Päätös: En nouse lavalle tänä viikonloppuna.

*Sisältää mainoslinkkejä

Toppi Ivy Park*

Haluan kertoa teille yhden jutun, minkä moni on varmaan voinut lukea jo rivien välistä.
Nimittäin en aio nousta lavalle tänä viikonloppuna käytävissä Fitness Classic kisoissa Helsingin Kulttuuritalolla.

Tähän on monia syitä, joita haluan teille nyt blogissani avata.

Ihan eka syy on se, etten lunastanut tammikuussa kisalisenssiä ja ilman sitä en voi kilpailla.

Toinen syy on se (minkä moni teistä on varmaan kuvien perusteella jo huomannutkin), että kuntoni jäi aivan liian löysäksi keskivartalosta. Ja no, oikeastaan ihan muualtakin! En vaan mitenkään ehtinyt kuntoon kilpailupäiväksi ja näin vajaalla kunolla ei ole mitään järkeä lähteä koittamaan onneaan!
Lisäksi olen saanut itseäni raahattua hirveän vähän salille viimeaikoina, kun työ ja jumpat ovat vieneet suurimmat energiat.

Dieetti oli myös näin jälkikäteen ajateltuna aivan liian lyhyt: Se alkoi perjantai-iltana n.klo 22 heti sen jälkeen, kun olin syönyt 6 katkaraputäytteistä riisipaperirullaa ja punaisen Jacky-makupalan. Jo eilen sorruin sitten lounaalla Thaimaalaisessa kanaan punacurry-ananaskastikkeessa. Maistui muuten syntisen hyvältä. Meillä ei edes ollut kotona edes parsakaalia, jota olisin voinut laittaa minigrip-pussiin ja ottaa mukaani ravintolaan.
Dieetti ei oikeastaan missään vaiheessa muuttunut haastavaksi. Tänä aamuna en ollut erityisen nesteinen, joka on tietysti hyvä.

Olin myös ehtinyt tehdä viikonlopulle muita suunnitelmia, nimittäin osallistun True Hearts valmennusyhtiön NLPT -kurssin II-osaan* ja se kestää koko viikonlopun. Kisat sattui siis ikävästi päällekäin tämän koulutuksen kanssa, johon halusin osallistua tosi kovasti!
Olisin ehkä just ja just ehtinyt Malmilta Kultsalle lavalle sunnuntaina, mutta aika tiukille olisi mennyt. Lisäksi liikun pyörällä, joten kisameikki olisi ollut poskilla siinä vaiheessa, kun pääsen Kultsan pihaan.

Joo… Ristiriitaiset fiilikset. Onneksi nyt kun päätös on tehty, niin voin relata ja ottaa syömisenkin kanssa vähän vapaammin! Meillä on vielä yksi jacky-makupala jääkaapissa.

Onko muita jotka eivät nouse Kultsalla lavalle tänä viikonloppuna ja mitkä syyt teillä vaikutti päätökseen?

PS. Tästä päätöksestä johtuen turhauduin niin paljon, että myyn nyt vähän käytetyt Pleaser-merkkiset kisakenkäni, jotka ovat kokoa 37. Kengissä nilkkaremmi ja runsaasti tunnearvoa. HP 30€. Nouto, treffit tai postitus onnaa.

fityoutoo

8 vastausta artikkeliin “Päätös: En nouse lavalle tänä viikonloppuna.”

  1. Minun piti tehdä sama, kipeä päätös, joten ihanaa kun meitä on muitakin! Lähdin tähän kisadieetille lokakuussa, tavoitteena oli tiputella nelisen kiloa huhtikuuhun mennessä. Jotenkin kaikki motivaatio tekemiseen on mennyt! Mä haluun treenata kyllä, mut jos ihan rehellisiä ollaan niin mä haluun syödä. Kiloja ei siis ole tullut alas yhtään, eikä eiliset kuivatteluviinit (melkein pullollinen pitkin iltaa) vieneet nesteistä yhtään. Laitoin bikinit toiveikkaana päälle, mutta ei. Ei näytä 84-kiloinen, 163-senttinen voimanostaja siltä mikä ILMEISESTI on nykyään se juttu, se ihanne. Niin emmä sit.

    • Sama täällä. Yhä uudelleen ja uudelleen sorrun syömään. Oikeastaan syön aina kun tulee nälkä…

  2. Mä jouduin kans tekemään tämän saman raskaan ratkaisun ja on sellanen fiilis kun olis pettäny kaikki, eniten tietty itseni ja läheiset, jotka niin muhun uskoi ja oli tukena tällä matkalla. Äitikin leipoi pullaa aina kun kävin kylässä ja lohdutti, että saat sitten taas joskus syödä, paitsi että näissä on maitoa ja gluteenia, mikä on ihan tosi huono kisakauden ulkopuolellakin kaikille aina, kaikkialla. Mutta tää on ollu silti tosi hieno matka ja oon kyllä kasvanu ihmisenä ihan tosi paljon. Siis en osaa edes selittää, miten paljon. Että ei se peilikuva ja vaaka, vaan tää henkinen kasvu – se se on tärkeintä. Sitä mä olisin siellä lavallakin miettiny, jos olisin niihin biksuihin mahtunu tai jos olis ees ollu ne sataset niihin satsata. Välillä mietin, että on tää fitnesslaiffi ihan kummallista kun rahaa palaa ja samoilla summilla sais vaikka mitä ja sitten on maailmassa kurjuutta ja ihmisiä joilla ei edes vaatteita (eikä mullakaan tietty siellä lavalla ku bikinit, että vähän sama)…mutta tää henkinen matka on kyllä jokaisen euron arvoinen. Vähän harmittaa, että jäi ne kisat nyt väliin. Palkinnoksi olis saanu prodejauhetta, olis tullu tarpeeseen nyt alkavalla offilla.

    Tsemppiä meille kaikille!

    • Tsemppiä!
      Mulla ei ollut yhtään sopivia hyviä bikineitä… Ja jos olikin niin niissä oli liian vähän timantteja. No, katotaan ens syksynä sitten taas millainen henkinen matka sitten tulee 😀 !

  3. Mäkin olin ajatellut, että kisoihin mennään. Huomasin tossa viikko sitten, että kyllä tää raskaus nyt viikolla 26 ja 10 kg näkyy valitettavasti muillekin. 🙁 No ehkä sit vielä joskus 😀

    • Hmm, toi on siinä ja siinä että kannattaako mennä. Jos olis vetänyt kovasti vatsaa sisään??

  4. Mä päätin kans viimehetkellä olla osallistumatta, koska mietin että tää rv36-raskausarpipötsi-selluliittiyhdistelmä ei välttämättä toimis muuta ku märkäpuvussa joka olis toimittanu bikinien virkaa. Olin valmistautunu kisoihin lähinnä tankkaamalla ja lepäämällä. Ensi vuonna sitten liivinsuojien kera lavalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 39
Tykkää jutusta