No nyt mäkin repsahdin!

Mulle on tullut viimeaikoina pieni ”mediaähky” ja huomaan, että oon paljon vähemmän roikkunut puhelimella netissä. Eli toisinsanoen lukenut esimerkiksi iltapäivälehtiä puhelimella tai ollut facessa (tähän saattaa vaikuttaa toki myös imetyksen vähentyminen 😀 ). Jotenkin ne ”hauskat kissavideot” ei tuo mun päivään mitään uutta ja joka toinen juttu fb:ssäkin on nykyään mainos! Ne ihmiset joilla on oikeasti ne hauskimmat päivitykset, tai joilla on mielenkiintoista kerrottavaa eivät päivittele kuulumisiaan kuin harvoin. Messenger on toki helppo tapa viestitellä kavereiden kanssa.image

Instagram on ihan jees, mutta siellä on nykyään kans todella tarkkaan mietittyjä julkaisuja ja sellainen kaipaamani ”arkisuus” ja realistinen fiilis kuvissa on kadonnut. Toki ”carpe diem” tyyppiset lauseet utuisten selfienaamojen kera voivat inspiroida joitain, mutta itse kaipaan jotain vähän rosoisempaa 🙂 ! Instan suurin ilo on mm. treenivideot, kivat asut ja reseptit, joista saa ideoita omallekin lautaselle! Tottakai pidän myös kauniista kuvista, mutta kaikii on nykyään niin viimeisen päälle mietittyä. Luin joskus jostain, että ”kannattaa miettiä miltä instagram-fiidisi näyttää ulkopuoliselle”. Ööö, ei. Niin paljon en jaksa panostaa, että mietin, että millainen kuva nyt sopisi tähän riviin noiden kahden kaveriksi. Ja millainen ”tunnelma” mun feedissä on….
Itse päivitän instagramia ehkä kerran päivässä ja siitä on tullut myös mainostajille tärkeä paikka, jossa saada näkyvyyttä. Instagramin hienous on se, että siellä kaikenlaiset kuvat on ”sallittuja”, eli voi laittaa laittaa selfieitä, salikuvia, asukuvia – mitä vaan! Itsehän en kehtaa linkata blogini tekstejä edes omalle facesivulle 😀 ! Tuntuu, ettei halua spämmätä fb-kavereita omilla jutuillaan. Kai he ovat tykänneet tästä blogista ja sen kautta saavat ilmoituksen uudesta postauksesta jos heitä oikeasti kiinnostaa!?
Olethan muuten tykännyt Fit you too -blogin FB-sivuista tuolta oikeasta yläkulmasta???

Tiesitkö, että voit lisätä henkilön snappiisi tosi kätevästi snapkoodilla! Näytä tätä kuvaa puhelimeesi snapchatin ollessa "kuvaustilassa" tai tallenna kuva ja mene Lisää kavereita ->Lisää Snapkoodilla
Tiesitkö, että voit lisätä henkilön snappiisi tosi kätevästi snapkoodilla! Näytä tätä kuvaa puhelimeesi snapchatin ollessa ”kuvaustilassa” tai tallenna kuva ja mene Lisää kavereita -> Lisää Snapkoodilla

No mutta. Snapchat. Eli snäppi vaan. Näpsätti, niinkuin meidän mutsi sanos.

Aluksi mä ajattelin, että äh, ei mulla oo aikaa, eikä kiinnostusta – teinien juttu. En jaksa päivittää joka tuuttiin omaa arkeani. Mutta hauskaa kyllä, kun kysyin teiltä lukijoilta, että mitä haluaisitte eniten lukea blogeista, niin tosi moni sanoi, että nimenomaan niitä arkisia postauksia! Eli nimenomaan ne ns. tavalliset arkikuulumiset kiinnostaa! Sitten tutustuin tuohon snäpin maailmaan vähän paremmin ja ymmärsin, että siellä oleva matsku on nimenomaan paljon arkisempaa, ei siloiteltua. Nopea kuva tai video, ei 100 kappaletta hashtageja vaan ”heippa täs mä oon menossa salille, mitä teille kuuluu”? Joku vois kysyä, että ketä kiinnostaa jonkun salille meno, mutta tuntuupa kiinnostavan! Ainakin mitä itse seuraan esimerkiksi liikunta- ja fitnesstrendejä, niin kaikki on siirtyneet fb:stä snapchattiin. Itse tykkään nimenomaa arkisista jutuista ja nimenomaan sellaisista, jotka liippaa omaa elämääni läheltä! Haen motivaatiota treeniin ja tietysti seuraan mielelläni kiinnostavia tyyppejä!

Mut löytää siis snäpistä nimellä katrivee eli samalla nimellä kuin myös Instagramista! Laitan snäppiin juttuja mun arjesta, jotka tietysti painottuu terveellisen elämäntyylin ympärille! Esimerkiksi tänään laittelin vähän videota salin jälkeisestä palkkarisetistä ja ateriasta. Toivottavasti se voi inspiroida teistä jotakuta tekemään myös itse parempia valintoja ja ylipäätään saamaan itseään liikkeelle. It’s my mission! 😀
Käykäähän lisäämässä mut teidän listoille ja jos snapchat ei ole vielä tuttu, niin senhän saa ilmaiseksi ladattua puhelimeen. En oikein itsekään ole päässyt sen sielunelämään käsiksi, mutta pikkuhiljaa!

Koiranaamaa ETTE tule näkemään :D !
Koiranaamaa ETTE tule näkemään 😀 !

Nyt onkin sitten kiva kuulla, että kuinka moni teistä käyttää snapchatia ja onko se ollut teidän mielestä hyödyllinen sovellus?
Joko FB kyllästyttää?

 

fityoutoo

7 vastausta artikkeliin “No nyt mäkin repsahdin!”

  1. Mä hurahdin tovi sitten snappiin ja oon snappaillut nyt jonkun viikon ajan jooooooka päivä, kaikkea hauskaa, turhaa ja siltä väliltä. Seuraan monia, osa kavereita, osa bloggaajia, osa julkkiksia, ja mukava juttuhan toi on, tosin oon hirveen jälkijunassa tässä hommassa 😀 Lisäsin myös sut, ja itse olen nimellä queenofeve1808 🙂

    • Lisäsin myös sut! Mut muuten… en oo nähny sun snäppejä?? En tosin tiedä, et osaankohan käyttää sitä ihan oikein… Tuntuu, että mulla näkyy ihan vain parin tyypin snäpit siinä listalla 🙁 !

  2. Mun mielestä snäppi on yksi parhaimmista sovelluksista juurikin sen arkisuuden vuoksi! Varsinkin nyt saikulla oon snäpännyt laittoman paljon 😀 ja minuthan sieltä löytää nimellä jonnamusakka! Ketä kaikkia sä Katri seuraat snäpissä?

  3. Itselläni ihan samat tuntemutkset varsinin facebookin suhteen! Poistin facebook sovelluksen puhelimesta pari viikkoa sitten ja puhelimen räpläys on vähentynyt ihan hemmetisti kun ei kokoajan kilahda ilmoituksia puhelimeen. Samassa syssyssä poistin myös instagramin ilmoitukset. Instaa tykkään yhä käyttää mutta en siinä määrin kuin ennen. Se että ilmoitukset poisti käytöstä on myös vähentänyt sen käyttöä! Hyviä juttuja musta molemmat! Ei tarvi kokoajan roikkua siinä luurissa kiinni

    Snapchat mulla on ollut vuoden, mutta aktiivisesti olen käyttänyt sitä vasta n. 2-3 kk…Seuraan paljon bloggaajia ja ”snappifeimejä” suomalaisia (minnihei, kalenterikarju, pajupurovuo, peetanenbest) ja ai että snäppi on jotain niin paljon parempaa, aidompaa, välittömämpää. Toivoisin vaan, että useampi kaverikin käyttäisi enemmän snäppia my storyn tekemiseen eikä yksittäisiin snäppeihin 🙂 Itse koitan panostaa nimenomaan jonkunsortin my storyihin :—)

    Mut löytää sieltä snäpistä —> lauraylenuis

  4. Oon ite ollu tosi huono käyttään instagramia, se kuvien lataaminen yms. vie mun mielestä helppoutta pois ja siten ei tuu laitettua sit oikein mitään sellasta tosi arkista, mikä itteeki kiinnostaa, someen. Itekki ihan vasta hoksannut kuinka kätevä snapari on. Siinä on just sitä mun kaipaamaa vaivattomuutta ja tulee siten paremmin ikuistettua hetkiä jakoon 🙂

    Mun snap-tunnus on katjamakel, jos haluaa seurata ravitsemuksesta ja arkisesta hyvinvoinnista kiinnostuneen arkisia touhuja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta