Pätkii pätkii…

Pääni ei todellakaan toimi normaalisti. Monen mielestä en kertonut mitään uutta, mutta nyt puhutaan lähinnä molekyylitasolla tai jotain… 🙂 Unohtelen asioita, kuten unohdin tallentaa päivällä pitkän postauksen, joka minun piti julkaista. Sen sijaan löin kuitenkin netin kiinni.
Eilen käänsin koko huushollin ylösalaisin etsiessäni iPodiani, treeniohjelmalappusta ja treenikenkiäni. No, kengät löytyivät lopulta omalta paikoiltaan ja muut tavarat kenkien sisästä. Olin siihen mennessä ehtinyt manata koko projektin ja itseni alimpaan helvettiin ja vannonut, että paska saliharrastus loppuu juuri nyt.

Olen mennyt nyt maanantaista uusilla ruokavaliomuutoksilla. Ruoka-annokseni ovat nykyään mitattavissa teelusikoissa, kun ennen ne täyttivät edes hätäisesti normaalikokoisen lautasen. No joo, syön 7 ateriaa päivässä, mutta nälkä on yleensä ihan välittömästi kun lopetan ruokailun. Kuulemma ihan normaali ilmiö, siis se että ruokailun jälkeen on kovempi nälkä kuin sen alkaessa.
Syön tällä hetkellä kana-riisicomboa 4 kertaa päivässä, joten ruoka kuten rahka tai kaurapuuro nousee arvoon arvaamattomaan. Toisaalta kaikki on niin ihanan helppoa, ei tarvitse miettiä ottaisiko koulun ruokalassa siansorkkapyörykät vai jotain muuta, kun on pakannut aamulla eväät mukaan. Aamuisin merkkaan myös paperille kellonajat, jolloin syön ja bing, ruokakellon soidessa ei muuta kun ääntä kohti!

Olen valitettavasti stressannut kouluhommista vähän liikaakin viimeaikoina, mutta onneksi saimme ryhmiemme kanssa pidettyä pois alta omat seminaari ”spektaakkelimme” ja loppuviikon riittää, kun vain raahaa takamuksensa paikalle ja kuuntelee. Sen lisäksi olen ollu hiukan nuhainen ja epäilen että sen takia kroppani ei aivan toimi niinkuin sen pitäisi. Stressi on vihollinen numero uno ja sen lisäksi että se läskistää, altistaa se myös vilustumiselle.
Vilustumisesta tuli mieleen, että täydensin tänään lisäravinnekaappia. Kaikenmaailman vitamiineihin ja lisäravinteisiin menee reilusti yli satanen kuukaudessa, varsinkin kun taloudessa on kaksi proteiinijauheen suurkuluttajaa. Sen lisäksi lisäravinteissakin laatu maksaa ja vitamiineista suosin tiettyjä merkkejä ja ostan vahvinta mahdollista kamaa. Hain Lifen myymälästä lisää kalaöljykapseleita ja D-vitskua. Tänään lähtee pussukkatilaus myös fitnesstukkuun.
Pakko muuten mainita, ettei Lifen myyjä ollut ihan kärryillä… Yleensä noissa liikkeissä on todella asiantuntevaa porukkaa, mutta tänään täti pokkana väitti minulle monien fitnesskisaajien pudottavan painoa vähäkalorisilla pussikeittodieeteillä! Kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta:).

Treenien osalta homma menee niinkuin aiemminkin, eli viisi punttia viikossa.
Huomaan, että viime aikoina hermo kiristyy myös herkemmin kuin ennen. Varsinkin kun tuolla salilla on jos jonkinlaista seikkailijaa! Hyvänä esimerkkinä pari nuorta kundia, jotka ovat aivan takuulla jotain salibandytyyppejä habituksesta päätellen, vaikkei mulla kai tavallaan ole mitään säbäpelaajia vastaan.
Tuo kaksikko on kuitenkin ihan koko ajan edessä! Joko ne on muuten vaan edessä tai peilin edessä. Enkä nyt tarkoita että mä sarjojen välissä suutelen mun hauista siinä peilin edessä, vaan etenkin isoissa liikkeissä oman tekniikan kyttääminen on ihan välttämätöntä hyvän asennon säilyttämiseksi – ainakin mulla. Sitten tää kaksikko hinkkaa penkkipunnerruspaikalla joillain kilon käsipainoilla jotain helevetin forkkuja…ihan niinkuin niitä ranteita ei vois vahvistaa jossain muuallakin kun just siinä! Meinasin jo sanoo että menkää vaikka kotia peiton alle rannetalkoisiin!
Ja nyt kun tää avautuminen alkoi, niin pakko myös mainita, että mikä siinä tervehtimisessä on niin vaikeeta? Mä nään noita vakiopässejä tuolla salilla every single day, niin ei. Se on niin vaikea tervehtiä jos vastaan kävelee. Olenko mä jotenkin outo??
Vai olenko mä vaan tottunut tuolla itärajalla siihen, että on kohteliasta tervehtiä ja pyytää anteeksi, jos työntää vaikka oven suoraan päin jonkun naamaa? En mä tarkoita, että olisin itse siellä salilla kaikista helpoimmin lähestyttävän näköinen ihminen, kun tulpat on korvissa ja ääntelen kuin mikäkin valas välillä. Mutta enpä välillä pistäis pahakseni, jos joku heilauttaa kättään hymyn kera kun kohdataan.

fityoutoo

Yksi vastaus artikkeliin “Pätkii pätkii…”

  1. Mä oon ainakin salilla se omituinen itäsuomalainen, joka moikkailee kaikkia. Siihen mut on kasvatettu ja ne joille se ei sovi, voivat vilkuilla seiniä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta