Onko raakakakkujen ja kukkakaalipitsan aika jo ohi?

En tiedä oletteko huomanneet samaa, mutta mun mielestä pahin ”terveyshifistely” somessa alkaa olemaan hieman ohi…? Jengi laittaa kuin vastaiskuna kaikkien nähtäville kuviaan mäkkiaterioista ja herkkupitsoista – siis ILMAN kukkakaalista tehtyä pohjaa 😀 ! Trendit tulee ja menee ja olen itsekin luukuttanut ihan huolella niitä smoothiekuvia instaan.
Mä itse innostun yleensä kokeilemaan kaikenlaista uutta, vaikka meidän huushollissa saan aika yksin syödä omat tuotokseni. Mieheen ei raakakakut uppoa.kakun_rippeet (1 of 1)

Luin tosi mielenkiintoisen jutun täältä, liittyen nykyajan terveysruokatrendiin.  Olen itse vähän ristiriitaisissa fiiliksissä siitä, mitä jutusta ajattelisin. Siinä oli mielestäni ehkä hieman liian ”jyrkkä” kanta, varsinkin kun munkin sisällä asuu pieni ituhippi. Niille, jotka eivät linkkiä jaksa lukea kerrottakoon, että kysymys on pähkinänkuoressa siitä, että ”lehtikaalisipsihifistely” on mennyt överiksi. Tällä siis ei tarkoiteta konkreettisesti lehtikaalisipsejä, vaan ylipäätään terveysherkkujen hehkutusta!
Koska syön itse ainakin semiterveellisesti, niin en suhtaudu asiaan ihan noin hmmm.. kielteisesti? Vai ymmärsinkö vaan jutun pointin väärin?
MIelestäni jokainen syököön kuten parhaaksi näkee ja valintoja kannattaa toki miettiä ensisijaisesti terveysnäkökulmasta – ei siitä, mikä näyttää parhaalta instagramin kuvassa! Tiedän, että joskus omaa yliterveellistä elämää halutaan korostaa tuuttaamalla joka paikka täyteen kuvia terveellisistä vaihtoehtoherkuista. Kehumalla omaa, aivan täydellistä kukkakaalipitsaansa saa ehkä jonkun tuntemaan piston oman Grandiosansa äärellä. Ja vannon, että osa ihmisistä saa siitäkin ajatuksesta mielihyvää!
Eihän kukaan niitä kuvia laita faceen tai instaan, ellei toivoisi mahdollisimman paljon a) huomiota ja b) tykkäyksiä. Sillä luodaan mielikuvaa itsestä ja omasta elämänätavasta.

raakasuklaaworkshop (1 of 1)
Nam nam raakasuklaata! Ekan kerran tutustuin suklaan tekemiseen Greenstreetin raakasuklaaworkshopissa.

Tässä viimevuosina on netissä törmännyt kaikenlaisiin terveysherkkuihin, joista osaa mäkin olen intopiukeena testannut. Niinkuin olette huomanneet, niin tämä blogi ei kuitenkaan ole niin hirveän painottunut ruokapostauksiin, vaikka ruokaa laitan toki päivittäin. Useinmiten mun laittama ruoka on sitäpaitsi ihan tavallista, ”ei seksikästä perusruokaa”, eli harvoin hartaudella veistettyä kukkakaalispagettia 🙂 . En tiedä tuleeko yllätyksenä, mutta mullahan suurin osa mun ystävistä eivät ole mitään terveysruokahifistelijöitä, eli he eivät ole samalla tavalla kiinnostuneet liottelemaan cashewpähkinöitä ”kermavaahtoa” varten. Itseasiassa taidan itsekin olla lopulta enemmän sen tavallisen kermavaahdon ystävä. Tulipa muuten mieleen idea, eli pitäiskö järkätä kavereiden kanssa ilta, jolloin tehdään kaikki trendikkäimmät terveysherkut 😀 ?? Siellä jokainen voisi sanoa rehellisesti, maistuuko tekeleet hyvälle, vai näyttääkö se vain kuvassa siltä.

raakakakut (1 of 1)
Raakakakkuja, vaan ei todellakaan mun tekemänä! Omat kakkuni ovat kaikkea muuta kuin ilo silmälle….

Tässä omat kokeiluni tähän mennessä:

  • Smoothiet, joo okei – vanhaakin vanhempi juttu jo! Meillä Rawmix blenderi (joka on jokaisen smoothievääntäjän märkä päiväuni) pörisee lähes joka päivä. Smoothiet on todellakin meillä koko perheen juttu. Mun smoothie on tosin ainoa, johon päätyy ne vihreät jauheet…
  • Smoothiebowl, eli suomeksi sanottuna smoothie, joka on jätetty tönköksi eli lusikoitavaksi. En ole kokeillut, koska pillillä juominen on kivaa.
  • Raakapuuro on myös vakiinnuttanut asemansa omassa ruokavaliossani. Mun mielestä se on nopea ja kätevä ratkaisu aamuihin ja tosi helppo varioida!
  • Raakakakut on meillä kausituote. Joskus innostun kovasti ja sit menee kuukausia, etten tee. Ongelma taas tässä syöjien vähyys. Raakakakkua ei voi syödä kerrallaan muutenkaan, kuin pienen palasen.
  • Raakasuklaa toimii! Tykkään kovasti ja ongelma onkin lähinnä se, että kun teen suklaata, niin se ei kauhean kauaa pahennu pakkasessa. Raakasuklaa on käytännössä lähes kokonaan rasvaa, joten en korvaisi sillä aterioita. Mutta kuka pystyy syömään vain muutaman???
  • Lehtikaalisipsit jäi meillä muutamaan kokeilukertaan. En oikeasti saanut niitä onnistumaan ja ne maistuivat rasvalta ja suolalta. Taidan edelleen tarttua siihen Taffelin pussiin mieluummin.
  • Terveyspitsa, eli pitsa jonka pohja on korvattu esimerkiksi kukkakaalirouheella. Olen tehnyt nykyään useinkin pitsaa, jonka pohjassa on käytetty kaurajauhoa, psylliumia sekä sokerijuurikaskuitua, mutta kukkakaalipitsaa en ole vielä kokeillut. Ehkä vielä joku päivä, vaikken suuri kypsytetyn kukkakaalin ystävä olekaan!
  • Papubrowniet näyttävät ainakin kuvien perusteella ihanilta, mutta en ole vielä ehtinyt testaamaan! Olen tosin hieman skeptinen, koska aito, suklainen brownie on kuitenkin parhaimmillaan historian paras leivos ja mietin, onko tuloksena vain karvas pettymys?
  • Nicecream, eli terveellinen jätski. Helpoimmillaan pakastettu, muussattu banaani. En ole mikään kovin kummoinen jäätelöfani, mutta tätä on pitänyt myös monesti testata. Sopii varmaan kesäkuumalle kivaksi välipalaksi!

Nyt on sit teidän vuoro kertoa, mitä noista edellämainituista olette kokeilleet ja rehellisesti, tykkäsitkö vai päätyikö se unelmien raakasuklaaraakamössö biojätteeseen?

 

fityoutoo

13 vastausta artikkeliin “Onko raakakakkujen ja kukkakaalipitsan aika jo ohi?”

  1. Juuri tässä syön banaanilettuja ja ahh, nää on aina niin hyviä ja simppeleitä! Raakakakkua en ole vielä ikinä tehnyt itse, mutta muiden tekemät on ollut ihan loistavia (lukuunottamatta yhtä…). Kerran söin raaka”korvapuustia”, mikä vei kielen mennessään, oli parempaa kuin tuore pullakorvapuusti! Se on jo aika paljon. Raakasuklaata en uskalla tehdä, juuri siksi, että söisin varmasti kaiken yksin yhdessä illassa. Tosin ei suklaakännikään huonolta kuulosta…
    Smoothieita en tee melkein koskaan, koska blenderin tiskaaminen on olevinaan niin vaivalloista. Lehtikaalisipsit ovat myös kokeilematta, tosin ajatus ei mitenkään liikaa nappaa. Terveyspizzaa olen tehnyt kananmunapohjalla, mikä toimii ainakin itselle paremmin kuin hyvin.

    • Hei mä unohdin listasta prodeletut! Mäkin olen tehnyt monesti niitä, tosin ilman prodejauheita vaan ihan banaani+kaurahiutaleet+kananmuna seoksella.
      Tuo raakakorvari kuulostaa aivan liian hyvältä ollakseen totta. Mistä niitä saa??

  2. Hyvää pohdintaa! Kuinkahan paljon some vaikuttaa siihen, että valitaan terveyshifistelyruoka perinteisen sijaan? Terveelliset valinnat olis hyvä lähteä sisäisestä motivaatiosta, muuten terveellisiä valintoja ehkä jaksaa tehdä niin kauan kuin se on trendikästä. Trendin hiivuttua ajetaan mäkin autokaistalle ja kuvataan instaan vuorostaan ne mäkkisafkat, koska muutkin. Mä en ole facessa tai instassa, joten nää trendit jää mulle aika piiloon. Raakakakkuja en ole syönyt. Herkkupäivän pidän viikonloppuna ja kyllä mä sillon haluan ihan oikeaa kermaa ja sokeria 😀 herkuttelen kohtuudella, joten en koe, että herkut pitäis vaihtaa raakakakkuihin. Toisekseen gluteenittomalla ja vhh ruokavaliolla kehittelin ja kokeilin monta kertaa viikossa ruokavalioon sopivia herkkuja ja herkkujen määrä oli suurempi hifistellessä. Tuorepuuroista ja smoothieista kyllä tykkään ja smoothieita tein hedelmistä ihan pikkulapsena jo.

    • Toisaalta on tietysti hyvä, jos some voi olla jollekin motivaatio syödä terveellisemmin. Mutta ainoa syy se ei saa olla.
      Lisäksi näitä terveyspöperöitä syö varmaan sellaiset ihmiset, jotka jo lähtökohtaisesti syö terveellisesti… Voi siis olla, että ruokavaliomuutosta kipeimmit kaipaavat vaan sivuuttaa nuo kuvat ja jopa ärsyyntyy niistä. Näin mä luulisin.

    • Raakakakut on itseasiassa aivan järjettömän rasvaisia ja kaloripitoisia ja tässä kohtaa moni astuu ansaan. Hyvistä ainesosista huolimatta siis todellisia herkkujen herkkuja, eli nekin kannattaa säästää vain herkutteluhetkiin.

  3. mun suosikki ”terveyshifistelyruoka” on banaanipannarit kardemummalla! se on oikeasti hyvää 🙂 raakasuklaata en ole maistanut, raakakakkua kerran ja ei ollu mikään onnistunut elämys, kukkakaalipohjaa kerran ja sama juttu 😀 käytän mielummin täysjyvävehnää/kauraa/kananmunaa tms muuta pohjalle. vihesmoothieita en oo itse tehnyt mutta ne on ihan ok esim jungle juicessa. eli en todellakaan ole mikän hifisetlyn edelläkävijä, vaikka melkein kaikkea aina kokeilen! 🙂 meillä kuitenkin tosi puhdas ja perus terveellinen ruokavalio, jotain herkkuja sit syödään sellaisenaan jos syödään. (kakku, karkit jne). 🙂 mun teräsvaari vannoo hunajan, kurkuman ja inkiväärin nimeen ja onkin 91-v selvinnyt mm. tuberkuloosista, vatsakasvaimesta ja monesta keuhkokuumeesta, joten noita käytetään säännölliesti!

    • Mun eka raakakakku oli kans aika erikoinen pläjäys 😀 …. Se maku oli ihan ok, mutta rakenne ei.
      Speltti ja kaura on meilläkin käytössä. Valkoinen vehnä vain leipoessa jotain ei-terveellistä 🙂 .
      Ja muuten inkivääriä viimeksi eilen laitoin keittoon, toimii!

  4. Pizzavinkki, jos et ole vielä kokeillut: pohja kananmunasta! Itse kokeilin vasta nyt, vaikka reseptiä on jaettu jo muutamia vuosia, koska en uskonut, että se ei maistuisi kananmunalta. Jotain kummallista valmistamisessa tapahtuu, koska pohja tosissaan ei maistu kananmunalta. Ah, tää on mun lemppari kevytherkku!

    Eli 5 munaa, valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi(niin ettei tipu kulhosta) ja valkuaiset vatkaan myös. Yhdistän ne ja lisään hieman suolaa. Ensin pohja 10 min 175 asteessa, sitten (hyvin maustettu) tomaattikastike päälle (tarpeeksi, jotta pohja saa makua muttei liikaa ettei siitä tule vetistä). Täytteet päälle ja takaisin uuniin vartiksi!

    Mun lempparitäytteet on tex-mex-tyyliin maustettu jauheliha(juustokuminaa, oreganoa jne) ja paprikaa sekä punasipulia. Sokeritonta valmissalsaa päälle ja muutama juustoviipale. Nam.

  5. Musta on vaan hienoa että ihmiset miettii välillä terveellisempiäkin vaihtoehtoja. Ehkä ne ei täysin vastaa alkuperäisversiotaan, mutta eihän se tarkoita etteikö ne voi olla hyviä. Lehtikaalisipseistä ja raakasuklaasta en pidä, avokadosuklaamoussekin oli vähän mitäänsanomatonta, mutta toisaalta mun mielestä kukkakaalipizza ja muussattu jääbanaani on oikeasti hyviä, ja esimerkiksi avokadoranskalaisista pidän paljon enemmän kuin perinteisistä ranskanperunoista. Lähinnä vierastan sitä ajatusta, että kaikkien pitäisi pitää sitä epäterveellisintä versiota parhaanmakuisena, ja vaikka se olisikin parasta, niin mikään muu vaihtoehto ei voisi olla kuitenkin hyvää.

  6. Menee kyllä välillä yli esim. täytekakkuja väsätään kukkakaalista ja proteiinijauheesta. Siis eikös syntymäpäivänä kerran vuodessa voi syödä”kunnon kakkua”? Tietyt terveelliset vaihtoehdot on ok ja varsinkin sokerin vähentäminen. Omat kokeilut; smoothiet en tykkää haluan pureskella ruoan tulee paremmin täyteen, kukkakaalipizza ok mutta työläs, banaaniletut nam ja erilaiset proteiinimössöt ja kakut. Epäonnistunein kokeilu varmasti fitnesspiparkakut, en suosittele.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta