Olen niin tyhmä, että nolottaa edes myöntää!

Nyt tulee sellainen stoori, että ottakaa opiksenne!

Olen nimittäin koittanut kovasti tavoitella viime päivien ajan ”Vuoden työntekijä” -palkintoa. Ja mikäs sen parempi tapa, kuin olla sairaana töissä!

Syy siihen miksi en postannut muutamaan päivään oli se, että töiden jälkeen oloni on ollut jotenkin heikko. Toissailtana kurkku oli jo kipeä, mutta ajattelin, että ei siinä vielä riitä syy olla menemättä töihin. Siispä ahkerana työntekijänä kassi kantoon ja ohjaamaan! Eilen työkaverini sanoi jo päivällä, että nyt kannattaa hakea saikkua jo ENNEN kuin olet kunnolla kipeä. Pääsisin lepäämään ajoissa. Näin jälkeenpäin ajatellen se olisi ollut aivan hemmetin hyvä idea, mutta kovapäisenä ja varmaan liian korkean työmoraalin omaavana en sitten tehnyt työkaverin neuvojen mukaan!

Eilen illalla olin sitten jo tosi huonossa hapessa ja yöllä nukuin neljän peiton alla. Mulla oli perjantaina aamuna eka ohjaus jo klo.7.45 ja ajattelin ettei siihen saada kuitenkaan ketään sijaistamaan. Kannattaa siis uhrautua ja mennä, vaikka olisikin aivan selkeästi kipeä.

EI KANNATA!!!! KANNATTAA ARVOSTAA TERVEYTTÄÄN JA JÄÄDÄ KOTIIN LEPÄÄMÄÄN!

Voitte kuvitella millaista on herätä aamulla 06.30 kun pää on aivan sumussa. Mua oikein hävettää kertoa tätä, mutta toisaalta toivon, että tämä tarina rohkaisee teitä lukijoita kunnioittamaan kehoaan. Oon itse huomannut, että tosi monessa työpaikassa saikun ottamista venyttää viime tippaan asti ja sitten onkin jo aivan romuna! Joskus on toki se tilanne, että jos jää töistä pois niin työpaikalla onkin sitten palatessa sata tulipaloa sammutettavana. Mutta onko työ silti niin tärkää, että kannattaa riskeetata oma terveys sen takia? Vaikka kuinka pomo sanoisi, että voi olla vaikeaa löytää sijaista tai jopa syyllistää? Onneksi oma pomoni suhtautuu aina sairastamiseen tosi asiallisesti ja ymmärtää, ettei fyysistä työtä voi, eikä saa tehdä kipeänä. Jälkitautien vaara on olemassa ja kun sellaisen saa, voi toipuminen kestää kuukausitolkulla.

Voin kertoa ettei ollut todellakaan järkevää ohjata jumppaa kipeenä…. Luojan kiitos kyseessä oli vain yksi puolen tunnin ohjaus, mutta sen jälkeen oli pakko mennä kotiin. Heikotti, väsytti ja teki mieli vain vaakatasoon. Oon nyt nukkunut koko päivän ja vasta nyt olo on sen verran järkevä, että jaksoin ottaa blogin esille. Lihaksia kolottaa, eikä ruoka maistu vieläkään.

Onko teillä ollut tilanteita, että olette menneet kipeänä töihin? Miten oma työnantajanne suhtautuu sairasteluun??

fityoutoo

15 vastausta artikkeliin “Olen niin tyhmä, että nolottaa edes myöntää!”

    • Oh my good… Ilmeisesti en ole ainoa, joka kerjää verta nenästään! 😀 Ei koskaan enää, eiks niin?

  1. …ja jollei se oma terveys kiinnosta niin mites terveet ihmiset työpaikalla? Mikään ei oikeasti riso niin paljoa kun joku ”uhrautuu” tulemaan työpaikalle kipeänä ja hetken päästä sama tauti on kaikilla muillakin.

    • Juurikin tämä. Itseäkin nolottaa juuri tämän takia aivan helvetisti suoraan sanottuna. En itsekään kestä yhtään jos joku tulee pärskimään työpaikalle…

    • Tai mitäs sitten jos (tai kun) työkaverina tai asiakkaana onkin joku joka ei olekaan perusterve, vaan sairastaa jotain kroonista sairautta, silloin se ”pikkunuhakin” voi koitua tosi isoks ongelmaks…

  2. Juuri näin; jumppaohjaaja ei mene töihin edes puolikuntoisena. Ei se ole asiakkaanakaan kivaa. Monesti ollut tunnilla asiakkaana ja ohjaajasta näkynyt ettei nyt ole kaikki kunnossa. Jotenkin pelottavaa sit jumpata siinä kun toinen yskii ja on naama valkoisena. Onpahan ohjaaja ennen tuntia sanonut ”ollut tässä vähän kipeä Buranalla mennään” ja vetäissyt pari pilleriä ja sitten lets go music on ja pumppaamaan! Säälittää jotenkin myös. Tosi hyvä et pomosi ymmärtää ja itsekin ymmärrät vaikka aamutuimaan on mahdoton saada sijaista mutta sille ei voi mitään. kumpi tärkeämpi työ vai terveys? Pahimmillaan voi tulla sydänlihastulehdus keuhkokuume ja kaikista pahin oma olo pahentua. Olen nuorempana mennyt töihin jumppa ohjaamaan ja ei kannata otin opikseni siitä. En välittänyt jatkossa vaikka pomo ei ymmärtänyt tai uskonut. Toivottavasti voit paremmin.

    • Joo tänään oli jo paljon parempi olo! Otin kunnolla sinkkiä ja c:tä. Terveys pitäisi olla KAIKEN etusijalla mutta kai tää on joku kiltin työntekijän syndrooma joka vaivaa. Mut tää on meidän alalla varmaan melko yleistä, voisin kuvitella. Etenkin jos ohjaa sellaisia tunteja tai sellaisessa paikassa jonne on vaikeaa saada sijaista.

  3. En oo varmaan ikinä mennyt kipeänä töihin. Oon sen sijaan itse kärsinyt näistä ”arjen sankareista” jotka tulee työpaikalle räkimään. Mulla on niin huono vastustuskyky, että kaverin ei tarvii kun suunnilleen aivastaa samassa huoneessa niin oon heti kipeenä. Jään suosiolla himaan sairastamaan oikeastaan välittömästi kun oireita ilmenee enkä venaile kuumeita tai pää kainalossa-oloa.
    Työnantajan fiilikset ei suoraan sanottuna kiinnosta pätkääkään koska kukaan ei ole korvaamaton ja sairaudelle ei voi mitään. Sais olla aika aasi työnantaja jos alkais saikuista mussuttamaan 😂

    • Toi on niin totta kaikki mitä sanot. On tosiaan pomon omaa tyhmyyttä jos syyllistää työntekijää sairastamisesta. Tosin nykyään kun on näitä ”motivaatiosaikuttajia” myös, niin työnantajalla voi olla tietty haasteita joskus erottaa kuka saikuttaa syystä ja kuka ei. Että sinällään mulla on myös sympatia työnantajan puolella.
      Mutta ainakin itse tiedän, että meillä duunissa on oikeasti sellaista porukkaa, jolla on todella korkea työmoraali ja tekevät intohimosta työtä (palkan takia ei nimittäin kannata 😀 ….)

  4. Mä en mene IKINÄ töihin sairaana. Meilläkin on välillä niitä, jotka oikein ylpeänä kertovat miten he tulevat vaikka sairaana töihin. He eivät ole koskaan poissa töistä. No, siinä on se toinenki puoli, että ne tartuttaa kaikki muutkin, mutta eivät tajua sitä itse. Ei siis koskaan kipeänä töihin! Tai sitten saa ainakin pysyä minusta kaukana 😀

    • Mun mielestä olis tosi tragikoomista, jos sairaanhoitaja tai just sun kaltainen ammattilainen menis itse töihin sairaana… Kun ammatikseen tutkii toisten sairauksia ja antaa esim. influ-rokotteita! Vähän sellainen fiilis, että tee niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen 😀 …

  5. Kyllä mullakin on monesti semmonen tunne, että työnantaja ei tykkää hyvää jos jää saikulle. Että sitä on niin tunnollinen että mieluummin painaa pää kainalossa hommia kuin että ”vaivaisi” pomoa sillä että joutuu hommiin sijaisen hankkimaan :(. Itse teen siivoustöitä mm. sairaalalla eikä sinne ole hyvä mennä sairaana töihin, siks oikein pelottaa jos itselle joku tauti tulee.. Sitä ei vaan halua olla vaivana missään koskaan kellekään 😀

    • Just näin. Itsekin ajattelen, että nyt jollekin aiheutuu taas vaivaa kun olen kipeänä… Vaikka näille ihmisille maksetaan palkka työstä, jonka työnkuvaan kuuluu myös tämä sijaisrumba! Sille vaan ei voi mitään, eikä siitä todellakaan pitäisi kantaa huonoa omaatuntoa!

  6. Mä menin töihin ihan normisti, pikkuflunssa, mutta ääni oli käheänä. Pomo kuunteli puolituntia sitä mun harakka-ääntä ja käski mennä kotiin lepäämään. Onneksi. Iltapäivällä nousi kuume parissa tunnissa 40 asteeseen. Jos olisin ollu töissä ni kusessa oisin ollu, en ollu ajokunnossa niin ollenkaan. Mulla ei ollut mitään tuntoja että olisin ollut kipeäksi tulossa, nokka vähän vetinen ja ääni käheänä, mutta ihan normaalisti virtaa ja pirteänä.

    Yleensä mä jään ”herkästi” saikulle. Ei paljon parane olla sairaana töissä, kun sairastuttaa potilaat ja levittää tautia muille. Varsinkin oksennustauti on semmoinen, että mulla nousee savu korviin jos joku tulee kouluun/töihin niin että viimeksi oksensi edellisenä päivänä… Ole vielä se yksi oireeton pois! Samperi ku mä saan sen aina jos joku ollut, ja se on ihan vihoviimonen tauti.

    Onnekseni mulla ei yleensä flunssaa ole. Tosin mä saan sitten sen viikon kahden kuumetaudin jos joku tulee tai sen oksun…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 16
Tykkää jutusta