Nainen, tsekkaa sun kohdunkaula!

Sain viime viikolla postissa kutsun tulla maksuttomaan kohdunkaulan syöpää ehkäisevään papaseulontaan.

Kohdunkaulan syöpä saa alkunsa limakalvon normaalien solujen alkaessa muuttua pahanlaatuisiksi. Kohdunkaulan syöpään sairastuu Suomessa vuosittain 150-160 naista. Kohdunkaulan syöpä kehittyy hitaasti, vuosien kuluessa. Seulontanäytteen avulla mahdollinen syövän esiaste voidaan todeta ja hoitaa niin varhaisessa vaiheessa, että syöpä ei pääse lainkaan kehittymään. 

Täytän ensi kuussa 35-vuotta (faaaaaaaak!) ja kutsu tuli sen takia. On lakiin määrätty, että 30-60-vuotiaat naiset kutsutaan seulaan joka viides vuosi. Itselleni ei tulisi mieleenkään olla menemättä!!! Kaksi tätiäni ovat kuolleet syöpään ja riski on aina olemassa. Minusta nämä seulat ovat taas hieno osoitus siitä, että veroja ei aina makseta turhaan. Ilman tuota kutsua voi olla, että en olisi mennyt papakokeeseen ihan lähiaikoina (vaikka pitäisi, tiedän).

Kohdunkaulan syöpä on usein alkuvaiheessa oireeton. Yleisiä oireita ovat verestävä tai rusehtava valkovuoto tai verenvuoto muulloin kuin kuukautisten aikana. Joissakin tapauksissa saattaa ilmetä yhdynnän jälkeistä verenvuotoa. 

Kohdunkaulalta otetussa solunäytteesä voi olla muutoksia ilman, että ne olisivat vielä syövän esiaste. Ja jos muutoksia olisikin, niin ne pitää hoitaa ajoissa! Ei kannata myöskään ajatella, että syöpä ei voi tulla nuorelle. Rakas ystäväni sairasti syövän, ennen kuin ehti täyttää edes 30-vuotta. On tärkeää seurailla myös luomia ja tietysti tutkia omat rintansa esimerkiksi aina kun käy suihkussa. Minusta koskaan ei voi olla liian varovainen!
Vaikka Suomessa toki hoito onkin maailman huippuluokkaa, niin sitä helpompaa se hoitaminen on, mitä aikaisemmassa vaiheessa hoitoon hakeutuu.

Papa-näytteen ottaa laboratorionhoitaja tai terveydenhuollon koulutuksen saanut näytteenottaja. Näyte otetaan kolmesta kohdasta: emättimestä, kohdunsuulta ja kohdunkaula-kanavasta. Näytettä ei suositella otettavaksi kuukautisten aikana. Näytteenottaja rapsuttaa puulastoilla solunäytteet emättimen pohjukasta ja kohdunnipukasta sekä ottaa näytteen pienellä harjalla kohdunkaulasta.

Kävin itse antamassa näytteen Oulunkylän Laboratoriossa. Sain ensin ajan huhtikuulle, mutta olen juuri tuona perjantaina matkalla Tahkolle Extreme-Runiin. Sain kuitenkin vaihdettua ajan parin päivän päähän ja kutsun mukana oli todella hyvät ohjeet ajan muuttamiseen ja peruuttamiseen.
Jotenkin tuosta näytteenottokuvauksesta saattaa tulla se fiilis, että näytteenotto sattuu. Toki tää on varmaan tosi yksilöllistä, mutta omalle kohdalleni sattunut näytteenottaja oli todella nopea. Ainoa kohta joka hieman nipisti oli se soluharja, mutta sekin vain kymmenesosasekunnin. Koko näytteenotossa meni ehkä korkeintaan 5min (ovesta sisään – ovesta ulos). Ei siis kannata ainakaan sen takia jättää menemättä, että pelkää operaatiota! Näytteenottajat tekevät hommaa rutiinilla ja ainakin omalle kohdalle sattunut henkilö vastaili tosi asiallisesti kysymyksiini. Kannattaa myös sanoa ääneen jos pelottaa tai menee paniikkiin, koska aivan varmasti et ole ensimmäinen etkä viimeinen panikoija.

Onko joku teistä saanut kutsun seulaan tai oletteko jo käyneet? Millaisia kokemuksia teillä oli näytteenotosta?

(Kaikki kursivoidut kohdat HUSLAB:n lähettämästä kutsusta.)

 

 

fityoutoo

10 vastausta artikkeliin “Nainen, tsekkaa sun kohdunkaula!”

  1. Olen käynyt ja solumuutoksiakin kokenut. Ne poistettiin sähkösilmukkahoidolla ja sillä selvä. Muutoksia tuli uudestaan parin vuoden päästä, mutta ne katosi ihan sillä että otettiin papa-näyte. Oli niin pienellä alueella. Jos en olisi mennyt papaan, olisi voinut muuttua pahemmaksi. Eli menkää kun kutsu käy!

  2. Mulle tuli kutsu viime vuonna mut en menny. En vaan pysty mitenkään menee mihinkään gynekologisiin juttuihin enää ikinä. Olen kokenu pahaa seksuaalista väkivaltaa ja siitä on jääny tää ettei vaan voi. Miksei tommosii testejä vois vaik ite iteltään ottaa ja sit toimittaa tikut sinne! 🙁

    Esim kun olin raskaana, mulle ei tehty yhtään gynetutkimusta ja sektiossa olin sen menneisyyteni lastin takii. Ei vaan pysty tommosiin menee.

  3. Mut gyne on aina laittanut automaattisesti papa-kokeeseen 2-3 vuoden välein. Ei tulisi kyllä mieleenkään jättää välistä! 18-vuotiaasta lähtien on siis aika monta koetta tullut otettua ja onneksi ei ole koskaan ollut solumuutoksia. Mutta niitäkin tuttuja on joilla niitä usein on.. Onneksi ne eivät aina johda syöpään.

  4. mä kävin ja ärsytti se ottaja kun oli hidas ku nälkävuosi! ihan turhautti makoilla siinä haarat auki ku en tienny mitä ihmettä se säätää. seuraavan kerran kyl pyydän neuvolan terveydenhoitajan ottaa,häneltä se hoituu minuutissa.

  5. Olen kiitollinen myös omalle terkkarilleni, että pitävät tasaisesti huolen siitä että käyn kokeessa. Noin joka toinen vuosi ottavat kokeen samalla kun tehdään sisätutkimus. He pyytää kun olen uusinut pillerireseptiä, niin samalla tarkastukseen, musta tosi hyvä. Ja mullekin on sattunut aina hyvä näytteenottaja. 🙂

  6. Suosittelen myös lämpimästi ihan perusteellista gynetutkimusta ainakin kerran vuodessa! Nimittäin ei ole munasarjatkaan turvassa syövältä.

  7. Kutsu tuli aikoinaan, en mennyt. Kuka haluaa vapaaehtoisesti sörkittäväksi? Tiedän lähipiiristä 4 naista jotka eivät käy gynellä koskaan. Ehkäisynä kondomi ja vain siksi että pillereitä ei saa ilman sörkkimistä. Ja ei olla teinejä vaan ihan ikähaitarilla 28-45 Hyvä että jotku käyvät 🙂

  8. Minulla on ollut solumuutoksia! Olen käynyt sähkösilmukka hoidossa, joka tehtiin puudutuksessa ja jouduin myös laaserhoitoon nukutuksessa. Käyn papa kokeessa kerran vuodessa. Minusta on tärkeää käydä säännölliseti. Eikä se todellakaan ole kauhea toimenpide.

  9. Kyllä kannattaa mennä ehdottomasti! Mulle tehty noin 8 vuotta sitten kolposkopia pariin otteeseen, samoin loop hoito ( jossa siis poistetaan muutokset). Ilman tavallista papa koetta en olisi mitenkään huomannut muutoksia ja olisi voinut edetä pahaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 4
Tykkää jutusta