Ostoksilla Lidlissä eli sensuroimaton ruokakassin sisältö!

kauppakassi (1 of 1)Meillä on lähistöllä kaksi isoa ja kolme pientä ruokakauppaa; Isoja ovat Vantaan Tammiston Citymarket sekä Lidl ja niiden lisäksi meidän lähikaupat ovat isohko Siwa *2 sekä Alepa. Kuten yleensä on tapana, niin pyritään keskittämään ostokset mieluummin suuriin kauppoihin ja pikkukaupoista ostetaan hätätilanteessa ja se ”yksi maito ja kananmunat” jotka loppuu kuitenkin kesken (kun ei muka koskaan tajua ostaa tarpeeksi…). Meilläkin on vielä paljon parantamisen varaa ruokaostosten suunnittelussa. Kuinka ostaa terveellistä ja vieläpä suht eettistä ruokaa maksamatta itseään kipeäksi? Epäilen, että tällä hetkellä 400€/kk ei riitä lähimainkaan meidän kolmihenkisen perheen ruokakustannuksiin. Mun mielestä 100€ per viikko pitäisi kuitenkin riittää normaaliviikkoina, ainakin jos suunnittelee ruokalistan huolellisesti, eikä käytä rahaa turhiin ostoksiin!  Moni haaveilee esimerkiksi opiskelijana, että joku päivä olisi varaa ostaa mitä vain ruokakaupasta. Mutta ainakin itse en nimenomaan halua ostaa mitä tahansa, vaan käyttää rahan järkevästi.

kauppakassi2 (1 of 1)

Kuten aika moni muukin niin olemme todenneet hurrin kanssa Lidlin ehdottomasti edullisimmaksi ruokakaupaksi! Usein siellä selviää reilusti alle satasella – jopa alle viidelläkympillä, kuten tänään kävi. Silti mukaan tarttui iso kassillinen oikeaa ruokaa. Varmasti Lidlissäkin saa rahaa palamaan varsinkin, jos kärryyn päätyy äitini sanoin pelkkää ”hiplettä”. Itseasiassa tein havainnon, että siellä kuluttajan on jotenkin helpompi haksahtaa ostamaan epäterveellistä, ravintoköyhää ruokaa; Paistopiste nyt heti ekana on oikea turmion nurkkaus, jossa korvapuustit ja vehnäset houkuttelevat huumaavalla tuoksullaan! Sen lisäksi tarjolla on esimerkiki jos jonniinnäköstä jugurttia, vanukasta ja rahkaa ties millä strösseleillä. Pakastealtaassa on myös aikamoinen valikoima friteerattua ja esipaistettua evästä.
Toki Lidlistäkin pystyy tekemään myös tosi hyviä ostoksia, eli esimerkiksi hevi-osasto on aivan riittävä meidän tarpeisiin ja tarjolla on myös luomutuotteita aika kivasti! Itse ostan yleensä joka reissulla kananmunat, jauhelihan, osan vihanneksista ja maidon luomuna. Harmi vaan, ettei Lidlistä ainakaan vielä saa kotimaista luomumaitoa. Sen lisäksi hurri on tykästynyt Lidlin pihvivalikoimaan, mutta itse en hormonilihoista innostu! Enkä muutenkaan pidä pihvin mausta. Hurri taasen ei jauhelihasta välitä, vaan sanoo, että kunnon pihviä sen olla pitää.

kauppakassi6 (1 of 1)

kauppakassi4 (1 of 1)Tänään mun missio oli saada ruoat viideksi päiväksi mulle ja Benille. Hurri on kertausharjoituksissa koko viikon, joten nyt voin kokkailla ihan oman mielen mukaan! Tämän päivän meny oli Jonnan blogista bongattu perunarösti sekä katkarapumössö ja ylihuomenna jotain jauhelihasta (mutta mitä, jotain uutta, kerrankin??). Toki meillä oli kaikenlaista jo valmiiksi jääkaapissa, mutta silti olin positiivisesti yllättynyt, että allaoleva ruokakassi irtosi 43€:lla (josta katkarapujen osuus 8€)!
Otetaan tähän vertaukseksi viime perjantai; Meillä oli illalla The Butikin järkkäämä Kauneutta & Skumppaa -ilta, jonne ajattelin tehdä hieman purtavaa (tarkemmin sanottuna ruisreikäleipäpohjaan pizzaa, kasvisdippejä sekä makeaksi herkuksi keksimutakakun uusimmasta Pirkka-lehdestä). Vaikka normaalisti haluan laittaa yllin kyllin sitä sun tätä, niin tällä kertaa halusin päästä suht helpolla (ja halvalla). En oikeasti ostanut juuri mitään, ja kauppalasku; 75€!!!! Olin kassalla, että mitä hittoa juuri tapahtui??? Taas uusi osoitus siitä, että isokaan kauppa ei välttämättä ole kovin edullinen…kauppakassi3 (1 of 1)

Tällä kertaa Lidlin kauppakassista löytyi siis:

  • Erilaisia vihanneksia ja hedelmiä (sekä tuore- että pakaste). Huom. En muuten tykkää juuri ollenkaan pakastevihanneksista, mutta tuo on tosi hyvänmakuinen sekoitus, suosittelen!
  • Jauhelihaa (luomu), katkarapuja ja maksapasteijaa
  • Kananmunia (luomu)
  • Juustoa (valmiit siivut), ranskankermaa ja jugurttia 1L (kannattaa olla jugurttien sokerimäärien kanssa tarkkana!)
  • Maitoa(luomu), omenamehua(luomu), teetä ja vichyä
  • Saarioisten roiskeläppä * 2 hätätilanteita varten

Mitä kauppoja te suositte? Käyttekö Lidlissä ja mitä erityisesti tykkäätte ostaa sieltä?

Ps. Ei sisällä minkään valtakunnan yhteistyötä…

fityoutoo

14 vastausta artikkeliin “Ostoksilla Lidlissä eli sensuroimaton ruokakassin sisältö!”

  1. Kirjoittelin tuossa viime viikolla aikalailla samasta aiheesta postauksessa: http://pudotus.blogspot.fi/2015/11/ruokakauppakapina.html
    Hämmennyin todenteolla Prisman kassalla, kun kärryni oli hädintuskin puolillaan ja ostokset kustansivat 75€! Nyt aikomuksena on tehdä oikea ruokakauppavertailu: kävin perjantaina Prismassa ja ostin ruokaa 78€:lla, jääkaapin lähentyessä tyhjyyttään käyn Lidlissä ostamassa tismalleen samat tuotteet ja katson mitä ostoksille siellä tulee hintaa.. Toki esim mehukeitot ovat ihan eri luokkaa Valiolla, kuin Lidlin metsämarjamehukeitto.. Vähän sama raejuuston kanssa, etten oikein pidä Lidlin raejuuston koostumuksesta, mutta mikäli ruokakorin säästö on enemmän kuin 20€ niin harkitsen vahvasti siirtymistä Lidliin!

    • Mäkin ostan osan muista kaupoista; Mieluummin suosin esimerkiksi kotimaista maitoa ja Lidlissä ei ole mitään järkevää ”ei sokeripommi mysliä” (josta lapseni kovasti pitää välipalana). Ja vasta taannoin huomasin, että jauhelihaa on nyt saatavilla luomuna myös Lidlistä.

  2. Mielenkiintoinen ja hyvä postaus!
    Kiinnitin huomioni jauhelihan rasvaprosenttiin 17, luomuna ei ainakaan Lidlissä taida olla alemmalla rasvaprosentilla? Käytätkö aina 17-prosenttista?
    Tarkoitus ei ole nipottaa prosentista, vaan mietin, kun usein kuulee ohjeen max. 10-prosenttista jauhelihaa ja lisäksi 17-prossasessa on aika paljon energiaa ja tyydyttynyttä rasvaa suhteessa kevyempään vaihtoehtoon, niin mietin onko luomulaatu syy että ostit 17-prosenttista kun kevyempää ei ollut (?). 😀

    • Ainakaan eilen ei ollut kuin yhtä laatua luomujauhelihaa Lidlissä.
      Jos tarjolla ei ole luomujauhelihaa, niin ostan silloin ihan 10% naudan jauhelihaa. Nykyään kuitenkin prosentteja enemmän merkkaa eläinten elinolosuhteet. Sen lisäksi me tehdään vain yksi liharuoka viikossa ja muuten syödään kanaa, kalaa ja katkarapuja. Kanan ostaminenkin tuntuu ällöttävältä. Usein rasvaisempi jauheliha myös sopii paremmin esimerkiksi laatikkoruokiin, mutta se on toki ihan makuasia.
      Lihaa tilataan myös luomuruokapiirin kautta :).

  3. Olen moneen otteeseen suunnasta jos toisesta törmännyt tähän Lidlin hehkutukseen. Itselle fakta on kuitenkin aina ollut, että siellä valikoima yhden tuotetyypin sisällä on niin suppea, että näin moniruokavammaisena en yksinkertaisesti löydä sieltä kaikkea tarvitsemaani. Kun ei viitsi kahdessa kaupassa ravata, niin olen sitten tyytynyt Prismassa juoksemiseen. Onneksi tämä käynnissä oleva hintasota on pudottanut siellä hintoja niin paljon että taisi ”normiruokakorin” hinta tulla halvimmaksi Prismassa nykyään. Ja kyllähän sieltäkin halvalla saa kun Rainbow’ta, ”Kotimasita” ja Xtraa ostaa, mitä itse teen niin pitkälti kuin mahdollista. Saman toteamuksen on tehnyt veljenikin perhe, jossa veli on se ruokavammainen. Vaimo ja ensimmäinen lapsi onneksi selvinneet ilman mitään.

    • Meillä täällä Kuopiossa Prismassa ja Lidlissä oman ruokakorin sisältö tulee yhtä kalliiksi. Siksi käydään mieluummin Prismassa, enemmän valinnanvaraa

    • Me ei käydä ollenkaan Prismassa, niin en osaa sanoa.
      Toisaalta meillä on Citymarket ja Lidl niin lähekkäin, että voidaan käydä samalla reissulla molemmissa – yleensä ei kyllä tarvi kun saadaan kaikki tarpeellinen Lidlistä! Ymmärrän kyllä, että sieltä ei varmaan saa esim laktoosittomia tuotteita samalla tavalla saati gluteenittomia, joita ainakin CM:ssä on tarjolla jos jonkinlaista.

    • Kun olisikin laktoosi ja gluteeni, mutta omat ruokavammat muodostuu 10 ruoka-aineesta, joten tuoteselosteet on luettava ahkerasti…

  4. Lidl on ruokakauppa numero yks meidän taloudessa. Itse olen gluteeniton ja maidoton mutta arkiruuat löytyvät Lidlistä. Sitten niitä spessu-tuotteita täydennän Ruohonjuuresta tai S- tai K:sta. Suomalaisille on aika hyvin huijattu tuo ”kanta-asiakas” touhu.. Meidänkin talous uskoi siihen jonkin aikaa, kunnes ”rohkenimme” kokeilla Lidliä :D.
    Plussat Lidlin Hevi-tuotteille, tietysti harmittaa jos menet huonoon aikaan kauppaan ja kaikki banaanit ovat loppu.. Mutta Lidillä ei ole massiivisia kylmätiloja varastossa, joten Hevi-tuotteet ovat ehkä hieman tuoreempia kuin peruskaupoissa..
    Mutta samaa sontaa noi kaikkia on, lähes kaikki jauheliha (kaupasta riippumatta) tulee ulkomailta, suomalaista vaan sen verran, että lipun tai logon saa.. Broilerit tehotuotettu, tuotteet makaa pakkasvarastoissa ties kuinka kauan.. Mutta syödä pitää ja itse en ainakaan farmia perusta, vaan tyydyn Valmistamaan ruuat kaupan tuotteista. Hulluksihan siinä tulee jos liikaa alkaa pelkäämään kaikkia juttuja mutta on hyvä tiedostaa, että ei meillä (mikään) kauppa oo täys suomalainen tai suomessa ruoka olis jotenkin parempaa. Raha on se mikä joka asiassa ratkaisee, ”sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan”, myös ruokateollisuudessa.

    • No ainakin K-plussakortti on yks suuri huijaus! Saat kerran tai kaksi vuodessa vitosen etusetelin…. Kylläpä on uskomaton etu 😀 ! Senkin vitosen on säästänyt jo sata kertaa kun välttää sitä kauppaa.
      Oikeasti eettistä lihaa (punaista tai valkoista) saa nykyään parhaiten luomuruokapiireistä, jolloin niiden hintakaan ei ole mikään jäätävä. Me ollaan tilattu mm. hirven jauhelihaa ja nyt tilataan varmaan ihan nautaa. Ankkaakin olisi tarjolla jos haluaisi (en ole varma mausta niin en tiedä kehtaako tilata). Ruokakaupalla ei mielestäni ole juurikaan väliä liittyen lihan eettisyyteen, koska samat lihat on joka kaupassa samoilta tehotuottajilta.

  5. Lidliä kyllä monesti hehkutetaan. Ja ei sillä, kyllä itsekin siellä tulee käytyä. Mutta kuitenkaan en sitä suosi enkä suosittele, koska sieltä ei monia tuotteita saa kotimaisina eikä varsinkaan lähiruokana. Esim. meidän lähicittarissa on nykyään merkitty lähialueiden tuottajien tuotteet. Ja kun on asiaan kiinnittänyt huomiota, on huomannut kuinka paljon eettisemmin voi valita ostoskorin sisällön rahapussin juuri enempää köyhtymättä. Mulla on lähipiirissä muutama maidontuottaja ja lihakarjankasvattaja. Ja tietäen heidän ahdinkoaan tällä hetkellä (esim. maidon tuottajahintaa on laskenut lähes puolella) mulle on ehdottomuus ostaa kotimaista maitoa/maitotutteita. Ja itseasiassa vielä Valion; paikkakunnallamme on Valion meijeri, jolloin tiedän maidon olevan sekä läheltä että lähellä tuotettua.

    No, mulla meni ehkä jo vähän ohi aiheenkin 🙂 mutta ylipäätään toivoisin kovasti, että ihmiset ajattelisivat tätäkin puolta ruokaostoksilla ja siellä valintoja tehdessään. Ylipäätään siis itsellä ei ole tiettyä kauppaa, jossa käyn. Mutta huolimatta kauppavalinnasta, pidän huolen että ostoskorini sisällöllä olisi korkea kotimaisuusaste. 🙂 ainiin ja vielä tuosta kotimaisuusasteesta; tätä on Suomessa selvitetty v. 2014, jolloin Lidl on ilmoittanut heidän kotimaisuusasteekseen Suomessa 25-40% sesongista riippuen. S-ryhmällä ja Ruokakeskolla tuo vastaava aste on n. 80%. Mutta ymmärrän kyllä, että Lidl kilpailee ja houkuttelee hinnoillaan, kun taas esim. Ruokakeskolle kotimaisuus on tärkeää.

    • Mä kyllä taas olen löytänyt sieltä paljon kotimaisia tuotteita! Vain maito on ulkomaista, mutta sen nyt voi hinnan puolesta hakea vaikka lähikaupasta… Ehkä ihan lähiruokaa ei välttämättä saa, mutta mulle riittää kotimaisuus.
      Monelle, esimerkiksi opiskelijalle tai pienituloiselle on silti ihan mahdotonta ostaa vieläkään luomua tai aina edes kotimaista. Ymmärrän siis oikein hyvin, miksi Lidlistä on tullut niin suosittu. Ainakin toi meidän lähicitymarket alkaa olemaan aivan karmean hintainen – melkeinpä sama vaikka käytäs lähikaupassa.

  6. Käyn ajoittain Lidlissä, ja onhan siellä edullisempaa, mutta lähes joka kauppareissulla olisi listalla jotain, mitä Lidlistä ei kuitenkaan saa, ja olisi pakko mennä kuitenkin sinne Prismaan. Yleensä ei jaksa raahautua useampaan kauppaan vaikka lähekkäin ovatkin, joten tulee tehtyä ostokset sieltä Prismasta. Lisäksi Lidlissä tuntuu monet hedelmät tai kasvikset olevan jättikokoisissa monipakkauksissa – ei tule hirveän halvaksi jos haluaa vain sen yhden päärynän mutta joutuu ostamaan kymmenen. Perusruokatarpeet tuolta kyllä saa, mutta jos kaipaa välillä erikoisempia lihoja, parempia juustoja, erikoisempia mausteita ym. niin eipä auta kuin raahautua Prismaan.

    • Toi pakkauskoko on ihan totta. Just harmittelin samaa, kun sitruunat piti ostaa monikkopussissa. Olisin halunnut vain yhden. Ja kun hevi-osaston tuotteet sitten kuitenkin pilaantuu myös aika helposti, eli ne pitäs syödä aika nopeasti pois.
      Tietty eri asia jos on iso talous ja ostaa muutenkin isoja pakkauskokoja.

      Mä järjestin mun miehelle viime vuonna isot synttärijuhlat ja olin yllättänyt: Ruokatarpeista ainoastaan muutama jouduttiin hakemaan jostain muualta kuin Lidlistä ja tehtiin kuitenkin ruokaa melkein 30 hengelle ja jopa worchester-kastiketta sain sieltä (joka oli varmaan ainesosa erikoisemmasta päästä). Tosin autto varmaan se, että paras ystäväni on myymälän esimies, joten hän osas aika hyvin sanoa heti mitä on ja mitä ei ole tarjolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta