Suostu, vaikkei huvittaisi!

2009_5 (1 of 1)Tällä hetkellä olen törmännyt seinään treenimotivaation kanssa. Mietin, onko tää joku mun kropan tapa kertoa mulle, että täytyy hiljentää…? Kävin lääkärissä (sovitusti) perjantaina, joka käski mun välttää suppareita provosoivia liikkeita ja suositteli myös tukivyön käyttöä. En aivan ymmärtänyt ongelman ”ydintä”, mutta siis jollain tavalla vatsalihakseni jännittyessään aiheuttavat supistuksia??? Ehkäpä joku asiasta enemmän ymmärtävä voi hieman avata tätä supistusten mekaniikkaa mulle paremmin 🙂 .
Hän myös kehoitti vähentämään sellaista toimintaa, jossa vatsa pääsee heilumaan ja suositteli käyttämään tukivyötä. Mä nyt ymmärtäisin, jos mulla olis joku megaluokan pötsi, mutta mun mielestä tämän kokoinen vatsa ei voi vielä ”heilua”. Otin vyön (Anita merkkinen) silti käyttöön, koska se oli mulla kaapissa valmiina ja itse asiassa sen pitäminen tukee kyllä hyvin koko keskivartaloa – ihan niinkuin vaikka painonnostoliivi salilla tekee saman efektin! Olo on myös ryhdikkäämpi!

Eilen mies ehdotti, että mennäänkö uimaan. Kello oli jo viisi ja mulla alkoi päivä painamaan, vaikkei mitään sen ihmeellisempää oltu tehty. Suostuin, vaikkei YHTÄÄN huvittanut! En kehdannut kieltäytyä, koska halusin olla pojan kanssa, enkä jäädä yksin kotiin. Ajattelin, että lasten altaassa lilluminen ei nyt voi olla niin iso juttu (siis ihan oikeesti, tähän ollaan tultu; Jopa lastenaltaaseen vääntäytyminen tuntui ylivoimaiselta!!!). Mä olen sentään vedessä kuin kotonani ja entinen Joensuun Uimaseuran kaikkien aikojen uintilupaus vuodelta miekka ja kivi! Siis lupaus, jota ei koskaan lunastettu….
No, niinhän me mentiin uimaan koko perhe ja vitsi mä piristyin! Mähän en osaa lapsen kanssa uidessakaan vain olla paikoillani, vaan yleensä teen dippejä, punnerruksia tms. laitaa vasten 😀 . Meillä on myös mun miehen kanssa tapana vuorotellen vetää leukoja uimahallin tangossa, mutta tää mun kiva lisäpaino on aika selkeästi huonontanut mun leuanvetotuloksia (ennätykseni on 8). Siellä me oltiin se 1,5h ja välillä kävin saunassa venyttelemässä ja tekemässä omia ”saunajooga” liikkeitä. Olin uinnin jälkeen kuin eri ihminen ja taas virtaa täynnä! Silloin mä tajusin, että ehkä mun vain pitäisi patistaa itseäni enemmän liikkumaan – toki tietysti järkevissä rajoissa. Vauhdikas meno on nyt kielletty.

2009_2 (1 of 1)

Haluan myös tähän samaan hengenvetoon todeta, että aina ei tarvitse silti jaksaa! Saa olla päiviä, että on poikki ja ihan loppu! Ei tarvitse, etenkään raskaana, olla mikään supersuorittaja, joka joka päivä on valmiina ties mihin suorituksiin. Haluan siinä mielessä olla esimerkkinä vähän niinkuin molemmilta puolilta, eli voi ja pitää uskaltaa myös sanoa jos on väsynyt. Jos joku muu jaksaa hyppiä ja pomppia kuin duracelpupu vuoden ympäri, niin se ei tee sinusta silti automaattisesti laiskaa vätystä jos itselle tulee huonoja kausia.
Haluan kuitenkin rohkaista edes kokeilemaan, voisiko sopiva liikunta toimia tarvittavana piristeenä etenkin nyt, kun näitä harmaita päiviä alkaa olemaan enemmän…? Ainahan sen liikunnan ei sitäpaitsi tarvitse olla mitään ”keuhkot pihalle”  menoa, vaan se voi olla tosiaan ihan reipas kävelylenkki tai rauhllinen iltauinti mummotekniikalla! Silloin ei kannata miettiä kaloreiden palamista tai täydellisen pakaran kannikan kehitystä.
Silloin kannattaa nauttia siitä tunteesta, kun saikin itsensä liikkeelle, eli on päivän voittaja!

Eli: Kun ensi kerralla kaveri, naapuri, parempi puolisko, äiti tai kuka tahansa pyytää sua urheilemaan, niin lähde! Lähde etenkin silloin, kun sua ei millään huvittaisi eikä kiinnostaisi. Silloin nimittäin vaihtoehto väsyneelle, makaamalla hukkaanheitetylle illalle voikin olla se, että saat energiaa ja piristyt oikein tosissasi! Sitten illalla on hyvä mieli kun sait liikuttua ja olo on aivan erilainen. Itsekin huomaan juuri nyt, että pää alkaa olla sumuinen ja väsynyt… Taidan kaivaa kahvakuulan esiin ja mennä tuohon takapihalle vähän heiluttelemaan – jos piristyisi 🙂 !

2009_1 (1 of 1)

PS. Vielä viikko aikaa äänestää mua The Blog Awards Finlandissa, jossa olen ehdolla Sport-kategoriassa!
Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan Pro Rajala tuotepaketti, lahjakortti Hotelli Torniin ja liput säkenöivään gaalaan!

fityoutoo

9 vastausta artikkeliin “Suostu, vaikkei huvittaisi!”

  1. Tuo yhdessä tekeminen ja vetoavun saaminen kaverilta, mieheltä, naapurilta tai keneltä tahansa on mahtava juttu. Kuten sanot, kun pyydetään, kannattaa lähteä. Tunnustan hieman saamattoman luonteeni ja sen vuoksi olenkin järjestänyt itselleni viikottain kahdet treenit valmentajan kanssa. Siellä on aina kivaa ja hiki on taattu. Eikä kehtaa peruuttaa. Miehen kanssa motivoidaan toinen toisiamme, tänään oli miehen vuoro ”pakottaa” mut sohvalta pyörälenkille. Kilometrit taittuivat ihanassa säässä ihan itsestään, ja kotiin palattua oli todellakin voittajaolo! Huomenna lounastunnille on sovittu kollegan kanssa kävelylenkki. Siitä toivon myös itselleni viikottaista uutta tapaa. Kiva samanhenkinen kaveri työpaikalla on arvokas asia 🙂

    • Juuri näin! Meilläkin mies sopivasti aina patistaa mua, kun meinaa meno hyytyä…nyt ei tosin enää samalla tavalla kehtaa vaikka voisi aivan hyvin :)! Myös tuollaiset työkaverit ovat ihan kullanarvoisia ja liikunta kesken työpäivän (vaikka se olis vain kevyt taukojumppakin) tekee todella hyvää!

  2. Hei, en nyt tiedä varmaksi, mutta tuohon tukivyöjuttuun liittyen, luulisin että liittyy siihen, että keskivartalon lihakset (siis syvät vatsat jne) ovat kovilla, kun pinnalliset vatsalihakset erkanevat kasvavan vatsan tieltä. Siksi pitäisi välttää liikkeitä, jotka kasvattavat painetta vatsaontelossa, kun se voi pahentaa erkaantumaa entisestään. Tukivyön pitäisi kai tukea ja ehkäistä erkaantumaa. Näin olen käsittänyt, kun itselläni oli vastaavaa tilannetta ja erkaantuma alkoi ilmestyä jo hyvin aikaisessa vaiheessa ennen kuin maha oli vielä kauheasti kasvanut. En tosin tiedä, mikä yhteys sillä supistuksiin olisi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta