Sweet as(s) candy

Vaikka olenkin jo hieman huolestunut, onko Seitsemän päivää-lehdessä hävitetty kestoanomukseni seiskan tähtitytöksi, niin keksi taas uuden huonon puolen itsestäni! Olen nimittäin usein hieman liian pessimisti asioita kohtaan.
Ajattelen usein lähtökohtaisesti niin, että hyvät asiat ovat liian hyviä ollakseen totta ja jos joku asia menee siis hyvin tai onnistuu, niin mieleeni hiipii heti ajatus milloin kakka lentää tuulettimeen. Tämä on tietenkin jonkinlainen psyykkinen puolustusmekanismi pahan päivän varalle, mutta tällainen ajatusmaailma ei vie ainakaan kohti omien unelmien toteutumista.

Yritän muuttaa omaa suhtautumistani asioihin siksi, että minua ärsyttää kaikenlainen huonon energian lietsominen ja levittäminen, enkä todellakaan halua olla mikään oman elämäni ”vastarannankiiski”. Sellaisen tunnistaa mm. seuraavanlaisista kommenteista:

– Ei tuu onnistuun
– Älä vielä juhli
– Pessimisti ei pety
– Ei tuu toimimaan
– Toi on tota alkuhuumaa

Ihan niinkuin minua peloteltiin jo alkuraskaudessa, että jos oksennus ei lennä, niin kyllä se vielä jossain vaiheessa alkaa se kärsimys. Näin jälkeenpäin tuli sellainen olo, että aikamoista värikynää monella on noissa jutuissa. Onneksi sitten kuuli muutamia rohkaiseviakin tarinoita, eikä niissä ollut ollenkaan verta ja suolenpätkiä. Itsekin kirjoitin blogissani, että takuulla kun on ollut helppo raskaus niin lopussa odottaa tuskainen pommi – perus pessimisti taas tässäkin asiassa! Olin kuullut kauhutarinoita, joten tuskimpa minullakaan helppoa olisi. Ajattelin että repeän kuitenkin synnytyksessä kahtia enkä kävele puoleen vuoteen. Maalasin kunnon pirut seinille! Ja aivan turhaan!
Ihan sama kun menet laskettelemaan ja auraat varmuuden vuoksi koko matkan alas. Tuskin lasket kenenkään päälle, mutta jää siinä kyllä vauhdin hurmakin kokematta! Ehkä elämässäkin kannattaa vaan ottaa riski ja kääntää ne sukset suoraan.
Kaikki on omasta asenteesta kiinni ja on hyvä miettiä jarruttaako itse vain asioiden onnistumista.

When it comes to discipline, I’m hardcore”

Täytyy tehdä myös toinen tunnustus. Ja tämä ei tule päätymään tähtityttö-esittelyyn!

Olen nimittäin koukussa.. Ensinnäkin olen koukussa Iholla-sarjaan, mutta sen lisäksi viime viikkoina olen myös onnistunut kehittämään itselleni melkoisen sokerikoukutuksen josta nyt taistelen eroon! Ja mä pääsen siitä eroon!!
Onneksi toinen paheeni eli Claudia Even tai YleX:n Venla Kokkosen katselu ei saa persettä leviämään samaan tahtiin kuin hillittömän makuunisäkin vetäminen…
Tuo sitaatti väliotsikossa ei suinkaan ole oma mottoni (niin kovasti kuin sen toivoisinkin olevan..) vaan se on suora lainaus Anna Virmajoen motivoivasta haastattelusta simplyshredded.comissa. Jutun löydät täältä. En valitettavasti itse omaa samaa luonteenlujuutta kuin Anna, mutta toisaalta jos minunkin kropassani olisi potentiaalia maailman parhaimmaksi bikini-kropaksi, niin söisin varmaan käpyjä jos tilanne niin vaatisi! 
Itse kuulun kuitenkin siihen valitettavaan pullamössöenemmistöön, joka liian helposti antaa periksi karkkihampaan kolottaessa. En onneksi enää nykyään saa ahmimiskohtauksia enkä esimerkiksi pysty tuhoamaan suklaalevyä ihan kertalaakista, eli homma pysyy jotenkuten kontrollissa. On kuitenkin itsepetosta ajatella, että nyt kun imetän niin voin huoletta herkutella päivittäin.  
Eli ensin saa raskaana ollessa ”syödä kahden edestä” ja imettäessä on vähän niinkuin pakkokin saada jostain nopeaa energiaa ettei aivan kuivu kokoon.. Ja tämä voikin pitää joidenkin kohdalla paikkansa, en sitä sano. Ei kuitenkaan onnistu tällä aineenvaihdunnalla! Kokoonkuivumisen riski on kyllä minimaalinen :D!
Siispä mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä ylimääräisen makean suhteen lähes nollatoleranssiin. Kaapissani odottelee muutamat tavoitefarkut ja niihin mahtuminen ennen kesää olisi kyllä todella toivottavaa ja minun on kuitenkin imetyksen takia syötävä terveellisesti ja monipuolisesti. Puoli kiloa viikossa, niinkuin moni teistä tietääkin, on ihanteellinen tahti ja näin välttyy polttamasta kaikkia lihaksia pois.
Onneksi sain ilokseni jo todeta, että ensimäiset tavoitepökät mahtuvat jo kiinni! Kaapissani odottelee kuitenkin kirjaimellisesti kymmeniä farkkuja, joihin mahtuminen on ihan mahdottomuus tällä hetkellä! 
Tavoitefarkut, niinkuin mitkä tahansa ”tavoitevaatteet” ovat varmaan monen naisen (ja miksei miehenkin) elämässä tuttuja ja mullakin on rehellisesti sanottuna varmaan muutamatkin sellaiset joskus alesta hätäpäissään ostetut housut, joihin en ole koskaan edes mahtunut :D. Mikään ei ole kuitenkaan mielestäni niin kauhea tyylimoka, kuin liian pienet vaatteet ja etenkin liian pienet farkut! Nykymuodin ”low waist”-vyötäröt on vielä aika armottomia ja suoraansanottuna näyttää mielestäni aika kamalalta, kun on liian matalavyötäröiset farkut ja sitten niitä jenkkakahvoja yritetään peitellä usein vielä liian lyhyellä trikoopaidalla! Nykyään on ollut jo muutamia vuosia in korkea vyötärö farkuissa, mutta muhun ei ole kyllä iskenyt se malli.
Nyt ei siis auta muuta kuin alkaa sanoista tekoihin!

Parhaimmillaan….


…Ja pahimmillaan!


fityoutoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta