Synnytyskertomus, osa 1

DSC_0052Okei, tässä tulee – synnytyskertomuksen ensimäinen osa, lukekoo ken jaksaa! Homma lähtee siis tosi varhaisesta vaiheesta, koska haluan säilyttää tämän itsellenikin ns. päiväkirjana.
Ällövaroitus, ei herkimmille!!! 🙂

RV 36+2, perjantai 30.10
Illalla tuntuu ekaa kertaa alaselässä uudenlaisia, menkkamaisia kipuja ja joudun olemaan pötköllään loppuillan. Supistukset ovat vähän kipeämpiä kuin ne perinteiset harkkasupparit, mutteivät mitenkään säännöllisiä. En tiedä johtuvatko selkäkivut vain alaselän väsymisestä (olen ollut koko päivän jaloillani) vai onko tässä jotain meneillään…? Epämääräistä vuotoa on myös tullut. En tiedä onko se se ”kuuluisa” limatulppa, joka ilmeisesti on olemassa, mutta jota kukaan ei ole koskaan nähnyt oikeasti??
En ole edelleenkään saanut vastausta lääkäriltä vesirokon vasta-aineista, joiden piti tulla tällä viikolla. Ben sai vesirokkoaltistuksen eikä ole varmuutta, olenko itse sairastanut sitä. (Jälkeenpäin selvisi että minulla oli vasta-aine, eli olen sairastanut sen vanhempieni huomaamatta.)

RV37+0, keskiviikko 4.11
Tänään oli neuvola. Lapsi on laskeutunut ja kiinnittynyt neuvolahoitajani mukaan. Epäili poitsun painavan n.2,8kg tällä hetkellä.

RV38+1, torstai 12.11
Olen meikkaamassa ja aikeissa lähteä Benin kanssa keskustaan. Yht äkkiä tulee kipeä supistus ja sen jälkeen vatsa menee aivan sekaisin! Joudun menemään sohvalle ja olo on huono, etoo. Kipeähköjä supistuksia tulee pitkin päivää, mutta harvakseltaan. Olen jotenkin tosi ärtynyt koko päivän ja olo tuntuu vaivalloiselta. Menkkamaista jomotusta on alaselässä. Kestäisinpä vielä huomiseen, kun hurri tulee kotiin kertausharjoituksista.

RV39+0, keskiviikko 18.11
Elämäni nopein neuvolakäynti kestää vain vajaan 15min. Neuvolatätini Inkeri on ihana! Kerron, että supistuksia on ollut, mutta ne eivät johda mihinkään ja se vähän turhauttaa. Sen lisäksi on päivittäin alaselkäjomotusta. Inkeri sanoo, että kuulostaisi siltä, että lapsi voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Kokoarvio on hieman reilu 3kg tässä vaiheessa. Alapaine on hieman koholla (83) ja valittelen pään jomotusta, mutta mikään muu merkki ei viittaa raskausmyrkytykseen (ei proteiinia pissassa eikä turvotuksia).

RV39+1, torstai 19.11
Valvon yöllä tunteja pääkivun ja epämiellyttävän olon takia. Lapsi liikkuu todella paljon ja hyvää asentoa on mahdoton löytää! Vaeltelen keskellä yötä kotona hiljaisessa talossa kuin haamu. Tähän asti olenkin saanut nukuttua varmaan liian hyvin. Aamupäivällä käyn vielä terkkarissa tarkistuttamassa paineet, koska pääkipu ei ota hellittääkseen. Oireet ovat enemmän tosin migreenityyppiset, eli silmät tuntuvat valonaroilta ja pääkipu on silmien takana. Koko päivän supistelee, mutta ei säännöllisesti. Haluan vain olla pimeässä huoneessa. Elämä on ihan sieltä ja syvältä.

RV40+0, keskiviikko 25.11
My hopes are high!!! Laskettu aika käsillä, tuntuu juhlalliselta. Voin kuitenkin erinomaisesti, siis niin hyvin, ettei tänään kyllä tule mitään tapahtumaan…

RV40+6, tiistai 1.12
Nyt tuntuu, että synnytys on lähellä! Yöllä tuli jo kipeitä supistuksia varsin säännöllisesti ja muutkin ”merkit” viittaavat siihen kun käyn aamulla vessassa. Joko nyt???
Kävelen vaivalloisesti entisen naapurimme luo kahville, koska en halua olla yksin. Hän on onneksi ajelee ambulanssia työkseen, jos jotain tapahtuu. Tosin hän ilmoittaa jo ovella, että ”täällä et sitten kyllä varmasti synnytä!!”. Joka kerta kun supistaa, syttyy silmissäni toivonkipinä ja samalla naapurini on valmiina pakenemaan 😀 … On siinä meillä ensihoitaja!!! Illalla kirjoitan blogiin, että luulen synnyttäväni kohta. On tätä jo odotettukin!11215_2 (1 of 1)

RV41+3, perjantai 4.12
Mikä tässä voi kestää?? Tiistaista asti on tullut kipeitä supistuksia, mutta homma ei etene mihinkään! Torstaiyön nukuin todella epämääräisesti heräten supistuksiin ja vaipuen niiden välissä taas kevyeen uneen. Perjantaiyönä herään jo klo.03 lopullisesti, koska kipu on niin kova! Nappaan taas tonnin panadolia ja menen aamulla makaamaan kolmevuotiaan lapseni ammeeseen, mahtuen sinne juuri ja juuri. Mies jää kotiin tekemään töitä, koska ajatus yksinolosta tuntuu inhottavalta. Kellotan koko päivän supistuksia puhelimen muistioon ja väli pysyy sinnikkäästi kymmenessä minuutissa.
Mies vie illalla lapsen yökylään ja pakkaan loput tavarat sairaalakassiin, joita en ole aiemmin vielä viitsinyt pakata (hammasharjan ym). Makaan koko illan sohvalla kuuma kauratyyny selän päällä ja supistukset sattuvat. Onneksi kipu kestää vain sen 1-2min kerrallaan, jos jotain positiivista pitää löytää. Olen kuitenkin niin skeptinen edelleen, etten viitsi soittaa porukoille, jotta he eivät valvo turhaan. Menemme puolen yön aikaan sänkyyn, mutta tiedän heti, ettei nukkumisesta tule mitään – alan olla oikeasti aika tuskainen! Soitan Kättärin synnytysosastolle ja kuulen ”ilokseni”, ettei heille mahdu – ainakaan vielä… ”Voitko odottaa aamuun?” kysyy kätilö? ”En helvetissä!!!” ajattelen, mutta sanon, että voin yrittää kestää vielä hetken… Minulle ehdotetaan myös Jorvia, Hyvinkäätä ja Porvoota ja jokainen niistä tuntuu huonolta vaihtoehdolta… Mies lohduttaa, että Jorviin ei aja kuin parikymmentä minuuttia jos sinne joudutaan. Puolen tunnin päästä supistusten väli on enää 7min ja ne ovat niin kipeitä, että ekan kerran pääsee itku. Soitan Kättärille ja sanon, että nyt en enää kestä en sitten yhtään ja huokaisen helpotuksesta, kun tilaa yllättäen onkin! Heitämme koiran matkalla hoitoon ja kirjaudumme Kättärille lopulta 2.02.
Pääsen heti synnytyssaliin ja anturoihin, olen 3cm auki ja supistuksen piirtyvät säännöllisesti monitoriin. Nyt tämä ei voi olla enää väärä hälytys!

 

fityoutoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta