Rankka päivä – palkitsen itseni!

Jestamandeerus mitä haipakkaa! Päivisin mä painan putki punasella ton ”tuhatjalkaisen” perässä ja pahanteon lomassa me luetaan joka päivä yks ja sama kirja läpi n.30 kertaa. Sen lisäksi käydään ulkona ihmettelemässä kiroilevia raksaäijiä, joista yksi tänään rakkaan lapseni kuullen pystyi pelkästään yhdessä lausessa sanomaan ”paska”, ”vittu” ja ”saatana”. Aiettä siinä on ilo olla jälkikasvun kanssa vieressä :D! ”No niin tuleppas Ben, mennään katsomaan etanaa…” ja erittäin pikainen poistuminen paikalta! 
Iltaisin sitten on jumpan vetoa ja ens viikolla loppuukin mun vakkaritunnit ja kesän nappaan lennosta tuurauksia. Toki myös PT-asiakkaita olen tehnyt yhä enenevissä määrin ja siellä on kyllä aivan supersympaattisia persoonia! Enkä voi olla hehkuttamatta, että esimerkiksi yksi todella motivoitunut asiakkaani oli pudottanut reilussa kahdessa viikossa 4,2 kiloa!! Eipä siinä voi muuta kuin antaa palkinnoksi kunnon hikijumpan!

Tämä kuva on viime lauantaina kimppatreenistä. Kirjoitan siitä vielä oman postauksen jahka kerkiän...
Tämä kuva on viime lauantaina kimppatreenistä. Kirjoitan siitä vielä oman postauksen jahka kerkiän…

Olen tosi kiinnostunut psykologisesta painonhallinnasta ja pidän sitä työssäni tosi tärkeänä asiana. Mä muistan omasta valmennuksestani, että yksi eniten mulle antavia kokemuksia oli keskustella oman valmentajan kanssa omista tuntemuksista. TIedätte sen fiiliksen, kun puratte vaikka jollekkin hyvälle ystävälle elämänne ”ihmissuhdeoksennusta”… Yht äkkiä huomaat itse tietäväsi ratkaisun ongelmaasi ja se on odottanut vain ulospääsyä! Kaverin tehtäväksi jää myötätuntoisena pään nyökyttely. Keskustelu on todella hyvä apua varsinkin tunnesyömisestä puhuttaessa. Myös mulla on historia tältä saralta.

valmistujaiset
Siskoni ja minä mun valmistujaisissa! Painon vuonna 2007 77kg. Opiskeluvuonna oli myös nesteytys kunnossa, kuten naamasta näkee…

Yksi vahingollisen syömisen muoto ja myös oire tunnesyömisestä on itsensä palkitseminen ruoalla. Olin joskus mestari tässä ja aivan kuin alkoholisti löytää aina syyn ottaa yhden pienen, niin myös ruoalla voi palkita vahingollisesti itseään. Joskus mä ajattelin, että olipahan kyseessä mitenkin pieni harmitus, huono päivä, hyvä päivä, onnistuminen, epäonnistuminen, voitto, häviö, kiire, stressi – you name it, aina olin ansainnut viereisestä Lidlistä ”jotain hyvää” (joka saattoi olla vaikka 4-pack muffinsseja, siis kerralla ahdettuna). En usko, että yritin sen kummemmin turruttaa pahaa oloani syömällä, vaan kyseessä oli ihan puhdas itsensä huijaus :). Mulla ei ollut syömisen taustalla siis mitään traumaattista kokemusta tai menetystä. Oli vain jotenkin parempi omatunto herkuttelusta, kun olin muka sen aina ansainnut. Epäilen, että suurin osa kiloistani kertyi juuri tästä syystä ja toki siihen vaikutti myös jatkuvista epäonnistuneista laihdutusyrityksistä johtuva negatiivinen kierre.

Periaatteessa ruoalla itsensä palkitseminen ei ole ihan täysin huono juttu, jos se ei ole ongelma. Hyvä ruoka, parempi mieli – tämän voi varmaan jokainen allekirjoittaa. Ihan samalla tavalla kuin raskaan päivän jälkeen sauna ja siideri voi olla ihan täydellinen kombinaatio. Ystävän kanssa miessuhteiden märehtiminen kakkupalan äärellä tai uuden työpaikan johdosta puolison kanssa herkkuillallinen kuulostaa ihan normaalilta, eikä todellakaan vahingolliselta syömiseltä. Sehän on normaalia elämää!
Ruoka on ihana asia ja myönnän, että itsekkin raskaan viikon jälkeen saatan lösähtää sohvalle käsi makuunin keltaisessa paperipussissa. Ja mä todellakin olen ansainnut sen :D! Nykyään voin herkutella ilman huonoa omaatuntoa, paitsi silloin, jos syön jotain, mistä kroppa ei tykkää. Toisinsanoen siis syön jotain tyyliin viime viikonlopun raparperipiirakka. 

IMG_0037

Mutta missä sitten menee itsensä huijaamisen raja?
Normaalipainoisilla esiintyy vähemmän tunnesyömistä ja ruoka ylipäätään herättää heissä vähemmän negatiivisia tai positiivisia tunteita – ruoka ”vain on”, eikä se hallitse ajatuksia. Joten ylipainon syitä pohdittaessa on tosi tärkeää tutkia omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. Niinkuin mitä tahansa tunnesyömisen muotoa, niin tätäkään ongelmaa ei voi ratkaista pelkästään siirtymällä johonkin tiukkaan ruokavalioon. Vanhat tavat jäävät muhimaan päähän, jos niitä ei käsittele.
Jos syömistä täytyy jatkuvasti perustella itselleen tai kuten sanoin, se herättää paljon itsessä tunteita, voi ongelma olla jo olemassa tai ainakin kytemässä. Muistan itse miettineeni usein ”mä oon ansainnut tämän paketillisen muffinsseja. Mä oon niin väsynyt ja ollut pitkän päivän duunissa. Mun kroppa tarvitsee palkinnon siitä, että se on jaksanut koko päivän”. Luultavasti tuossakaan päivässä ei ollut edes mitään normaalista poikkeavaa, mutta ruokavalioni oli vain niin surkeassa jamassa, ettei minulla ollut energiaa selvitä kunnolla edes normaalista työpäivästä, tai olin ainakin sen jälkeen ihan loppu! Se mitä kroppani olisi oikeasti kaivannut, on aivan jotain muuta.

IMG_8389 IMG_8456

Ruokapalkinto itselle silloin tällöin ei vielä kenestäkään lohtusyöjää saatikka ylipainoista tee. Kuitenkin yksi tärkeä asia jonka olen itse oppinut, on se, että voin hemmotella itseäni myös terveellisellä ruoalla. Usein se neljä muffinssia jättää aika epämiellyttävän olon kroppaan ja harvoin sitä pitää jälkikäteenkään hyvänä ideana – päinvastoin! Sen sijaan vaikka hyvästä salaatista tai keitosta voi ihan hyvin nauttia ja palkita sillä itseään raskaan työpäivän jälkeen. Sen lisäksi että kroppa kiittää, niin se myös palkitsee henkisesti, kun tietää, ettei ole mättänyt mahaansa täyteen rasvaa ja sokeria. 

fityoutoo

10 vastausta artikkeliin “Rankka päivä – palkitsen itseni!”

  1. Katri, mahtavaa että otit tän aiheen esille!

    Tästähän on ollut paljonkin nyt keskustelua viime aikoina, että runsaasti ylipainoiset ihmiset usein (ei siis kaikki) kärsii jostain psykologisesta vaivasta ja syöminen ja ylipaino on sitten se kuinka paha olo näkyy ulospäin.

    Mä oon jojoillut painon kanssa viimeiset kymmenen vuotta juurikin sen vuoksi, että oon yrittänyt hoitaa päänsisäisiä asioita vuoroin ahmimalla ja vuoroin paastoamalla. Tänä keväänä (vihdoin!) päänsisäiset asiat on loksahtaneet kuntoon. Ts. oon vihdoin ja viimein valmis päästämään tietyistä asioista irti sen sijaan, että haluaisin viettää loppuelämän aktiivisesti niitä miettien ja ahdistuen. Tällä hetkellä mikään syöminen ei myöskään oo mun elämässä kiellettyä, vaan voin syödä (allergioiden asettamissa rajoissa) mitä huvittaa. Ja kappas, -10kg maaliskuun alusta tähän päivään. Not bad. Ja elämä hymyilee.

    • Mahtavaa Henna, inspiroit! Moni mieltää, että tunnesyöminen tarkoittaa vain sitä, että lapsuudessa on joku trauma ja sen unohtamiseksi syödään. Tunnesyömistä on monenlaista – esim ihan nälän pelkääminen on tunnesyömistä jo itsessään. Sen takia ei ylipainoiselle riitäkkään, että sanotaan vain että tässä ruokavalio laihduta. Se tärkein työ pitää tehdä oman pään sisällä ja jos on jotain todella vaikeita juttuja menneisyydessä, niin niitä ei tietenkään PT hoida, vaan psykoterapeutti.

  2. Melkein kirjoitin aamulla sanasta sanaan yhteen paikkaan lauseesi ”pieni harmitus, huono päivä, hyvä päivä, onnistuminen, epäonnistuminen, voitto, häviö, kiire, stressi – you name it” . Aina on hyvä syy syödä vaikka vähän. Tai oli. Tästä yritän tietoisesti päästä nyt eroon. Ei ne syömisen aina huonoja ole, palkinnoksi kelpaa vaikka happari juustolla, mutta jos olet jo kylläinen, niin turhaahan se on. Painon kanssa minulla ei oikeasti ole ongelmia, mutta rasvaa on liikaa eli se mun unelmakroppa kaipaa tiivistymistä. Jossain toisessa tekstissä sanoitkin, että sitä kiinteytymistä ei saada vaalealla viljalla ja sokerilla – touché 🙂

    • Hyvä kuitenkin että oot kelaillu asiaa. Siitä se muutos alkaa, asian ongelman myöntämisestä :). Vaikka sulla ei oliskaan mitään isoa ongelmaa tässä kyseessä, niin toivottavasti saat otettu askeleen kohti toivomaasi elämäntyyliä.

    • Hyvä kuitenkin että oot kelaillu asiaa. Siitä se muutos alkaa, ongelman myöntämisestä :). Vaikka sulla ei oliskaan mitään isoa ongelmaa tässä kyseessä, niin toivottavasti saat otettu askeleen kohti toivomaasi elämäntyyliä.

  3. Niin hyvä kirjoitus, osui ja upposi! Tunnesyöminen on aina ollut mun ”juttu” ja siitä eroon pääseminen on ihan älyttömän vaikeaa. Uskon että mullakin se on ennemminkin tottumus ja tapa kuin mitään muuta, joten tästä sain uskoa siihen että viel joskus ruoka ”vain on” ja that’s it 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta