Nainen hei, nyt valoja päälle…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Piikkimatto ja minä!

Tiedätte varmaan ne päivät, kun pää ei toimi ei sitten yhtään! No mulla on juuri tänään ollut sellainen päivä. Varmasti mun sekoiluun on muutamakin eri syy; Herätys 05, väsymys ja sen lisäksi hirveä huimaus koko päivän! Huimaus taas johtuu luultavasti matalasta verenpaineesta ja jumissa olevasta kallonpohjasta. Ei kiva.
Onko kellään mitään hyviä kikkoja, miten saada kallonpohjaa kotikonstein auki? Muukin kuin hedelmäveitsi 😀 ?? Olen koittanut rullalla ja pallolla, mutta jotenkin sinne ei saa yhtä hyvää tuntumaa, kuin mitä hieroen. Hurri on kyllä avuliaasti koittanut peukaloilla runnoa, mutta sormethan siinä menee nopeesti tottumattomalta. Välillä mä oon itsekin koittanut painaa niskaani sellasella baarimikon limenuijalla.. Eli keinot on monet!
Manittakoon muuten vielä, että imetän sekä tyynyn kanssa että makuullaan, mutta etenkin makuullaan ollessa asento taitaa saada mun selän jotenkin jumiin. Varmaan huomaamatta jännitän lihaksia ja tuloksena selkä on sitten ihan jökissä. Luulin aluksi, että ongelma olisi nimenomaan niskassa, mutta ongelman ”ydin” löytyikin alempaa, ristiselästä.

Hirvee olo tulee kun pää ei toimi normaalisti!! Mietin jopa, että uskallanko ollenkaan tarttua auton rattiin, vai olenko pelkästään uhka ympäristölle?? Entäs jos en reagoi tarpeeksi nopeasti?? Lopulta en kuitenkaan romuttanut autoa, mutta Ärrän pihassa ihmettelin, kun auto ei lähde millään pakittamaan…?? No ei varmaan lähde, kun mulla oli parkki päällä vaihteissa!! Sitten lähdin viemään kirjekuorta meidän entiselle naapurille, kunnes tajusin pihassa, että kirje tais jäädä kotiin pöydälle. Ja vielä kirsikkana kakun päälle menin hakemaan pakettia väärästä paikasta! Sanoin Siwan kassalle, että oon kyllä pihalla kuin lintulauta ja on ehkä parasta mennä kotiin ja pysyä siellä! Pää on samaan aikaan sumuinen, kipeä ja ajatus ei luista yhtään.

Sain kaverilta facebookissa vinkin makoilla piikkimaton päällä. Muistatte varmaan tuon ”yhden joulun ihmeen” eli jossain vaiheessa noita piikkimattoja myytiin kuin häkää. Varmaan useimmilla jäänyt käyttämättä, koska kun laitoin ostoilmoituksen meidän kaupunginosakirpparille fb:ssä, niin sain hetkessä vaikka kuinka monta vastausta 😀 … Olis siis runsaasti käyttämättömiä piikkimattoja tarjolla! Kävin sitten noutamassa itselleni sellaisen vanhemmalta mukavalta rouvalta pilkkahintaan. Nyt kokeilen, onko sillä mitään apua verenkierron vauhdittamiseen, vai onko toi piikkimatto ihan huuhaata…

Huomenna kannattaa muuten lukaista uusin Kauneus & Terveys lehti!! Mua on haastateltu siihen iho-ongelmieni vuoksi ja sain kurkata lehteä jo hieman etukäteen. Aina jännittää, että onko kuva ihan pöhkö tai ymmärtääkö sanomisistani mitä ajan takaa! Kai mä ihan ihmiseltä näytin 🙂 .
Huomenna on myös kuntokuvien oton aika, eli postausta tulossa viimeistään loppuviikosta, miten kroppa on mennyt eteenpäin 🙂 . Nyt kuitenkin vielä pieni hetki piikkihoitoa…

Mistä olette saaneet apua huimaukseen ja matalaan verenpaineeseen?

 

 

fityoutoo

13 vastausta artikkeliin “Nainen hei, nyt valoja päälle…”

  1. Olen joskus saanut kallonpohjan rentoutettua laittamalla rullatun pyyhkeen niskan alle ja venyttämällä niskan alueen lihaksia rullan päällä. Osasinko selittää?
    Tsemppiä, tuo on inhottava kremppa.

    • Hmmm… Oon mielestäni joskus nähnyt jossain tuon liikkeen… Ihan kun mulla olis kuvakin siitä jossain koulutusmateriaalissa. Täytyypä testata!

  2. Mulla meni itsellään (ja parilla kiropraktikkokäynnillä ohi). En edes muistanut kuinka paha se vielä reilu kuukausi sitten oli. Verenpaineesta pakko kysyä paljonko sulla on? Mulla oli viimeksi paineet 97/53 ja aina ollut suhteellisen matalat. Ennen ei oo huimaillut, mutta nyt oon huomannut viime viikkoina sellasta pientä vaappumista, etenkin jos jumpilla tulee jotain pyörimisliikkeitä. Suolaakin lappaan niin pirusti ja salmiakkia kans, eikä näy missään 😀

    • Mulla ihan tasan sama homma kun sulla, eli suolaa käytän mielestäni jopa runsaasti, mutta ei vaikutusta. Mulla on tainnut viimeksi olla sama yläpaine ja alapaine 63. Eli hyvin lähellä sun lukuja. Mua huimasi raskausaikana mut sen jälkeen ei ole ollut. Nyt eilen palasi ja koko päivän heitteli päässä!

  3. Itsellä toimii nojatuolin selkänoja. Tarvitsee toki sellaisen selkänojan, jossa on sekä pehmeyttä että vähän kulmaa. Sellaiset kulmikkaat 60-lukuhenkiset on parhaita :). Siihen sitte tuolille huonoryhtiseen röhnötysasentoon niin, että reunus tulee kallonpohjan tuntumaan ja päätä kevyesti ylös ja alas ja sivulle kääntämään. Pään paino riittää ”vastukseksi”, ei tarvitse painaa mutta oikein herkkukohtaan voi toki painetta vähän lisätä ja jäädä paikalleen pidemmäksi aikaa. Parasta on, että käsillä ei tarvitse tehdä mitään, voi vaan rentoutua. Tuttu hieroja oli tälle selkänojakikalle antanut siunauksen, joten siksi uskallan suositella toimivana eteenpäin.

    • Tiedän millaisia tuoleja meinaat! Sellainen metallirunko! Harmi vaan kun meillä on niin matalat selkänojat meidän tuoleissa, että ei taida ajaa asiaa…

  4. Kunnon suomalainen, se alkuperäinen kipukoukku (ostin apteekista). Sillä lähtee jumit kuin jumit. Iso lasillinen vettä pohjalle ja sitten alat sulattelemaan jumeja. Toimii. Tytär opiskelee terv.hoidon alaa ja sanoi että ei kauheasti saisi itse painella ”kallonpohjaa”, jota itse aina tein. Pelästyin niin paljon että en muistanut kysyä, miksi..

    • Hei kipukoukku… Olin kokonaan unohtanu!!! Meillä oli se entisessä duunissa… Ja se oli kyllä todella kätevä!!! Pitäsköhän ihan investoida siihe. Mut nyt aloin kans miettiä, että onkohan se kallonpohjan painelu ihan turvallista…?

    • Täältä myös ääni Kipukoukulle. Olen saanut siitä hyvin apua jumituksiin. Parhaiten on toiminut siitä se uusi pro malli. Siinä on varren päässä myös sellainen pikkukoukku, jolla olen pystynyt tekemään tarkkuushierontaa esimerkiksi juurikin yläniskan ja kallonpohjan seuduille. Tuo pienempi koukku mahdollistaa sen että voi hieroa hellästi ja tarkasti, eikä oo liian kolhoa roiskintaa.

  5. Oletko ihan varma, että kyse on vain jumista? Itselläni on aivan samanlaisia oirita migreenissä.
    Olipa syy mikä tahansa kaularangan jumppa ja pään oikea asento auttavat kallonpohjaan. Tsemppiä! Toivottavasti helpottaa nopsaan.

  6. Hei laita foam roller lattialla niskan taakse ja pyöritä päätä hitaasti sivulta toiselle sen päällä. Mulla ainakin toi toimii ihan älyttömän hyvin kallonpohjalihaksiin ja hieroo niitä just oikealla tavalla! Toinen mikä auttaa niin lämmittää sellasta kaurapussia yms. ja laittaa se niskalle ja sen jälkeen venyttelee niskalihaksia.

  7. Hih! Lisää vielä Lollo&Bernie hotellit niin avot:)
    Ei vaan oikeesti, suosittelen. Lasten kanssa niin helppoa ja saa aikuisestkin välillä olla ja mennä kun niissä hotelleissa on vaan kaikki järkätty niin helpoksi.
    Ja ei, en ole matkatoimistossa töissä:)

  8. Mulla on ollut piikkimatto ihan huippujuttu. Oon useamman vuoden maannut sillä hetken ennen nukkumaanmenoa. Pistää veren kiertämään tosi kivasti ja vielä paremmin, jos satut nukahtamaan pariksi tunniksi sen päälle. 😉 Mun selkä on tottunut siihen niin, että mä makaan ihan paljaalla selällä maton päällä, muuten ei tunnu missään. Tehosta kertonee se, että tossa vuosi sitten olin kansalaisopiston rummuntekokurssilla. Ekana päivänä liimattiin rummun kehikko ja toisena päivänä vuoltiin ja hiottiin reunat pyöreiksi. Jos tottumattomana puristat puukkoa ja hiomapaperia kolme tuntia yhtäkkiä pötköön, saa siinä lihakset aikamoisen höykkyytyksen. Huomasin sen yöllä jossain vaiheessa, kun rupes lihakset ranteesta ylöspäin kiristämään. Noh, ei muuta kuin piikkimatto sängyn reunalle ja kipeä kohta kädestä maton päälle ja unia jatkamaan. Välillä vaihdoin vähän asentoa. Aamulla ei ollut kädessä enää mitään ongelmaa, lihakset olivat hyvin palautuneet! Käden paino itsessään on sen verran kevyt, että piikit eivät painaneet liikaa kättä vaikka useamman tunnin varmaan kättä matolla pidin, verrattuna siihen, jos makaisi selällään sen pari tuntia maton päällä, siinä tuntuu jo ihan eri lailla. Kurssilla aamulla, kuulin, että muut olivat särkylääkkeitä ottaneet samaiseen kipuun… Mulla ei ollut vaan enää käsi edes kipeä!
    Niska-hartiaseutu mulla on ollut kans juntturassa ja olen sitä yrittänyt piikkimatolla myös availla. Ei vaan pysyvästi koskaan auttanut, mutta kun viime syksyllä kävin osteopaatilla, sain niskan siellä kuntoon eikä ole sen jälkeen jumit vaivanneet. Mulla oli myös alaselässä jumia, joten ehkä osteopaatti/kiropraktikko/naprapaatti/jäsenkorjaaja voisi olla paikallaan, varsinkin kun imettää ja siinä menee helposti paikat jumiin. Kalevalaiset jäsenkorjaajat eivät ainakaan niksauttele millään lailla vaan käsittelevät selän muulla tavoin, nuo muut taitavat sitä tarpeen vaatiessa tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta