Terveysruoat, joista en koskaan oppinut pitämään!

Vaikka elelenkin aika tavallista, perusturvallista ja jonkun mielestä ehkä tylsääkin elämää, niin täytyy olla iloinen, että paskamaisia päiviä on harvoin! Työ on mulle aikamoinen ”terapeutti” elämässä, jonka tultua kuvioihin olen omasta mielestäni paljon inspiroivampi tyyppi! Silti, aina silloin tällöin raapastaan turvallisessa rivitalokolmiossakin pohjaa; Ensin koira oksensi keskellä yötä verta, sitten lapsi tiputti iPhonen vessanpönttöön ja illalla kaatui istuessaan Tripptrapp-syöttötuolissa (jonka pitäisi just olla se kaatumaton malli!) lattialle ja nenä auki. Luojan KIITOS mulla oli tänään spinningohjaus, jossa sai vähän päästellä höyryjä ja kun tulin kotiin niin lohi ja uuniperunat oli tulilla… Oioioioi, hyvä mies se tietää milloin olla hiljaa ja millä ruolla hiljentää naisensa :D! Siihen päälle aivan loistava Jutta ja puolen vuoden superdieetit ja elämä alkaa taas hymyillä!

IMG_9239

Varsinaisen aiheen tähän postaukseen sain kuitenkin tänään, kun heitin vanhaksi menneen hapankaalin roskiin. Voisin kuvailla omaa makumaailmaani hyvinkin avoimeksi ja olen lähes kaikkiruokainen; Ainoastaan savunmakuiset ruoat ja raaka kala ei iske! Olen tajunnut myös vuosien aikana ruoan merkityksen polttoaineena ja pidän hyvin simppelistä ruoasta, koska en edes odota saavani kiireisessä arjessa mitään gourmeeta. Voin syödä kyllästymättä vaikka riisiä ja jauhelihaa monta päivää putkeen. 
Silti on jotain terveellisiä ruokia, joista en vain ole oppinut pitämään…En vaikka ne kuinka ”tekisivät hyvää” minulle, iholleni, suolistolleni, naamalleni, jalkapohjilleni, psyykkeelleni…ei. Jostain syystä nämä ruoat eivät ole löytäneet tietä hyvin vaatimattomaan sydämeeni. Tässä ne siis tulevat..

1. Hapankaali
Hapankaali on oikeasti todella terveellistä. Ensinnäkin se on todella kevyttä ja painonvartioiden pointsitaulukossakin se saa pyöreät nolla pistettä!!! Koska hapankaali on yllättäen hapatettu, niin se hellii suolistoa ja uudistaa suoliston bakteerikantaa. Samalla se hävittää myrkkyjä suolistosta ja auttaa koko ruoansulatusta ja nopeuttaa aineenvaihduntaa. Voin todellakin suositella hapankaalia kaikille suolisto-ongelmaisille, koska maitohappobakteerit ovat supertärkeitä meidän terveyden kannalta. Sen lisäksi ne auttavat vitamiinien imeytymisessä.
Mutta se maku…. No ei se nyt pahimmasta päästä ole…. Mutta………..

2. Kesäkurpitsa
En sano varmaksi, mutta epäilen että painonvartioiden pointseissa kesäkurpitsakin lienee vähintään -10 luokkaa! 😀 Olen lukenut että kesäkurpitsa poistaa kuona-aineita kehossa ja onhan se tosi täyttävää. Mua vaan jotenkin inhottaa se limainen koostumus suussa…Ja mauttomuus! Kai mä annan sille vielä joskus mahdollisuuden…Mutta bestiksiä meistä ei tule!

kesäkurpitsa

3. Pavut
Pavut ovat varsinkin kasvissyöjälle kananmunan ja soijan lisäksi melkeinpä ainoa hyvä proteiinilähde (siis jos puhutaan oikeasta ruoasta)! Niin ja siis jos ei syö maitotuotteita. Sen lisäksi niistä saa rautaa, B-vitamiinia, kaliumia yms. Tavan ”perus” pavut ovat ok, eli voin syödä niitä, mutta en varsinaisesti pidä niistä. Papuja tosin taitaa olla toistakymmentä lajiketta. Joskus maistoin kikherneitä, jotka eivät taida virallisesti olla edes papuja ja ne oli tosi pahoja! Tiesittekö, että amerikkalaisissa fitness-lehdissä mustapapuja käytetään paljon leivonnassa? Pitäs varmaan joskus kokeilla joku suklaa-mustapapubrownie resepti.

4. Kylmät keitot
Mitä näitä nyt on. Kurkkukeitto ja gazpacho esimerkiksi. Keitot on tietysti tosi terveellisiä ja sosekeitossa saa helposti vedettyä ison määrän kasviksia kerralla. Ja tiedättekö mitään kevyempää kuin kurkku?? No varmaan se hapankaali sitten :D!
Mä joskus olen maistellut näitä kylmiä alkuruokakeittoja, eivätkä kyllä mitenkään päin vakuuttaneet meikeläistä. Mitäs te tykkäätte? Mulle tulee siitä kylmästä tomaattikeitosta ihan ”bloody mary”-drinkki sitäpaitsi mieleen!

gazpacho

5. Naudan sisäfilepihvi
Sisäfile ja salmari. Niistä tykkää lähes jokainen! Paitsi ei Katri! Kaikki haluaa aina ”jonkun oikein ihanan pihvin”. Niin siis wieninleikkeen? Vai lehtipihvin???
Tästä voidaan olla toki montaa eri mieltä, että onko sisäfile ”terveysruokaa” mutta toki punainen liha (sellainen, jota ei ole kasvatettu hormoneilla) on hyvä proteiinin ja raudan lähde ja vähärasvainen sellainen!
Kuitenkin, olipa se miten pitkään riiputetusta herefordista tahansa, maistuu se yksitoikkoiselle! Asia muuttuu heti kun lyödään kylkeen ruokalusikallinen jotain valkosipulivoita ja sen jälkeen pihvi maistuu sille valkosipulivoille! Mä en ikinä tilaa ravintolassa pihviä (vältän myös broilerinfileen tilaamista :D) koska joka kerta kun olen maistellut siipan lautaselta, niin se on maistunut uskomattoman tylsälle! Ja mä en pidä tylsästä!

steak

Kolahtiko joku näistä oikein kovasti teidän makumaailmaan?

fityoutoo

23 vastausta artikkeliin “Terveysruoat, joista en koskaan oppinut pitämään!”

  1. Oli pakko kommentoida tuota papu-leipomisasiaa. Itse nimittäin olen koukussa kikherneistä tehtyihin makeisiin skonsseihin ja vaaleista pavuista tehtyyn pannariin! Kikherne vielä maistuu hieman läpi, mutta papupohjaisessa piirakassa tai pannarissa pavun maku peittyy (omasta mielestläni :D) täysin!! Mustapapubrownietakin olen kokeillut, mutta ei uponnut niin hyvin kuin vaaleasta pavusta tehdyt herkut.

    Tässä on esimerkiksi marjapiirakka http://destinationunfamiliar.blogspot.co.uk/2014/02/marjapiirakkaa-jokaisella-aterialla.html

    Ja sitten pannari: http://destinationunfamiliar.blogspot.co.uk/2014/03/pavuista-proteiinipannaria.html

    • No sieltä tuli heti hyvä vastaisku! Ehdottomasti kokeilen, kun kuukauden haaste on ohi! Voin antaa siis pavuille mahdollisuuden :)!

  2. Paistettu hapankaali on NIIIIN hyvää 😀 paistaa silleen että se saa pikkasen väriä, nam nam. (Ja siis ihan parasta lauantaimakkaran kanssa.. mut…. nyt kiristellään eikä syödä makkaraa :DD)

    • hups eiku tarkotin hk:n sinistä lenkkiä! :DD tosin samaa skeidaahan ne on. kaikenmaailman makkarat mielessä.. hahaha..

  3. Mä annan huomenna mahiksen kesäkurpitsalle! Meinaan täyttää sen jauhelihalla ja muilla kasvikunnan edustajilla. Ja fetalle heh.

    Tomaattikeitto on parasta esimerkiks hyvän vuohenjuuston kera, höyryävän kuumana! Voisinkin ottaa sen ens viikon menuuseen!

    Vihreät pavut (pakasteet) maistuu parhaalta kun ne pyöräyttää nopeesti paistinpannulla, muita papuja voi sit laittaa pataruokiin, niinku esim. chiliin.

    Mulle ei uppoo oliivit eikä suolakurkut. Myös silli vaikuttaa jotenki epäilyttävältä, niin oon jättäny sen syömisen kokonaan muille!

    Siitä oon nykyään ylpee et ymmärrän maustamisen päälle enemmän kuin ennen ja uskallan käyttää myös tulisuutta ruoassa! Se tomaattikeitto saa ihan eri viban kunnon tujauksella chiliä. Ja vaikka oon aikamoinen cheeselover, niin juuston määrä on vähentynyt, kun on älynnyt ostaa oikeasti hyvän ja voimakkaan makuisia juustoja.

    Semmosta ajatusten virtaa! Ja aamulla salille 😉

    • Kyllä mäkin tykkään tomaattikeitosta KUUMANA! Ja vuohenjuustoa siinä niin ai ai!
      Mä taas tykkään sekä oliiveista että suolakurkuista (vaikkei eihän ne tosin mitään terveysruokaa ole :)… )

      Mä tykkään voimakkaista juustoista, eli ruoassa sellainen pelkkä ”kumi” ei iske…

  4. Mun lempiruokiin kuuluu nykyään ”mousakka”, eli jauhelihaa, tomaattimurskaa, KESÄKURPITSAA ja munakoisoa uunivuoassa. Munakoison koostumus on ehkä jopa limaisempi kuin kesäkurpitsan, enkä nuorempana tykännyt siitä juuri samaisesta syystä. Mutta niin se vaan maku näköjään muuttuu. 🙂
    Ja itsetehty gazpacho kuumana kesäpäivänä, ai että on hyvää! 😉

    • Toi munakoiso on ihan tuntematon alue mulle :D… Mutta se näyttää kohtalaisen epäilyttävältä!

  5. Nää on kyllä jänniä juttuja, mä oon hyvin kaikkiruokainen ja lapsenakin meni alas ihan kaikki mahdollinen ja äiti aina jaksaa muistella miten tytön lemppariruokaa oli 5-vuotiaana maksapihvit ja paistettu sipuli ja sienet 😀 MUTTA, jotain mitä en voi sietää on lämmin tomaattikeitto! Tomaattipohjaiset kastikkeet on hyviä, esim. Jauhelihan kanssa ja samoin toi gazpacho on NIIIN herkkua mut se lämmin keitto, yök! Ehkä mäkin vielä joskus opin siitä pitämään, samoin kun oon oppinu tykkäämään ihan hulluna banaaneista:D En vielä muutama vuosi sittenkää pystyny syömään banaania ilman että meinas oksu tulla, siinäki varmaan se limasuus aiheutti sen reaktion! Mut tosiaan nykyään banaani on ihan herkkua ja sillä saa niin helpostin pienen makeenhimon kuriin!:)
    Ihana blogi sulla Katri, aina niin piristävää kun pääsee lukemaan sun uuden päivityksen<3

    • Tomaattipohjaiset kastikkeet on siitä hyviä, ne ne on usein kevyitä! Mun mies ei tykkää vaan niistä ja haluaa mieluummin käyttää kermaa…

      Kiitos ihanasta kommentista. Tuntuu aina kivalta, kun joku tykkää mun höpötyksistä! 🙂

  6. Hapankaalia en ole tainnut koskaan edes maistaa, vaikka ikää on jo reippaasti yli 30v. Kylmät keitot ei kuulu munkaan suosikkeihin, koska mun mielestä ruoan täytyy olla pääsääntöisesti kuumaa – poislukien tietysti salaatit. Pavut pierettää ja pihvistä kyllä tykkään, mutta en myöskään ravintolassa sitä koskaan tilaa, kuten en myöskään ranskalaisia. 😀

    Mutta kesäkurpitsa on mun rakkaus! <3 Mä voisin syödä kyllä riisiä ja jauhelihaa myös joka päivä, mutta kyljessä täytyy olla kesäkurpitsaa myös. Meillä on sitä aina jääkaapissa. Mä oon syönyt sitä pian yli vuoden varmaan melkein joka päivä. Niin hyvää, täyttävää ja helppoa. 🙂

    Toivottavasti sun puhelin saadaan elvytettyä. (Vaikka ensimmäinen ajatus nälkäisenä aamulla oli, että menipä paljon riisiä hukkaan, hih!)

    • Mäkään en muuten tykkää oikein ranskalaisista….Mulla menee niistä vatsa kipeeksi.

      Mun puhelin elpyi…ja kuoli uudestaan. Laitoin sen uudelleen riisiin…Ehkä mä kokeilen viellä keittää sen siinä riisin seassa! 😀

  7. Hahaha, tossahan vilahti melkeinpä lista mun lempiruuista 😀 Mä VIHASIN ennen pihvejä, kun ne ei maistuneet miltään, mutta yhden Etelä-Amerikan keikan jälkeen tajusin, että liha voi olla NIIN hyvää, kunhan se on vaan laadukasta ja oikein leikattu ja valmistettu.

    Kannattaa kokeilla hapankaalia vähän lämmitettynä kattilassa, siihen jää koukkuun ja kohtahan se menee jo ilman lämmitystä 😉 Parasta Puolassa asuessa oli se, että meidän kadun vihanneskaupassa (kyllä, jossain päin Eurooppaa tollaset pienet viherputiikit on vielä arvostettuja) myytiin hapankaalia jättimäisistä ämpäreistä ja sitä pystyi ostamaan omaan astiaan niin paljon tai vähän kun halusin. Ostin joka päivä 😀

    Pavut, ihan parhaita kaikissa muodoissa. Suosittelen muuten vihreitä papuja soijan ja seesaminsiementen kanssa. Kikherneistä voi tehdä hummusta (eikä siihen tarttee laittaa edes sitä öljyä niin reippaalla kädellä kun useissa ohjeissa eikä sitä tarttee ämpärillistä syödä). Tai sitten chilillä maustettuna ja uunissa paahdettuna. Ja hummusta voi tehdä kyllä myös valkoisista pavuista ja soijapavuista.
    Kesäkurpitsaa mä tungen salaattiin talvella kurkun sijaan, kun suomalainen kurkku maksaa miljoonan ja ne ulkomaalaiset on pahoja. Ja kylmät keitot, ihan parhautta. Kurkku-avokado on huikea yhdistelmä, tai kurkku-meloni ja just joku tomaattipohjainen juttu. Mutta mä oonkin outo, mun mielestä ainoa juomiskelpoinen mehu on tomaattimehu (mustapippurilla höystettynä).

    • Henna sä oot outo :D!!!

      Itseasiassa mä unohdin että tykkään kyllä vihreistä pavuista kovasti! Mut nehän ei maistukkaan niille valkoisille pavuille!!

  8. Kesäkurpitsoista saa tehtyä ihania täytettyjä veneitä, kun koivertaa sen täytteen veke ja laittaa veneen 15min 200-asteiseen uuniin. Sisälle esim. paistettua jauhelihaa ja siihen sekaan ne kurpitsa täytteet. Tummat pavut taas menee kana – porkkanakeiton joukossa.

    Nuo loput kuuluu munkin inhokki listalle…

    -Piritta
    piritta-headoverheels.blogspot.fi

    • Noita vois kyllä kokeilla joskus. Mä tykkään kyllä täytetyistä paprikoista ihan hirveesti! Niihin vähän juustoo päälle niin oi oi!!!

  9. Jännittävää miten et pidä naudan sisäfileestä tmv. Itselleni kunnon pihvi on herkuista parhain! Ai että, kuola valuu, kun ajatteleekin. 😀

    • Joo, se pihvi ei oo koskaan ollut mun herkkua… Niinkuin sanoin niin mieluummin otan sit sen lehtipihvin!

  10. Jäin kans vähän miettimään tuota papu-kohtaa. 🙂 Papuja voi valmistaa niin monella tavalla, oletko miettinyt sitä, että falafelit tai hummus (jos ei tuttuja, googlaa) on myös tehty pavuista ja hummus kikherneistä? Musta ei ole olemassa edes mitään ”perus”papuja..:) Erilaisista pavuista voi maustamalla (ja marinoimalla) ja yhdistelemällä tehdä vaikka mitä: tahnoja, pyöryköitä, pihvejä..en oikeasti usko tuon kommenttisi perusteella, että olet hyvin maustettua kasvisruokaa syönyt:P Falafelejä kannattaa mielestäni syödä paikoissa, joissa on itsetehdyt falafelit (esim. Fafa’s) eikä siis niitä pakastealtaan falafelejä (pidän kyllä itse niistäkin..).

    • Joo molemmat falafel ja hummus on tuttuja mut ei oo mun juttuja…Etenkin toi hummus…
      Vois kyllä käydä kokeilemassa noita Fafa’sin falafeleja. Oon pari kertaa käyny nyt vuoden sisään syömässä kasvisruokaa, mutta ei ole ollu mikään tajunnanräjäyttävä kokemus. Harmi sinänsä, eihän mulla muuten ole mitään kasvisruokaa vastaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta