Tarvitseeko lapsi vitamiineja purkista? (+Arvonta!)

*Postauksen tuotteet saatu blogin kauttaterranova

Syökö teillä lapset vitamiineja purkista tavallisen kotiruoan lisäksi?
Usein me aikuiset napsimme jos jonkinlaista lisäravinnetta, mutta helposti lasten kohdalla sitä ei pidetä niin tärkeänä asiana. Ihmettelen usein miksi, vaikka en toki tarkoita, että lapselle pitäisi tuputtaa pilleriä toisen perään. Monipuolinen ruoka varmasti riittää sekin, jos vanhemmat jaksavat panostaa. Aika usein lapset eivät kuitenkaan syö niin monipuolisesti kuin aikuiset, eikä meidän perhe tee poikkeusta valitettavasti. Varmasti vitamiinien tarpeellisuudesta ollaan puolesta ja vastaan, mutta lapsen kehityksen ja heikomman vastustuskyvyn kannalta ainakin itse annan vitamiinilisän myös lapsilleni (tai no tässä vaiheessa Benille). Ainoa virallinen suositus lapsille ruokavalion lisäksi on D-vitamiinilisä ja tiesittekö, että Arvo Ylpön aikaan lapsille suositeltiin jopa 100µg D-vitamiinia vuorokaudessa? Moni antaa vauvalle neuvolan ohjeistuksen mukaan D-vitamiinitipat, mutta sen jälkeen niiden antaminen jää. Luin joskus, että D-vitamiinin saannissa leikki-ikäiset lapset ovat ns. väliinputoajia, koska aikuiset kyllä huolehtivat oman ja sitten ihan pienten vauvojen kohdalla D-vitskulisän.
Jos lapsen ruokavalio on yksipuolinen, eikä hän esimerkiksi välitä kasviksista tai hedelmistä, niin tottakai suojaravinteiden saanti on myös kysymysmerkki. Jos haluaa saada kasviksista tarpeeksi vitamiineja ja hivenaineita aikuisenakin, niin ei vielä riitä, että syö kurkkua ja muutaman salaatinlehden päivässä. Niitä pitäisi siis syödä paljon ja hyvin monipuolisesti ja mieluiten osa tuoreena, koska kuumennus tuhoaa osan vitamiineista. Ruoka mitä lapsille usein annetaan eli puuro, leipä, jugurtit, murot ja hiilaripitoiset lämpimät ruoat ovat lopulta aika yksipuolista ravintoarvoiltaan ja valitettavasti päivähoidossa ja koulussa tilanne on harvoin parempi. Kuituja saattaa ruokavaliosta tulla riittävästi, mutta miten on vitamiinien laita? Myös kalsium ja rasvahapot ovat tärkeää kehittyvälle pienelle.

terranova3 (1 of 1)
Me tehdään lähes päivittäin smoothieta koko perheelle. Benille maistuu parhaiten perus mansikka-banaani ja joukkoon menee kookoksen makuista mantelijuomaa ja maustamatonta heraproteiinia (Foodin). Smoothien joukkoon on myös helppo piilottaa jauhemaiset vitamiinit!

Salaa tietysti toivon, että näiden vitamiinien syöttämisellä voisi estää edes osan kiertävistä flunssista. Jotkut tosin sanovat, että ei auta vaikka söisi kuinka terveellisesti ja vetäisi kaksin käsin vitamiineja; Silti lapsi tuo mukanaan päivähoidosta ja koulusta kaikki mahdolliset taudit ja koko perhe on alituiseen kipeänä! Itseasiassa itsekin epäilen, että pienen vastustuskyky ei riitä blokkaamaan kaikki kiertäviä pöpöjä, vaikka lapsi eläisi vitamiinipillereillä (näin karrikoidusti sanottuna). Jos lapsi ei sairastele hoidossa olostaan huolimatta koskaan, niin epäilen, että selittävä tekijä on joko a) tuurissa tai b) jossain muussa (perimässä saatu alttius saada infektiotauteja maybe??). Lapsen tietysti ”kuuluukin sairastaa” vaikka se lapsen ja vanhemmankin kannalta onkin tuskaista. Ihmiset puolustusmekanismi on hirveän monimutkainen ”koneisto”, eikä jollain yhdellä asialla voi selittää sitä, miksi on sairaana koko ajan tai ei koskaan. Löysin hyvän artikkelin netistä koskien infektiotautien sairastamista ja siinä lääkäri toteaa asiasta näin:
”Osa vastustuskyvystä on siis immuunijärjestelmän oppimista. Sitähän lapset tekevät jatkuvasti: he sairastavat paljon, ja immuunijärjestelmä oppii ja kehittää vastustuskykyä eri taudinaiheuttajia vastaan.”terranova4 (1 of 1)terranova6 (1 of 1)

Meillä Ben on syönyt vitamiinia ja rasvahappoja ruokavalion lisänä jo hyvän aikaa. Nyt sain testiin Terranovan Green Child -lasten sarjan tuotteita ja olen tässä pari viikkoa niitä pojalle antanut smoothien joukossa. Terranovan tuotteita olen itsekin käyttänyt jo pitkään ja ne ovat täysin ”vegaaneja” eikä niissä ole mitään täyte- eikä lisäaineita, joka on itselleni tärkeä tieto. Nämä Terranovan tuotteet ovat siis kaikki kasvikapseleita. Ne voi helposti sekoittaa jugurttiin tai smoothieen. Meillä lasta ei saa nielemään minkään valtakunnan pillereitä, eli ne täytyy olla pureskeltavia tai piilotettavia! Kaikkia noita ei tietenkään tarvitse antaa joka päivä, vaan monivitamiinia voi antaa esimerkiksi lapsen ollessa sairas tai kun muuten puolustuskyky joutuu koville. Terranovan monivitamiinissa on mukana myös A-vitamiinia, jonka takia en anna sitä Benille päivittäin. A-vitamiinia on kuitenkin usein lasten monivitamiinivalmisteissa, joten en ainakaan itse pelkää saantisuosituksen ylittymistä.
Terranovan lasten tuoteperheessä on neljä eri tuotetta:

Arvon kaksi Terranovan tuotepakettia teidän lukijoiden kesken, jossa ovat nämä kaikki neljä tuotetta! Paketin voit voittaa vastaamalla seuraavaan kysymykseen:
Mikä on paras vinkkisi saada kasvikset uppoamaan lapsille?

Vastausaikaa on tämän viikon torstaihin eli 7.8 klo.20 asti! Vastaa tämän postauksen kommenttiboxiin! Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti.

 

fityoutoo

61 vastausta artikkeliin “Tarvitseeko lapsi vitamiineja purkista? (+Arvonta!)”

  1. Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta uskoisin oman esimerkin vaikuttavan paljon lasten kasvisten syöntiin. Myös sen, ettei tee kasvisten syönnistä liian suurta numeroa ja tuputa lapsille kasviksia liiaksi, jolloin he haluavat kieltäytyä jo pelkästään kieltäytymisen ilosta. Lisäksi ajattelen, että lasten tulisi saada itse valita kaupassa vihanneksia ja koota itse omia välipaloja kasviksista, jolloin niiden syöminen voi muuttua hauskemmaksi. Kai sen oman ”oikean” tavan oppii vasta, kun saa itse lapsia. 🙂

  2. Ona kokemukseni perustuu kuusivuotiaan tytön ja neljävuotiaan pojan kanssa tehtyyn matkaan tähän asti. Teen esim kurkusta, paprikasta ja porkkanasta ohuita tikkuja ja laitan tarjolle. Muodot voi olla mitä vaan mieleen tulee. En pakottanut maistamaan vaan laitoin tarjolle ja nykyään kasvikset ovat ne, mitä lapset syövät mieluiten esim iltapalalla, että hieman joutuu katsomaan muun syömisen perään. Mainittakoon, että poika varsinkin oli ”hieman” varovainen nuorempana mutta nyt kasvinset kelpaavat oikein. Lämpimiin ruokiin lisään kasviksia erikoisina paloina valmistusvaiheessa, aluksi ehkä hieman pienempinä ja huomaattomina paloina 😉

  3. Oon huomannut kummipoikani kanssa sen että jos hänelle ei erikseen mainosta että täältä tulee kasviksia niin perus porkkana, kurkku,tomaatti,paprika menee aivan mukisematta. Hän myös rakastaa papuja ja herneitä.
    Eli helpoiten siten että jokaiselle ruokailijalle laitetaan kasviksia ilman isompaa numeroa. Toinen hyvä kikka on laittaa kasviksia esim makaronilaatikkoon, kastikkeeseen(jos käyttää kastikkeita) tai sitten smoothieen pienissä määrin pikku hiljaa.

  4. teen niistä hauskan näköisiä eläimiä tai naamoja , tai teen kasviksista jälkkäri smoothien yms..
    kasvikset on herkkua lapsille

  5. Jos lapsi on tarpeeksi iso saa itse pillkoa niin voi valita haluamansa koon, muodon jne…Aluksi voidaan sopia syödäänkö raakana, laitetaanko uuniin, paistetaanko, mitä maustetta laitetaan jne…Itse tekemisen jälkeen maistuu usein paremmin. Kummityttöni alkoi syödä kesäkurpitsaa kun teimme siitä spagettia.

  6. Mulla ei itsellä ole lapsia, mutta sivusta seuranneena tuntuu, että helpoimmiten uppoaa esim. kurkut ja porkkanat sellaisenaan kun niistä leikkaa tikkuja. Lapset (ja vanhemmatkin) tykkää rouskutella niitä.

  7. Meillä on sääntönä et joka ruualla täytyy syödä jotain värikästä ts. vihanneksia, kasviksia, marjoja tai hedelmiä. Vaikka sit yhtä väriä, mutta jotai kuitenkin. Toki on poikkeuksia esimerkiksi, jos ollaan kyläilemässä eikä voi itse vaikuttaa tarjottaviin ruokiin.
    Lämpimiin ruokiin ja smoothien sekaan saa piilotettua esim. kasviksia tai marjoja helposti. Meillä 6v on selkeästi nirsompi kuin pienempi 1v8kk ja ei ole erityisen kokeilunhaluinen uusien makujen suhteen. Pienemmälle täytyy vaan olla riittävän ohuita tai pieniä paloja. Muutoin lentää kaaressa lautaselle, heh.

  8. Meillä kasvikset häviävät nopeasti, kun niitä pilkkoo yhteen purkkiin keskelle pöytää tai jättää ”vahingossa” leikkuulaudalle muutaman palan. Omalta lautaselta eivät katoa ollenkaan yhtä hyvin.😊

    • Hei niin totta! 😀 Jostain syystä ne on parempia seisaaltaan syötynä, leikkuulaudalta varastettuna…

  9. Olen ollut kiitollinen siitä kuinka kasvikset ovat aina maistuneet mun tytöille. Toisella on vielä kirpeät ja happamat maut suosikkeja. Olen ottanut tavaksi pilkkoa joka aterialle kauniita suupaloja tai teen salaatin. Kertoilen kuinka värit tekevät annoksesta kauniin ja spesiaalihetkinä teen melkeinpä ravintolamaisia lautasannoksia 😉 Raaka porkkana esimerkkinä on paljon mukavampi syödä ohuina tikkuina kuin paksuina viipaleina. Hyvät mielikuvat saa maistumaan.

  10. Uunissa pitkään kypsennetyt kasvikset ja juurekset maistuvat yleensä lapsille hyvin. Kukkakaali, porkkana, kurkku ja paprika ovat dippivihanneksina varma valinta! Tietenkin kaikenlainen piilottelu myös sallittakoon ;D

  11. Tekemällä sellaista ruokaa, josta niitä ei ole helposti bongattavissa 🙂
    Ei laita tarjolle/esille muuta… Kyllä se nälkä sitten tulee 😉

  12. Meillä ainakin oon pikkusiskon saanut ”huijattua” syömään kasviksia juurikin smoothien muodossa, tai siten että niistä tekee kivoja coctailtikkuja tai asettelee kuvioksi lautaselle 😀

  13. Kannustamalla maistamaan jokaista vihannesta vähäsen ainakin..Ja antamaan niitä lapsen ”lempi” vihanneksia sitten ihan reilusti. Ei pakotusta, vaan kannustamista ja motivointia 🙂

  14. Valmiiksi pilkottuna erinäköisiksi viipaleiksi on toiminut aina minun pikkuveljien kanssa jotka juurikin päivähoitoiässä ovat!
    Oman vauvan kanssa ei vielä tarvitse näitä pähkäillä, sillä kysyisinkin että teitkö jossain vaiheessa postausta synnytyksen jälkeen aloitettavasta jumpasta? Kiinnostaisi kovasti juurikin kotijumppaohjeet, lantiopohjalihastreenit ja vaunulenkit on jo käytössä mutta jotain tässä huvittaisi kohta aloitella kunhan paikat vielä palautuu lisää, nimim. synnytystä edeltävänä päivänä vielä salilla ravannut tuore liikuntahimoinen äiti!

    Ja pakko mainita että onpa Ben kasvanut jo isoksi jätkäksi, kummasti ne muuttuu heti kun pienempi vauva tulee perheeseen!

    • Moikka 🙂 ! Juttua on tulossa! Piti tulla jo tällä viikolla, mutta mun tapaaminen PT:n kanssa peruuntui. Siellä oli juurikin tarkoitus käsitellä näitä aiheita.
      Ja joo, ei oo Ben enää mikään vauva! Ei yhtään tykkää jos sitä sanoo vauvaksi, mutta välillä on pakko vähän kiusata ja tarjota muka tissiä 😀 . Ei suostu tosin ottamaan…heh.

  15. Meillä juodaan paljon smoothieita joihin saa kivasti ujutettua kaikenlaisia juttuja 😀 mutta ainakin toistaiseksi ollaan 1,5v pikkuneidin kanssa siitä onnellisessa asemassa, että vihannekset ja hedelmät uppoo tosi hyvin.
    Ruuan seassa ei niistä niin välitä, mutta kun leikkaa suikaleiks/viipaleiks/palasiks, niin kyllä uppoo. Ja jos ite meinaa joskus popsia esim. porkkanaa, niin varmasti se viedään käsistä 😀 toivotaan et homma jatkuu samanlaisena, vaikka kovasti tohdin epäillä.

  16. Kyllä oma esimerkki ja leikkimieliset tarjoilut uppoaa lapsiinkin. Erilaisilla muodoilla leikattuja kurkkuja leivälle yms. Painostamatta hyvä tulee.

  17. Meillä lapset syövät mm. paprikan ja tomaatin ja porkkanan mieluiten raakana. Jos niitä löytyy ruuan seasta ei maistu. Vihannekset häviävät ensimmäisenä jos on raakana pilkottu lautaselle muun ruoan oheen.

  18. Meidän 5-vuotiaan saa syömään kasviksia, kun ne laittaa tarjolle eri lautaselle kuin ruoka (ettei vaan sekoitu keskenään, se on tärkeää 😀 ). Kasvikset maistuu parhaiten tuoreina ja melko isoiksi paloiksi paloiteltuna. Uunijuurekset tms. ei maistu ollenkaan. Herne-maissi-paprikaa tämä poika rakastaa, söisi sitä varmaan pussikaupalla! 🙂

  19. Höyrytettyjä kasviksia, lähinnä porkkanaa ja parsakaalia, ja muistaa maustaa ne. Mausteina lähinnä ripaus suolaa ja pienehkö tilkka miedonmakuista oliiviöljyä. Ja lautaselle annostellessa jokainen artikkeli omaan kasaansa.

  20. Meillä kasvikset uppoavat hyvin kun niitä on ihan vauvasta asti syöty, ja kun itse syö myös niitä vieressä sekä tehdään hyvin kasvispainoitteisia ruokia, kaikki menee siellä seassa 🙂

  21. Me olemme aivan pienestä asti laitettu lapsille tarjolle aina kasviksia ja heti kun mahdollista otettu heidät mukaan ruuanlaittoon. Siinä he maistelevat samalla kaikkea. Ilmeet ovat olleet hyviä, kun ovat maistaneet esim. selleriä ja sipulia. Laitan lapsien lautaselle aina kaikkea vaikka ei söisi. Joku viikko ei uppoa ja yks kaks uppoaa. Tehdään illalliseksi usein salaatteja ja lapset syövät samaa eli en valmista heille erikseen omia ruokia.

    Tämä on toiminut meidän lapsilla, mutta lapsethan ovat erilaisia. 🙂

  22. Meillä lapsien kanssa toimii parhaiten, että he itse saavat joko leikellä kasviksensa haluamansa muotoisiksi (lapseni ovat nyt 6- ja 10-vuotiaat) ja se, että he saavat kaupassa valita kasvikset, esimerkiksi voin pyytää valitsemaan keittoa varten kolmea eri väriä olevia kasviksia. Silloin ne myös tulevat syödyksi. Toinen lapsistani on aika kranttu ja toinen rohkeasti maistaa kaikkea. Toki esim. tortilloihin saa hyvin sisälle kasviksia tm.

  23. Ehdottomasti vihermehut! Meillä juodaan päivittäin 2v tytön kanssa jos jonkinlaista vihannes/hedelmämehuja, jotka hurauttaa mehulingolla hetkessä 🙂 Varsinkin appelsiini-sitruuna-porkkana-kurkuma mehu tai lehtikaali-kurkku-sitruuna-omena-inkivääri-selleri mehu ovat todella suosittuja meillä <3

  24. Kuin itse saa kuoria,pilkkoa,raastaa ja tehdä mieleisekseen niin silloin maistuu,ja tosiaankin eri lautaselta kuin varsinainen ruoka,sekoittua ei saa.Tämä tietysti jo isommille,pienemmille menee osa hyvin piilotettuna.

  25. Moi!

    Kyllä ne sellaisenaankin menevät mutta paremmin tietty jossain smoothien seassa. Myös valmistustapoja voi kokeilla.

    Kuten emme aikuisetkaan, ei lapsetkaan pidä kaikista valmistustavoista!

    Hyvää kevättä kaikille!

  26. Oma esimerkki. Itse lataan aina lautaseen paljon vihanneksia/kasviksia ja lapsille aina lisätty myös vähintään muutama ja tarjolla aina ollut. Ollut kausia lapsilla, kun ei tyyliin mikä vihannes ois uponnut. Ei pakotettu syömään, mutta aina tarjottiin ja pyydettiin edes maistamaan. Nyt lapset mielellään maistelee uusia makuja ja välillä jopa vihanneksetkin uppoo hyvin!😅 eli oma esimerkki ja että vihanneksia aina tarjolla!👌🏻

  27. Minulla ei ole omia lapsia mutta siskoni 3-vuotias tyttö ja 1-vuotias poika syövät kasviksia mielellään kunhan ne on vaan pilkottu käteen sopiviksi tikuiksi. MInitomaatteja isompi rakastaa syödä sellaisenaan, ja usein koko rasiallisen kerralla. Minä teen heidän kyläillessään usein kasvissosekeittoa, joita molemmat syövät isot annokset, ehkä sen helpon lusikoitavuuden takia. Ruuanlaiton ohessa isompi hakee kasvispaloja ja kun hän pilkkoo pikku veitsellään esim. herkkusieniä, niin joka toinen pala menee helposti suuhun.

  28. Oma kokemukseni on aikuisen hyvä esimerkki eikä kasviksista tehdä mitään erityistä numeroa muun ruuan ohella. Meillä ne kuuluvat ruokaan joten ei siinä ole ollut lapsille mitään kummallista. Myös kauniit annokset auttaa. Taas ammatin eli hoitotätin näkökulmasta mm. ”Maistelumato” on aivan oiva keino saada lapset maistamaan uusia asioita toistensa kannustuksella. Periaate siis on että jos jokainen ruokailun pöytäryhmässä maistaa sitä jotakin ”outoa epämiellyttävää” saavat he sitten maistelumatoon väritettyä yhden pallukan lisää tai vaikka lisättyä tarran. Meiän tarhassa tämä toiminut hyvin koska lapset itse ovat siitä innoissaan ja ovat toisilleen ” hei maista nyt säkin, ei se ollutkaan niin hullumpaa!” ja sitten he ovat niin ylpeitä kun maistelumato valmistuu ja pääsee uuden ”työn” kimppuun!:)

  29. Välillä hankala saada uppoamaan mutta onneks dagis – tädit hoitaa homman ja tyttö syö siellä kaikkea ja kaiken 🙂
    kotona oon huomannu , että parhaiten ne uppoaa kun laittaa eri kippoon kun ruan , ja että niitä voi syödä sormin. .. ☺☺

  30. Kasviksia voi yrittää piilottaa ruokaan, mutta suosisin kuitenkin avoimempaa lähestymistapaa. Kasviksista voi vaikka rakennella joitain hassunnäköisiä hahmoja niin ne uppoavat helpommin pikkuihmisiin (ehkä) 🙂

  31. oma kokemukseni kasviksista on näyttää omaa esimerkkiä ja pienestä pitäen ottaa ne ruokailuun mukaan. Ei ole ollut kyllä mitään ongelmia.

  32. Riippuu todella paljon lapsesta, mutta oma lapseni tykkää mausteista, joten paras tapa on paistaa esimeriksi vihanneksia pannulla ja maustaa ne hyvänmakuisiksi. Hyvä konsti on myös lempiruokaan kasvisten lisääminen eli kastikkeeseen tai muuhun. Smoothieta en ole vihannesten kanssa testannut, mutta täytyy ehdottomasti kokeilla! Myös oma esimerkki on hyvä. Itse syön paljon kasviksia ja ehkä siksi lapseni onneksi niitä myös mielellään syö. Silti kyllä ollaan kipeänä koko ajan eli lisäravinteet voisi olla seuraava askel 🙂

  33. Meidän 5v.ja 2,5v. pojat saa parhaiten syömään kasviksia,kun heidät ottaa mukaan ruoanlaittoon. Jotkut kasvikset jotka muuten ei uppoaisi pojille ollenkaan, maistuu heti kun niitä saa napsia ruuanlaiton yhteydessä.

  34. Kasvissosekeitto johon laittaa kaiken maailman kasviksia ja raejuustoa päälle! Uppoaa hyvin ainakin meidän (kasvis)nirsolle! ☺

  35. Letut! Raastaa voi mitä tahansa kasviksia/hedelmiä/marjoja (tai muussata), lisätä pari kananmunaa ja ruokalusikallisen tai pari haluamiaan jauhoja. Itse korvaan jauhot usein kokonaan myös esimerkiksi perunalla, bataatilla tai banaanilla (hienoksi raastettuna tai soseena), joiden tärkkelys pitää letut koossa. Nirsokin muksu taikka esimerkiksi perheen isä syö kasviksensa lättyjen muodossa, ja nää valmistuu tosi nopeasti 🙂

  36. Paras vinkkini on aikuisen esimerkki. Meillä on toiminut se, että tarjoan lapselle lähes aina samaa kuin aikuisille. Voi olla, että muutamia kertoja lautaselle laitettu uusi kasvis jää syömättä, mutta muutaman kerran jälkeen jo maistellaan ja sitten popsitaan tyytyväisenä. Kaikkiin ja kaikeen ei tämäkään vinkki tepsi, mutta meillä tapa toimii.

  37. Porkkanat, kurkut ja paprikat uppoaa meidän 3-vuotiaalle lohkottuina vallan mainiosti. Samoin porkkanaraaste. Myös keitetyt tms. kasvikset yleensä häviää lautaselta. =)

  38. Dippivihannekset, smoothiet. 🙂 Isomman kun antaa itse pilkkoa niin maistuu.
    Ja kun ruokailujen välissä saa maistaa samalla kun äiti pilkkoo niin se on luksusta 😀

  39. Vihannekset vauvasta asti Käteen ja suuhun sopivankokoisina paloina. Hedelmiä pestynä aina esillä( katoavat huomaamatta). Hedelmä/ marjakuppia olen vauvasta asti nimittänyt herkkulautaseksi ja sillä nimellä nykyinen koululainen hedelmälautasta edelleen nimittää. ( kaverit tosin joskus tätä ihmetelleet😊)

  40. Meillä parhaiten menee kun saa itse pilkkoa salaattiin ainekset tai tehdä vihersmoothien ja surrautella koneella. Haluavat vihersmoothiet päiväkerhoonki mukaan evääksi kun ovat omissa kivoissa pulloissa.

  41. Itse olen laittanut kasvissosekeittoon monet eri kasvikset; lisäksi dippikasviksina, pienemmille lapsille sormiruokana erilaisia kasviksia, smoothien sekaan menee paljon erilaisia marjoja, hedelmiä ja jauheita. Ja vanhempien oma esimerkki auttaa kaikkein parhaiten. Jos vanhemmillekin maistuu kasvikset; niin monesti lapset oppii syömään samaa ruokaa kuin vanhemmat, ihan huomaamattaan.
    Pakottaminen ja tuputtaminen on aivan turhaa.

  42. Paras vinkki on syödä aina lapsen kanssa yhdessä kasviksia. Meillä on aloitettu 6kk iässä sormiruokailu ja ekana on uponneet avocado, kurkku,paprika ja porkkana. Ne ovat lapsen lemppareita nytkin ja ikää on vajaa 3 vuotta 🙂

  43. Vihannekset (kurkku, paprika, tomaatti jne.) ennen pääruokaa ns. alkusalaattina ja mahdollisesti vielä odotellessa ruoan valmistumista ja kasvikset ruoan lisukkeina aikuisen esimerkin mukaisesti.

  44. Meillä nyt 4vee poika ja 1v tyttö..pienestä asti ovat syöneet erilaisia kasviksia ja vihanneksia reippaasti. Omalla lautasellani aina reilusti ollut salaattia ja kasvista, ehkä esimerkki ollut tehokas ja parsakaalit sun muut uponneet aina nopeasti 😉😊
    Ihan jokaiselle ruualle, on tarjolla jotain värikästä. Paloina tai seassa muuten. Esim. Tomaattiseen jauhelihakastikkeeseen sekaan porkkanaraastetta, nam! 😊
    Tänään juuri poika halusi kaupassa kesäkurpitsaa 😉😂
    Välipalalla useasti porkkana mukana jne.
    Lapset toki niin erilaisia, kiitollinen olen että omat oppineet syömään näitäkin 😊🍴🍎🍅🍅🍉🍊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta