Perusruoka out, hifistely in!

Miksi ruokavalioasiat ovat nykyään niin muodikkaita? Miksi niin moni haluaa noudattaa muotidieettejä ilman sisältöön perehtymistä?
Tätä asiaa mä olen kuulkaas miettinyt viime päivinä. Ajatus lähti oikeastaan siitä, kun tulin liittyneeksi muutamaan ruokavalioihin liittyvään fb-ryhmään, koska ajattelin, että sieltä voisi saada jotain hyviä reseptejä. Muuten en juuri jaksa surffailla millään foorumeilla.
Tykkään mm. raakakakkujen tekemisestä toisinaan, joten kaipasin reseptivinkkejä samoin kuin ideoita kasvisruokiin. No millaista keskustelun taso sitten on?
Lähes jokaisessa keskustelussa ryhmäläiset kyselevät saanko syödä tätä ja tätä, kun rupesin tälle ja tälle ruokavaliolle. Sitten joku niinsanottu alan asiantuntija kertoo, mitä on sallittua syödä. Ilman mitään perusteita tietenkään! Mä aika nopeasti tajusin, ettei tuollainen keskustelu millään tavalla auta ainakaan itseäni ja enemmänkin se vain ärsyttää. Keskustelu on osin täyttä hölynpölyä. Joskus tulee mieleen, että onkohan osa kommenteista ihan vitsillä heitettyjä (mm. palautusjuomaksi kaljaa)?
Mä toki ymmärrän, että halutaan saada tietoa erilaisista ruokavalioista, mutta noissa ryhmissä keskustelu perustuu ihan arvailuihin. Paljon ryhmissä on myös laihduttajia ja aika kovasti koitetaan löytää sitä laihdutuksen ”ihmeruokavaliota”… Kun kaikkea on jo kokeiltu.

Mun mielestä on ihan ok olla maidottomalla, gluteenittomalla, paleolla, vhh-dieeteillä yms, enkä todellakaan sano, etteivätkö ne voisi toimia. Nehän ovat kaikki oikein toteutettuna hyviä ruokavalioita ja jos jostain ruoasta tulee huono olo (kuten vaikka viljoista) niin ei niitä todellakaan kannata syödä! Olen huomannut, että esimerkiksi viljaton tai vain gluteenittomia viljoja (kaura, hirssi, tattari ym) sisältävät ruokavaliot ovat usein vatsaystävällisiä (jos kuitujen saannista pidetään huolta) ja niistä voi olla monia muitakin nopeasti huomattavia hyötyjä. Mulla on tosin sellainen fiilis, että näille trendidieeteille aletaan usein ihan hetken mielijohteesta ja ekana raivataan ruokavaliosta kaikki vanha pois ja katsotaan jääkö mitään jäljelle. Sitten näillä keskustelupalstoilla on sellainen meininki, että ”kuule et voi sanoa olevasi tällä erikoisdieetillä jos kerta haluat syödä kaurapuuroa, eli et kuulu tänne ryhmään! Teille on olemassa ryhmä nimeltään Alakarpin yläosasto kaurapuurolla”
Tämä ryhmä kun on tarkoitettu vain sellaisille ihmisille, jotka haluavat 100% noudattaa tätä x-ruokavaliota.

aamupuuro (1 of 1)Noissa internetin ihmeellisissä ruokavalioryhmissä liikkuu myös, yllätys yllätys, paljon syömishäiriötaustaisia sekä jo esim aineenvaihduntahäiriöitä hankkineita. Pelottavaa! He toisaalta haluavat syödä tosi rennosti, mutta eivät uskalla käyttää maalaisjärkeä. Ongelma on se, että jotkut neuvot ovat suorastaan vaarallisia – tai no eiväthän ne ole, jos muistetaan  sanoa ”omalla vastuulla” ja ”kun muuten syöt monipuolisesti”. Rento syöminen onkin juuri sitä, että grammavaa’an kanssa keittiössä mittaillaan, tuleeko päivässä 20g vai 30g liikaa hiilareita, koska jos tulee, niin koko päivä on pilalla ”kun en taaskaan pysynyt ruokavaliossani”. Aina noista älyvapaista neuvoista kuitenkin joku ottaa onkeensa, kun ei ole minkäänlaista lähdekritiikkiä.

Rentous on sitä, että ruoka on luonnollinen osa sun elämää, eikä se aiheuta liikaa tunteita suuntaan eikä toiseen. Osaat noudattaa perusterveellistä, mutta joustavaa ruokavaliota, joka sopii omalle kulutuksellesi (ts.et liho tai laihdu, vaan pysyt terveellisessä painossa) ja ruoka maistuu hyvälle. Välillä voit hyvällä omallatunnolla herkutella ja sen jälkeen osaat myös katkaista putken. Etkä takuulla jatkuvasti joudu miettimään, mitä et saa syödä (ellei terveydentilasi vaadi sitä!)keksit

Joskus mulla on sellainen olo, että ihmiset oikein kerjää ongelmia ja kärsimystä itselleen. Ja pikavoittoja. Esimerkiksi sellainen ajatus, että syö jollain tavalla, koska muutkin syö, ei edistä painonhallintaa. Otetaan vaikka esimerkiksi paleo-dieetti. Sanon suoraan, etten tiedä tarkalleen kuinka ruokavaliota tulee noudattaa, mutta monipuolisuuden takaamiseksi suosittelen aika huolellista tutustumista aiheeseen. Hyödyt? Haitat? Eikä niin, että ”no mä nyt syön sitä mitä ne luolamiehetkin syö. Eli raakaa lihaa ja marjoja!”.
Ja sitten jos sinua neuvotaan jättämään esimerkiksi kaikki hiilarit ruokavaliosta pois, olisi mielestäni ihan suotavaa myös perustella hyvin tämä neuvo; Kuinka se auttaa juuri sinun tilannettasi ja ruokavaliotasi.
Huomion arvoista on mun mielestä myös se, että monesta ruokavaliosta löytyy todella ristiriitaista tietoa. Ja kun joku virallinen taho teilaa jonkun ruokavaliovillityksen, niin heti se on valtion ja yritysten välinen salaliitto. Mä kyllä ymmärrän idean tän väitteen takana, mutta tottakai virallisten tahojen täytyy olla erittäin tarkkoja, millaisia ohjeistuksia he antavat. Omasta mielestäni perinteinen lautasmalli on ihan toimiva perus pertillä ja -pirkolla, vaikka monen mielestä olen varmaan tällä kommentilla jo so last season.

IMG_2203

Seuraatteko näitä ruokavaliovillityksiä ja millä fiiliksillä? Miten olette itse ottaneet selville ruokavalioon liittyviä asioita, eli kiinnostaako teitä yksityiskohtaisemmin, kuinka vaikka eri ruoka-aineet käyttäytyvät elimistössä? Vai luotatteko ns. normaaliin ruokavalioon, sen enempää asiaa tutkimatta?

fityoutoo

20 vastausta artikkeliin “Perusruoka out, hifistely in!”

    • Näitä ”kohututkimuksia” putkahtelee aina välillä :D… Sen lisäksi otsikko oli aikamoista liioittelua.
      En ehkä tulevaisuudessakaan suosittele olutta asiakkailleni palautusjuomaksi! Enkä itsekään pakkaa treenikassiin karhun kolmosta…

  1. Perusruoka kunniaan!! Miä oon niin kyllästyny töissä kuuntelemaan ihmisiä, jotka välttää sitä ja tätä, koska ne kuulemma sitä ja tätä! Vedetään kaiken maailman proteiinihässäköitä ja jauheita ja pelkkää rahkaa, koska jossain luki, että ne tekee mukamas sitä ja tätä. Ja kyseessä oikeesti peruskuntoilijat! Ja sit ihmetellään kun paino ei putoa ja lihasta ei tule ja kun nyt on vaan jotenkin jotain vialla, varmaan stressiä tai jotain… Arhg sanon minä! Syö perusruokaa. Huolehdi, että syöt kasviksia ja sopivasti proteiinia. Ruisleipäpalakaan ei tapa! Jos ei ole oireita jostain ruoka-aineesta, älä hylkää sitä pelkästään jonkun lukemasi perusteella! Tai vedä sitä proteiinijuomaa ja rahkaa ja ihmejauheita, koska niin vaan kuuluu tehdä. Kuuntele kehoasi ja elä sen mukaan…ihan vaan perusruokaa syöden. Itse syön perusruokaa, valiten luomua mikäli mahdollista. Kunto ja lihakset kasvaa ja olo on hyvä, toisin kuin silloin kun join proteiinijuomia ja söin ”ihmeaineita”, koska kuntoillessa niin mukamas piti tehdä. Ugh, olen puhunut!

    • Mulla toimii ihan sama resepti :). Toki kaikenlaista voi kokeilla, mutta ei elämästään liian vaikeaa kannata tehdä! Monen kannattaisi nimenomaan aloittaa niistä kasviksista ja vaikka riittävästä vedenjuonnista ja siinä on otettu jo iso harppaus kohti parempaa.

  2. Moi,
    Olen lukenut blogiasi jo tovin ja pitänyt kovasti lukemastani. Tämä kirjoitus kuitenkin pakotti kommentoimaankin, koska itse olen miettinyt ihan vastaavia asioita. Olen kirjoitellut laihdutusfoorumeille, koska se on hyvä paikka pohtia ylipainon syitä ja seurauksia. Siellä näkee välillä ihan uskomattomia juttuja! Tai siis sitä että joku asettaa itselleen todella tiukan ruokavalion (ei hiilareita, ei koskaan herkkuja) ja sitten ihmettelee miksi ”lipsuu”, kun keholla onkin kamala nälkä… En ymmärrä milloin syömisestä on tullut näin vaikeaa ja mikseivät jotkut laihduttajat pysähdy ollenkaan miettimään sitä kannattaako laihduttaa keinoilla jotka eivät ole toimineet ennenkään kuin ehkä tilapäisesti. Itsekin olen ennen onnistunut vähäksi aikaa pudottamaan painoa kaikenlaisilla konsteilla, mutta nyt mennään perusmeiningeillä: lisää kasviksia ja hyvää rasvaa, eikä kokonaan kiellettyä syötävää ole olemassa. Tämän seurauksena olo on loistava, ei ole tullut tehtyä yhtään liian vaikeita ruokavaliomuutoksia ja painokin putoaa hitaasti.

    Mukavaa myös että pt:stä ainakin sinulla on maalaisjärkinen asenne syömiseen. Varmasti asiakkaasi saavat hyviä ja kestäviä tuloksia. Jatka samaan malliin :).

    • Mun asiakkailta saattaa pudota painoa hitaammin kuin puolen vuoden superdieeteistä, mutta kenenkään ei tarvitse kärvistellä nälässä eikä syödä joka päivä samaa. Ja hiilareitakin saa syödä sopivasti. Ruokavalio ja sen miettiminen ei saa hallita elämää ja ajatuksia ja se tapahtuu juuri silloin, kun tehdään liian radikaaleja muutoksia.

  3. Itseä harmittaa suunnattomasti, että lähdin mukaan vuosi sitten ajatteluun, jossa hiilarit olivat ruokavalion syöpä. Jätin leivän ja muut hiilarit kokonaan pois ihan vain kuukaudeksi kaksi eri kokeilukertaa, jotka päättyivät siihen, että elimistöni oli aivan sekaisin ja olo ihan hirveä.

    Tuon jälkeen kärsin koko vuoden siitä, että elimistö oli edelleen sekaisin, vaikka olin palauttanut leivän sun muut syömisiini takaisin. Samaan aikaan tosin vetelin palkkareita ja proteiinipatukoita salittelun lomassa. Loppuvuodesta ymmärsin jättää keinotekoiset jauhomössöt pois ja pari kuukautta sen jälkeen palasin tutkimaan asiaa todeten, että ne aineet nyt vaan sisältävät niin paljon kaikkia lisäaineita ettei ole ihme, ettei jo aika suureksi turvonnut masuni niitä kestänyt.

    Lopulta tänä vuonna olen löytänyt jonkinlaisen ratkaisun, mutta ei sekään lopullinen tule olemaan.

    Eniten tekee mieli lihapullasoosia, jos nyt ihan ruuasta puhutaan. Kotiruoka kunniaan!

    • Kiva Mari että kommentoit ja kerroit rehellisesti tilanteesta. On tosi tärkeä huomata missä meni metsään ja toivottavasti saat kroppasi kuntoon. Olitko ketoosissa? Itseäni nimenomaan ketoosissa huolestuttaa se, että ruokavalio menee nopeasti tosi yksipuolisesti ja rasva ja proteiinimäärä kuormittaa kehoa.
      Aika pelottavaa on todellakin se, että ”pienestä” kokeilusta voi olla seurauksena pitkään kestävät aineenvaihdunnan häiriöt…

    • Luultavasti kerkesin ketoosiin asti pari kertaa, ainakin teki hirveästi mieli ihan rehellista pastaa jossain vaiheessa 😀 Ikinä ei pitäisi alkaa vältellä mitään ruokavaliossaan, jos maha kestää. Koska sen välttelyn jälkeen se ei enää kestäkään..

    • Toimii kuulemma hyvin fitnesskisadieetin viimeistelyssä…. Mutta siis tottapuhuakseni kysymykseni kuuluu, että miksi? Rasvaa (pehmeitä rasvoja) kannattaa ehdottomasti syödä, mutta kyllä suosittelen pitämään myös hiilarit ruokavaliossa mukana. Tällä en tarkoita, että pitäisi päivittäin vedellä pastaa ja ranskanleipää, vaan hyvistä lähteistä. Vihanneksi ja juureksia monipuolisesti ja esim treenin jälkeen riisiä, perunaa, bataattia, kvinoaa, ohraa yms yms.
      Ja kuten muutamassa kommentissa tullut esille, niin ekologisesti ja eettisesti ei varmasti parhaasta päästä.

    • Tarkoitan siis että syödään paljon kermaa, voita ja esim. Paksua jogurttia väh. 10%. Tarvitseeko silloin mielestäsi hiilareita kans? 🙂

    • No IMO hiilareita tarvitsee aina, toki riippuu paljon sitten aktiivisuustasosta kuinka paljon. On vähän hassu kysymys, tarvitseeko keho proteiinia, rasvaa tai hiilaria; Keho tarvitsee kaikkia noita ja niille on oma tehtävänsä kehossamme. Hiilihydraatti on energianlähde eli polttoaine. Ilman polttoainetta kone alkaa sakkaamaan aika nopeasti. Toki kannattaa myös muistaa se, että noissa mainitsemissasi maitotuotteissa on kovaa rasvaa, joka suurina määrinä ei ole sekään terveellistä. Eli voilla ja kermalla läträäminen ei sekään ole viisasta. Toki itsekin syön välillä turkkilaista jugurttia ja laitan voita leivän päälle, mutta ei rasvan määrän kanssa kannata liioitella.
      Neuvon sua pitämään ruokavalion sellaisena, että sen noudattaminen onnistuu ilman stressiä ja suuria ponnisteluita. Ja olon pitää tietysti olla koko ajan energinen ja hyvä!

  4. Hei,
    Olen ehdottomasti ”normaalin” kotiruoan kannattaja, mitä ikinä se sitten eri ihmisille tarkoittaakin, enkä ole jaksanut lähteä mihinkään ruokavaliohifistelyihin mukaan. Haluaisin kuitenkin tuoda tähän keskusteluun vielä yhden näkökulman, jota hyvin harvoin fitnes- ja lifestyle-blogeissa käsitellään, nimittäin ruoan vaikutukset muihin kuin omaan itseen. Tällä hetkellä monet muotidietit korostavat proteiinin syömistä ja nimenomaan eläinperäisen proteiinin osuus ruokavalioista on suuri. On varmaan kaikille itsestäänselvää, että eläinproteiinin ympäristövaikutukset ovat merkittävästi suuremmat kuin kasviproteiineilla, mutta asia lakaistaan maton alle. Tuijotetaan omaa napaa ja mietitään miten saataisiin vielä muutama gramma rasvaa pois persuksista ja oma lihas suuremmaksi ja ruokaan liittyvät suuremmat kysymykset jäävät kokonaan huomiotta. Mielestäni siis ruokavaliokeskustelut ovat todella rajoittuneita ja edistävät itsekästä yksilöllisyyden kulttuuria, vaikka niillä voisi olla merkittävä vaikutus globaalien oikeasti merkittävien ongelmien, kuten liikakansoituksen aiheuttaman luonnonvarojen ylikulutuksen ja ilmastonmuutoksen torjunnassa.

    • Tuo on kyllä totta! Olisi mielenkiintoista tietää mitä tapahtuisi, jos kaikki nämä kurinalaisesti syövät ihmiset ottaisivat huomioon myös ruokiensa ulkoiset vaikutukset. Vaikeus on minulla ainakin siinä, että eri vaikutuksia on niin paljon.. on eettistä,sosiaalista, taloudellista, ympäristöllistä yms. Ja useimmiten kun kumarrat yhteen suuntaan näytät takapuolta toiselle. Hyvänä esimerkkinä vaikka nämä goji marjat, joita me täällä länsimaissa rouskutetaan super ruokana kun paikallinen väestö kuolee nälkään, kun heidän ennen ilmaisia luonnon antimiaan ja ruovalionsa perustaa onkin nyt kannattavaa viedä ulkomaille. Ja mikä parasta samaan aikaan meidän supi suomalaiset puolukat ja mustikat, joita myydään taas muualla superfoodina, mätänevät meillä metsiin kun ne nyt eivät ole niin muodikkaita.

    • Mä oon teidän kanssa aivan samaa mieltä ja itseasiassa juuri esim VHH-dieetti ei välttämättä ekologisesti ole mikään paras vaihtoehto. Jos maailmassa vielä lihankulutus kasvaa ja tänne lennätetään Brasiliasta asti pihviä, niin luultavasti 500 vuoden päästä täällä ei enää kasva (eikä elä) mikään. Nyt jo suomalaiset pientuottajat on hätää kärsimässä kun ulkomailta tuodaan halpaa tavaraa ja millaiset ympäristövaikutukset niillä ovat?
      Meillä on täällä suomessa superfoodit aivan omasta takaakin ja toivottavasti tulevaisuudessa kotimaisuus ja lähituotanto on vielä isompi buumi. Itse koen, että kaikkien kannalta se on parempi ratkaisu.

  5. Proteiini on todella nyt in, mutta kuinka moni todella sitä lisäproteiinia tarvitsee? Jos syö normaalia kotiruokaa 4-6 ateriaa päivässä ja monipuolisesti. Sitten käydään salilla kahdesti viikossa ja lisäravinteita ym syödään pienen kylän edestä. Lihas tarvitsee myös niitä hiilareita. Lisäksi se kaikki pupellettu proteiini pitäisi saada kulumaan. Kyllä ne kaikki patukat jää vyötärölle, jos ei kuluta tarpeeksi eli moni voisi jättää syömättäkin. Toki kovaa treenaaville lisäravinteet on paikallaan ja huonosti syövä saa tukea omaan ravintoonsa, mutta noin yleisesti. Seuraavaa trendiä odotellessa

    • Niin, ei niitä patukoita ja jauheita tarvitse välttämättä kukaan jos syö monipuolisesti! Toki jotkut ryhmät (esim vanhukset) hyötyvät suuremmista määristä proteiinia, mutta normaali kuntoilija pärjää oikein hyvin sillä määrällä 1,5g/painokilo, joka tulee kyllä täyteen ihan normaalia kotiruokaa syöden. Siihen ei tarvi yhtään palautusjuomaa juoda :).

  6. Olen samoilla linjoilla. Perusruoka kunniaan. Marjoja, kasviksia, kalaa, kanaa, kokojyväviljaa, jne
    Kyllästyttää jatkuvat muotidieetit ja höynähtäneet bloggaajat ( maito tukkii elimistön jne). Joskus on tietysti kiva hifistellä jotain superruokaa, mutta en usko niillä olevan kokonaisuuteen mitään merkitystä.
    Teinitytön äitinä velvollisuuteni on näyttää tervettä esimerkkiä. Pääasiassa kohtuudella kunnon ruokaa ja joskus vähän herkkuja. Siitä olen ylpeä, että tytär ei ole koskaan laihduttanut vaan on on pysynyt terveellisillä elämäntavoilla normaalipainoisena. Aineenvaihdunta pelaa, kun ei ole sitä ruokapelleilyillä pilaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta