P*ska päivä.

bad_day

En muista missä blogissa se oli (ehkä Annan tai Monnan), mutta joku lukija kommentoi, että bloggarit antaa elämästään aina liian siloiteltua kuvaa. Aina menee hyvin, hiukset on hyvin ja lautasella on parsakaalia ja kanan rintafile.
Olen itse ottanut sen linjan, että en pidä tätä blogia minään valituskanavana, koska jengi valittaa muutenkin nykyään aivan liikaa joka asiasta joka paikassa. En kuitenkaan itse koe tarvetta pitää mitään siloiteltua imagea täällä blogin puolella, eli jos vituttaa niin sitten vituttaa. Ja nyt vituttaa. Tässä teille siis realistinen annos elämääni.

Tänään jouduin tosiaan omasta mielestäni huijauksen uhriksi, kun menin luottamaan niinsanottuun puhelinmyyjään (sanon niinsanottu, koska hän omien sanojensa mukaan ei edes myynyt mitään) ja tilaamaan itselleni muka ilmaiset nettisivut. Ihmettelin kun asia ei edisty millään lailla, eikä ko. henkilö ota minuun mitään yhteyttä vaikka lupasi. Loman aikana olin sitten saanut kotiini tilausvahvistuksen, jonka mukaan olen suostunut vuoden määräaikaiseen soppariin ja reklamaatioaika oli jo umpeutunut siihen mennessä, kun pääsin kotiin. 
Voin kertoa, että puhelimeni on soinut kaikenmaailman myyntimiehien johdosta viime viikkoina aivan hullun lailla ja vaikka minua toki varoitettiin etukäteen näistä huijareista, niin menin sitten hyväuskoisena tähän nettisivulankaan… Olin nimittäin kipeästi nettisivujen tarpeessa, joten tämä puhelu tuli kuin tilauksesta! Nyt kuitenkin firman mukaan olen lupautunut maksamaan sivuista, joita en ole tähän päivään mennessä edes itse nähnyt!!! Aijon lähtökohtaisesti kieltäytyä tulevaisuudessa kaikista minulle tarjotuista ”houkuttelevista” puhelinmyyntitarjouksista ja niinkuin eräs kaverini facebookissa totesikin, niin ”jos sitä myydään puhelimessa niin sen on pakko olla jotenkin epäilyttävää”. 

Siihen meni sitten myös mun muuten hyvinalkanut ”terveyspäivä”, joka jatkuikin sitten makuunin kautta tähän sohvalle. Olin varannut chili con carnen ainekset pöydälle, mutta Ben päättikin muuttaa suunnitelmia tekemällä nukkumaanmenosta sellaista henkien taistoa, että pari tuntia siinä sitten vierähti… Pikkukundi ei tosin vielä kahden tunnin jälkeenkään suostunut nukahtamaan, vaan tehtiin vuoron vaihto kun hurri palasi koiralenkiltä kotiin.  Nälkä kurni poikaa nukuttaessa niin, että näkö sumeni ja siihen on hyvä ottaa muutama irtokarkki… Verensokerit pilviin niin, että tuloksena on Lahden suurmäkeä muistuttava kuvio käyrällä. Ja haluatteko tietää mitä söin ”illalliseksi” (lainausmerkit siksi, että klo. on 22.11 ja illallisaika meni hetki sitten)?? Kaksi voileipää kinkkujuustotomaatt päällyksillä. Että näin. Tän tilanteen voi ainoastaan pelastaa nyt pari jaksoa sinkkuelämää. 
Ai niin ja mulla on rintatulehdus. Sekin vielä.

face_banneri2

fityoutoo

12 vastausta artikkeliin “P*ska päivä.”

  1. Voihan jehna. Aina ei voi mennä hyvin, mutta onneksi sitä ei tarvitse aina kaikille kertoa. kuka siitä muka innostuisi? Tekee kuitenkin ihan hyvää välillä vähän valottaa ihmisiä, että okei.. on täälläkin välillä vähän myrskyistä ja elämä potkii päähän. Sellaista kun se on välillä.

    Tsemppiä!! 🙂

    • Tottakai välillä tekee mieli singota itsensä kuuta kiertävälle radalle. Mutta en koe, että jengi mitään siitä saa jos joka postaus alkaa sanoilla ”tänään on mennyt huonosti”. Itse ainakin yritän uskoa positiiviseen asenteeseen! Tänään aijonkin kääntää eilisen päivän voitoksi!!! 🙂

    • Kyllä niitä kuule on..ja pienen lapsen kanssa tekee mieli välilllä repiä hiukset päästään! Mutta elämä on!

  2. Kivempi se on lukee pääasiassa positiivisia tekstejä kuin valitusta. En mää ainakaan jaksaisi toistuvaa nurinaa ja kitinää lukea. Ja omassa blogissani en juuri halua tuoda omia valittamisiani muitten korviin, varsinkaan tuntemattomien ihmisten joita lukijat on. Jos valituttaa, valitan lähipiirille, sen verta sulkeutunut ihminen olen. =)

    Voi noita puhelinmyyjiä. Mulla on periaate, että en osta tai tee mitään ihme sopimuksia puhelinmyyjien kanssa. Niitä puheluita tulee tosi paljon yrittäjille.

    • Joo mulle sanottiin kans, ettö varaudu puhelinrumbaan, mutta tuolla lomallakin mulle oli tullut päivittäin (kännykkä hotellilla) joku viis puhelua ihme numeroista. Onneksi en ollut vastaamassa!

  3. No voihan puhelinhuiputus! Ärsyttää kyllä semmoiset, kun joskus päättää vilpittömästi luottaa johonkin juttuun tai tarjoukseen, ja sitten sieltä takaa paljastuukin joku kusetus :/ Onneksi Suomessa tällaisiin törmää kuitenkin melko harvoin, mutta sitä enemmän potuttaa, kun sellainen osuu sitten omalle kohdalle!

    Olen myös itse bloggaajana miettinyt tätä positiivisuus – negatiivisuus – teemaa, sekä sitä, kuinka paljon haluan raottaa yksityiselämääni blogissani. Jokainen tekee toki omant rajanvetonsa, mutta sen olen huomannut, että kaikista eniten klikkauksia ja kommentteja tulee yleensä niihin postauksiin, jotka käsittelevät jotain vähän negativiisempaa asiaa, esim. epäonnistumista. Kaipa ihmiset sitten tavallaan haluavat löytää bloggareista myös samaistumisenkohteita ja myös oikeutusta/ymmärrystä omille negatiivisille tunteilleen.

    Itse olen vetänyt aika samanlaista linjaa kuin sinäkin, että pyrin välttämään yltiöpäistä valittamista, sillä sitä löytyy tästä maailmasta muutenkin. Toisaalta hyvään blogiin kuuluu mielestäni myös rehellisyys ja aitous, jolloin P*ska päivä – tyyppisiltä postauksilta ei voi täysin välttyäkään 🙂 Mutta kukin tyylillään – and I like yours!

    • Kiitos kommentista and couldn’t agree more :)! Ehkä se samaistuminen nimenomaan on se mitä ihmiset blogeista hakee ja sitten kun lukee näitä näennäisesti täydellisten ihmisten lifestyle blogeja, niin kommentitkin on usein paljon negatiivisempia. Olen ihmetellyt itse sitä joskus, kun oikeast en ole saanut kun tyyliin yhden tai kaksi ikävää kommenttia koko kahden vuoden aikana!
      Toisaalta jos ei yhtään mitään henk koht asioita koskaan kerro, niin saattaa jäädä aika tuntemattomaksi lukijoille. En mäkään halua kaikkea kertoa, mutta toisaalta ei mulla ole mitään salattavaa, tai hävettävääkään :)!

  4. Moikka! Mitenkä satuinkin lukemaan blogiasi… ja vielä tätä kirjoitusta! Taidan tietää mistä nettisivu firmasta taidat puhua! Itselleni kävi nimittäin samalla tavalla! Oletko selvittänyt onko kaikki mennyt lain puitteissa? Minä en meinaa niellä ihan kaikkea suoralta kädeltä ja selvitän asiaa yrittäjäliiton avulla. En usko että kaikki tässä kyseisessä firmassa toimii aivan lain puitteissa tai jos toimiikin koen yhtiön toimivan epärehellisyyden merkeissä. Oletko saanut jo valmiit kotisivut käyttöösi? Minulla nimttäin on suuri uskomus ettei minun sivuni tule valmistumaan koskaan….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta