Pari uutuutta testissä!

Kaupasta on sattunut mukaan lähiaikoina pari uutuutta, joiden arvostelu saattaisi kiinnostaa teitä lukijoita. Kysymys on kuitenkin enemmän tai vähemmän myös urheilulliselle porukalle suunnattuista tuotteista!

Ihan ekaksi testiin pääsi Valion PROfeel proteiinijuoma ja siinä uutuusmaku laku! Tuotteen tarkemmat tiedot löydät Valion sivuilta täältä. Kiinnostava tuo tuote on sen takia, että se on aika kätevä hätävälipala napattavaksi kaupasta ja tuollaisen tetran vetäisee huiviin puolessa minuutissa(eli ei taaskaan voi sanoa ettei ehdi syömään mitään!). Kaloreita näyttäisi olevan annoksessa 182,5kcal. En tajua olenko blondi vai mitä, mutta pakkaus on 2,5dl ja yksi annos nettisivun mukaan näyttäisi olevan 2dl! Silloinhan luvut eivät täsmää, koska jos tetrassa olisi vain 2dl, niin silloin proteiiniakin olisi vain 16g EIKÄ 20g niinkuin sivuilla kuulutetaan…
Olen maistanut aikaisemmin kaakaon ja kahvinmakuisia juomia, jotka olivat makuina ihan ok, etenkin kahvi (mansikasta tai vaniljasta en tykkää yleensä muutenkaan). Olin kuitenkin hyvin kiinnostunut kokeilemaan lakritsia, varsinkin sen jälkeen kun eräs tuttuni kehui juoman maistuvan aivan lakujäätelöltä! Täytyy silti myöntää, että maku oli pienoinen pettymys. Ensin en osannut sanoa, maistuiko lakujuoma sittenkin enemmän kahville (???) ja loppujen lopuksi oli kyllä tosi laihaa lakujätskiä…
Tuote on makeutettu sokerilla, joka on varmaan vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta plussaa saa keinotekoisten makeutusaineiden puuttuminen, mutta toisaalta yhdessä tetrassa on 20g sokeria joka on 8 sokeripalaa!!!! Aikamoinen sokeripommi siis… Lisäksi tuotteeseen on lisätty D-vitamiinia, jonka funktiota en ihan tajua. 2,5µg:ta D-vitamiinia tollasen juoman seassa on ihan rikka rokassa sitä ajatellen, kuinka paljon D:tä tarvitsemme.
Normaalisti suosin välipalanakin ihan oikeaa ruokaa, mutta kyllä tällaisen tetran hätävälipalana voi napata tai treenin jälkeen jos palkkari on jäänyt kotiin.

profeel
Kuva valio.fi

Vaikuttaako teidän ostopäätökseen muuten se, jos tuotteeseen on lisätty vitamiineja, maitohappobakteereja, sinkkiä ym?

No, toiseen uutuuteen törmäsinkin alunperin Ainon blogissa! Aino kirjoittelee myös täällä Fitfashionissa. Kyseessä on siis Keson raejuustouutuus, jonka kanteen on kätketty joko marja-pähkinä-sekoitusta tai hedelmä-pähkinä-sekoitusta. Jos joku ei ole koskaan maistanut Kesoa, niin kyseessä on Arlan raejuusto, joka on koostumukseltaan mössömpää ja pienirakeisempaa kuin tavallinen raejuusto.
Mua jotenkin häiritsee, että tuonne nettisivuille ei ole voitu laittaa taulukkoa, josta näkisi suoraan paljonko yhdessä annoksessa on. Arlan sivuilla on kerrottu ravintosisältö per 100g, mutta purkissa on 150g. No okei, tiedän että lukujen kertominen puolellatoista nyt ei ole mikään pitkää matikkaa vaativa laskutoimitus, mutta silti!

keso1

Hedelmä-pähkinäversiossa kaloreita on 210kcal purkissa ja proteiinia 16,5. Sokeria on 12,75g joka tekee siis viitisen sokeripalaa. Sokeri johtuu tietenkin kylkiäisinä tulevista kuivatuista hedelmäpaloista.
Marja-pähkinäversiossa kaloreita hieman enemmän eli 225kcal. Proteiinia on saman verran eli 16,5 ja sokeria hieman vähemmän eli 9,75g. Mutta entäs se maku?
Pidän normaalisti suolaisen ja makean yhdistelmästä, mutta mielestäni tässä raejuusto maistuu liiankin suolaiselta verrattuna perinteiseen raejuustoon. Pidän kivoista sattumista suutuntumassa, mutta silti raejuuston ikävä suolaisuus puskee läpi. Noista kahdesta hedelmäversio vei voiton (cashew on pähkinöistä suosikkini!). En tiedä ostanko tuotetta tulevaisuudessa kotiin, mutta ehkä joskus ulkoillessa sen vosi napata evääksi, koska mukana tulee kätevästi lusikka!
keso2Joko lukijat ovat ehtineet maistaa näitä uutuuksia ja mitäs tykkäsitte?

EDIT: D-vitskuvirhe korjattu :)!

fityoutoo

5 vastausta artikkeliin “Pari uutuutta testissä!”

  1. Valio PROfeelin D-vitamiinista on sanottava sen verran, että siinä on 1 MIKROgramma / 100g, ei yhtä milligrammaa (silloin turvalliset käyttörajat paukkuisivat jo yli) 😉 Lisäksi tuohan tekee jo 2,5 mikrog koko purkissa, mikä on ihan hyvin kun aikuisen saantisuositus päivässä on 10mikrog (talvella enemmän).

    Kiva lukea kokemuksia uutuustuotteista kun itse olen vähän arka sellaisia ostelemaan ja kokeilemaan 🙂

    • Moikka Ninni! Nyt meni tosiaan allekirjoittaneella millit ja mikrot sekaisin, eli tietenkin mikrogrammaa tarkoitin!!
      Tuo virallinen suositus on toki 10, mutta nykytiedon valossa voidaan olettaa sen olevan paljon enemmän. Itse syön 50mikrogrammaa ja meidän poikakin saattaa saada 30 (emme ole varmoja, koska osallistumme D-vitsku tutkimukseen eikä meille kerrota onko määrä 10 vai 30).

  2. Ihan vaan tarkennuksena, kun pisti silmään, että tarkoitit varmaan tuotteen sisältävän 1µg D-vitamiinia eikä suinkaan 1mg, joka olisi 1000µg eli sata kertaa nykysuosituksen päivittäismäärä!;)

    • Joo kiitos tarkennuksesta, huomasin asian nyt itsekin :). Muten muuten ton ihme merkin saa näppäriltä? Meillä on vielä kaiken lisäksi englantilainen läppäri ja nää näppäimet on ihan missä sattuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta