Pari sanaa meikkisuosikeista!

Tiinuska kyseli viime postauksessa mitä meikkivoidetta käytän. Siitä sainkin idean omistaa koko postauksen meikeille, koska epäilen että siellä lukijapäässäkin on kosmetiikan ystäviä!
Olen meikannut jo varmaan ylä-asteelta asti ja nykyäänkin meikkaaminen on osa päivittäistä rutiinia (paitsi jos olen ihan varma etten ole koko päivänä poistumassa kotoa minnekkään!). Olo on jotenkin paljon huolitellumpi ja fiilis on heti pirteämpi kun naama on ns. kammattu :). Itse pienen lapsen menevänä äitinä pidän meikeistä jotka kestää päivän niin, että ainoaksi korjaustoimenpiteeksi riittää ehkä vain kevyt puuterointi tai topsilla silmien siistiminen. Mulla on kohtalaisen hyvä iho, enkä tykkää mistään paksuista maaleista – tuntuu että ne tukkii koko naaman ja läheltä katsottuna meikki näyttää pakkelilta (voimmekin palata mielissämme ihanalle 90-luvulle ja Anytimen meikkeihin…). Tuntuu myös jotenkin hassulta laittaa smokey eyet pelkkää lähikauppaa menoa varten :D…

ennen_jälkeen

Jos aikaa olisi enemmän, niin mikä ettei voisin useammin meikata ”huolellisemmin” ja pitkän kaavan mukaan luomet ym, mutta tässä elämäntilaanteessa meikkiin tuppaa jäämään aamuisin se 10min. Siinäkin ajassa saa tosin oikeilla tuotteilla ja hieman käsitekniikkaa treenaamalla jo oikein siistin päivämeikin, jolla kehtaa sitten lähteä jopa Helsingin keskustaan muiden huoliteltujen citymammojen arvosteltavaksi. 
Yksi asia jolla skippaa monta välivaihetta on ripsipidennykset ja värjätyt kulmat!! Olen täällä blogissakin uhonnut parikin kertaa, että otatan ripsipidennykset pois…Mutta voin kertoa, että once you got them….you don’t wan’t to loose them!! Mä henk.koht vihaan ripsivärejä ja ainoa ripsari joka on täyttänyt mun vaatimukset on vedenkestävä Lorealin Telescopic-ripsari ja sen poisottaminen on ihan helvetinmoinen urakka ja jos sitä valahtaa luomelle päivällä niin se tekee ikävää jälkeä! Mikään ripsari ei siis voita pidennyksiä helppoudessa. Mikä tahansa ripsari tosin voittaa pidennykset hinnassa, koska jotta pidennykset pysyy siistinä on niitä huollettava max. kuukauden välein. Ja jo yhden huollon hinnalla saa yhden aika hiton hyvän ripsarin!!! Ja toisaalta huonosti hoidetut pidennykset näyttää siltä kun olis hämähäkki silmässä :D.
Kulmatkin värjäytän aina samaan syssyyn, koska Johanna nyppii ne ja mulla on muutenkin maailman eriparisimmat kulmat. Ja nyt tulee outovaroitus: Mä RAKASTAN RAKASTAN RAKASTAN sitä kun joku nyppii mun kulmia! Ja vetää hiuksista! 

No niin, nyt sain viimeistään valtakunnallisesti hullun maineen.

Mutta siis niihin meikkeihin. 
Ensinnäkin vastaus Tiinuskalle: Tällä hetkellä käytössäni on Maybellinen Fit me!-meikkivoide, johon olen ollut todella tyytyväinen. Käytin pitkään Biothermin Aquaradiance-meikkivoidetta joka oli ikisuosikkini, mutta typerät menivät lopettamaan sen valmistuksen. Olen myös ajatellut kokeilla joskus Diorin Nude-meikkivoidetta, josta olen kuullut myös hyvää. Tällä hetkellä Fit Me! on kuitenkin justiinsa mun tasaiselle, mutta hieman pintakuivalle naamalle sopiva. Meikkivoiteen alle saatan muuten joskus sujauttaa GOSHin primerin.

IMG_6614Meikkivoiteen päälle levitän silmien alle ja nenän sivuihin MACin Studio Finnish-peiteväriä, jota mulle suositeltiin. Luomille laitan pohjustuksena MACin Painterly-pohjustustuotetta, jonka olen todennut myös loistavaksi. Ei pääse muuten luomarit karkaamaan enää luomivakoon!
Kolmas MAC-tuotteeni on puuteri ja viimeksi valitsin transparent-sävyn eli värittömän puuterin (Prep+Prime). Käytän aina irtopuuteria, koska kivipuuteri tekee minusta liian herkästi kakkumaisen fiiliksen naamalle. Meikkiopastuksessa ollessa kokeilin myös Diorin meikkipuuteria ja voisin hyvin kuvitella ostavani sitä joskus (kuten talveksi).

Tuon pohjustusrumban lisäksi laitan myös hieman kulmiin väriä ruskeasta luomivärikakusta(koitan laittaa mahdollisimman vähän varsinkin nyt kun niissä on vielä hyvin kestoväriä) ja kiinnitän värin The Body Shopin kulmageelillä, jonka käyttämiseen olen ollut koukussa jo vuodesta miekka ja kivi lähtien. Silmät rajaan myös ruskealla luomivärillä ja ohuella siveltimellä, koska olen niin tumpelo etten saa nestemäistä rajauskynää kerrasta yleensä onnistumaan. Tykkään käyttää poskipunaa ja mulla on olemassa tosi kiva Coastal Scients-sarjan luomiväri+poskipuna-paletti, jonka tilasin joskus netistä. Viimeinen vaihe onkin aurinkopuuteri, joka on joku todella laadukas Seppälästä vuosia sitten hankittu. Sitä sitten vedellään naamaan oikein reilulla kädellä niin että varmasti tulee ”sun kissed”-efekti :D. No joo ei vaiskaan…

pohjustuskollaasi

fityoutoo

8 vastausta artikkeliin “Pari sanaa meikkisuosikeista!”

  1. Noi kaikki siis vain 10 minuutissa? Mulla menis samaan settiin vähintään 20 min, kun jo mun arkimeikki (meikkipuuteri, ripsari, kulmakynä, poskipuna ja huulikiilto) vie sen 10 min 😀
    Laitatko irtopuuterin siveltimellä ja minkä merkkisiä meikkisieniä suosit meikkivoiteen levityksessä?
    Ripsipidennykset olis kyllä niin ihanan helpot taas vaihteeksi, mutta mun ripset vaativat huollon 2 viikon välein, jota mun kukkaro ei kestä. Ja hyville laittajille on vaikea saada edes aikoja niin usein, kun ovat ihan täyteen buukattuja.
    Olen vuoden verran lukenut blogiasi ja tämä on ehdottomasti yksi suosikkiblogeistani 🙂

    • Oujee, kymmenessä minuutissa! That’s all it takes! Normaalisti mulla menee eniten aikaa siihen että saan noista kulmista symmetriset, mutta nyt kun ne on vasta viime viikolla värjätty&nypitty niin niihin ei tarvi paljon väriä laittaakkaan. Mä olen joskus vähän kovalla kädellä nyppiny itse kulmiani ja sen seurauksena toi toinen ei oikein enää kasva…huoh.
      Laitan irtopuuterin isolla siveltimellä ja meikkivoiteen aina käsin. Olen kokeillut levittää myös meikkivoide siveltimellä mut jotenkin se ei vaan istu mun käteen ja sienet imee kauheasti sitä voidetta vaan itseensä. Mä laitan itseasiassa tosi vähän sitä voidetta naamaan, eli sitä tulee tosi kevyt kerros. Tärkeintä et häivyttyy kaulalta ja hiusrajasta.

      Miksi sun täytyy huollattaa niin usein? Mun ripsiä on laittanut yhteensä kolme tekikää ja tosi monilla eri liimoilla. Yhden tekemät eivät vaan jostain syystä mulla pysyneet, vaikka hän todella kokenut tekijä muuten olikin. Myös jotkut liimat on olleet ihan fiaskoja mun silmissä ja ripset on joko tippuneet tai mä ole itse hangannu ne veke.

      Tosi ihanaa että tykkäät! 🙂

  2. Minullakin on ripsienpidennykset nyt (ja viime kesänä myös). Nyt olisi aika taas huollattaa, mutta mietin antaisiko pidennysten tippua pois vai mitä tekisi. Pidennyksien kanssa en ole meikannut lainkaan ja nyt kun syksy on tulossa, tekisi mieli laittaa rajausta, luomiväriä jne. MUTTA, miten tuo meikkaaminen onnistuu pidennyksien kanssa? Kärsiikö ne ja pitääkö huollattaa entistäkin useammin? Pidennyksistä muuten tykkään paljon, kun ei tarvitse ripsivärien kanssa sotkea ollenkaan, tosi helppoa elämää..
    Oletko sinä käyttänyt kajaleita/luomiväriä pidennysten kanssa tai joku muu blogin lukija? Haluaisin kuulla kokemuksia, jotta tietäisin, jatkaisiko pidennysten kanssa vaiko ei..:)

  3. Hmm…Kyllä mä olen käyttänyt rajausta ja luomiväriä ihan normaalisti mitenkään sen enempää varomatta! Se täytyy toki muistaa, että silmämeikit täytyy sitten puhdistaa varovasti eikä missään nimessä silmämeikinpoistoaineella jossa on öljypohja. SIllä saa nimittäin pidennykset itsekin irrotettua…
    Mulla ei myöskään koskaan ole pidennykset huonontaneet omia ripsiä tai ohentaneet niitä vaan sitten kun olen otattanut pidennykset pois niin ovat olleet ihan entisensä!

  4. Tulipahan vaan mieleen että, kaikki joilta löytyy sorminäppäryyttä ja hyvä lähinäkö, voi säästää suuria summia rahaa tilaamalla ripset kotiin ja laittamalla itse. Olen aika monesti laittanut ja yhtä hyvin osaan jo nykyään laittaa kuin ammattilainen, ainakin samannäköistä jälkeä tulee 🙂 Laitan myös aina siskoilleni ja äidilleni ja kehuneet ovat.
    Tässä linkki tallinnassa olevalle myymälälle, toimittaa varmasti ja suht. äkkiä kotiin.
    http://www.minuripsmed.ee/fi

    Kannattaa muistaa että liima ja pinsetit pitää tilata myös jotta toimitus onnistuu ja todellakin olla tarkkana kuin porkkana, koska liimat ovat vahvoja ja ärsyttävät silmiä helposti. Varovaisuutta ja tarkkuutta noudatettava laitto touhussa!!

    Eipä mulla muuta tälläkertaa 🙂

    • Hmm…kuulostaa aika hasardilta hommalta :D. Toki itse laittamalla säästää varmasti rahaa ja kiva että olet ollut tyytyväinen! Mä tilasin muuten nyt kotiin geelilakkausvehkeet kynsiin, niin voin laittaa itselleni ja anopille kynnet. Mulla kun on kerrankin pitkät kynnet niin saan ne pysymään ehjinä.

  5. Hei kiitos paljon mielenkiintoisesta postauksesta ja vastauksesta kysymykseen 🙂 Täytyypä käydä hypistelemässä tuota Fit me – meikkivoidetta joskus! Olen nimittäin käyttänyt Lumenen ihan OK:ta meikkivoidetta vuosia, mutta nyt iän karttuessa (kröhöm, tai siis nuoriahan tässä vielä ollaan), on se alkanut vaikuttaa liian paksulta. En ole ikinä satsannut yli 25 e mihinkään meikkituotteseen, mutta ostin vajaa viikko sitten lentokentältä just tuota Diorin Nudea! Pitääkin kirjoitella siitä blogiin piakkoin, kunhan on päässyt tositestiin…

    Mulle on jostain syystä annettu syntymässä tosi pitkät ja tuuheat ripset, joten olen päättänyt olla ottamatta ripsienpidennyksiä, vaikka ne antavatkin ihan uuden ilmeen. Hiuksistani en voikaan sitten enää sanoa samaa…:D

    • Ollos hyvä :)!

      Kuulen myös mielelläni et mitä tykkäsit tuosta Diorin meikkivoiteesta!Sehän on halpaa kuin saippua, mutta toki Diorin meikit on varmasti laadukkaita ja kestääkin kauan.
      En minäkään käyttäs pidennyksiä jos mulla olis omasta takaa tuuheat ripset. Ostin tosin joku aika sitten sellasta pidentävää seerumia, joten katsotaan olisko sillä jotain apua omien ripsien kasvuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta