Tätä halusin kysyä FitFashionin muilta bloggaajilta (OSA1)

Olen ollut FitFashion -blogiportaalista sen alusta saakka. Yksi meidän portaalin ehdottomista eduista on bloggaajatiimimme, joista osasta on tullut minulle tosi hyviä kavereita. Osan kanssa olemme tekemisissä ihan viikoittain ja puhumme toki muustakin kuin blogiskenestä.

FitFashion bloggaajat Piia Pajunen, Monna Pursiainen, minä ja Jutta Hirsimäki.

Halusinkin tässä postauksessa tuoda esille muutamia huipputyyppejä täältä meidän portaalista ja kysyin heiltä sellaisia juttuja, jotka mun mielestä on kiinnostavaa juuri heissä ihmisenä tai heidän blogissaan. Toinen osa tulee sitten ensi viikolla.

Aloitetaan meidän ainaisesta positiivarista, eli Kipasta (Coaching Kira). Ei vitsi mikä persoona! Mä koen, että mä ja Kipa ollaan siinä mielessä sielunsiskoja, että olemmat ollaan aikamoisia ”jokapaikanhöyliä” ja lähdetään mukaaneri juttuihin! Kipa kilpailee parhaillaan Fitnessmallikisassa ja on mun mielestä esikuvana juuri oikeanlainen. Mäkin oon muuten hakenut back in the days samaan kilpailuun!
Kipalta mä halusin kysyä, että koska hän on aina super positiivinen, niin onko hän sitten ikinä huonolla tuulella?? 

– Sanoisin, että olen luonteeltani peruspositiivinen ihminen, joka uskoo omien ajatustensa voimaan: haluan nähdä asioissa hyvää. Lisäksi mun mielestä maailma on mahdollisuuksia täynnä ja se voimaannuttaa! Superpositiivisuus ei ole (itselleni) vaikeaa, joskin se on aktiivista ajattelutyötä. 🙂
Ja kyllä!! Olen myös huonolla tuulella silloin tällöin – sitäkin pitää löytyä! Ihminen kasvaa parhaiten haasteiden ja epämukavuuden myötä, ei pelkästään sillä kivalla ja hattaralla.

Sitten on vuorossa melkein mun naapurissa asuva Jonna (Palasia Arjestani), jonka kanssa ollaan pidetty yhteyttä jo ainakin parin vuoden ajan. Jonna on mun mielestä pitänyt hienosti oman tyylinsä ja hänen bloginsa on todella samaistuttava! Nykyään aika moni esittää sellaista pintaliitoelämää ja vain niitä parhaita puolia elämästään. Jonna uskaltaa elää blogissaan ja vlogissaan ihan normaalia arkea ja tää paineiden täyttämä maailma kaipaa juuri tällaisia vaikuttajia!
Jonnalta kysyin että tunteekö hän usein paineita olla enemmän blogimaailman trendeissä mukana? Ja millainen hän haluaa olla bloggaajana ja vaikuttajana?

– Tunsin ennen aika koviakin paineita, mutta en enää. Pyristelin aikani asian kanssa, mutta tovi sitten totesin etten voi oikeasti jatkaa sillä linjalla. En voi olla jotain muuta kuin olen. Pelotti alkuun ”päästä oma itseni” valloilleen, mutta lukijat ovat ottaneet sen yllättävän hyvin vastaan. Bloggaajana haluan olla oman tieni kulkija. Kirjoittaa niistä asioista, jotka ovat mun sydäntä lähellä. En tavoittele suurta suosiota, vaan haluan pitää blogin aitona ja maanläheisenä.

Kolmas bloggaaja, josta on tullut mulle blogin myötä ehkä vähän yllättäenkin hyvä kaveri on Umppu (Prime Life), vaikka ei asuta nykyään enää edes samassa kaupungissa! Mä arvostan ihmisiä, joilla on omat mielipiteet eikä he pyri olemaan ihan kaikkien kanssa aina samaa mieltä. Itse ajattelen, että ainoastaan sellainen ihminen voi oikeasti menestyä esimerkiksi bisnesmaailmassa. Umppu on sairaan kova tekemään töitä ja lukijat ei ehkä aina tajua sitä, että mikään ei tule helpolla. Ei yrittämisessä, eikä etenkään blogimaailmassa. Niin se vaan menee, että jotkut suunnittelee ja jotkut tekee! Mä arvostan aivan hulluna sitä, mitä Umppu on elämässään saanut aikaan; Oma (menestyvä) yritys, kolme ihanaa lasta ja yksi suomen luetuimmista blogeista!
Kysymykseni Umpulle kuului, että miten hän saa niin paljon aina aikaan? Aina on joku projekti meneillään, milloin remontti tai milloin koko kämppä siivotaan kerralla! Mikä on se aikaansaamisen salaisuus? 

– Mielenkiintoinen kysymys ja tota kysytään multa usein. Mä itse koen, että mä en edes tee niin hirveästi. Ja varsinkin niinä päivinä, kun en tee mitään, niin mä jopa vähän lamaannun ja masennun. Musta tuntuu, että mulla tarvii olla aina jotain tekemistä ja aina kun mä saan yhden projektin päätökseen ja vannon, että nyt en tee mitään, niin mä oon jo alitajuisesti miettinyt seuraavaa projektia.
Mä oon luonteeltani aika aktiivinen ja tarviin koko ajan jotain sykkimistä. Pieni stressi jopa sopii mulle, koska saan silloin itsestäni enemmän irti.

☆Ensi viikolla tulossa sitten seuraavat bloggaajat ja seuraavat kysymykset! Energistä viikkoa kaikille!☆

fityoutoo

2 vastausta artikkeliin “Tätä halusin kysyä FitFashionin muilta bloggaajilta (OSA1)”

  1. Minäkin tiedän ihmisiä joilla on ”omat, ei kaikkia miellyttävät” mielipiteet.. esim ”koska minulla ei ole naista, minun ei tarvitse mennä töihin”, ”naisen pitää olla aina laitettu”, ”vihaan lapsia”. Toisin sanoen, voihan kaikenlaisia valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä olla vaikka kuinka, mutta ei se yksinään tee ihmistä kivaksi & fiksuksi : D

    • No ei tietenkään tee. Mutta lähinnä tarkoitan tällä sitä, että uskaltaa ottaa kantaa johonkin jopa ristiriitaisiin asioihin. Ja jos todella on sitä mieltä, että huoliteltu nainen on kauniimpi kuin naturelli, niin en mä nyt tiedä tekeekö se siitä ihmisestä mitenkään todella moukkaa? Tietysti on eri asia sanoa ”vihaan lapsia” tai ”en pidä hirveästi lapsista”. Minä tiedän kyllä esim ihmisiä, jota eivät niin lapsista välitä ja he ovat aivan tosi fiksuja ihmisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 21
Tykkää jutusta