Perhepeti ei todellakaan toimi meillä!

Luin tässä taannoin erään artikkelin, jossa perhepedin vankkumaton kannattaja paasasi, että lapsen on paras nukkua vanhempien kanssa samassa sängyssä. Teksti oli perinteiseen tyyliin hieman ”piilosyyllistävä”, eli sanotaan ensin, että jokainen perhe tekee kuten parhaaksi näkee, mutta kyllä se lapsen paikka on silti oman vanhemman vieressä. Mietin, että onko sen lapsen paikka siinä silloinkin, kun vanhempi ei saa nukuttua yöunia kuin lyhyissä pätkissä??

Onko väsynyt vanhempi oikeasti lapsen etu? Ei todellakaan!

Tuntuu, että tämä perhepetijuttukin menee osioon ”Hyvä vanhempi vs. huono vanhempi”. Meillähän ei missään vaiheessa ole perhepeteilty omasta halusta, vaan tää nukkumisrumba on vain kärjistynyt siihen. Niin ihanaa kuin olisikin, että lapset tuhisevat vieressä, niin meillä tilanne on vain aivan sietämätön. 5-vuotiaan kanssa otettiin nyt omassa sängyssä nukkumisen kanssa takapakkia, kun yölamppu rikkoontui. Ja hän kun ei oo enää mikään pikkuinen vauveli vaan 115cm pötkylä, joka levittelee raajojaan joka suuntaan sängyssä! Perhepeti on ideana ihana, mutta edes 180cm leveä sänky ei riitä mitenkään. En vaan ymmärrä, miten kaksi vanhempaa ja kaksi (tai jopa enemmän!) lasta voi nukkua samassa sängyssä niin, että kaikki nukkuvat koko yön putkeen? Normaalisti kyllä itse nukun kuin tukki; Kun illalla nukahdan, niin herään vasta aamulla jos kukaan ei häiriköi.
Minusta on ensisijaisesti tärkeää, että vanhempi nukkuu. Sillä missä lapsi nukkuu, ei ole mielestäni väliä. Toki ihan pieni vauva yleensä menee aika helposti vieressä, tai ”sivuvaunussa” kuten meillä lasten ollessa pieniä.

Toinen tarina on sitten 2,5-vuotias, jonka sänkyyntulon vielä sulatan hänen ollessaan vielä melko pieni. Kun lapset on kipeänä, on tilanne ihan eri ja siitä meidän pienemmälle jäikin varmaan päälle tämä vanhempien sängyssä nukkuminen. Hän tulee väliimme aina siinä kolme maissa ja siitä se show sitten pyörähtää käyntiin, jonka lopussa huomaan nukkuvani sängyn reunimmaisella 15cm:llä ja lapseni pää on tyynylläni. Ei siinä edes vielä mitään…

Mutta tiedättekö miltä tuntuu herätä vähintään se viisi kertaa yössä siihen, kun tollanen pikkuihminen PAUKAUTTAA PÄÄNSÄ omaan päähäni? Se sattuu niin helllllllllll…..tisti, ettei mitään järkeä! Eli vanha kunnon hedari! Hän tietysti jatkaa ihan onnellisena uniaan ja itse lasken otsastani uusia sarvia, joita nää yölliset tilanteet aiheuttaa. Sen lisäksi sain toissapäivänä polvesta leukaani, ja hammas meni kielestä läpi. Mulla on välillä siis kertakaikkiaan murjottu olo 😀 !

Oikeesti, mä oon kuullut että jossain perheissä lapset vain jätetään omaan sänkyyn ja hyvää yötä perään! Mä en voi kuvitella, että meillä koskaan vois olla niin helppoa! Oon koittanut miettiä, että ei ne varmaan enää teini-iässä mamman ja papan väliin tule, mutta aika karmiva ajatus jos mä en saa kymmeneen vuoteen nukkua kunnolla sen takia, kun herään milloin iskuun, milloin monotukseen täydestä unesta.

Nyt olis hyvät neuvot kalliit; Miten saada lapset pysymään omassa sängyssä koko yön??
(Ja siis vielä lisättäköön, että siihen on vielä hyvin hyvin  HYVIN pitkä matka, että saatas ne jopa nukahtamaan sinne omaan sänkyyn…)

fityoutoo

9 vastausta artikkeliin “Perhepeti ei todellakaan toimi meillä!”

  1. Tiedän tunteen…minä opetin ensin nukahtamaan omaan sänkyyn yksin noin 3-vuotiaana. Sitä ennen istuin joka ilta 30min-1,5h sängyn vieressä odottamassa, että poika nukahtaa…sitten meni lopulta hermot ja opetin nukahtamaan yksin. Viikko taisi mennä, että suostui jäämään. Palautin omaan sänkyyn varmaan yli 10kertaa ekan tunnin aikana monta monta iltaa. Palautusten välillä huuteli ja itkeskeli. Kävin aina sanomassa, että kaikki on hyvin ja äiti katsoo telkkaria ja sinun pitää nukkua jo. Lopulta uskoi, että yksin pitää nukahtaa ja jäi sinne. Sitten alkoikin nukahtaa ihan kymmenessä minuutissa siitä, kun luettiin satu ja sanottiin hyvää yötä.

    Tästä pari kuukautta eteenpäin aloin palauttamaan pojan omaan sänkyyn myös yöllä. Joskus viisi kertaa, joskus vain kerran. Selitin ennen nukkumaanmenoa, että äiti ei yksinkertaisesti saa nukuttua, jos tulet viereen yöllä. Tuli nyrkistä ja jalasta ja muutenkin näki niin paljon unia ja piti meteliä. Varmaan 4-vuotiaaksi asti tuli kuitenkin vielä joka yö kolmen maita tarkistamaan, että olen tallessa. Palautin vaan omaan sänkyyn ja jatkettiin molemmat unia. Nykyisin 5-vuotias ja viimeisen vuoden on nukkunut omassa sängyssä koko yön heräämättä. Ei se helppoa ole ja itse olin myös ihan loppu ennen perhepedistä luopumista sekä opettelun aikaan. Kyllä se sinnikkyys kuitenkin varmaan palkitsee! Tsemppiä öihin!

    • Meillä on ollut kausia, että ollaan koitettu tuota. Siihen, että lapset (nykyään siis molemmat) saa rauhoittumaan omaan sänkyyn saattoin helposti mennä se tunti ja yleensä ylikin. Saatiin pari kk sitten Theolta tutti pois ja hän oli kyllä siinäkin taistossa todella kova luu! Odotan oikein mielenkiinnolla, mitä tästä seuraa…
      Sitä sinnikkyyttähän siinä vaan kysytään! Pitkää pinnaa kantaa aina sänkyyn… Moooooonta kertaa!!!

  2. Tuo sun kuvaus noista öistä kuulostaa erittäin tutulta. Tänäkin aamuna keräilin silmäpussejani lattialta. 😆 Sinnikkyys kuitenkin palkitaan. Esikoinen, nykyään melkein 5v, oppi vajaa parivuotiaana nukahtamaan omaan sänkyyn, kun hänet vaan jätin sinne iltasadun jälkeen ja noin 100 kertaa sinne palautin illan aikana ja yöllä. Kyyneleiltäkään ei vältytty Ja sairasteluiden jälkeen sama rumba uusiksi, koska toki silloin sai tulla viereen. Varsinkin tuo itsekseen nukahtaminen antoi niin paljon extra-aikaa iltaan. En nyt muista kauan tuossa opettelussa meni, mutta sinniä ja johdonmukaisuutta se vaati. Jossain vaiheessa myös oppi ymmärtämään ihan selityksen, ”et voi tulla tähän, koska ei mahduta kaikki tänne”.

    Kuopus reilu 1v nukkuu meillä samassa huoneessa ja tulee joka yö jossain vaiheessa jysäyttelemään mua päähän tai potkimaan tai mitä nyt sattuu keksimään. Odotan, että hänellä hampaat valmiit ja sitten unikoulu yöllä eli ei enää oteta joka yö viereen. Täytyy vaan kerätä voimia sitä taistoa varten. Vahingosta viisastuneena hänet opetettiin ihan vauvana nukahtamaan itsekseen illalla. Yritti kyllä jo silloin 6kk iässä protestoida, mutta sen taistelun vanhemmat voitti. 😉

    Tiedän monta perhettä, jotka iloisena nukkuu kaikki samassa läjässä, mutta ei vaan toimi meillä.

    • Meillä on 5-v ollut aina superhuono nukahtaja! Viiden vuoden aikana ollaan varmaan 10 kertaa koitettu omassa sängyssä nukkumista ja sinne nukahtamista. Todella haastavaa on ollut. Pelkoja ja ahdistusta, tosin vaikea sanoa tietääkö vain ”mistä narusta vetää” kun nyyhkystoori on mennyt niin monta kertaa läpi.
      Nyt lapset nukahtaa meidän sänkyyn ja siitä nostetaan. Nyt saatiin uusi yövalokin ja 5v lupas nukkua koko yön omassa sängyssä – saas nähdä!

  3. Kaikki kolme muksua on opetettu nukkumaan vauvasta saakka omissa sängyissä. Joskus aamusta on saatettu viikonloppuisin ottaa vauva viereen. Kun keskimmäinen oli 2-3 vuotias ja kipitti yöllä meidän huoneeseen, niin ratkaistiin asia antamalla hänen jatkaa uniaan patjalla lattialla sänkymme vieressä. Pian tämäkin vaihe jäi pois.

    • Meillä on myös ollut patja luoja tietää miten kauan lattialla. Mutta usein sitten siitä patjaltakin kiipeää sänkyyn! Jossain vaiheessa sekin oli kyllä pelastus, kun ei enää ollut sitä yöllistä ravaamista, huutelua ym.Nyt pitäs vaan päästä taso kolmoselle tämän nukkumisen kanssa 😀 !

  4. Mä en oikeen osaa antaa neuvoa muuta kuin omasta kokemuksesta, jossa äiti vaan laitto mut omaan sänkyyn omaan huoneeseen ja käski nukkua siellä. 😀 Tietty kertoi ettei saa nukutuksi mun takia. Meni siinä kuitenkin hetki ennekuin en herätessä mennyt takaisin viereen.

    Nukuin siis äidin vieressä 7-vuotiaaksi. Mä ihmettelen ainoastaan sitä etten ollut jo aiemmin joutunut omaan sänkyyn, koska olin ja oon vieläkin erittäin levoton nukkuja – nimim. herännyt sängyn alta. Muistan edelleen ne mustelmat mitä äitillä oli, koska pyörin ja potkin niin paljon.

    Yllämainittu on myös syy miksi mä en anna yhdenkään lapsen nukkua mun kanssa samassa sängyssä, pyörin edelleen paljon unissani. Nukun myös harvoin kenenkään vieressä, koska unissani usein potkin, lyön, työnnän yms. petikaveria muualle… 😀

  5. Mulla kaksi lasta, ensimmäinen hyvä nukkuja ja tämä kuopus huono. Molempien kanssa olen kuitenkin sen huomannut, että lapset rutinoituvat hyvin herkästi nukkumiseen ja nukahtamiseen liittyviin tapoihin, joihin me vanhemmat myös olemme hyvinkin paljon vaikuttaneet/johtaneet. Jos lapset ovat tottuneet tulla viereen, vaativat sitä aika kauan ennen kuin oppivat pois. Osaavat myös vetää naruista, ainakin omani tietää millä keinoin sen huomion saa. Toki joskus on oikeita pelkoja heillä ja painajaisia, mutta sen myös olen huomannut että nää on just ne heikot lenkit mihin helposti vanhempana ”sortuu” koska toki välillä vaikea tietää milloin oikea pelko lapsella ja milloin keksitty. Tapojen muuttaminen vaatii ihan sikana sinnikkyyttä ja päätöksen siitä että ei luovuta ja haluaa asian muuttaa. Kannattaa ajatella että ainakin seuraavat kaksi tai kolme viikkoa on aktiivista harjoittelua, eli esim sitä takaisin omaan sänkyyn viemistä. Kyllä ne lapset oppii sitten kokeman turvaa myös omassa sängyssä ja omassa huoneessa kun tarpeeksi monta yötä siellä saa nukuttua. Kaikkein tärkeintä olla itse johdonmukainen vaan ja sinnikäs. Ja pitää pitää pää vähän kylmänä ettei sorru miettimään että lapsen joka itkun takana on joku oikea pelko. Usein lapset itkee sitä uutta tilannetta johon eivät ole tottuneet. Tsemppiä! Ja todellakin vanhemmat tarvii unta! Ja ai hitsi mä odotan et löydetään isompi asunto et saan heivaa kuopuksen omaan huoneeseen nukkumaan!

  6. Mä otin 4vuotiaan kanssa sellasen et saa joka yöstä kun nukkuu omassa tarran ja kun on 5tarraa tullut peräkkäin saa jonkun herkun. Eilen sai ekan herkkunsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 13
Tykkää jutusta