulla oli kans tullut InBodyssa takapakkia, vaikka olin itselleni uskotellut, että olen ihan hyvin päässyt tänä keväänä käymään salilla. Ei se ihan niin ollut, lihasmassaa ei ollut tullut lisää.
      Nää on varmaan ne kuuluisat ruuhkavuodet. Välillä on tosiaan aika haastavaa pyörittää koko palettia. Kaikki menee tietysti lapsen ehdoilla ja se on selvä. Mun miehellä myös treenit tullut taas isommin mukaan kuvioihin eli viikot kaipaisi vaan parempaa suunnittelua.
      Pikaista paranemista selän kanssa. Voin uskoo, että fiilis ei oo todellakaan just nyt ihan katossa :(.

  3. Hei,

    Täällä samaa vaivaa….. Ei vaan jotenkaan nappaa, ärsyttävää! Mulla on siis valmennus menossa nytmutta.. Miksi ihmeessä se motivaatio häipyy välillä?? Tai kyllä sitä haluakin on mutta ei nyt vaan ollenkaan kiinnosta!! Vaikka liikunnasta ja terveellisestä ruuasta tulee hyvä olo mutta mutta… En tajua, vaikka itselläni oma tavoite on noin viisi kiloa pois normaalipainon sisällä kylläkin mutta buuu!

    Itse opiskelen, ja se on rankkaa. Jotenkin aina jokin mulla on tärkein, opiskelu, työt tai jokin kuntojuttu. Nyt ei siis nappaa mikään! Ja yleensä se on just liikkuminen yms mutta ei.

    Ihan turhaan morkkistelet, ei aina jaksa eikä aina tarvitse:) Vaikka kyllä ymmärrän sua paremmin kun hyvin!

    • No mä oon kokenut tuonkin. Se elämäntilanne täytyy olla oikeasti ihan nappi ja motivaation samoiten, että pystyy muutokseen. Valmentaja ei sitä motivaatiota kuitenkaan myymään.
      Sanoit myös, että tällä hetkellä ei oikein mikään nappaa. Johtusko siitä, että liikuntakin on nyt niin epäkiinnostavaa? Kyllä mulla ainakin on noita kausia ollut joskus (ainakin nuorempana) että koko maailma oli ihan buu.
      Tsemppiä kovasti kuitenkin!

  4. Allekirjoitan samat ajatukset lähes sana sanalta! Uskomatonta, kuinka tahmeaa liikkeelle pääsy / liikkeessä pysyminen voi joskus olla. Kävin liikunnanohjaajaopintoja muutama vuosi sitten (en valmistumiseen saakka) joten perustiedot ja -taidot olisi takataskussa itseni kunnossa pitämiseen ja kehittämiseen. Kuitenkin pienikin nuha, vatsatauti tai treenin peruuntuminen saa aikaan jonkun käsittämättömän ”muurin” kasvamisen minun ja treenin väliin. Opiskelen lisäksi eri paikkakunnalla kuin missä asun ja miten helppoa onkaan sivuuttaa kouluviikolla liikunta ulkoilua lukuunottamatta vedoten kiireeseen, salikortin puuttumiseen ym…

    Kaikkein kummallisinta yhtälössä on se, että kun koen liikunnan ’pakkopullana’, tuntuu kuin itsetunto murenisi hetkessä jonnekin lattialankkujen väliin. Mitä enemmän ns. matalalennon aikana ajattelen salille menoa, uintia, jumppia, sitä alemmas itsensä piiskaamiseen ja voimattomuuteen vajoan.
    Olen pikkuhiljaa hellittänyt pitäisi-liikkua-pakko-liikkua-mikset-liiku-ajatuksesta ja leppoistanut asennetta itseäni kohtaan. Ja on kyllä kannattanut! Huomaan että mitä vähemmän ajattelen liikkumista, sitä enemmän liikun oikeasti. Tällä en tarkoita kuitenkaan ettenkö suunnittelisi viikkojani 🙂

    Kuten kirjoituksessasi sanoit, kunto ja tulokset voisivat olla melkein mitä vain mikäli vain olisi treenannut katkotta. Voisin kuvailla itseäni lentämään opettelevaksi linnuksi. Se nousee ilmaan, kohoaa lupaavasti ylöspäin kunnes yhtäkkiä lähtee vajoamaan kohti maata. Se vajoaa lähelle maanpintaa, joskus jopa mätkähtää maahan. Aikansa se pyörittelee päätään, katsoo taivaalle ja ajattelee ettei ikinä pääse tuonne saati pysy siellä. Kuitenkin jostain kumpuaa yrittämisenhalu ja se lähtee taas sinnikkäästi ylöspäin.
    Minä en vain ole oppinut mikä saa tuon linnun pysymään lennossa tasaisesti, mutta ehkä jonakin päivänä!

    • Kyllä se siellä vielä pysyy <3.

      Ei kannata ainakaan soimata ihan loputtomasti itseään...Kenenkään kunto ei kuitenkaan muutamassa viikossa pääse vielä kovasti huonontumaan ja jos pääseekin, niin aina voi lähteä sitä parantamaan. Kesä tulee onneksi joka vuosi ja sen myötä pääsee kesäkuntoon :D.
      Mutta se alkuun pääseminen.... on vaan niin pirun vaikeeta välillä! Vaikka olisikin liikunnallinen ja ja ja ja...

  5. Same, same but different! Mulla oli kans kova suunnitelma, kun vuodenvaihteessa ensin tunnit väheni, että ehdin nyt käydä muiden tunneilla ja lisätä lihaskuntotreeniä, kun ei tarvi ite jumpata niin paljon. No istu ja pala, en mua juuri mikään huvita, muuta ku maata ja ehkä vähän kävellä. Olo olis kyllä useinkin niin hyvä, että vois aivan hyvin lähteä vielä jumpalle, mutta heti kun ei ookaan enää pakko niin on sata kertaa helpompi jäädä kotiin. Saa nähdä mitä nyt käy kun ohjaukset loppui kokonaan. Musta tulee varmaan valas 😀

    • No sul on sentään toi raskaus… 😀 Mul ei oo (ainakaan tietääkseni) sitäkään!
      Mulla oli tunnit silloin loppuun asti ja se oli siinä mielessä hyvä, että oli PAKKO pysyä liikkeessä. jumpat oli toisaalta niin kevyitä, että ihan hyvin ne jaksoin ja sit kun ä-loma alkoi niin hyvällä omallatunnolla sai löhöillä. Ei haitannut yhtään.

  6. Feel you!

    Alkuvuosi meni jotenkin tosi kivasti, treenasin kovaa ja usein ja söin suht puhtaasti, vaikkakin väliin mahtui muutamia ravintolaillallisia mättöineen yms, mutta siitä huolimatta 80% syömisistäni oli hyvin terveellistä.
    Noh, sitten päätin pistää uuden vaihteen silmään ja palkata pt:n, ja sen teinkin. Ajatus pt:stä sai minut innostumaan ihan toden teolla, mutta sitten kun sain käteeni ruokavalion ja saliohjelman, olinkin ihan että NJÄÄÄÄÄH… En tajua mistä tämä njääh-fiilis iski, vaikka olen aina pt:n halunnut! Ruokavalio on kyllä itselleni (opiskelijana) liian rajoittava (ja kallis!) mutta keskustelin siitä pt:n kanssa ja sain tehdä siihen tietyt muutokset, jotta pystyn ottamaan täyden hyödyn esim. kouluruuasta. Eli ruokavalio saatiin muuten kuntoon, MUTTA… en syönyt suklaata koko alkuvuonna, mutta NYT kun se oikein ”kiellettiin” niin johan on mennyt! Söin viime viikonkin JOKA PÄIVÄ suklaata! Mitä ihmettä?!? Tää on niin just tätä, että heti kun joku kielletään, niin mitään muuta ei teekkään mieli, argh! Nyt kyllä pistin suklaille stopin ja heitin loput roskikseen ja en kyllä sitä aio ostaa enää.

    Treenit sujuu sinänsä paremmin, että saliohjelmat tulee tehtyä, mutta en mahda mitään että jotenkin niistä tulee edelleen vain semmoinen njääh, miksei tässä ohjelmassa oo lantionnostoja, miksei oo kyykkyä vapaalla tangolla-fiilis. Vaikka juuri siksi halusinkin ulkopuolisen tekemän saliohjelman, koska olen vuoden jankannut samoja lantionnostoja ja kyykkyä vapaalla tangolla, ja alkoi kyllästyttää! Aivoissani on todella vinksahtanut jokin, kun mikään ei tunnu kelpaavan..

    Koska olen nyt syönyt aika reilusti ruokavalion ohi, olen tässä jo puolitoista viikkoa yrittänyt lähteä jokin aamu aamulenkille tyhjällä vatsalla ja arvaappa vaan kuinka monesti olen onnistunut 😀 NOLLA. Viimeeksi tänä aamuna kello soi 7.30 että olisin lähtenyt lenkille ja heräsin jopa itsestäni jo ennen seitsemää, mutta kävin vain vessassa ja jatkoin unia ja torkutin lopulta 8.15 asti…. LUOJA!!! NYT JOKU ROTI TÄHÄN PERKELE!

    Eli tosiaan kärsin erittäin suurista morkkiksista oman saamattomuuteni ja kiittämättömyyteni kanssa! Miulle on suunniteltu oikeesti tosi kivat saliohjelmat, miksi en vaan arvosta niitä??! Ja koska tää pt-pakettikin kestää vain 3kk, on se niin lyhyt aika että menee hujauksessa ohi! Sen jälkeen voin sitten taas seuraavan vuoden hinkuttaa niitä kyykkyjä vapaalla tangolla niin paljon kuin huvittaa.. Nyt aion puhdistaa ruokavalion ja sitten pistän asenteen uusiksi ja eikun kohti kesäkuntoa pt:n ohjeilla!

    • No ensinnäkin toi ”kielto” ruokavaliossa on varmasti saanut sussa jonkun tietyn puolustusmekanismin päälle. Ainakin sellainen fiilis mulle tuli tuosta.

      Ehkä sulla on nyt vain huono hetki elämässä tuolle pt-paketille? Voisiko olla?
      Mitäs jos ottaisit tavoitteeksi, että teet ne aerobiset joskus muulloin, kuin aamulla? Mä en teetä mun valmennettavilla ollenkaan aerobisia aamuisin, koska mun mielestä ne ovat aika vastenmielisiä ja moni jopa vähän ns.pelkää niitä. Silloin ei olla ihan oikeilla urilla ja koko homma lähtee etenemään perse edellä puuhun, jos asiakkaan täytyy keksiä, miksei hänen tarviis tehdä jotain treenejä. Kyllä sen tekemisen täytyy tuntua mielekkäältä – tiedän tämä itse, koska olen ollut yhdessä valmennuksessa täysin samoilla fiiliksillä kuin sinä ja yhdessä 100% sitoutunut.

  7. Heippa Katri,
    Ihan nopee kommentti vain, että tuo tekeekin sinusta niin ihanan inhimillisen ja kiinnostavan. Sinä olet ihan normi ihminen etkä mikään älytön durasel-pupu hektisine liikkeineen. Sinä olet äiti ja hemmetin hyvännäköinen oletkin! Olisi enemmänkin epänormaalia jos sinä et haluaisi jäädä perheesi kanssa kotiin.
    Meitä perusmaukkoja motivoi sun tyylis, se että sulla on muutakin elämää kun treenaaminen 🙂
    Mulla meni syksy kans tosi kovaa valtsun kans treenaten, sit se iski! Älytön stressi ja paha mieli siitä kun mä olen niin itsekäs.. Jonkunnäköinen ruokahommelikin alkoi kehittyyn koska mä kyttäsin kaikki sokerit ja kalorit, patukoitakaan ei voinut ostaa kun kaloreita oli 90.. Ihan hullua.. Mä lopetin ja aloin treenaan sit kun mun tekee mieli, ja mä voin niin hyvin, kroppa on parempi kuin koskaan ja mieli iloinen ja kirkas.
    Ei se haittaa ettei aina huvita, pääasia jos olo on hyvä 🙂

  8. Tutun kuulosta, tekstisi on aikalailla suoraan kuin omasta treenipäiväkirjastani. Alkuvuosi meni jotenki lamaantuneena ja päällimmäisenä oli ällöttävät fiilikset siitä ku oli päästäny viime syksyn aikana pulskaan ja pöhöttyneeseen kuntoon. Tein pitkää päivää toimistotyötä ja ylitöiden myötä salilla käymiset jäi kokonaan. Vkonloppusin tuli juhlittua pitkän vkon päätteeksi ja pitsa maistu. Hyi olkoon sitä morkkistelun määrää.

    Varasin fyssarille ajan tammikuun lopulla (kärsin alaselkävaivoista) ja hänen tekemän kotitreeniohjelman myötä hankin kotiin jumppapallon ja maton. Pikku hiljaa totuin palloon ja nyt oon tehny sen reilun kk:n ajan 3-5kertaa vkossa ohjelman läpi. Lisäks oon käyny pian pari viikkoa salilla jumpassa ja koirien kanssa aamuisin jäällä lenkillä, lenkin aikana teen askelkyykkyjä. Sairastelin alkuvuoden ja tuntui, että just ku olit esim. päässy lenkkeilyn makuun niin sairastu. Se nosti kynnystä kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikkumiseen, mikä taas masensi vielä enemmän.

    Koitin alkuun houkutella kavereita lenkille, jumppaam tai salille mutta usein aikataulut ei menny yksiin tms. En saanu kuitenkaan yksin lähettyä ja mietin, että ”eihän se toinenkaan mee treenaan”, jonka myötä jäin esim. siivoamaan kotiin. Nyt tämän viimeisimmän innostuksem myötä oon alkanu miettimään syitä siihen, että miks innostus kestää sen parisen viikkoa putkeen, jonka jälkeen treenaaminen on alkanu takkuaan. Ensiksikin liikunnan pitää olla innostavaa, motivoivaa ja ns. sulle sopivaa ja tästä syystä oonki nyt kokeillu salilla erilaisia tunteja, jotta löytäisin itselleni sopivat. Tämä on mukavaa ja haastavaakin, sillä menen ns. oman mukavuusalueeni ulkopuolelle menemällä yksin uusille tunneille ensimmäistä kertaa. Toiseksi, myönsin sen, että jumpista/salilta pois jääminen sen vuoksi kun toinen ei pääsekkään – on itsensä huijaamista. Ku paukut meinaa loppua treenin aikana tahi motivaatio olla vähän hakusessa, toistan itselleni hiljaa mielessäni voimalausettani: ”mie itse oon tehny tän päätöksen ja saavutan tavoitteeni”.

    Sun blogi on uusi löytö, tätä pitää seurailla jatkossa!

    • Puhut kyllä justiinsa asiaa! Ja itsekin just 1,5vkon treenitauon jälkeen (joka on siis mulle aika pitkä aika, en edes muista milloin viimeksi olisin ollut näin kauan liikkumatta)oli vähänn kynnys lähteä taas liikkeelle. Sitä helposti siirtää, mulla onneks kun jumppaaminen on työ niin sinne on pakko lähteä ja tässä mielessä hyvä niin. Mutta ihan samalla tavalla mullakin on tekosyitä aina välillä ja varmaan tulee aina olemaan. Aina ei voi huvittaa, mutta kuten sanoit, niin joskus pitää vaan nostaa oma kissa omalle pöydälle ja miettiä mistä kaikki johtuu. Tosi kiva että kokeilet sulle uusia juttuja avoimesti ja annat mahdollisuuden, paljonhan se on omasta asenteestakin kiinni. Noin pitää mun mielestä ajatellakin, että ainakin kokeilin vaikka ei kaikki oliskaan sit täysin omia juttuja.
      Tsemppiä hurjasti kevääseen ja ihania aamujäitä! Toi kuulostaa aivan täydelliseltä ja harmittaa, kun ei asuta lähellä järveä tai merta…

  9. Jotenkin tiivistettynä mun viime viikon fiilikset. Nautin yleensä urheilusta, mutta viime viikolla iski jokin EVVK-fiilis. Kerran pakotin itseni salille ja koin siellä ensimmäistä kertaa sellaisen ”pakkopulla”-olon. Tähän asti, vaikka lähtö joskus olisikin tehnyt tiukkaa, niin aina olen viihtynyt ja nauttinut siitä mitä teen. Viime viikolla en. Päätin suosiolla ottaa taukoa, koska sali on vain minun harrastus, jos siitä tulee ns. pakollista niin ei hyvä. Tunsin kyllä itseni todella huonoksi ihmiseksi, kun vain yksi liikunta kerta tuli siihen viikkoon vaikka normaalisti niitä kertyy se 3-5 viikosta riippuen. Tämä viikko menee vielä pääsiäistemmellyksissä, mutta yritetään ensi viikolla uudella otteella, jos se innostus taas löytyisi.

    Ps. Tosin eilen vähän treenasin kotona ja vapaaehtoisesti, että eiköhän se sieltä palaile 🙂 Tauko morkkiksista huolimatta taisi siis olla hyväksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta