Miten parisuhde säilyy hengissä kun lapset ovat pieniä?

No, ei kai oikein mitenkään.

Ei vaan, tämä oli ihan vitsi 😀 !

Meillä tuli hurrin kanssa 7-vuotta tammikuussa täyteen tätä yhteistä eloa. Koska olemme molemmat yliromanttisia, joka päivä yllätyslahjoilla toisiamme hemmottelevia rakastavaisia, niin emme muistaneet juhlia vuosipäivää oikein mitenkään. Heh. Sitähän sanotaan, että seitsemäs vuosi on parisuhteessa ja yrityksen toiminnassa kaikista kriittisin vuosi! En kyllä voi ymmärtää miksi?

Seitsemän vuotta tuntuu jotenkin pitkältä ajalta, mutta samalla se on mennyt todella nopeasti. Vuodet vaan jotenkin rullaa ja tässä on tullut pari lastakin pyöräytettyä. Lapsia emme sen kummemmin suunnitelleet, tai no, ehkä tuossa toisen kohdalla oli jo vähän ”yrityksen makua”. En oikein tiedä olinko (tai olenko?) mitään äiti-tyyppiä, mutta sen tiedän, että mun mies on ehdottomasti isä-tyyppiä ja muutenkin perhekeskeisempi ihminen kuin minä. Toki minustakin on tullut nykyään aikamoinen kotirotta ja vaikka manaan välillä, että ammun itseni seuraavalla sukkulalla maata kiertävälle radalle, niin alan ikävöimään noita miekkosia muutaman tunnin jälkeen. Aika lyhyeen jäisi siis se vierailu planeettojen väliin.

Meillä on siitä ihmeellinen parisuhde, että vaikka olemme hyvin erilaisia (minä aika impulsiivinen ja välillä myös ”vähän” hätähousu ja mieheni tosi rauhallinen ja harkitseva) niin riitelemme tooooooosi harvoin. Tätä tapahtuu siis ehkä kerran puolessa vuodessa…? Toki hän ärsyttää minua ja minä (tuskin koskaan, heh) häntä, mutta tavallaan siitä ei nosteta sen enempää mökää. Etenkin nyt kun arki on tosi hektistä ja kiireistä on aivan hemmetin hyvä, että ihan jokaisen pikku kinan kipinään ei ala heittämään bensaa. On oikeasti erittäin suuri taito parisuhteessa pitää välillä turpansa kiinni!
Kaikkia tiskirätin jättämisiä ei tarvitse myöskään alkaa yli-analysoimaan nukkumaan mennessä.

Toinen juttu, joka meillä vaan toimii todella hyvin on se, että kumpikaan ei lusmuile arjen pyörittämisessä. Molemmat tekee ja molemmat myös arvostaa toisen tekemistä. En missän nimessä jaksaisi hoitaa täällä kotona enää kolmatta lasta, en ikinä!!! Usein me naiset vaan helposti tehdään itse kaikki ja sitten on aika helppo heittäytyä marttyyriksi… ”kun minä teen kuitenkin aina kaiken täällä”. Mieheni siivoaa siinä missä minäkin, hän hoitaa lapsia, laittaa ruokaa. Hän ei ole kuin pikkulapsi, jota täytyy erikseen käskeä tai pyytää tekemään niitä asioita. Oletan, että kun joku sitoutuu toimimaan perheessä ja vanhempana, niin hän sitoutuu puhaltamaan yhteen hiileen ja laittamaan oman panoksensa asioihin.
Jos näin ei olisi, niin olisi ehkä ammattiavun paikka. Itse voin sanoa suoraan, että en selviäisi henkisesti hengissä.

Se mikä ainakin meitä kantaa pariskuntana tämän välillä melko kaoottisen ja vähintäänkin intensiivisen elämänvaiheen läpi on tietysti järjettömän iso rakkaus ja halu elää toisen kanssa joka ikinen päivä! Suhdetta on pakko hoitaa, muuten se kuolla kupsahtaa (kuten yleensä käy kaikille mun viherkasveille). Ei kysymys ole siitä kuinka paljon pitkiä viikonloppuja ulkomailla tai romanttisia kynttiläillallisia järjestää, vaan siitä onko toisen lähellä sopivasti. Hellyyttä pitää kyllä pitää yllä ja nähdä vaivaa!
Meillä on yhteistä aikaa tällä hetkellä harmillisen vähän, mutta se ei ole muodostunut ongelmaksi (kysyin, en keksinyt tätä siis omasta päästä). Joku toinen pariskunta varmasti voi tarvita paljon enemmänkin. Lisäksi minusta meillä toimii tosi hienosti se, ettei tarvitse kysellä lupaa viettää aikaa omien kavereiden kanssa tai mennä jonnekin omaan juttuun. Tämä parisuhde kun ei voi olla loma-anomusten varassa.

Loppujen lopuksi oon kuitenkin sitä mieltä, että jos se kumppani kenen kanssa ne lapset on pyöräyttänyt ei olisi alunperinkään itselle sopiva, niin en tiedä… Aika haastavaa se varmaan olisi olla onnellinen, kun muutenkin jaksaminen on välillä kovilla. Itsellä on vahva tunne siitä, että ollaan yhdessä elämäni loppuun saakka. Toinen vaan on niin ihana, ettei voi elää ilman. Sille se koko homma perustuu. <3

Miksi oma parisuhteesi toimii tai on toimimatta ruuhkavuosien aikana? Olisi kiva kuulla mielipiteitä!

fityoutoo

7 vastausta artikkeliin “Miten parisuhde säilyy hengissä kun lapset ovat pieniä?”

  1. Kyllähän ne on ne samanlaiset arvot isoissa asiossa eli se, mitä elämältä haluaa. Ne on siellä taustalla koko ajan. Samoin se tunne, että tässä ollaan yhdessä ja yritetään ymmärtää ruuhkavuosien haasteellisuus. 😊

    Pienenpänä asiana se, ettei tosiaan jokaisesta pienestä asiasta nalkuteta..tai ainakin pyritään siihen 😁

    T. 5,5 yhteistä vuotta ja 2 lasta takana

    [email protected]

  2. Ootte ihana pari. 🙂
    Meillä ei näitä ruuhkavuosia vielä ole ollut kun ei myöskään lapsia. Yhdessä kuljettu 10 vuotta, kai niitä lapsiakin pitäisi harkita jos niitä meinaa haluta. 🙂 Musta on silti ihana lukea näitä perhe blogeja, jos vaikka itsekin sitten joskus olisi edes piirun verran samanlainen äiti kuin esim. sinä. Jaksat kuitenkin pitää itsestäsi huolta yms. 🙂
    Aurinkoista kevättä!

  3. Meillä tulisi kesällä 10 hääpäivä ja yhdessä on oltu jotain 14 vuotta.
    Vanhin lapsi menee tokalle ja muut on 5 ja 2. Me tehtiin se kliseinen juttu, että otettiin pari remppaprojektia (pääasiassa mies) siihen kun vanhin oli vasta 1-2 vuotias ja nämä vuodet meni pääasiassa niin, että mies oli vasara kädessä pois kotoa. Nyt kun kaikki on valmista ja mies kotona kuvioissa, ei oikein osata enää olla perhe. Nämä vuodet on uuvuttaneet meidät kaikki. Mun on parasta olla kotona ja vapainta hengittää kun saan olla yksin lasten kanssa. Ei ole ikävä miestä enkä kyllä tällä hetkellä tunne mitään. Tämä kaikki härdelli on myös vaikuttanut niin, että mulla on paljon univaikeuksia (stressaan iltaisin ja öisin) ja lapsetkin reagoi vanhempien huonoihin väleihin. Just mietin, että varaanko iskä aikaa parisuhdeterapiaan vai rupeanko täyttämään eropapereita.
    Tässä vähän toisenlainen tarina siitä, millaiseksi lapsiperhearki voi muuttua. Jos olisin itse yhtään osannut arvioida näiden projektien vaativuutta ja kuluttavuutta, en ikinä olisi lähtenyt niihin. Mutta mies niitä halusi enemmän silloin. Stressin vuoksi olen raskauskilojen päälle lihonut vuodessa 10 kiloa lisää. Ja tähän ei auta mikään. Älkää rakentako taloja pikkulapsiaikana, se on todella suuri riski päätyä eroon!

  4. 10.v yhdessä ja neljä lasta. Meillä molemmat tekee kotitöitä, hoidetaan lapset yhdessä, liikuntaa harrastetaan yhdessä ja erikseen. Pienet asiat esim että toinen imuroi, täyttää tiskikoneen jne… ja kai siinä rakkauttakin täytyy olla että jaksaa toista katsella joka päivä ja joskus toinen on niin ärsyttäväkin…

  5. Moi. Yhdyn kyllä tuohon et lasten ollessa pieniä niin remontti ei paranna suhdetta. Ollaan nyt 6vuotta oltu yhdessä, kaksi lasta, joka vuos remppaa ja nyt alkaa parisuhde olla taputeltu. Ei ole mukavaa elää yh arkea suhteessa.

  6. 16 vuotta yhdessä ja neljä lasta. Kolmivuorotyö itsellä ja mies yrittäjänä. Ei olo ollu helppoa ja kyllä alkuvuosina särmiä hiottiin ja oltiin jopa eroamassa kun parisuhteen näkemykset olivat ihan erilaisia. Nyt kun aikaa mennyt (ja lapset isompia)niin sitä rakastaa puolisoa yhäkin ja molemmilla halu antaa lapsille ehjä ja rakastava perhe. Kahden keskistä vapaa-aikaa ei juurikaan ole ja parisuhdetta hoidetaan pienillä asioilla. Mieheni vieläkin sanoo päivittäin minulle että rakastaa minua ja pyytää töihin lähtiessä pusun. Minkä sitä itse voi muuta kuin rakastaa takaisin:)

  7. Parisuhteessa n.14 vuotta joista avioliitossa 6 vuotta. 2 lasta, vielä alle kouluikäisiä. Arkemme toimii, sillä molemmat hoitavat kodin, pihan ja lapset. Mielestäni miehen (ja naisenkin) täytyy olla melkoinen nahjus, jos ei kotitöitä osaa tehdä! En katselisi sellaista päivääkään 😂😄 Tämähän on yhteinen yritys 😄Otamme aikaa itsellemme kävely-tai juoksulenkillä ja omiakin harrastuksiakin on. Ystävien tapaaminen on jäänyt vähemmälle (se joskus harmittaa, elämä onk aikilla kiireistä) mutta uskon, että sillekin on vielä aikaa! Hyvää pääsiäistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 41
Tykkää jutusta