Synnytyskertomus, osa 2!

Jos missasit tämän niin ”jännittävän” tarinan ykkösosan, niin löydät sen täältä 😀 ….
Palataanpa kuitenkin ”pelipaikalle” eli Kätilöopiston sairaalaan, neloskerrokseen.DSC_0052

Käveltiin siis suoraan synnytyssaliin, joka on mielestäni vähän harhaanjohtava nimitys – oikeastihan kysymyksessä on huone, jossa on sänky, keinutuoli, pari monitoria ja vauvaa varten pesupaikka ja liikuteltava sänky. Huone oli identtinen sen huoneen kanssa, jossa olin ekalla kerralla synnyttämässä. Kätilöni yövuorossa oli Riitta, joka vaikutti todella herttaiselta ja mukavalta ihmiseltä. Kätilöllä ON todellakin väliä!!! En tiedä voiko kätilöä vaihtaa halutessaan (joku alan ihminen voi tähän vastata), mutta mulle on tärkeää, että henkilöstä tulee ns. hyvä viba. Vaikka mies onkin hyvänä tukena ja apuna tilanteessa, niin itselläni on kuitenkin kova luotto siihen, että kätilö tietää mikä on parhaakseni ja johtaa sitä ajoittain showta. Hän jaksaa kertoa minulle missä mennään ja millaisia ratkaisuja tehdään jos tulee jotain ongelmallisia tilanteita (kuten ekassa synnytyksessäni, joka ei meinannut edetä ei sitten mihinkään!). Lisäksi Riitta kertoi aina, kun poistui pidemmäksi aikaa huoneesta ja kertoi milloin tulee takaisin. Olin tosi hyvin kärryillä tapatumista koko ajan. Se luo tunteen myös itselle, että asioiden kulku on edes jotenkin omassa kontrollissa.
Millaisia kätilöitä teille muuten on sattunut?

Aloin heti hönkimään ilokaasua ja tekniikka oli vanhassa muistissa kuin ammattilaisella konsanaan 😀 . Ilokaasuhan on siitä hauska, että sen hengittäminen on aloitettava jo ennen kuin supistus kunnolla tulee ja tähän auttoi itseäni, että supistuskäyrää pystyi seuraamaan monitorista. Ilokaasua ei myöskään kannata hengittää liian pitkään kerrallaan, koska olo on muuten sellainen, kun olisit 15-vuotiaana aivan liian jurrissa 😀 !! Välillä mä sanoinkin hurrille, että nyt kyllä nousi päähän vähän liikaa….On todella osuvasti sanottu, että ilokaasu ikäänkuin vie ”terän” kivulta, eli se ei poista kipua, mutta kaikkihan on kännissä vähän mukavempaa… No vitsi vitsi! Vai oliko?

Kun ilokaasu ei enää riittänyt, niin sain selkäydinkatetrin, jonka lääkäri tuli laittamaan. Samaan katetriin voidaan siis laittaa (ymmärtääkseni) erilaisia kipulääkkeitä, esimerkiksi epiduraali. Katetrin laittamista ei kannata turhaan jännittää, koska alue puudutetaan ja tärkeintä on vain olla aivan paikallaan ja lääkärin asettelemassa asennossa. Sain katetriin kipufentanyylin, joka on lyhytaikainen kipulääke. Sen ansiosta sain torkuttua supistusten välissä pieniä hetkiä, kuten myös hurri, joka hautautui säkkituoliin ja veti untuvatakin päänsä yli… Mä olisin toki silitellyt hänet uneen jos olisin voinut poistua sängystä, mutta letkuja oli liikaa!
Meni aika lailla kätilön lupaama tunti mitä kipulääkkeen vaikutus kesti ja kuulostin varmaan möröltä kun kivut palasivat! Mulla oli ekassakin raskaudessa tapana hengittää ns. ääneen kun supistus tuli, koska on tärkeää muistaa rentouttaa naama ja lantio!! Jos jonkun vinkin voin antaa ensisynnyttäjille siellä toisessa päässä, niin se on toi; Naama rennoksi!!!!

Olin tässä vaiheessa 4-5cm auki.

Mullahan ei lapsivedet olleet menneet missään vaiheessa, joten kätilö kertoi, että lääkäri tulee puhkaisemaan kalvot. Kello oli tässä vaiheessa 05.40. Tämä toimenpide jostain syystä jännitti mua, enkä ymmärrä miksi! Kätilökin sanoi, että tämä ei ole se kohta jota kannattaa pelätä.. Lääkäri puhkaisee kalvon laittamalla vauvan päähän jonkun anturin (en tiedä sitä virallista nimeä), joka rikkoo kalvon. Odotin Antti Tuiskun lailla hyökyaaltoa, mutta turhaan. Vettä tuli vain lirahdellen. Antti jatkoi silti mun päässä soimistaan!
Sen jälkeen laitettiin epiduraali, koska homma alkoi edetä toden teolla. Koska katetri oli valmiina, niin epiduraalin laitto ei ollut muuta kuin lääkeruiskusta lääke katetriin! Vaikutusta piti odotella puolisen tuntia ja muistelen, että tässä vaiheessa taisin vähän huutakin supistuksen tullessa. Painotan edelleen, että supistuskivun kanssa auttaa hirveästi se tieto, että se menee aalloissa eli helpottaa välillä. Epiduraali auttoi ja mulla oli nopeasti sellainen olo, että nyt joku painaa tuolla alakerrassa todella inhottavasti. Voisin kuvitella, että varmaan samanlainen tunne kun jossain paastoajien harrastamassa suolihuuhtelussa…
Koitin vaihtaa asentoa, olla kyljellä ja jopa ihmeellisessä puolikonttausasennossa. Mikään ei toiminut ja olin ärsyyntynyt, koska olo oli niin ikävä. Riitta-Kätilö kertoi, että eipä ole ihme jos painaa, koska mä olen valmis ponnistamaan!

synnytysselfie (1 of 1)
For real… Kuka ottaa kesken synnytyksen selfien 😀 ?!? No bloggari tietysti! Kuva on otettu aikaan 06.17 ja taisin olla vähän ilokaasuhöyryissä. Ehkä tää kuva voi auttaa jotain synnytyspelkoista, koska mähän en näytä kovin tuskaiselta ainakaan juuri tuolla hetkellä!

Aamuvuoron kätilö tuli harjoittelijan kanssa vaihtoon ja luojan kiitos kätilö keksi, että hän laittaa vielä toisen puuduteshotin lisää (epiduraalissa annetaan sekä puudute, että kipulääke…siis jos ymmärsin oikein??). Tämä oli ehkä maailman paras päätös! Tässä vaiheessa tosin tärisin aivan hallitsemattomasti, johtuen adrenaliinista ja oksitosiinista, jota keho tuotti hurjaa vauhtia. Olin kuin mikäkin sätkynukke ja siinä sai vähän mindfullnesia harrastaa, että sain itseni rennoksi! Hurri tsemppasi mua koko ajan ihanasti! En uskaltanut tälläkään kertaa heti ponnistaa. Jotenkin se ajatus tuntui pelottavalle! Onneksi kätilö oli ihana ja sanoi, että ei oo mikään pakko. Hengittelin muutaman ekan supistuksen vaan ja kun tärinä laantui, niin uskalsin pikkuhiljaa alkaa ponnistaa. Ponnistusvaihe oli merkattu alkamaan klo.7.55. Kätilö löysi mulle myös loistavan asennon, eli olin kyljellään ja nojasin ylemmällä jalalla hänen kylkeensä. Ponnistaminen sinänsä ei sattunut yhtään, hommahan on kirjaimellisesti sama kuin vääntäisit isoa kakkaa 😀 ! Tunsin koko ajan miten lapsi liikkui synnytyskanavassa ja pää syntyi lopulta aika helposti ilman kovaa tuskaa. Kätilö käski mun lopettaa siinä vaiheessa ponnistamisen, eli seuraavalla supistuksella vain hengitin ja loppuvauva tuli ulos. Lapsi syntyi lopulta klo.8.11, eli noin vartti siinä meni!

Olin huippuiloinen, luonnollisesti, ja nostin kädet pystyyn voittajan merkiksi 😀 ! Olin selvinnyt koko hommasta yllätyksekseni melko helposti ja tikkejä kätilö laittoi yhden pieneen asfaltti-ihottumaan. Sitten piti synnyttää istukka, mutta sepä ei enää ollut homma eikä mikään. Sain pojan heti paidan sisälle ja hurri leikkasi napanuoran. Lapsi oli jotenkin heti tosi siistin ja ”puhtaan” näköinen, ihan valmis ihmisvauva! On niin älytön tunne, kun tajuaa, että pieni rääpäle, joka on ollut äsken vatsassasi, onkin nyt vatsan päällä!
Theo painoi 3575g ja oli 50cm pitkä. Hänet tosin punnittiin vasta hieman myöhemmin, kun kohtu oli tyhjennetty ja sain hetken hengähtää vauva tissillä. Hurri pääsi sitten kylvettämään poikaa ja mä kävelin suihkuun ja sen jälkeen saatiin aamupala huoneeseen. Siinäpä se sitten oli! Pääsimme Perhepesään omaan huoneeseen, joka on tarkoitettu sellaisille synnyttäjille, jotka tarvitsevat hieman vähemmän tukea ja joilla synnytys on mennyt hyvin. Oltiin aika poikki kaikki ja hurri lähtikin kotiin vähäksi aikaa nukkumaan ja Beniä moikkamaan.
Seuraavana päivänä päästiinkin sitten kotiin lääkärin tarkastuksen jälkeen, kun kaikki oli mulla ja vauvalla kunnossa. Ainoa inhottava asia olivat jälkisupistukset, jotka tulevat imettäessä. Onneksi niihinkin sai kipulääkettä ja nyt ne ovat muisto vain.

Siinäpä se oli, synnytys kokonaisuudessaan!
Onko teillä samanlaisia tai aivan erilaisia kokemuksia?? Olisi tosi kiva kuulla! 
Onko muita, joilla on ollut eka synnytys hidas/hankala ja toinen nopea/helppo? 

Ps. Piti antaa itselleen synnytyksestä seuraavana päivänä pisteet. Eli siis yleisfiilis siitä miten pärjäsi ja miltä synnytys tuntui jälkeenpäin.
Annoin tietysti kympin 😀 . Sanoin kätilölle, että oon niin ylpeä itsestäni, että oon ansainnut täydet pisteet! 

fityoutoo

20 vastausta artikkeliin “Synnytyskertomus, osa 2!”

  1. Mulla ensimmäinen synnytys takana 4kk sitten, ja melko samalta kuulosti kuin sun tarina. Eroja sen verran, että kesto oli kokonaisuudessaan n. 12 tuntia, enkä missään vaiheessa ollut omasta mielestäni todella tuskainen. Vai liekö unohtunut jo?! Ilokaasu ei auttanut yhtään ja harmitti pirusti kun toivoin sitä humalaa ja odotin etukäteen 😀 tuli vain paha olo. Epiduraali vei sitten loputkin kivut ja kaikenkaikkiaan synnytys oli todella positiivinen ja kivuttomampi kokemus kuin koskaan olisin uskaltanut edes toivoa! Ja vauvan kanssa olimme sitten hyvässä kunnossa synnytyksen jälkeen, tosin minulla hieman huimasi ja heikotti puudutuksen ja lähes vuorokauden paaston myötä, mutta seuraavana päivänä olo oli jo tosi ok ja ihmettelin muita haamun näköisiä synnyttäjiä osastolla 😀

    • Joo sitä voi vain arvailla, että millaisia kokemuksia muilla äideillä on ollut… Vaikka oma eka synnytys kesti tooosi kauan, niin olin seuraavana päivänä kans jo ihan pirteä. Tapasin silloin osastolla naisen, joka oli synnyttänyt kaksoset alakautta. Lapsi B oli ollut väärinpäin ja käännetty SYNNYTYSTEN VÄLISSÄ ulkopuolelta käsin ja kyllä mä ajattelin, että voi hemmetti mä en sit valita todellakaan, et mun synnytys olis ollut jotenkin rankka!!

  2. Moikka! Synnytin esikoiseni reilu vuosi sitten. Ei todellakaan ollut helpoin synnytys. Synnytys jouduttiin käynnistämään, koska lapsiveden menon jälkeen ei supistuksia alkanut kuulumaan. 12h kärsin 1-2min välein tulevista supsituksista, ponnistusvaihe kesti 1,5h ja lopulta poika saatiin maailmaan imukupin avulla. Synnytyksen jälkeen emsimmäinen ajatus oli et ei enää ikinä, mutta tällä hetkellä kärsin armottomasta vauvakuumeesta! Ja alateitse haluaisin sit kuitenkin seuraavankin (jos sellainen suodaan) synnyttää 😀 Aika kultaa muistot! 😀

    • Hei ihana kuulla, että sulle ei kuitenkaan jäänyt ikuinen synnytyspelko! Aika todellakin kultaa muistot ja toivotaan, että seuraava kerta on helpompi!

  3. Mun ensimmäinen synnytys, josta on nyt kohta kolme kuukautta oli kyllä aika kamala. Se käynnistettiin, koska ennustettiin vauvan olevan niin suuri. Jälkeenpäin oon miettiny oisko se sitten kuitenkin ollu helpompi jos synnytys olisi käynnistynyt luonnollisesti vaikka vauva olisikin ehtinyt vielä kasvaa. Supistukset oli tosi kivuliaat ja ponnistusvaihe kesti pari tuntia. Siinä meinas jo voimat loppua ja usko ettei se vaan voi mahtua ulos 😀 ja kätilöllä on todellakin merkitystä! Itse ainakin luotin täysin heidän ammattitaitoon ja että he osaavat ja tietävät esim. mikä kivunlievitys on paras. Ja mulle onneks sattui tosi mukava kätilö ja harjoittelija joka oli mukana koko synnytyksen vaikka muilla vaihtui vuorokin välissä 🙂 Heti synnytyksen jälkeen oli fiilis että ei koskaan enää ja sellanen on kyllä vieläkin vaikka pahimmat kivut jo unohtunu. Ja onhan tuo minimies niin ihana että kaikki se tuska oli sen arvosta <3

    • Mites iso vauva sieltä lopulta sitten tuli? Mietin vaan, että mikä on suuri, siis yli 4kg? Varmasti myös riippuu omasta rakenteesta. Eräs tuttavani on todella pieni ja laiha ja vauva 4.5kg syntyi 3vkoa myöhässä (hän ei asu suomessa, joten yliaikaiskäytäntö on erilainen). Lopulta lapsi ei mahtunut tulemaan alakautta, vaikka aikaa annettiin kulua aivan hirveän kauan! En osaa sanoa, että tehtiinkö hänelle mitään synnytystapa-arviota ylipäätään, niinkuin suomessa on tapana. Lopulta päädyttiin hätäsektioon, kun lapsi oli niin kauan synnytyskanavassa.
      Onneksi kuitenkin kaikki on nyt hyvin sulla ja pojalla! Tsemppiä!

  4. Ensimmäinen synnytys kesti kokonaisuudessaan 22h, toinen synnytys 2h. Kolmannen kohdalla pitäisi varmaan asua viimeinen kuukausi synnärillä. Itse koin tuon nopean mukavampana vaikka rajumpi oli kokonaisuudessaan.
    Onnea teille pienestä miehestä ja tuoreesta isoveljestä!

    • 2h?? O-ou. Aikamoista! Siinä ei paljon ehdi kissaa sanoa, kun vauva on jo ulkona. Mutta voin uskoa, että aika rajua menoa se on, varsinkin jos mitään kivunlievitystä ei ehditä antaa…

  5. Mä olen molemmat lapset synnyttäny ilokaasun voimin…olisin toivonu muutakin kivunlievitystä,mutta niitä ei keritty antaa.Eka synnytys kesti n.8h,josta sairaalassa oltiin n.4h ja silloin oli hirmu ruuhka ja sain kärvistellä kipujen kanssa.varmaan olettivat että ensarina mulla kestää.Tokan synnytys kesti n.5h..sairaalassa oltiin siitä n.2h.Et nopeita synnytyksiä mutta rankkoja koska esim supistukset tuli putkeen…ponnistukset on myös ollu kivuliaita..mutta hyvä fiilis niistä on jääny näin jälkeen päin ajateltuna 🙂 lapset nyt 3 ja 6v.

    • Olen kanssa kuullut, että nopeat synnytykset voi olla todella rankkoja kokemuksia ja itsestä tuntuu, että ilman epiduraalia ei kyllä olis tullu kesää! Eihän se ilokaasu tavallaan auta muuta, kuin että saa päänsä vähän sekaisin hetkellisesti, vaikka aika laiha lohtuhan sekin on jos supparit tulee putkeen…

  6. Mulla molemmat synnytykset ovat olleet todella pitkiä, ensimmäinen 48h & toinen 36h. Ensimmäinen synnytykseni oli suoraan sanottuna kamala, koska se ei nimenomaan edennyt kivuliaista supistuksista huolimatta ja lopulta vauvan sydänäänien heikentyessä päädyin sektioon. Toinen synnytys kesti myös melko kauan, mutta tällä kertaa sain synnyttää alakautta ja sen vuoksi annoin siitä synnytyksestä täydet kymmenen pistettä. 🙂

    • No hei hienoa, että toinen kerta meni sitten helpommin! Ja mullahan kans toi eka synnytys oli karmean pitkä, 52h… Onneksi kuitenkin homma erinäisten käänteiden jälkeen saatiin maaliin ihan alateitse. Mutta mä sain silloin kyllä kaikki mahdolliset kipulääkkeet ja koitettiin vauhdittaa niin oksitosiinilla kuin akupunktiollakin.

  7. Itse synnytin kaksi ensimmäistä Jenkeissä. Ensimmäinen synnytys alkoi lapsivesien menolla, jota seurasi samantien alkaneet todella kipeät supistukset. Jouduin odottamaan epiduraalia tuskaisen tunnin, mutta sitten sainkin sellaiset tropit, etten tuntenut ihan mitään koko synnytyksessä! Tosin muuten olikin sitten hankalaa…oonnistusvaihe kesti pitkään ja lopuksi jouduttiin käyttämään imukuppia, repesinkin pahasti ja toipuminen oli hidasta. Toisessa synnytyksessä sain heti epiduraalit, tosin teho vähän hiipui juuri ennen ponnistusvaihetta ja olin mielestäni kipeä, mutta silloinpa ei ollut tätä viimeistä synnytyskokemusta Suomesta: alkoi taas lapsivesien menolla ja heti jäätävät supistukset. Asumme 5min sairaalasta ja juuri ehdimme sairaalaan ja suorilta saliin. En ehtinyt saamaan epiduraalia ja synnytys oli jotain ihan kamalaa! Siinä kyllä punnittiin todellakin kätilön ammattitaito, olin totaalisen yhteistyökyvytön ja hysteerinen. Itsekin lääkärinä tasan tiesin, että epiduraalia oli mahdoton enää saada, mutta siitä huolimatta kiljuin epiduraalia, sektiota ja ties mitä ja kieltäydyin ponnistamasta, niin kipeää se kävi. Näin jälkeenpäin vähän kyllä naurattaa omat kommenttini kätilölle, joka oli kyllä aivan ihana ja ymmärtäväinen ❤️ Pyytelinkin sitten anteeksi synnytyksen jälkeen 😄

    • Voi ei, anteeksi hirveästi mutta mua alkoi naurattamaan toi sun lopputeksti 😀 ! Mä ymmärrän TÄYSIN, että tilanne oli varmasti aivan järkyttävän kamala, mutta nään sieluni silmin ton tilanteen :D…
      Mun eka synnytys oli myös koominen, koska en millään auennut senttiä enempää… Olin ollut Kättärillä jo tuntitolkulla ja silti ei tapahtunut edistystä. Aloin siinä sitten parkumaan, että ”mä en halua sektiotaaaaaaa”. Kätilö siihen kommentoi, että tässä on kuule vähän aikaista puhua mistään sektiosta, kun sun synnytys ei ole vielä edes käynnistynyt! 😀

  8. Itse nyt vapunaattona synnytin toisen lapseni. Meidän ukko päätti olla kääntymättä ja syntyi perätilassa. Kääntöä ei yritetty ja päätin, että kun hän mahtuu sieltä ’oikein’ tulemaan niin sektiota en halua. Minusta kaikkien odottavien äitien pitää olla lukematta niitä nettikeskusteluja kuinka se oli kamalaa ja mitä mieltä muut ovat. Jokainen tuntee oman kroppansa ja siihen tulee luottaa. Itse en voi sanoa, että tuo perätilasynnytys olisi ollut jotenkin kamala. Huone oli täynnä porukkaa ja kaikki vaan katsovat, kun pusket siinä vauvaa ulos. ( pt vauvaan ei saa koskea ennen kuin vartalo on ulkona moro refleksin takia). Kätilöllä, lääkäreillä ja hoitajilla on kyllä merkitystä millaisiahe ovat ja kuinka he tilanteessa toimivat. Luen satunnaisesti blogiasi niin pitääpä kurkata kuinka liikunta oli mukana raskaudessa. Itse olin illalla joogassa ja yöllä meni vesi. Ja liikkumaan synnytyksen jälkeen pääsin onneksi nopeasti. Tämäkin oli syynä miksen sektiota halunnut. Liikunta on parasta lääkettä.

    • Tää oli mulle ihan uusi tieto, ettei vauvaan saa koskea, jos se syntyy perätilassa! Osaatko sanoa, miten se vaikuttaa moro-refleksiin?

    • Minä synnytin myös reilu vuosi sitten tytön perätilassa. Se oli yllätysperätila vauva, joka onneksi huomattiin jo ennen synnytyssalia, joka mahdollisti sen, että pääsin magneettikuviin, jossa tarkastettiin onko lantiossa tarpeeksi tilaa alatiesynnytykselle. Vauvan asento oli ihanteellinen perätilaksi ja lantiossa oli hyvin tilaa, joten erikoislääkäri suositteli alatiesynnytystä. En miettinyt hetkeäkään sektiota, koska ajatuskin siitä pelotti hirveesti. Synnytys meni kaikin puolin hyvin, porukkaa salissa tosiaan oli kolme kätilöä (joista yksi harjottelija) ja kolme lääkäriä. Kätilöt avusti synnytystä alun, mutta heti kun vauva oli jonkun verran ulkona, pelipaikoille siirtyi lääkäri, joka vie perätilasynnytykset aina loppuun. Vauvaan ei saa koskea sen vuoksi liian aikaisin, koska muuten se alkaa hengittää ja pää on edelleen syntymättä. Perätilasynnytys tapahtuu aina poikki pöydällä, juuri sen vuoksi, ettei vauva koske mihinkään ennen aikojaan. Onnea teidän koko perheelle pikku prinssistä! 🙂

    • Lapseen ei kosketa, ennen kuin on syntynyt päätä myöten, kun kosketus voi aiheuttaa moro-refleksin jolloin vauva heittää kädet pään vierelle. Äiti ponnistaa lapsen ulos kunnes lapsen lapaluut näkyvät. Tämän jälkeen lääkäri auttaa hartiat ja pään ulos erityisottein.

  9. Oltiin näköjään synnyttämässä samaan aikaan samassa paikassa :). Meidän tyttö syntyi pari tuntia aikaisemmin ja vietettiin myös perhepesässä vuorokausi.

    Sulla oli selvästi parempi tuuri kätilön suhteen. Meille sattui vähän huono tuuri ja etenkin nopeasta ponnistusvaiheesta ilman kipulääkitystä jäi ikävät muistot.

    Mukavaa vauva-arkea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta