Niin myötä, kuin laihdutuskuureissakin.

Tilanne:
Aloitat laihdutuskuurin tai aikeinasi on vain hieman puhdistaa ruokavaliota. Haluaisit ehkä vähentää makean mässytystä ja lisätä kasviksia ruokavalioon, jotta olo olisi etenkin iltaisin energisempi. Nimittäin juuri iltaisin homma karkaa käsistä ja liian usein menet nukkumaan sokerihuuruissa.
Muistelet kaapissa olevan melkein tuliterät lenkkarit valmiina toimintaan ja kevään aurinkoinen päivä on täydellinen aika elvytellä vanha juoksuharrastus henkiin! Kukahan lähtisi lenkille seuraksi…?
Liikunta onkin jäänyt viime aikoina liian vähälle. Mitäkähän kivaa voisi harrastaa juoksun lisäksi? Kahvakuula on hankittu jo vuosi sitten, jos vihdoinkin keksisi sille jotain hyödyllistä käyttöä – siis muutakin kuin ovistopperina!
Ajatus virkeämmästä olosta tuntuu hyvälle ja olet motivoitunut; Tällä kertaa ei mitään kitudieettejä, vaan pienin askelin maaliin. Jes hyvä minä!

asics3
Lenkkimaisemia joululta… Juoksuvermeet by Asics!

Mutta mutta… Samassa taloudessa onkin eräs, jota ajatus ruokavalion keventämisestä tai lenkkipolusta ei houkuttele samalla tavalla. Tai siis yhtään!
Samalla kun herkuttelet ajatuksella hyvinvoivasta ja ehkä hieman hoikemmasta minästä, saatkin vastareaktiona parisuhteen toiselta osapuolelta murahduksen ja epäilevän katseen.
– Mä en sit ainakaan ala laihduttaa!
– Jaa nyt sitten syödään pelkkiä rehuja! Mä käyn ainakin tänään mäkkärissä.
– Kaikki sun aikaisemmatkin kokeilut on epäonnistuneet. Eikö olis jo aika tajuta, ettei noi vaan toimi?
– Kyllä normaali ihminen voi herkutella, ethän sä oo edes läski! Aina me ollaan karkkia syöty!
Sitäpaitsi liian laihat ihmiset on rumia! Mä en ainakaan halua olla jonkun anorektisen luuviulun kanssa. Mun takia et ainakaan ala laihduttaa, kun kelpaat hyvin vähän pehmeempänäkin. 

Kuvan mies ei liity tapaukseen…

Nämä kaikki kommentit ovat mulle tuttuja – ei tosin omassa parisuhteessa, mutta asiakkailta ja tutuilta kuultuina. Mites siellä, onko kokemusta aiheesta?
Suurinosa blogini lukijoista ja asiakkaistani ovat naisia, joten en osaa sanoa kohtaavatko laihduttavat miehet samanlaista vastarintaa kumppaniensa puolelta. Toisaalta miehiä ei ehkä samalla tavalla edes vaivaa se pieni ”elintasokumpu” housunkauluksen kohdalla. Naiset ovatkin usein tyytymättömämpiä omaan vartaloonsa ja sen takia suurinosa humpuukidieeteistä puree ikuisesti laihduttaviin naisiin.
Tottakai rasva tarttuu myös miehiin, mutta koska tasan eivät mene nallekarkit, sietävät miehet naisia paremmin huonoja elintapoja. Miesten aineenvaihdunta on parempi, koska lihasmassan määrä on suurempi. Ja kuten varmasti olette huomanneet, niin läskin keskittyminen vaihtelee paljon miesten ja naisten välillä; Meille naisille sitä tulee perimästä riippuen vähän kaikkialle, miehillä usein keskittymä on leuan alla.
Meillä naisilla tietysti rakas hormonitoiminta on usein kytköksissä myös läskin kertymiseen. Pääsevätkö miehet siis helpommalla…?

Ja entäs mielialaheittelyt? Miehillä syömiseen liittyy vähemmän tunteita, joka näin ollen säästää heidät ”maailma on paska, avaan keksipaketin”-kohtauksilta! Mut varmaan kivitetään tän kommentin takia, mutta mielestäni miehet suhtautuvat useammin ruokavalioon hieman hällä väliä -asenteella – joka ei siis ole pelkästään huono asia. Neutraali suhtautuminen ruokaan on jokatapauksessa parempi vaihtoehto kuin jatkuva kyttäys tai itsensä lohduttaminen herkuttelemalla.
Mä sanon ihan suoraan, että mä käytän meidän perheessä varmaan 10 kertaa enemmän energiaa syömiseni miettimiseen verrattuna hurriin, eli pyrin syömään terveellisesti, säänöllisesti, juomaan vettä, ottamaan vitamiinit, välttämään lisäaineita yms yms. Lista on pitkä.
Mieheni taas. No hän syö silloin kuin on nälkä, herkuttelee Aino maitosuklaajädellä juuri sillon kun huvittaa, ei ihan hirveästi mieti maitotuotteiden tai viljojen vähentämistä (lue= Ei ole pätkääkään kiinnostunut aiheesta), juo vettä vain jos nalkutan ja on SILTI aina yhtä rasvattomassa kunnossa! Ja epäilen, että jos hän haluaisi nyt yhtäkkiä johonkin beach body-kuntoon, niin muutama viikko tiukempaa kuria korjaisi tilanteen!
Toki hän treenaa useamman kerran viikossa ja tykkää syödä terveellisesti, mutta ei ole samalla tavalla kiinnostunut ravitsemuksesta. Kyllä hän enemmän menee sinne luolamies-osastoon (sorry rakas 😀 ).

Sanoin hurrille, että "ota joku seksikäs ilme!"... Että silleen :D !
Luolamies 😀

Silti en osaisi kuvitella olevani suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kokisin työntävän kapuloita rattaisiin omien terveyshössötyksieni kanssa (saan joskus kyllä hieman mutinaa, mutta kestän sen ). Koen, että se on myös eduksi meidän lapselle ja olen varmasti muuttanut pitkällä aikavälillä mun miehen asenteita (mm. kasviksia kohtaan).
Tuleekin mieleen, että mitkä syyt siellä taustalla piilee, jos oman kumppanin kuntoprojekti aiheuttaa negatiivisia tunteita? Huono omatunto? Pelko painostuksesta muuttumaan? Pelko siitä, että puoliso muuttuu turvallisen pehmeästä kotirouvasta seksipommiksi??
Usein miehiä tietysti ahdistaa se, että kohta ruoaksi tarjoillaan vain kesäkeittoa ja puolison laihari on kuolinisku kaikelle herkuttelulle. Mun ihan ehdoton vinkki tuleekin tässä:
Älä painosta, älä saarnaa, älä nalkuta! Tuo tyyli on nimittäin ihan varma turn off parisuhteessa, jos koitat väkisin saada oman elämäntaparemonttisi koskemaan koko perhettä! Aikuinen ihminen tekee kuitenkin lopulta omat päätökset, myös parisuhteessa. Tee omaa juttuasi, mene omaa tavoitettasi kohti ja koita muuttaa ensin ne omat tapasi! Toki lapsiperheissä olet vastuussa myös siitä mitä lapsesi syövät, mutta ukkokultaa ei voi pakottaa jyrsimään porkkanaa, jos häntä ei kiinnosta! Ainoa keino on antaa hyvää esimerkkiä: Näytä omilla elintavoillasi esimerkkiä muille. Älä tuputa, koska kyllä ihmiset huomaavat kun voit hyvin ja energia tarttuu! Älä myöskään vieritä syytä omista valinnoistasi jonkun muun niskaan. 

Tähän loppuun lainaan vielä erään asiakkaani tekstiä (hänen luvallaan), jossa hän kirjoittaa juurikin tästä samasta aiheesta. Onko teillä samanlaisia kokemuksia ja miten asiat ovat ratkenneet?
Kuka teillä on kiinnostunein ravintoasioista? Onko sinulla ja puolisollasi erilainen suhtautuminen ruokaan?

”Pidän paljon hyvästä ruuasta ja nautin syömisestä ja herkuttelusta. Karkit ja suklaa on paheeni, en osaa syödä niitä vain vähän, vaan jos esimerkiksi avaan suklaalevyn, syön sen kyllä nopeasti poiskin. Samoin karkkipussien kanssa. Haasteena tässä on avopuolison täysin erilainen suhtautuminen ruokaan ja herkkuihin. Hänen mielestään kotona täytyy aina olla jotain herkkua jos sattuu tekemään mieli, ja silloin hän ottaa sen palan suklaata ja on tyytyväinen. Pystyn kyllä kieltäytymään herkuista kotona, mutta vain niin, että kieltäydyn täysin, en pysty ottamaan vain sitä yhtä palaa ja jättämään siihen..”

 

fityoutoo

15 vastausta artikkeliin “Niin myötä, kuin laihdutuskuureissakin.”

  1. Oi kyllä! Mies kyllä syö pääsääntöisesti terveellisesti ja liikkuu paljon. Mutta kun ne herkuttelut. Vuoden alusta sovimme terveellisemmästä elämästä, alkuun sujui hyvin, mutta nyt mies kinuaa sipsejä ja jäätelöä viikonloppuiltaisin. Hän onkin niitä syönyt ja paino tippuu silti, toisin on mulla. Mä pystyisin hyvin olla ostamatta herkkuja, mutta kun niitä on niin olla syömättä niitä onkin vaikeampi projekti! Sanat ”Mä en halua, että oot joku anorektikko” on kuultu miljoona kertaa (okei, mulla on aika vahva taipumus jonkinasteiseen syömishäiriöön ja teininä hävitin lopulta kaikki vaa’at, koska ahdistus 100g:n lihomisesta oli järjetön, joten ymmärrän miestä). Täytyy varmaan mainita, että mun BMI on 22, mutta kun olen tottunut painamaan 3-4kg vähemmän niin hieman on plösähtänyt olo ja tiukat vaatteet..

    Mä nautin hirveästi kaikesta urheilusta, joka tehdään matkan x päästä maanpinnasta tai vaihtoehtoisesti sitten vedenpinnan alla. Mies taas pelkää korkeita paikkoja eikä tykkää uimisesta. Hän tykkää lähinnä käydä salilla, jossa yhdessä käymmekin, mutta minä en voi millään tasolla sanoa nauttivani salihommasta niin kuin esim. kiipeilystä tai uimisesta.

    Mä ymmärrän, etten voi sysätä vastuuta herkuttelustani miehelle, mutta uskon, että suurin osa ihmisistä ymmärtää kuinka paljon helpompaa on olla napostelematta sipsejä jos niitä ei ole kuin silloin kun toinen syö niitä vieressä. Mulle on varsinaisesti se ja sama syökö mies niitä kun en ole paikalla.. Käytännössä toivoisin vain, ettei meille ostettaisi kovin usein herkkuja. en kannata täyskieltoa, mutta jos nyt ei ihan joka viikonloppu niitä vedettäisi kaksin käsin.

    • Mä ymmärrän sua! Itsekin välillä ärsyttää, jos mie vetää mukaan mässyttelyyn :). Itse olisin oikein helposti ostamatta juuri koskaan juuri mitään herkkuja kotiin. Vaikka kuinka illalla olisi makeanhimo, niin jos ei kaapeissa ole mitään, niin eipä sitä tule silloin syötyäkään. Onneksi meillä tuo ukkokulta ei välitä suklaasta tai pullasta. SE olis paha!!!

  2. Tuollaiset kommentit, kuten ”en pysty ottamaan vain sitä yhtä palaa ja jättämään siihen..” on mun mielestä vähän sellaisia itseään toteuttavia/vahvistavia kliseitä. Että kun vuosikaudet toistelee itselleen, että ”en pysty, en pysty”, niin ei varmaan pystykään. Ja sillä tavalla antaakin vähän luvan sitten repsahtaa siihen koko levyyn. Oon aika varma, että jos aamulla ja päivällä on syöty riittävän usein kunnon ruokaa, niin pystyy hyvinkin ottamaan vaan päivällisen jälkeen sen pari palaa. Varsinkin, jos vielä uskoo siihen eikä luovuta jo ajatuksen tasolla.

    • On ihan totta, että kun itselleen uskottelee jotain, niin siitä tulee helposti tosi. Jos jotain vaan päättää ja joka päivä itselleen hokee, että mä pystyn mä pystyn, niin kyllä ne päätökset ihan eri tavalla kantaa, kuin heti ottamalla ns. epäonnistujan asenteen.
      Mutta tiedän kyllä senkin, että varsinkin jos on oikein koukussa sokeriin ja toinen syö vieressä, niin tilaisuus tekee liian helposti varkaan!

    • Mulla on ainakin sama miten paljon ruokaa on alla niin jos mieli tekee niin se tekee ja siihen harvemmin ruoka auttaa (yleensä se sokerihimo viitannee mulla liian vähäiseen energiansaantiin tai huonoon ruokarytmiin yhdistettynä rankkaan liikuntaan). Toinen juttu on se, että jos otan niin mä ainakaan tyydy mihinkään pariin palaan, mieluummin sitten kerralla kunnolla ja oon tän todennut toimivaksi, etenkin kun ei niitä real karkinhimoja tuu kovin usein. Toisille tietty voi ihan yhtä hyvin toimia toi ”pari palaa”. Lisäks mä koen harmillisena nykymaailman syyllistävät asenteet, kun syö jotain ruokalistalle kuulumatonta…enkä nyt tarkoita, että joku muu katsoisi kieroon, mutta ihmisillä tuntuu olevan kauhea tapa soimata itseään, jos sinne suuhun nyt satunnaisesti/poikkeuksellisesti on eksynyt se pari palaa (levy) suklaata ;D Päivä se on huomennakin. Nautinto jää ihan täysin toissijaiseksi, jos kaikki on kovin suunniteltua ja pienikin poikkeus tuntuu synniltä.

  3. sun tekstisi oli niin tuttua – valitettavasti. meillä eksän kanssa tilanne oli juuri se, että itse halusin syödä järkevää ruokaa ja eksä pikaruokaa, herkkuja, sipsejä ja karkkia. ja niitä eksän lemppareita kannettiin kaupasta kotiin ja syötiin iltaisin sohvalla pleikkaria pelaten. ei varmaan tarvitse mainita, että tavatessamme eksä oli urheilullinen – vaikka elämäntavat olivat retuperällä jo tuolloin. mun ekojen fitness-kokeilujen aikaan eksä kunnostautui hetkeksi ja kyllä, jo parissa viikossa oli saanut isoja muutoksia aikaan. 😉 lopputulos oli kuitenkin se, että liikunta jäi kokonaan ja herkut tekivät tehtävänsä. mies lihoi nopeasti ylipainoiseksi.

    se on totta että mikään saarnaaminen, nalkutus tai neuvominen ei auta. mutta ei se oma esimerkkikään välttämättä. eksä toi mun lempparisuklaata kesken dieetin ja kysyi haluanko; söi suureen ääneen pitsaa ja muita roskaruokia mun edessä. kannustavaa eikö?

    no, nykyään mies on eksä ja mä tyytyväinen sinkku – saan täysillä keskittyä omiin treeneihin ja myös siihen ruokavalioon. ihmettelenkin miksi eksä ei voinut hyväksyä sitä miten minä halusin elää – en minäkään kieltänyt häntä herkuttelemasta. kiva kuitenkin lukea että on olemassa myös kannustavia miehiä, jotka eivät yritä sabotoida puolison harrastuksia! 😉 ehkä munkin tielle vielä joskus osuu sellainen.

    • Onpa mälsää kuulla että homma meni sit pipariksi. Paitsi kun en tilannetta tunne, niin voihan se olla sun onnikin :). Toi on kyllä ihan kiusaamista, että tullaan jonkun pitsan kanssa viereen heilumaan! Ei kauheesti kannusta ihmistä, jota olevinaan rakastaa ja josta välittää. Muistan omalta dieetiltä (varsinkin loppuvaiheessa), et olisin voinut antaa toisen munuaiseni pitsapalasta….

      Ja kyllä varmasti osuu. Maailma on onneksi miehiä pullollaan, että eiköhän siitä 3,5miljardista jannusta valikoidu joku herrasmies 😉 !

  4. Tämä tuli sopivasti, olen itse miettinyt samoja juttuja viime aikoina! Asumme erillämme, mutta vietämme paljon aikaa yhdessä poikaystäväni kanssa, ja varmaan noin puolet ajasta syön hänen kanssaan. Hän kannustaa minua ja on suostunut herkkujen vähentämiseen, mutta toki tuhahtelee välillä keksinnöilleni ja ehdotuksilleni siitä sun tästä dieetistä. Voin vain kuvitella mitä mieltä hän olisi jos ilmoittaisin hiilareiden ja maitotuotteiden olevan tästä lähtien pannassa 😀 Toisaalta olen miettinyt, että hyvästä ruuasta nauttiminen on myös yhteinen juttumme, ja paljon mielummin otan ruuan suhteen löysin rantein kuin alan kokkailla joka päivä kaksi eri ruokaa – yhden minulle ja yhden miehelle. Tähän toki myös vaikuttaa ehkä se, ettei minulla ole paljoa ylipainoa ja syömme kuitenkin suhteellisen terveellisesti, tarvetta täyskäännökselle ei siis edes ole.
    http://itsprettyfatbulous.blogspot.fi/

    • En mäkään oikein nää mitään järkeä siinä, että kokkaillaan eri ruoat perheen sisällä – siis jos ei ole mitään allergiaa tms syynä! Ainakin itsestäni tuntuis tosi vaivalloiselta…

  5. Kerran ostin minun ja mieheni lempparia – sitä paholaista, Ainon jätskiä. Toisen paketin minttusuklaata, toisen vadelmaunelmaa. Ei vaan toimi mulla tää herkkujen syönti – mies otti perus ison kulhollisen lisukkeineen ja paineli sen jälkeen tyytyväisenä saunaan ja minä jäin mussuttamaan minttusuklaapaketin tyhjäksi. Ei siis todellakaan jäänyt siihen yhteen annokseen!! Paras asia tässä koko jutussa on se, että putki jäi päälle ja nyt ollaan mahtavassa sokerikoukussa ja itsekuri tuntuu lähteneen KAIKEN ruuan suhteen kun kerran repsahdin sokeriin. Nykyään menee valkoista vehnää, kermoja, karkkia, maustettuja jugurtteja sun muita ihan liian usein… Ja ruokarytmi katosi hiljalleen. Taloudessa tämä miehisempi puoli vetelee ja ostaa tyytyväisenä lisää tätä kamalaa ruokaa ja minä en voi itelleni mitään. Ideoita kuinka päästä tästä kierteestä eroon? Miestäni ei kiinnosta ei sitten yhtään! Mrrrrr, että pitikin kerran antaa pikkusormi, lähti koko käsi ja toinen jalkakin!
    Näitä höttöruokia en ollut syönyt yli kolmeen vuoteen, että terve vaan 😀 Vielä ei mitään kamalaa plösöä näy missään, treenaan kuitenkin tosi paljon mut tuskin niitä tuloksiakaan tulee vauhdilla… Ja sitä plösöä en tykkäis katella ikinä!!

  6. Pohdin vähintäänkin joka toinen päivä, kuinka onnekas olen kun mies elää terveellisesti. Ei tykkää makeisista eikä suolaisista herkuista. Jäätelöä tykkää joskus syödä ja sitä on monesti pakastimessa. Minä taas en välitä niinkään. Meidän molempien ruokavaliot on menneet koko ajan vain parempaan suuntaan mitä kauemmin ollaan oltu yhdessä; ulospäin näytämme varmasti superterveellisesti aterioivalta pariskunnalta, mitä oikeastaan olemmekin. Syömme samaa ruokaa ja mies tykkää jopa niistä vihanneksistakin (vaikkei suorastaan rakastakaan niitä). Itse siis en laittaisi pahitteeksi jos paino putoaisi n. 5kg, joten yritän pitää ruokavalion puhtaana, en niinkään kitudieettinä sillä mulle tää on elämäntapojen muuttamista, ei hetkittäistä kuuria. Voisi olla vaikeaa syödä näin terveesti, jos toinen mussuttaisi joka päivä herkkuja vieressä. Olen ihan pirun onnekas!

  7. Itse aloin kerätä kiloja seurustelun aloituttaemme. Lähes joka ilta mussutettiin jotain herkkuja ja siitä se lähti. Pian huomasin olevani yli kymmenen kiloa tuhdimmassa kunnossa. Miehelleni tämä ei ollut ongelma mutta itseäni häiritsi. Aloitin kahvakuulailun ja miehen esimerkin innostamana aloin käydä kuntosalilla mutta eihän se pelkästään saanut kiloja putoamaan kun syömistä jatkettiin vähintäänkin samaan malliin. Muutama vuosi mentiin näin kunnes mulla tuli mitta täyteen ja tammikuussa 2013 aloitin elämäntaparemontin ja sillä tiellä ollaan. Alusta asti pyrin siihen että syödään molemmat samaa ruokaa, joitakin satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta, enkä pakota miestäkin jättämään kaikkia herkkuja. Näin jälkikäteen en muista että olisin joutunut ihan mahdottomasti ponnistelemaan jos mies söi vieressä vaikka sipsejä, itselläni tuo muutos lähti nimenomaan siitä että olin itse niin kypsä liikakiloihin ja päättänyt että näin ei voi jatkua. Asenteen pitää siis olla kohdillaan ja kun asenne on kohdillaan niin mulle oli kohtuullisen helppoa olla syömättä vaikka mies herkuttelikin. Mihinkään totaalikieltoon en oo missään vaiheessa alkanut omallakaan kohdallani, nyt kun tavoitepaino on jo aikaa saavutettu niin kerran viikossa herkutellaan. Vaikka laihdutin noudatin syömisissäni ajatusta ”kaikkea kohtuudella” eli missään vaiheessa ei menty siihen että puputtaisin pelkkää porkkanaa vaan halusin laihduttaa niin että syön ihan tavallista ruokaa. Mielitekoja toki oli mutta niistä selvittiin kun tavoite oli kirkkaana mielessä. Mun oli helppoa toteuttaa omaa projektiani kun parisuhde on vakaa eikä siltä suunnalta tullut mitään stressitekijöitä eikä mies kyseenalaistanut toimintaani. Ja kun sain itseni parempaan kuntoon itsetuntoni kohosi huimasti ja voin varmuudella sanoa että olen tällä hetkellä parempi kumppani kuin 15 kg painavampana.

  8. Mä oon ratkaissut tän ongelman sillä tavalla, että ostan miehelle vain ja ainoastaan niitä herkkuja joista en itse välitä ollenkaan. Ja vaikka herkuttelu on ollut meidän yhteinen ¨harrastus¨, niin eipä miehellä juuri ole ollut nokan koputtamista kun oon ennakkoon kertonut, että nyt mä en saa syödä mutta jos hän jotain haluaa niin ostaa niitä mistä en tykkää. Tän yhteisen harrastuksen aikana oma paino nousi 30kg, enkä ikinä kuullut miehen suusta pahaa sanaa aiheeseen liittyen. Tottakai alkuun miehen herkuttelujen vierestä seuraamisessa oli totuttelemista, mutta muutaman kerran kun kärvisteli niin kummasti helpotti ja nyt pari vuotta itsehillinnän harjoittelemista ja 20 pudotettua kiloa myöhemmin niin miehen syönnit menee jo melkein 95% ilman, että huomaankaan..:) Ainoa missä oma itsehillintä on tiukilla on, jos kaapeissa ei ole valmiiksi miehelle jotain, niin hän usein alkaa puhumaan mieliteoistaan ja kauppaan menemisestä niin silloin oma itsekuri saattaa isolla todennäköisyydellä pettää…onneks on sen verta mukavuuden haluinen mies, ettei sen jälkeen kun on päättänyt jäädä sohvalle, niin helposti ei sieltä nouse.

    Muuten oma mies on ollut sellainen, että on syönyt just niin kuin haluaa ilman, että paino juurikaan nousee. Liikuntaa on harrastanut sen 2-3 krt viikossa lähinnä joukkueurheilun merkeissä. Nyt olen itse pari vuotta muuttanut ruokailutottumuksiani terveellisimmiksi aina aika ajoin pienen vastarinnan saattelemana ja vasta viime joulun kieppeillä kun lopetin kaiken painostamisen aiheen tiimoilta, miehen oma mielenkiinto heräs…:) Joulun jälkeen hän on aloittanut treenaamisen ja nyt eletään ensimmäistä viikkoa kun hän syö säännöllisesti sen 5 kertaa päivässä ja vielä ihan laadukkaasti. Tänään tuli jopa kehut tekemästäni eväs salaatista.

    Ekan vuoden jälkeen kun olin saanut omia tottumuksia muutettu ja mies piti sitkeästi kiinni vanhasta, jouduin ihan oikeasti miettimään että miten jatketaan eteenpäin vaikka yhdessä oltiin oltu jo siinä vaiheessa reilu 10 vuotta. Tällä hetkellä eletään varmaan parasta ja ehdottomasti terveintä aikaa parisuhteessamme ja odotan innolla tulevaa.

  9. Pakko sanoa tohon ”en voi ottaa yhtä palaa” -juttuun, että mulla on juurikin niin. Kaikki tai ei mitään. Ja koska pääsääntöisesti se on ei mitään niin oon todellaki antanu itelleni luvan, että kerta mulle herkuttelu on 1kg irttareita ja suklaa levy niin jos sen kaltaiset överit haluan kerran parissa kuukaudessa vetää niin sitte saan. Ja nyt kisadieetillä niin tässä ei oo sitte marraskuun herkuteltu, ku kerran tankkauksen muodossa ja seki oli valmentajan tarkasti laatiman ohjeen mukaan ei mikään vapaa syönti siis. Mutta myönnän olevani täysin hallitsematon jos saan yhdenki palan jotain enkä koe nautinnollisena ajatusta että edes yrittäisin ottaa yhden ja sen jälkeen pidätellä itseäni. Mieluiten annan palaa kerran kunnolla kun aika on sopiva ja pysyn taas pitkään tyytyväisenä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta