Parisuhde ja läski!

IMG_1369

Ajattelin laittaa oikein tällaisen raflaavan otsikon! Sillä saa tunnetusti aina hyvin lukijoita!

Sorry, että olen ollut tällä viikolla blogin suhteen vähän laiska. Mulla on ollut tosi kiire viikko (yrittäjänä tietysti hyvä asia) ja valitettavasti tällaisina kausina tämä mun hengentuotokseni kärsii ensimmäisten joukossa. Voisipa vielä joskus olla kokopäiväinen, tai edes osapäiväinen bloggaaja. Ja sitten toisaalta taas en halua.
Tein kuitenkin jo sen päätöksen liittyen työasioihin, että lopetan tämän vuoden lopussa ryhmäliikunnan ohjaamisen. Vuonna 2007 ohjasin ekat tunnit ja kohta on siis 8v sitä sivulle viereen jauhettu! Rakastan jumpan vetämistä yli kaiken ja se usein piristää, vaikka olisi muuten ihan poikki! Lisäksi mulla on joku fiksaatio siihen, että ihmiset liikkuu mun käskyjen mukaan 😀 !
Mutta sen lisäksi, että se on raskasta kropalle (ja iholle), niin pienen lapsen äitinä ja yrittäjänä täytyy laskeskella huolella, mikä kannattaa. Ihan kokonaan en kyllä lopeta, vaan pidän yhden tai kaksi tuntia viikossa. Olen kiitollinen työnantajalleni Fressille, jonka leivissä on ollut hyvä tehdä töitä. Meillä on huippu tiimi ja eilen meillä olikin kaikkien suomen Fressiläisten oma koulutustapahtuma täällä Helsingissä!

Mutta joo.. Tuo otiskon aihe on jo muutaman päivän pyörinyt mielessäni, eli parisuhde ja lihominen.
Katsoin tässä yksi päivä erästä ohjelmaa, jossa pariskunta kertoi heidän yhteisen harrastuksen olevan syöminen. WHAT? Olin siihen asti katsonut telkkaria vain puolella korvalla, mutta jotenkin tähän lauseeseen mä heräsin! Ja nyt siis ei puhutta ruoan laitosta harrastuksena, vaan syömisestä. Ajateltuani asiaa tarkemmin tajusin, että tämä on varmaan todella yleistä monessa parisuhteessa! Ensin rakastutaan, ja sitten aletaan syödä. 
Ollaan hanin kainalossa sohvalla, katsotaan telkkaria ja mutustellaan samalla pitsaa, sipsejä, karkkia yms. Myös ulkona on kiva käydä herkuttelemassa oman kullan kanssa ja kun kumpikin syö hyvällä ruokahalulla, niin ei nolota tilata isoja annoksia ja vielä jälkkäriä päälle.
Varmasti todella paljon useammin rakkaus lihottaa kuin mitä laihduttaa! Aika harva on niin rakastunut, ettei muista syödä.
Se syömättömyys liittyy useammin stressiin ja suruun, eli siihen tilanteeseen kun parisuhde tulee tiensä päähän.

Aina sanotaan, että toista täytyy rakastaa sellaisena kuin on, myös läskeineen päivineen. Ihan kaunis ajatus ja toisen ihmisen sisinpään sitä yleensä rakastutaan, vaikka ulkonäköön ihastutaan. Mutta onko tosiaan asia näin mustavalkoinen? Kun kaksi hyväkuntoista ihmistä tapaa ja toinen muuttuukin parisuhteen aikana piukasta punkeroksi, niin saako siitä puhua ja jos saa niin miten??
Jos tästä asiasta ei puhuta, niin mites sitten, jos se oma ulkomuoto ällöttää niin paljon, että huonontunut itsetunto vaikuttaa omaan käytökseen…? Olisi kamala ajatus, että toisen seurassa pitäisi peitellä itseään, eikä esimerkiksi kehtaisi olla alasti, vaikka se on maailman luonnollisinta! Moni aloittaa kuntoprojektin PT:n kanssa siitäkin syystä, että saisi itsetunnin kautta myös parisuhteeseen vipinää ja syy ei todellakaan ole huono. Jos itsensä kanssa ei ole hyvä olla, niin se usein purkautuu tavalla tai toisella ja joskus lisääntyneenä kiukutteluna, riitelynä ja seksielämän hiipumisena.
Missä vaiheessa se parisuhde sitten ajautuu siihen tuhoisaan laiskotteluun?? Jopa ennen todella liikunnalliset ihmiset mökkeentyvät seurustelun alettuaan täysin, koska yhteistä aikaa ei halua tuhlata salilla hikoiluun tai treeneihin. Kavereista puhumattakaan; Ei ole todellakaan mikään ihme, että kaverit on aina vähän varpaillaan kun joku rakastuu palavasti; Kohta sitä ei näy enää viikkokausiin, kun rakkauspari on hautautunut kotisohvalle lusikkaan. Kuulostaako tutulta…? 😀

IMG_0946-001

Kun itse tapasin nykyisen avomieheni,  niin hän oli aivan tajuttoman hyvässä kunnossa fyysisesti, koska oli urheillut SM-tasolla ja treenasi kovaa.  Ja on hän onneksi edelleenkin hyvässä kunnossa (pakko oli tarkentaa, ettei tuu sanomista) 🙂 ! Sillä hetkellä kun mä huomasin ne paidan alta ulos puskevat rintalihakset olin aivan 100% varma, että meidät on tarkoitettu ikuisesti yhteen!! Valehtelen, jos sanon, etten olisi ensimmäisenä kiinnittänyt huomiota hänen ulkoiseen olemukseensa! Samalla mulla oli tietysti itsellä vähän paineita ja muistan miettineeni aika usein, että no oonkohan tarpeeksi hoikka ja tarpeeksi nätti. Mä olin tuolloin vuonna 2010 jo ihan hyvässä kunnossa, mutta tiedätte mitä tarkoitan… Alun epävarmuutta. Kelpaanko toiselle tällaisena?
Mun mies kuulosti vielä jotenkin puheissaan aika vaativalle ja mä ajattelin, että ei helvetti jos lihon kilonkin, niin se varmaan pitää mua heti läskinä ja laittaa vaihtoon! No eikai se nyt ihan niin ollut, mutta kuitenkin luvattiin toisillemme, että pidetään itsemme hyvässä kunnossa.

Aluksi mieheni ”vaatimukset” ärsyttivät, kunnes mä huomasin, että ihan samalla tavalla halusin hänen pysyvän kunnossa – toivoin siis itse sitä, mitä pidin aluksi kohtuuttomana! Ehkä meillä naisilla välillä on sellaista juttu parisuhteessa, että mies ei saa (tietenkään) sanoa mitään ulkonäköön viittaavaakaan, mutta miehelle saa kyllä sanoa suoraankin, että ”hoida toi kaljamahas nyt pois”. 😀 Tietysti löytyy myös niitä idiootiäijiä, jotka koko ajan huomauttelevat ikävään sävyyn painosta (myös tällaisia tarinoita kuullut kaveriporukassa). Esimerkiksi raskauden aikana miehen kannattaa olla aika hemmetin varovainen puheistaan! Moni nainen tuskin rakastaa sitä odotusaikana leviävää persettä! Vaikka itse tiesin aina pääseväni takaisin kuntoon raskauden jälkeen, niin kyllä se oma plösähtänyt olomuoto oli henkisesti välillä kova paikka. Siihen ei todellakaan tarvittu enää ketään sanomaan, että ”olet rakas vähän lihonut”!

Yhdessä1
Tää on yksi lempikuviani raskauden ajalta! Kuvaajana Sakari Röyskö.

Ehkä mä olen kuitenkin nykyään meidän suhteessa se, joka välillä saattaa olla aika suorapuheinen! Saatan siis huomautella, jos mies syö jätskiä viikolla ja ajan häntä salille. Nykyään kun meillä on pieni lapsi ja päivät aika kiireisiä, niin täytyy tietysti ymmärtää, että ne omat tarpeet ja harrastukset eivät välttämättä tule aina ensimmäisenä. Olen usein itse iltaisin töissä, niin en voi oikein olettaa, että mies jaksaa enää yhdeksän aikaan lähteä salille pumppaamaan sixpäkkiään räjähdyspisteeseen. Silti meillä on hyvin samanlaiset arvot ja ihanteet ja olemme sopineet, että pysymme kunnossa. Kyllä sitä toisen timmiä kroppaa on ihan mukava katsella, vaikka tämä jonkun korvaan kuulostaakin todella pinnalliselta! Vai kuulostaako…?

 

Kuva0066
Tällaisia kuvia mä sain parisuhteen alkuaikoina… Nykyään ollu hiljaisempaa :D! Mun mies muuten ihan takuulla antaa mun kuulla kunniani, kun laitan tän kuvan!!

Aika usein läski on siis parisuhteessa kielletty puheenaihe. Ei saa sanoa suoraan, jos toisen lihominen harmittaa tai edes sitä, että toivoo kumppanin pysyvät normaalipainoisena myös tulevaisuudessa. Tähän vaikuttaa myös se, että varsinkin naiset aika usein ehkä odottavat, että mies haluaa naisen olevan jossain ”fitnesskunnossa”! En kyllä usko asian olevan näin! Ainakaan oma mieheni ei tykkää yhtään nollarasvaprossan naisista ja hänen kommenttinsa yleensä kaikkiin fitnesskuviin on ”toi ei oo enää kaunista” . Siinä missä itse fanitan jotain Michelle Lewiniä facebookissa, niin sellainen nainen on mieheni mielestä ”liian överi” ja ”no en kyllä tykkää yhtään”. Eiköhän moni mies nimenomaan tykkää ihan tavallisesta vartalosta, jossa myös naisen on hyvä olla (ilman mitään neuroottista kyttäämistä). On tietysti poikkeuksiakin. Olis tietysti kiva saada tähän miesten kommentteja, jos täällä yhtään kolmijalkaista lukijaa on…
Mutta hei, millaisia ajatuksia teillä heräsi? Onko läski parisuhteen tabu? Miten omille elintavoillenne kävi parisuhteen alettua tai loputtua? Onko parisuhteessanne molemmat liikunnallisia ja jos ei, niin häiritseekö se?

fityoutoo

50 vastausta artikkeliin “Parisuhde ja läski!”

  1. Tosi hyvä postaus! Oli ihan pakko lukea, ja kommentoida, koska niin rohkean aiheen valitsit. 😀 Ehkä tämä tosiaankin on vähän tabu, josta ei aiemmin olla paljon puhuttu! Juuri mietittiin muutama viikko sitten urheilullisen siskoni kanssa, että mitä me tehtäis, jos rakastuttais johonkin liikunnalliseen mieheen, joka yhtäkkiä alkaiskin viihtyä siellä sohvalla eikä urheilu yksin tai yhdessä enää kiinnostais. Ja en osaa vastata. 😀 Voi ajatella juurikin näin, että sisäinen kauneus on tärkeintä ym. MUTTA kun itse haluaa olla kunnossa ja näyttää esimerkkiä mahdollisille lapsille/kummilapsille tmv. ja sitten jos toinen vetääkin pitsaa vieressä. Jos ne elämäntavat ei yhtäkkiä enää kohtaakaan, niin kyllä siitä mun mielestä voi mainita. Saattaahan olla että on tapahtunut jotain joka tilanteeseen vaikuttaa tai sitten voidaan keskustella siitä, että miksei itsestä huolehtiminen enää kiinnosta. Hyvä aihe, tästähän syntyis mielipiteitä vaikka kuinka paljon! 🙂

    • Ehkä siinä laiskistumisessa voi olla sellainenkin ihan ”esihistoriallinen” syy, ettei tarvi enää metsästää ja miellyttää niin paljon vastakkaista sukupuolta kun on jo pariutunut :D. Se sisäinen metsästäjän vietti hiipuu ja tavallaan tottuu siihen ajatukseen, että toinen on siinä anyway. Ehkä…?

  2. Aika rohkea veto puhua tästä aiheesta näin suoraan!Tosin vaikutat aina olevan todella rehellinen blogissasi. 🙂 Itse en tällä hetkellä seurustele, mutta nykyään kun koen olevani urheilullinen ihminen ja urheilu on yksi elämän tärkeitä tukipilareita, en osaisi kuvitella enää seurustelevani ihmisen kanssa joka ei näitä samoja arvoja jaa, eli toisin sanoen vaadin kyllä ”tulevalta poikkikselta” (:D) urheilullisuutta. Outoahan se olisi, kun toinen ravaisi salilla ja paasaisi aiheesta ummet ja lammet ja toinen ei osaisi yhtään samaistua. Toki myös pinnallisista syistä on kiva, että mieskin urheilee. 🙂 Ja kyllä mietin välillä, että en tosiaan halua sitten joskus parisuhteessa ajatutua tommoseen syömiskierteeseen, vaan ihanaa käydä toisen kanssa yhdessä urheilemassa!

    • No joo, mä en koskaan mietin onko joku asia liian rohkea vai ei, koska en ketään ainakaan tarkoituksella loukkaa. Ja jos joku loukkaantuu, niin sille en voi tietysti mitään ja harmi se. Tää on kuitenkin tosi yleinen ilmiö ja siksi ihan mielenkiintoinen. Ja sitäpaitsi myös ulkonäkö on tärkeä asia, vaikkei toki tärkein. On tärkeää, että pitää kumppaniaan haluttavana.

  3. Heippa! Olen ollut pian neljä vuotta yhdessä oman kultani kanssa. Alkuun oltiin molemmat yhdessä liikunnallisia mutta sitten poikaystävälläni todettiin kaksi välilevynpullistumaa jotka olivat tulleet ilmeisesti väärän liikeradan mukana treeneissä. Se oli vaikeaa ja kivuliasta aikaa, ei käyty enää lenkeillä yhdessä tai erikseenkään. Jämähdettiin aika hyvin sisätiloihin. Mulla paino nousi valehtelematta noin 8 kiloa, mutta ajattelin sen johtuvan osittain e-pillereistä. Kunhan poikaystävällä parani selkä hieman hän lähti liikkeelle, mutta minä en osannut enää. Vasta vuosi sitten havahduin siihen että kuinka olenkaan lihonnut ja vuoden alusta on lähtenyt läski kivasti palamaan 😉 nyt olen elämäni kunnossa ja parempaa kuntoa edelleen tavoittelen! Nyt tosin poikaystävä huomautti että minussa ei ole kohta mitään mistä ottaa kiinni ja kehotti syömään donitsia 😀 uskon että läski on jossain määrin tabu joissakin suhteissa sillä minun kulta ei koskaan kommentoinut ulkonäköäni negatiivisesti, vaikka pullea olinkin. Ja minäkin koitan olla loukkaamatta hänen tunteitaan (normaalipainoisia ollaan kuitenkin molemmat). Tykätään toisistamme tämmöisinä kuin ollaan, mutta annetaan toisille tilaa myös kasvaa ja kehittyä 🙂

    Oikein ihanaa joulun odotusta koko perheellesi!

    • Voin kuvitella tilanteen. Pitkän liikkumattoman kauden jälkeen voi olla TODELLA vaikeaa taas saada rytmistä kiinni. Ja toisen liikkumattomuus vaikuttaa myös toiseen, koska helposti sitä sympatian takia jää kotiin kaveriksi. Onneksi kuitenkin sait itseäsi niskasta kiinni, eikä homma luisunut ihan käsistä. On myös ihana, että poikaystäväsi oli hienotunteinen tai ehkäpä häntä ei edes haitannut pyöristyvä olomuotosi! Eivät kaikki miehet tietenkään tykkää kyttyrää, vaikka vaimo pyöristyy ja pitävät sitä jopa hyvänä asiana!

  4. Hyvä aihe. Eilen mietin tätä lihomisasiaa kun olin Tampere-talossa tupaten täynnä olevassa konsertissa ja varmaan jopa joka toinen oli ylipullea. Siis ylipainoinen. Lihava. Ainakin siltä se näytti ja oli kaameeta katteltavaa. En tiedä saako sanoa, että oli kaameeta katteltavaa, mutta kun se oli. Kyllä suomalaisten pitäis vielä vähän enemmän ryhdistäytyä, että pysyttäis siinä normaalipainossa. Se on niin paljon terveellisempää olla normaalipainoinen kuin lihava. En kestä. Kiitos ja anteeksi.

    • Monessa paikassa tuon näkee…. Valitettavaa kyllä. Olin eilen uimassa ja järkytyin, miten ehkä 1/10 naisesta oli normaalipainoinen, miehissä oli enemmän normaalivartaloisia. Aika järkyttävää. Ihmisillä on kadonnut täysin taju normaalista terveellisestä ruokavaliosta ja liikkumisen tärkeydestä.

    • Vaikka tuo aivan totta onkin, niin mua harmittaa valtavasti, että ihmiset näkee toisia ihmiset rasvaprosentin kannalta, eikä muiden piirteiden kautta. Mulla on vaikea kilpirauhasen vajaatoiminta, joka aiheuttaa kuumeilukierrettä yhdistettynä aineenvaihduntaan eli kun ruokavaliolla + liikunnalla saadaan rasvaa palamaan, keho nostattaa kuumeen ja alkaa liikuntakielto, kunnes sama alkaa alusta. Rakastan liikuntaa ja sen tuomaa iloa, mutta valitettavasti terveysongelmat näkyvät kehossa 🙁 Vaikka olen itse asian hyväksynyt, niin huomaan ajattelevani, että muut näkevät minut ihmisenä, jolla on huonot elämäntavat. Joskus haluaisin kulkea iso kyltti kaulassani, jossa lukee ”oikeastihan en ole läski” 😀 Koska vaikka sitä todella olen, niin en mä koe niin. Mä olen urheilullinen ihminen sairaassa kehossa.

    • Kiitos Sannis kommentista ja kaikenlaiset mielipiteet ovat tervetulleita!
      Ymmärrän sun turhautumisen erittäin hyvin ja myös itselläni lähipiirissä eräs vaikean kilpparin kanssa kamppaileva ja sen kautta olen lähemmin tutustunut myös niihin moninaisiin ongelmiin, joita se tuo mukanaan. Katson kuitenkin ”työlasien” kautta suomalaisten terveysongelmia ja kyllä mulla tekee pahaa nähdä esimerkiksi ylipainoisia leikki-ikäisiä lapsia – ja myös niitä aikuisia, jotka noita tapoja lapsille opettavat. En koskaan arvota ketään ihmistä ulkoisen olemuksen perusteella ja tärkeintä on, että viihtyy kropassaan sellaisena kun se on. Ei sinunkaan tarvitse mielestäni selitellä sinun kokoasi tai näköäsi mitenkään muille. Tärkeintä on kuitenkin se, että pystyt edes jossain mittakaavassa liikkumaan ja ehkäpä jossain vaiheessa tilanne tasaantuu tai jollain muulla tapaa helpottuu. En nyt tässä ala mitään neuvomaan koska olet varmasti ammattilaisen kanssa käynyt tätä asiaa läpi. Toivon ihan tosissaan, että ongelma helpottaa!

    • Määkään en puhu sairauden kanssa elävistä ihmisistä vaan koko Suomen pullistuvasta kansastata joiden pitäis herätä tähän ylipaino-ongelmaan ihan oikeasti.
      Eniten lihavuudesta ajattelen sitä, että miten paljon ongelmia ja sairauksia se ihmisille tuo.

  5. Siis täh?! Kirjoitin pitkät sepustukset sulle ja tuolla ylempänä näkyy vaan eka rivi. Pöh. :/ Kokeillaan uudestaan. 🙂

    Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa reilut kymmenen vuotta sitten, jolloin olin juuri lopettanut kilpaurheilu-urani ja siis melko hyvässä kunnossa fyysisesti (mies onkin sanonut että yks asia, johon hän mussa ihastui, oli hyvä pylly ;)). Mies oli normaali hoikka ja pitkä, mutta ei mikään lihaskimppu. Tuolloin hän harrasti satunnaista kuntoilua. Ja seurustelun alkuaikoina (onneksi) jatkettiin myös yhdessä tuota satunnaista kuntoilua, koska myös herkut ja kaikenlainen moska maistui. Mutta kuin ihmeen kaupalla kumpikaan meistä ei juurikaan kerännyt lisämassaa.

    Nykyisin, kaksi raskautta ja kymmenen vuotta myöhemmin paino on kutakuinkin sama kuin seurustelun alussa. Vartalo on toki muuttunut ja siitä välillä stressaan itse, vaikka mies väittää edelleen tykkäävänsä. 🙂 Mies innostui muutama vuosi sitten ihan tosissaan salilla treenaamisesta ja käy siellä n.3 kertaa viikossa, ja on siten ehkä lihaksikkaammassa kunnossa kuin suhteen alussa. Itse tykkään juosta ja näin kiireisessä lapsiperheen arjessa juoksulenkit on helppo toteuttaa. Salitreenaaminen kiinnostaa myös ja käyn itsekin salilla aina kun mahdollista (mutta en voi sanoa sitä supersäännölliseksi tai tavoitteelliseksi). Myös meidän ruokavalio on kovastikin siistiytynyt vuosien varrella ja tällä hetkellä me syödään mun mielestä keskimääräistä terveellisemmin.

    Eli summa summarum. Ollaan molemmat liikunnasta (ja hyvinvoinnista) kiinnostuneita. En todellakaan kattelis mitään läskiä sohvaperunaa täällä, eikä varmaan miehenikään. Meillä myös puhutaan suoraan lihomisesta (tai sen välttämisestä), eikä siitä loukkaannuta. Haluan pitää itseni kunnossa itseni, mieheni ja lasteni takia, enkä oikein ymmärrä ihmisiä (naisia), jotka antaa itsensä plösähtää naimisiinmenon ja lasten saamisen myötä.

    Jokohan tää nyt tulis kokonaan?! 😀

    • Tuli tuli!
      Mä uskon kyllä, että sun mies varmasti tykkää susta vaikka minkälaisena :). Lisäksi hienoa, että mietit asiaa myös lasten kantilta. Ei neuroottista kyttäystä, vaan perusterveellistä ja tietysti liikunnallinen esimerkki. Mäkin toivoisin, että lapsi sais sellaisen esimerkin kotoa, ettei haluaisi koko päivää vain tuijotella jotain pelejä vaan aidosti innostuisi liikkumisesta. Saa nähdä miten käy, ei kai sellaista voi etukäteen suunnitella mutta ainakin esimerkkiä voi antaa!

  6. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vähän reilu 6 vuotta. Suhteemme alkuaikoina söimme molemmat aika epäterveellisesti, paljon noutoruokaa, paljon herkkuja (itse myös korvasin ruokia karkeilla), isoja annoksia ja liikunta oli vähäistä sekä tupakoin. Mieheni innostui jossain vaiheessa kamppailulajeista ja lenkkeilystä, minä viihdyin sohvalla herkkujen kanssa. Hän saavuttikin hyvän fyysisen kunnon samalla kun minä lihoin 😀 Kävimme molemmat bailaamassa aika ahkerasti myös. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olen paisunut aika isoksi ja mulla itsellä oli tosi epämukava olo omassa kropassa. Sain uuden työpaikan huhtikuussa 2012, raskaasta duunista (keittiö) siirtyminen toimistotyöhön sai minulla lampun syttymään ja liityin takaisin kuntosalille. Aloin kiinnittämään enemmän huomiota ruokailuihin (kävin työpaikalla syömässä), ensin jätin jälkiruoat ja turhat leivät pois ja innostuin käymään lenkillä & zumbassa. Tällä hetkellä zumba on vaihtunut salitreeneihin, mukaan on tullut spinning, lenkkeily & tankotanssi. Olen myös todella tarkka nykyään mitä meillä syödään ja ”vahdin” vähän miehenikin syömisiä ja rajoitan herkuttelua 😀 Viikonloppuisin on ihan ok ottaa olutta tai syödä jtn herkkua. Mies on kyllä sanonut, että kun olen tiukka kaupassa niin se auttaa häntäkin pysymään vahvana houkutuksille. Tarkoitukseni ei ole olla mikään ruokanatsi ja en halua syyllistää toista jos hän herkuttelee kunhan pysyy kohtuudessa. Mieheni ei harrasta enää kamppailulajeja, koska siitä tuli jatkuvia polvi- ja selkävammoja. Sanoisin, että meidän ”urheiluroolit” on vaihtuneet eli minä harrastan nyk. paljon ja hän jää kotiin. Tiedän, että hän tekee paljon töitä ja se vie energiaa, mutta jos rehellisiä ollaan niin haluaisin harrastaa mieheni kanssa enemmän esim. salilla käymistä. En halua toista väkisin pakottaa, koska se työntää vain kauemmaksi häntä tulemaan salille yms. Kävimme kesällä pyörälenkeillä ja koirien kanssa käydään lenkillä, mikä on minusta tosi mukavaa. Olen ymmärtänyt sen, että mikä on minun intohimo ei välttämättä ole toisen ihmisen intohimo. Silloin kun minä olin läski ei mieheni sanonut siitä minulle koskaan, näki varmaan miten paha paikka se oli minulle. Mielialat heittelehtivät ja olin usein itkuinen (huonot ruokailutavat, liikkumattomuus, väärä ehkäisy, raha-huolet, dokaaminen & ylipaino), miehen kommentointi olisi varmaan ollut viimeinen niitti. Ollaan puhuttu miehen kanssa millainen olin ylipainoisena ja hän sanoi, että huomasi että se vaikutti paljon itsetuntoon ja räväkästä tytöstä tuli ”nynny” ja jotenkin yliherkkä. Olen saanut nyt itseni takaisin ja olen tasapainoisempi ja sanoisin, että se heijastuu myös positiivisesti parisuhteeseen 
    Nykyään kun olen lähes sinut kroppani kanssa puhumme paljon ruoka-asioista, lisäravinteissa, painosta ja hän myös neuvoo minua saliasioissa (sinkkuna kävi paljon salilla). Eli nyt voi huomauttaa toiselle jos alkaa levenemään liikaa 😀 Musta tuntuu et paino on naisille paljon suurempi asia kuin miehelle, tai et naiset stressaa tästä ja miehet ei läheskään niin paljoa.

    • Kiitos kommentista! Tuosta olen kyllä samaa mieltä, että ei miehet mieti ja jahkaa jokaisen kilon kanssa niin paljon. Tai että onkohan tähän tullut jotain tai tohon.
      Tosi hienoa kuitenkin, että teillä balanssi löytynyt! Elämässä on kaikenlaisia kausia ja toki parisuhteen täytyy kestää myös ne vaikeammat. Hienoa kuitenkin kuulla, että olet noin hyvin ottanut itseäsi niskasta kiinni ja halunnut muuttaa asioita! Hatunnosto myös miehellesi, että hän on tukenut sua vaikka olet ollut stressaantunut.
      Ja kuten sanoit, molemmat tekee sitä mistä tulee hyvä olo. Joskus se vaan ei ole sama harrastus, vaikka kuinka haluaisi miehen mukaan sinne zumbaan 😀 !

  7. Piti vielä kirjoittaa nykyhetkestä, minä olen nyt paremmassa kunnossa kuin tavatessamme ja mieheni on varmaan samalaisessa kunnossa ( ei enää niin hyvässä kunnossa kun harrasti kamppailulajeja). Ehkä kun on ollut niin kauan jo toisen kanssa niin se fyysien ulkonäkö ei ole niin tärkeää kun tavatessamme, toki voisi hän hieman urheilullisempi olla 🙂

  8. Heippa,

    Olipa hyvä postaus ja kivat kuvat! kiva toi vika kuva 😀
    Itse aloin seurustelemaan jo n. 16 vuotiaana ja kilpaurheilin SM-tasolla. Olen vieläkin saman ukkelin kanssa ja ikää 22 vuotta mutta niin on kilojakin +20 tuosta kun aloitettiin seurustelemaan. Kärsin siitä koko ajan.. 🙁
    Oli kova paikka kun treenasin 5 x viikko 2,5 h kerrallaan ja sitten harrastus loppui polvivammaan.. Sen jälkeen kilot on hiipineet pikkuhiljaa.. 🙁 No eipä tässä auta itkut markkinoilla, tiedän tasan tarkkaan millä ne lähtisi mutta tarvitsisin ison potkun persuukselle 🙂

    Kiitos kivasta blogista, ihan huippu! 🙂

    • Monelle on aika hankalaa se aika, kun on lopettanut huipulla urheilemisen. On tottunut syömään usein ja monesti aika rennosti, koska kulutus on kovaa. Aineenvaihdunnassa saattaa tulla aika yllättäviä muutoksia ja paino alkaa nousta helposti. Tosin monella tietty se paino voi nousta ihan normaalille tasolle, koska moni urheilija on kuitenkin normaalimittakaavassa alipainoinen. Silloin saattaa itsestä tuntua että on lihava, vaikka paino onkin asettunut vain normaaliiin.
      Jos tuntuu, että joskus kaipaat apua vaikka ruokavaliojuttujen kanssa niin laittele viestiä! Siitä se yleensä lähtee pikkuhiljaa korjaantumaan ja tärkeää on kuitenkin löytää se itselle sopivin tapa syödä jossa pysyy jotakuinkin normaalipainossa.

  9. Olipas jotenkin kiva, että kirjoitit tällaisestä aiheesta 😀 Itselläni on menossa yli kuuden vuoden pituinen parisuhde, jossa molemmat osapuolet ovat todella urheilullisia ja hyvässä kunnossa. Jos mun jostain kumman syystä pitäisi pistää mies ”vaihtoon”, niin kyllä tämän uuden kaverin pitäisi omata samanlaiset kuntoilutavat kuin mulla on 😀 En siis vaadi, että kaksijalkainen on hyvässä kunnossa ympäri vuoden, mutta lähinnä sen vuoksi, että se selittely, miksi täytyy päästä salille ja niin edelleen, olisi helpompaa. Toisin sanoen odotan ehkä toisen osapuolen elävän samantyylistä elämää ja ymmärtävän mun juttujani 🙂

    • Meillä ainakin liikunnallisuus liittyy paljon arvoihin ja ihan siitä, millainen malli halutaan olla lapsellemme. Nyt moni sai ehkä sen kuvan että me ollaan joku maailman rasvakammoisin pariskunta, mutta asia ei kyllä todellakaan ole niin. Mutta kyllä mäkin luulen, että aika usein sen toisen on helpompi ymmärtää sitä kumppanin sielunelämä, jos intressit on samat. Jos toinen inhoaa liikuntaa ja toinen haluaa treenata joka päivä, niin voihan se aiheuttaa vähän mielipide-eroja. Tai sitten ei 🙂 ! En tiedä kun ei ole tällaista suhdetta ollut!

  10. Ajankohtainen kirjoitus.
    Olen lihonut 6 kiloa suhteen alusta. Sali jäi pikkuhiljaa kun halusin viettää aikaa hänen kanssaan. Nyt olisi aikaa salille mutta en vaan saa otetta.. Oma itsetunto on murentunut, ja se vaikuttaa suhteeseen.
    Mieheni ei liho vaikka ei enään liiku yhtä paljoa kuin ennen minua. Emme mässää enään niin paljoa kuin alkuaikoina mutta kyllä silti tulee välillä herkuteltua. En osaa sanoa ei silloin jos hänkin herkuttelee.
    Tuntuu että laihdutan koko ajan ja lihon koko ajan 😀
    Stressiä ja ahdistusta aiheuttaa se että suhteen alussa mieheni on sanonut selvästi ettei halua lösähtänyttä naista. (suhteessa itsensä huonoon kuntoon päästänyttä) ja nyt mä alan olee sellainen…. Nyt kaikki siellä ajattelee, että ei se oo ku ottaa niskasta kii ja aloittaa. Niin se mieskin sanoi. Mikä siinä onkin että kun yrittää ittensä pakottaa niin ei vain lähe. Ei irtoo.. noh.. tulipahan purettuu ;D kiitos hyvästä kirjoituksesta. Pisti ajattelemaan.

    • Tämä on stoori, jonka kuulen USEIN! Et siis todellakaan ole yksin. Usein miehet eivät liho – ainakaan niin herkästi ja kun toinen haluaa ostaa vähän hyvää, niin vaatii todellista itsekuria, jos meinaa pysyä tiukkana! Ja moni ei siihen pysty. Siinä onkin jo pienoinen ongelma. Sanon usein mun asiakkaille, että jos toinen haluaa syödä epäterveellisemmin, niin joku kultainen keskitie pitäisi löytyä varsinkin jos eletään ja asutaan yhdessä. Et säkään voi tietty pakottaa sun miestä että nyt aletaan syömään pelkkää porkkanaa.
      Mutta kyllä perusterveellinen ruoka on molempien etu. Jos hän rakastaa sua ja näkee, että sulla on paha olla, niin jotkut pelisäännöt täytyy tehdä. Eli esim max yhtenä iltana pikaruokaa. Ei karkkeja ja herkkuja viikolla kaappeihin. Jokaisella ruoalla salaattia. Tai jotain tähän suuntaan.
      Mulle tuli vähän paha mieli tästä sun tilanteesta. Toivoisin kovasti, että saisit nyt jotenkin tätä asiaa eteenpäin. Tee vaikka joku pieni muutos aluksi, eikä niin, että koitat kertarytinällä muuttaa kaiken. Joku ”matalan kynnyksen” ruokavaliomuutos vaikkapa…? Mitäs sanot?

    • Se onkin toinen ongelma 😀 Mä oon vähän huono noissa pienissä muutoksissa. Lähden aina vähän turhan isosti liikenteeseen.. KAikki tai ei mitään mentaliteetillä. Nyt oonkin sitä aika paljon työstänyt että saisin tehtyä näitä pieniä muutoksia pikkuhiljaa. Silti nää äkkilauhdutukset aina välillä takaraivossa kolkuttaa 😛 Mä aikanaan laihduin tosi nopeesti, juttailemalla ja hulluna salilla käymällä ja näytin äkkiä tosi hyvältä. Mutta sitten loppu punnitsemiset jne.. ja takaisinhan ne tulee jos ei jatka muutosta. No, nyt mulla on yrityksenä saada sali takaisin kuvaa. Edes 1-2 krt viikossa. Parempi sekin kun ei mitään 😀 (pitää ittelle hokee ettei aina tartte sit 5-6 krt viikossa heti käydä 😉 )
      Kiitos tsempistä ja upeasta blogista!

  11. On mun mielestä aika kauheaa jos seurustelun/tapailun alussa jompi kumpi heittää tollaisen vaatimuksen tai ehkä jopa uhkauksen. Eihän meistä kukaan halua tahallaan lihota reilusti tai lössähtää!? Itsestä ainakin tuntuisi liian pinnalliselta käyttäytymiseltä tuollainen.
    Elämä heittelee ja tuo mukanaan aina kaiken näköistä. On totta että ulkokuoreen ihastutaan, mutta siihen sisimpään toivottavasti rakastutaan ja se sisin pitää meidät yhdessä!
    Harvoin kuitenkaan sohvaperuna ja urheiluhullu tutustuttuaan toisiinsa rakastuu..
    Jos kaksi urheilullista ihmistä tapaavat toisensa ja ihastuvat niin tuollainen vaatimus on musta niin pinnallista ja turhaa.

    Ihan mielenkiintoinen aihe, vaikka tuntuu että itse ajattelen hieman eri tavalla kuin sinä

    • No olis munkin mielestä kauheaa, jos alussa ladellaan ns. vaatimukset tiskiin. Kuten sanoin, niin mä pelkäsin ja kuvittelin suhteen alkuaikoina asioita, jotka eivät oikeasti olleet niin. Olin suhteen alussa vähän epävarma, koska olin niin pirun ihastunut 🙂 !
      Mutta liikunta ja terveelliset elämänarvot liittyy meillä elämänarvoihin – ei kysymys ole todellakaan siitä lihooko toinen kilon tai kaksi. Kuten olet näistä kommenteista lukenut, niin kaikenlaisia tarinoita on.
      Kiva kun jätit kommentin, ei kaikesta tarvitsekkaan ajatella samalla tavalla ja tarkoitus onkin herättää keskustelua!

    • No tuo ehkä kuullostaa karummalta mitä mieheni sen tarkoitti. Hän ei siis ole valitatnut nykyisestä ulkomuodostani, ja pitää mua edelleen kauniina. Lähinnä hän tarkoitti juurikin sitä että hän ei halua esim. että vaimo/tyttöystävä lihoo paljon. Ja sen ymmärrän. Kyllä sillä on vaikutusta moneen jos kumppani ei enään viehätä.. Mutta se on totta että tällä lauseella aiheutui paineet minulle itselle ja ehkä epävarmuutta turhaan muutamastakin kilosta…

  12. Ensin nilitys: Ärsyttävää kun laihana olemista yritetään kaunistella sanomalla ”pitää itsestään huolta”. Mä syön tosi terveellisesti, liikun liian vähän, mutta kumminkin jonkun verran ja muuten puunaan itseäni vaikka kuinka, ja mulla on silti 10-15 kiloa liikaa painoa. En kyllä ollenkaan lähde tohon, etten muka pitäisi huolta itsestäni, tunnen vaikka kuinka monta muutakin itseni kaltaista tyyppiä.

    Mutta asiaan. Mulla on urheilullinen ja hyvässä kondiksessa oleva mies. Alussa meinasin, etten lähde koko suhteeseen, kun ajattelin, ettei se kuitenkaan voi tämmösestä just vähän paksusta ja ei erityisen liikunnallisesta tykätä. Mulle liikunta on pakkopullaa ja se taas nauttii kaikesta liikkumisesta. Ja kyllä ton eron meistä näkee. Mä’ oon vielä lihonukin yhdessäolon aikana, kun ollaan herkuteltu. Mieskin lihoi, mutta se myös karisti sen silmänräpäyksessä niin päätettyään…
    Nykyään luotan siihen, että mies tykkää musta tällaisena ja mä oon tosi usein kiitollinen siitä, että se ei huomauttele mulle mitään, eikä painosta suuntaan eikä toiseen. Kyllä oikeesti uskon, että sekin varmaan tykkäis, että olisin sporttisempi, mutta ihanaa, ettei se sano sitä ikinä. Mä tiedän ite tasan tarkkaan omat kiloni ja kroppani ongelmakohdat paremmin ku kukaan muu, ja kaikki ohjeistaminen ulkopuolisilta on turhaa. Jos mies nyt sanois, että voisin laihduttaa tai liikkua enemmän, niin pitkän aikaa taas menis, että pystyisin olemaan rennosti sen kanssa vaikka alasti. Ei todellakaan olis sen arvoista.

    Itse en tän takia myöskään sanonu miehelle mitään, kun sekin vähän lihoin. Kyllä fiksu ihminen sen ite huomaa ja osaa tehdä asialle jotain jos haluaa ja pystyy.

    • Mjaa… Olen eri mieltä. Laihuus ei itsessään ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Ainakaan minusta. Kyllä mä tiedän kaikenlaisia ja kaikenkokoisia urheilullisia ihmisiä. Paino ei kerro mitään! Voit olla vaikka minkä mittarin mukaan ylipainoinen ja urheilla aktiivisesti ja syödä terveellisesti – ja myös näyttää siltä! Ja jos olo on ok ja viihtyy omassa kropassaan, niin eikös se ole tärkeintä.
      Kuten tossa jo aikaisemmin sanoinkin, niin ei varmasti kaikkien miesten ihanne ole se rasvaton fitnessnaikkonen. Siis itseasiassa varmaan tosi harvan! Miehellesi on ihan ok, että teillä erilaiset intressit. Eikai hän voi olettaakkaan, että sä alat himoliikkujaksi hänen takiaan. Sulla on varmasti muita juttuja, jotka on sun intohimo ja ehkä hän arvostaa niitä puolia.

  13. Olen seurustellut 1,5 vuotta. Olen samassa painossa kuin suhteen alussakin. Ollaan kumpikin liikunallisia, minä olen tosin liikunallisempi kuin poikaystäväni. Miehekkeellä pysyy kilot hyvin kurissa, tosin eipä tuo syökään tuhottoman epäterveesti mutta toisaalta ei näy kyllä yhtään kropassa vaikka vetäis mitä sokerikakkua. Itse taas olen ns tyypillinen nainen, kilot kertyy herkästi ja lähtee huonosti. Tosin tiedostan kyllä että voisin tarkemminkin syödä, mutta hoikka olen ja jotta olisin ns täydellisen tyytyväinen niin voisin pudottaa vielö 5-7kg mutta voin hyvin nyt, ja toisekseen mies sanoo rakastavansa kurvikasta mutta lihaksikasta vartaloani :). Että mikäs tässä ollessa. Harrastan ainakin itse yhtä paljon liikuntaa kuin suhteen alussakin, johtuen siitä varmastikin että olen ollut koko elämäni liikunnallinen, ja en näekään että se voisi johonkin tyssätä. Nyt kun minulla on ihana kumppani, jota kiinnostaa terveys kokonaisvaltaisesti, niin haluan olla itse entistä paremmassa kunnossa ja teenkin parhaani että näytän aina vaan paremmalta 😉 :).

    • Miehet onkin yleensä onnekkaita, koska eihän niillä pienet herkuttelut tunnu missään :D. Mutta olisitko sä jotenkin merkittävästi onnellisempi niiden viiden kilon jälkeen? Älä ainakaan ota siitä stressiä!
      Teillä menee näköjään hyvin ja miehesi arvostaa ja rakastaa sua. Sillon joku viisi kiloa on ihan se ja sama! 🙂 Tärkeintä, että sulla on itsellä hyvä ja energinen fiilis ja jaksat touhuta!

  14. Ehdottomasti on tabu! Hyvä että nostit kipeän aiheen pinnalle, tästäkin täytyy nimittäin puhua.

    Itse olen sairastanut anoreksian muutama vuosi sitten ja kun lopulta parannuin ja aloin luonnollisesti lihomaan normaalin mittoihin, oli oma ulkomuoto todella tabu parisuhteessa. Edellinen pitkäaikainen poikaystäväni tunsi minut hyvin ja tiesi taustani, joten ei hiiskunut asiasta enkä tuolloin vielä lihonutkaan paljoa. Nyt n. 10 kg lihavampana (en tiedä tarkkaan, en käy nimittäin puntarilla) poikaystäväni lipsautti yhdessä keskustelussa, että ”No oothan sää meidän seurustelun aikana vähän pyöristynyt” ja se satutti todella, sillä tiesin miksi ja miten kilot olivat kertyneet (vaihto roskaruoan luvatussa maassa Englannissa, kuntosalin kaukaisuus poikkiksen kämpästä jossa vaihdon jälkeen asuin yms.). Edelleen tuo mielikuva tilanteesta nouseen esiin ja silloin vituttaa suoraan sanottuna se, ettei mies jättänyt asiaa sanomatta. Vaikka painon ja ulkonäön pitäisi olla ihan normaali asia keskustella, itselleni se on edelleen taustani takia eräänlainen mörkö ja niin kauan kuin olen normaalin mitoissa, en suodata muitten kommentteja painostani.

    • Voi auts… 🙁 Ymmärrän tilanteen. Jos siis ihan senkin takia, että mulla on esim. nuoruudessa muutama kommentti olltu liittyen mun painoon ja niitä on vaikea unohtaa. Vaikean sairauden jälkeen asia on sulle varmasti pitkään vaikea pala.
      Oletko puhunut tästä kommentista sun poikaystävän kanssa? Tietääkö hän sun taustat? Tuntuu oudolta, että hän tahallaan haluaisi sua satuttaa. Olisiko voinut olla vain huono tilannetaju tai ajattelemattomuus? En usko, että hän on tarkoittanut asiaa niin, kuin sinä sen kuulen. Vaikka oikeasti, ymmärrän – tai ainakin uskon ymmärtäväni miten paljon se sua satutti ja jää päähän kummittelemaan.
      Tärkeintä kuitenkin, että paranit ja olet nyt normaalipainossa. Toivottavasti osaat arvostaa sun kehoa sellaisena kun se on ja rakastat itseäsi <3.

  15. Ei kyse ainakaan minulle ole toisen rasvaprosentista vaan terveydestä. En haluaisi seurata vierestä, kun elämäni rakkain ihminen tekisi itselleen hallaa joka päivä. Tästä syystä liikkumaton ja esimerkiksi tupakoiva mies jäisi telakalle. Mahaa saa olla, kunhan kumppani on terve 🙂

    Toisaalta itse en kestäisi lihomista. En elä haavemaailmassa ja kuvittele, että sisäinen rakkaus voittaa kaiken. Myös ulkoinen kauneus on tärkeä tekijä pitkän parisuhteen ylläpitäjänä ja haluan, että sekä pidän itseäni että myös mieheni pitää minua kauniina. Vähän ristiriitainen tapa suhtautua toki.

    • No aika samoilla linjoilla ollaan. Kyllä myös tupakointi olisi itselläni ihan ehdoton ei – vaikka se jonkun mielestä kuulostaakin todella pinnalliselta. Mutta itselleni ihan ehdoton nou nou.

  16. Oli pakko saada kommentoida tähän aiheeseen, vaikka paljon oli jo kommentteja. Mä olen aina urheillut melko paljon, sanoisinko 4-10 tuntia viikossa. Kolme vuotta sitten aloin seurustella miehen kanssa, joka oli hoikka, muttei todellakaan liikkunut vapaaehtoisesti mihinkään. Minä en kuitenkaan halunnut luopua rakkaasta liikunnasta miehen takia, vaan urheilin kuten ennenkin. Täytyy tosin myöntää, ettei me ainakaan suhteen alkuaikana ehditty kauheasti olla toistemme seurassa…Mulle se oman elämän säilyttäminen oli tärkeää, vaikka olinkin tosi rakastunut!

    Noin vuoden seurustelun jälkeen mies innostui käymään salilla ja vähän aikaa sitten hän palasi lapsuudenharrastuksensa jalkapallon pariin. Sainpas liikuntakärpäsen tartutettua, sillä pakottaa ei toista voi. Olin äärettömän iloinen, kun mies alkoi liikkua, koska on kivaa käydä yhdessä salilla ja lenkillä. Lisäksi ollaan nyt syksyllä käyty yhdessä kiipeilemässä ja musta ainakin tuntuu, että yhteinen harrastaminen on tuonut meitä lähemmäs toisiamme. Mieskin on saanut vähän lisää lihasta ja näyttää ainakin mun silmiin aina vaan paremmalta! Itse ainakin haluan pysyä kunnossa ja viihtyä omassa kropassani, koska olen aina ollut melko hoikka, enkä tiedä osaisinko muuta olla. Parempi etten kokeile 😀

    Meillä seurustelu ei ole siis lihottanut vaan voisi sanoa, että ollaan tultu entistä parempaan kuntoon molemmat 🙂

    • Kiva, että teillä on löytynyt yhteinen laji. Kiipeily on muuten tosi koukuttavaa ja mekin käytäs varmasti kiipeilemässä varmasti säännöllisesti, jos jomman kumman ei tarvis aina olla pikkuherran kanssa. Mut ehkäpä tulevaisuudessa aloitetaan se yhteinen harrastus (ollaan muutaman kerran suhteen alkuaikoina käyty!).
      Mut kiva kuulla, että myös miehesi on innostunut treenaamaan, ehkäpä sun esimerkistä :)!

  17. Heips! En halua olla mitenkään törkeä mutta siis uskon että osaat ottaa tän kommentin oikein 😀 Siis kun sähän oot ilmeisesti ollu vähän lihavampi aikanaan, niin miten oot alunperin kiinnostunu liikunnasta ja lähteny urheileen ja vetää sitä ryhmäliikuntaa? Mulla on ollu aikanaan huomattavasti ylipainoa ja muutama vuosi takaperin kun aloin kiinnostuu enemmän urheilusta yms niin mua on alkanu myös (anteeks) ällöttää lihavat ihmiset ja siis ihan vaan just kun mietin niitä terveydellisiä syitä.. Oon tässä samassa painossa pysyny aikalailla jo muutaman vuoden mutta esim. kesän alussa saattaa käydä niin et tulee +5kg yllättäen ja huomaan sen aina siitä kun mulla alkaa heti joku paikka kolottaa ja särkee 😀 Sit tiedän et pitää lähtee useemmin lenkille ja vähän miettiä mitä syö seuraavalla aterialla.. Olin tosiaan aina sinkkuaikoina jojottelija, koska kävin niin paljon viihteellä ja ulkona ylipäätään syömässä yms. Parisuhteen myötä paino on tasaantunu ja elintavat muuttunu parempaan 🙂 Että näin päin täällä!

  18. Niin ja miehelläni ei tarvitse olla sixpäkkiä mutta en halua myöskään lihavaa miestä. Vaikka miehelleni muutama kilo on tullut lisää on hän silti silmissäni se kaikkein komein ja paras..onneksi hänellä on myös sitä lihasmassaa ja aika tasaisesti se pari lisäkiloa on jakautunut! Jos hän vielä 10kg ottaisi lisää läskiä niin kyllä pitäisi poika lenkille patistaa.. 😀 Liikumme jonkin verran yhdessä mutta mun mielestä jokaisen ihmisen pitäis osata olla myös yksilö ja pitää ihan itsekseen huolta itsestänsä.

    • Moikka Tintti! Et oo törkeä :).
      Niin sen verran kyllä haluan korjata, että ei ylipainoiset ihmiset mitenkään ällötä mua! En todellakaan halua, että kukaan saa sitä kuvaa. Lihavuuden taustalla voi olla monta eri tekijää, kuten esimerkiksi sairaus. Toki usein ei, mutta kuitenkin joskus. Se mikä mua harmittaa on se, että ihmiset ei mietin minkälaisia seurauksia omilla ruoka- ja liikuntatottumuksilla on ja siirtää pahimmassa tapauksessa sitä omaa huonoa tapaa vielä omille lapsilleenkin. Mulla on mun oma ihannevartalo ja jollain muulla se on joku muu.
      Ja joo, olen itse ollut melko tukevassa kunnossa joskus, siis noin 80kg. Vaikka painoa ei ollut tuon enempää niin kehonkoostumus oli todella pielessä, eikä mulla ollut lihasta nimeksikään. Suurin osa oli siis varmaan ihan rasvaa. En osannut muuttaa tapojani pysyvästi, vaan koitin vaan olla syömättä tai jotain muuta yhtä järkevää. Kai mulla vaan jossain pisteessä tuli mitta täyteen ja palkkasinkin lopulta valmentajan tekemään mulle ruokavalion. Vuonna 2005 innostuin toden teolla salitreenistä ja sekin sysäsi mua kohti parempaa ruokavaliota.
      Jumpan vetäminen tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta, koska tykkäsin esiintyä ja olen musikaalinen. Tottakai sekin lisäsi innostusta ja kiinnostusta vielä lisää tästä alasta kun sain vakiotunnit tampereella. Siitä se sit lähti pikkuhiljaa… Tunsin heti, että liikunta-ala voisi olla mun juttu ja oikeassa olinkin!

  19. Hyvä kirjotus joka varmasti herättää paljon mielipiteitä :)!
    Miulle ja varsinkin Tuomakselle on tullu parisuhde kiloja :D. Ennen minuu kun mies ei syöny mitään herkkuja, mutta mie opetin hänet pahoille teille, hups :D.

  20. Itse aloin 4v sitten seurustelemaan bodarin kanssa. Silloin oli itse vielä normalipainoinen (ylärajoilla) ja bilettäminen maistui ja kävin vain satunnaisilla lenkeillä. Hänen innostamanaan liikuntakärpänen puraisi ja aloitin salilla käymisen ja säännöllisen lenkkeilyn. Yhdessä käymme kesäisin paljon uimassa ja heittelemässä frisbeetä. Alkoholi ei kuulu enää kummankaan elämään vaikka baarissa silloin tapasimme 🙂 hyvä ja terveellinen ruoka on molempien intohimo. Olen seurustelun alusta laihtunut noin 10 kg. Näinkin päin siis välillä 🙂

    Muistan joskus lukeneeni blogistasi, että kärsit pahasta atooppisesta ihosta? Oletko kokeillut La Roche Posayn kosmetiikkasarjaa? Jos et, niin suosittelen. Suihkuta lähdevettä pohjalle ja levitä sen jälkeen Lipikar baume ap+ voidetta! On todella hyvä atooppiselle iholle. Sori nyt meni vähän aiheen ohi 🙂

  21. Kirjoitan nyt parisuhteen pullukan ominaisuudessa ja täysin omasta näkökulmastani.

    Olen ollut suhteessa saman miehen kanssa 15 vuotta, meillä on lapsia, ja minä olen meistä se, jolla ei ole urheiluhistoriaa lapsuudesta lähtien, kun taas miehelläni on. Mä tottakai lihoin kun sain lapset, ja sen jälkeen laihduin ihan normaalin ihmisen mittoihin. Mutta sitten alkoivat ruuhkavuodet keskimääräistä rankempina, sillä toinen lapsistani tarvitsee erityistä tukea. Ajoittain olen ollut uupunut, joskus masentunut, mutta aina äiti joka asettaa lapset etusijalle. Vuodet ovat olleet rankkoja. Olen lihonut uudelleen, kun taas mieheni vyötäröllä ei ole tapahtunut muutoksia koko tänä aikana, hän on samanlainen urheilukone kun ennenkin. Hänelle urheileminen on ollut helpompaa, sillä kun harmittaa, hän lähtee lenkille. Minulla se on toisin. Kun on murheita, pidän kaikesta entistä tiukemmin kiinni. Jään kotiin vahtimaan että kaikki on hyvin. Olen antanut itsestäni aina vain enemmän, jotta lasten olisi parempi olla. Olen kadottanut lihasmassaa, ja kerryttänyt rasvakudosta.

    Kun tilanne alkoi pikkuhiljaa helpottaa, ja minä aloin opetella ottamaan aikaa omalle hyvinvoinnilleni, yritimme lenkkeillä yhdessä. Siitä ei tullut yhtään mitään. Mieheni yritti olla hyvin kannustava ”jaksaa jaksaa”, ”älä lopeta vielä”, mutta kun yritin pysyä mieheni kevyessä juoksuvauhdissa mukana, henki loppui enkä vaan todellakaan jaksanut, tunsin itseni entistä kurjemmaksi. Huonoksi. Että en pystynyt edes siihen ”kevyeen hölkkään”. Joka kerta hermoistuin ja vannoin etten lähde lenkille enää. Kesän lopulla sain kannustuksesta tarpeekseni, kielsin miestäni leikkimästä valmentajaani, ja olemaan enemmän puolisoni. Investoin salikorttiin ja personal traneriin joka laittoi ruokavalioni kohdalleen, ja antoi muutaman saliohjelman, neuvoi alkuun. Tuloksia alkoi syntyä. Sain miehenikin houkuteltua mukaan. Nykyään käydään pari kertaa viikossa salilla yhdessä, ja meillä on hauskaa. Kumpikin voi tehdä asioita oman tasonsa mukaisesti, voidaan vaikka juosta vierekkäin, kun juoksumatto määrää kummallekin oman tahdin. Parisuhde voi hyvin, minä voin paremmin kuin kymmeneen vuoteen, ja lapset voivat hyvin. Koko perhe voi hyvin.

    Mieheni ei ole koskaan sanonut minulle että olen lihonut, ja siitä olen hyvilläni. Ei sitä ole kenenkään tarvinnut erikseen minulle sanoa, olenhan minä nyt sen huomannut itsekin ja tuntenut siitä huonommuutta. Mutta laihtuminen, tai painonhallinta, ei aina onnistu silloin kun elämä on epätasapainossa ja jossain vaiheessa sitä menettää otteensa, eikä enää tiedä mitä asialle voi tehdä. Minulla elämän tasapainon löytymiseen meni kymmenen vuotta.

    Pelkkä lihavuudesta syyllistäminen tai sen osoittaminen ei riitä, jos ei ole työkaluja sen korjaamiseksi. Liikkuminen on ihan kamalaa jos yrittää pysyä urheilukoneen vauhdissa. On saatava aloittaa omalta tasolta ja löytää oma lajinsa. Elämänmuutos lähtee ihmisestä itsestään, ja omasta motivaatiosta. Kuten olen miehelleni todennutkin, minua saa houkutella mukaan kävelylle, mutta minulla on oikeus myös kieltäytyä. Ja kyllähän se niin on, että minun läskini ovat ihan minun omiani, eivätkä kuulu kenellekään muulle.

    • Varmasti totta, että toisen ehkä hyväntahtoinenkin tsemppaus saattaa tietysttä vaiheessa vain ärsyttää ja tuntua painostukselta. Ehkä tuossa tilanteessa onkin parempi tehdä jotain ”omaa juttua”, jota voi tehdä rauhassa ilman että tulee ahdistunut fiilis.
      Onneksi miehelläsikin on ollut tilannetajua ja kuten sanoit, niin tuskinpa hänen kommentointi olisi asiaa mitenkään ainakaan auttanut! Ymmärrän kyllä sen, että kun elämässä tulee haastavia ja raskaita kausia, niin liikunta ja terveellinen ruokavalio ei vain tunnu onnistuvan vaikka ne kuinka voisivat helpottaa omaa oloa. Aina ei vain jaksa. Kiva kuitenkin kuulla, että innostuit taas liikunnasta ja löysit tahdonvoimaa itsestäsi!
      Tsemppiä!

  22. Huh, kuulostaa kyllä erikoiselta. Siis tuo sopimus hyvässä kunnossa pysymisestä. Tai siis että…. Waaaat? Jotenkin omalla kohdalla rakkaus on ollut niin ”syvälle” käyvä tunne, ettei siinä edes nää toisen ulkonäköä. Kun katsoo toista, näkee sen ihmisen, sen sisimmän. Tietysti jos alkaa tietoisesti tarkkailla toisen ulkonäköä niin näkeehän sen mutta siis rakastuneena en tavallaan nää sitä, vaan nään jotenkin paljon kokonaisvaltaisemmin ja omien tunteideni läpi sen toisen. Itse en voisi rakastua ihmiseen, joka esittää tuollaisen vaatimuksen, mutta oma arvomaailmani onkin varmasti erilainen. Ja juu, ollaan liikkuvia ja normaalipainoisia ihmisiä pitkäaikaisen siippani kanssa, mutta ne ovat elämässämme luonnollisia asioita eikä niistä tehdä numeroa… Tämän päivän ulkonäkökeskeisyys on kyllä ihan todella surullista ja hämärtää ihmisten mielen 🙁

    • Niin me ollaan kaikki niin erilaisia. Kyllä mä ainakin pidän myös mun mieheni ulkonäöstä, vaikka häntä kokonaisuutena rakastan.
      Mutta olen myös sitä mieltä, että tämä ei tee minun rakkaudestani yhtään sen pinnallisempaa.
      Eiköhän se ole parisuhteessa ihan molempien etu, että pysytään terveenä ja hyväkuntoisina – sekö on surullista???

  23. Mulla meni just niin että rakastuin hyväkuntosena ja pahasti, mieskin oli hyvässä kunnossa.. ja sitten jäätiin sinne sohvannurkkaan pizzalle.. Kaverit nyt sentään pysy kuvioissa eli ihan niin kadoksiin en joutunut :). Nyt sitten ylipainosena ja kuntoprojektin käyntiin saaneena totean että kyllä sitä oli TYHMÄ. Miksi uhrata ittensä läskin jumalalle vaan parisuhteen tähden, ja kyllä musta vois sanoa jo vähän suoraankin jos alkaa se lihoaminen, niinkun mulla ihan överiksi menemään, vaikka sitä kuinka rakastaa toista omana itsenään.. Mieshän ei siis ees samanlailla lihonut kuin mä… Miekkonen tähän päivään saakka väittää ettei huomannut kun lihosin niin paljon ennen kuin nyt ennen ja jälkeen kuvia katellessa, mut onneks se heräs sit ees nyt 😉 buustaa mua vaan muuttumaan lisää 🙂

    -hanna-
    http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta