This is how I do it!

Olen saanut hurjasti palautetta viime viikolla postaamastani ”ennen ja jälkeen”-kuvasta.
Minulta on kyselty paljon miten oikein pystyin/onnistuin suorittamaan transformaation pullamössöstä…hmm, no vähemmän mössömpään olomuotoon. Olenkin koonnut tähän postaukseen kymmenen periaatetta/ajatusta, joiden mukaan olen pyrkinyt elämään yhä enemmän ja enemmän viimeisen vuoden sisällä. Nämä asiat on kirjoitettu vahvasti naisnäkökulmasta, mutta pätevät pitkälti myös miesten sielunelämään… Mikäli siitä joku voi mitään ymmärtää….

1.TEE PÄÄTÖS!
Olen haaveillut fitness-kisoihin osallistumisesta jo vuosia. Jo silloin kun koko biksusarjaa ei oltu vielä keksittykään täällä Suomessa! Ajattelin kuitenkin aina, että on olemassa ”fitness-tyttöjä” ja sitten minunlaisiani tyttöjä, jotka haluaisivat kovasti olla ”fitness-tyttöjä”, mutta onnistuvat siinä huonosti. Noin sata aloitettua dieettiä, jojoilua, kikkavitosia – been there done that! Sitten yksi päivä ajattelin, että nyt tai ei koskaan!
Sitten kun vielä netissä julkisesti kertoo asiasta kaikille, niin ei yksinkertiasesti kehtaa peruuttaa puheitaan :D! Jos siis haluat jotakin, niin lakkaa jossittelemasta!

2. HANKI APUA!
Enkä tällä nyt tarkoita siis mitään psykiatria, tosin toki myös sen tyyppinen apu saattaisi tehdä monelle ihan hyvää… Tarkoitan tällä siis ihmistä, joka auttaa alkuun, antaa ohjeet ja kenkii tarpeen tullen persuksille! Tämä koskee etenkin isompia projekteja. Valmantajan palkkaaminen ei tietenkään ole ilmaista, mutta yksin olin aika hukassa.
Itse en ikinä olisi selvinnut ekasta kisadieetistäni ilman valmentajani Mikan apua! Valmentajan työ on samalla olla myös realisti; Yleensä poika/tyttöystävän mielestä sinä olet kuitenkin aina ihana ja kavereiden mielestä kaunis ihan tuollaisena. Mutta vastaako heidän näkemyksensä sinun omaa tavoitettasi?
Valmentajan tai muun alan ammattilaisen on tarkoitus on kertoa missä mennään – todellakin realistisesti. Itse tiesin aika hyvin etukäteen mitä haluan valmentajalta ja millaista tyyppiä etsin. Löydettyäni hänet teimme yhdessä sotasuunnitelman ja minun tehtäväkseni jäi toteutus (eli vetää kieli vyön alla tuhatta ja sataa :D…) Ja se toimi! Teimme sen, mihin tuossa ajassa pystyimme.
3. TREENAA TÄYSILLÄ!
Tätähän mä olen toitottanu jo varmasti biljoona kertaa, mutta sanotaan se nyt taas kerran. Uskallan väittää, että nään päivittäin salilla ihmisiä, joille olisi aivan sama olisivatko he salilla vai istuisivatko he kotona sukkapuikot käsissä. Kehitystä tulee ainoastaan silloin, kun syke nousee, hiki tulee pintaan reilusti, hengitys muuttuu huohotukseksi ja joskus voi näkyä jopa tähtiä. Itse teen salilla treeniä sillä ideologialla, että aloitan sarjan kunnolla siinä vaiheessa, kun tekisi mieli lopettaa se!
4. SYÖ!
Olen valitettavasti törmännyt netissä viime aikoina aivan järjettömiin laihdutusblogeihin! Varsinkin nuoret tytöt listaavat joka päivä syömisensä muiden nähtäväksi ja yleensä niillä ruokamäärillä meikeläinen ei eläisi päivää kauempaa! Itseäni harmittaa eniten se, että näitä ko. blogeja lukevat sitten vielä pienemmät tytöt, jotka pahimmassa tapauksessa saavat sen kuvan, että omena ja riisikakku päivässä ovat tie ”unelmien bikinikroppaan”. Näihin postauksiin liitetään tietysti myös kuvia täydellisistä six-packeista!
Kroppa kyllä ottaa sen mitä se tarvitsee. Se, että tänään panttaa ruokaa itseltäsi luultavasti johtaa siihen, että huomenna vedät sitä kaksin käsin.

5. KOHTUUS KAIKESSA!
Myös tähän ilmiöön törmään silloin tällöin. Tämä periaate pätee erityisesti liikunnan määrään! Ensin pyöräilet 15km salille, sitten vedät putkeen bodypumpin, zumban ja teet päälle tunnin intervalliharjoituksen juoksumatolla. Sen jälkeen pyöräilet vielä mutkan kautta 20km kotiin. Tämä kaikki siis vähintään kuusi kertaa viikossa ja sitten kun on lepopäivä, niin päätät kuitenkin ”kävellä rauhallisesti” pienen lenkin eli paahdat anaerobisella sykealueella, kunnes voit kontata ovesta sisälle. Onko järkee vai ei?
Kroppa ei mitenkään ehdi palautua ja tunti tehokasta treeniä kerrallaan on parempi, kuin puolen vuoden ylikunto. Haluan itse olla armollinen omalle kropalleni ja uskon, että pakottamalla ei synny kuin katastrofi!

6. ÄLÄ VÄHÄTTELE ITSEÄSI!

Minulla ei ole selkärankaa. En pysty elämään ilman suklaata. Ei siellä salilla halua kukaan nähdä tällaista tonnikeijukaista pyörimässä… Juuri tähän ”parjaamiseen” olen itsekin syyllistynyt aikaisemmin todella usein. Elämä helpottuu kummasti, kun alkaa uskomaan itseensä! 

7. LAKKAA TOIVOMASTA, ETTÄ OLISIT JOKU MUU
Olen viettänyt kohtuuttoman paljon aikaa elämästäni toivoen, että olisin joku muu. Milloin halusin jonkun muun naaman, milloin tissit, milloin takapuolen – milloin mitäkin. Minä olen minä, sinä olet sinä ja niin kauan kuin face-off elokuva ei perustu tositapahtumiin, niin tälle asialle ei voi kumpikaan meistä mitään! Miksi siis haluat jotain, mitä et voi koskaan saada? Et koskaan voi olla kukaan muu. Tai näyttää joltain muulta kuin itseltäsi.
Älä tuhlaa elämääsi olemalla kateellinen jollekulle. Se, että itket kotona keksipaketti kourassa poikaystäväsi verkkareissa sitä, ettei sinulla ole naapurin pirjon tissejä, ei ainakaan sinua auta!
8. PANOSTA ULKONÄKÖÖN
Joo…palataanpa niihin poikaystävän verkkareihin. Tämä kohta saattaa tietenkin nostaa heti karvat pystyyn. Itse olen kuitenkin huomannut, miten suuri merkitys sillä on, kun hiukan näkee vaivaa ulkonäkönsä eteen. Okei, ei sitä nyt tarvitse naapurin Alepaan laittaa mitään stilettikorkoja jalkaan, mutta kyllä ainakin itselläni on paljon parempi fiilis kun on vähän ehostanut itseänsä. Ja miksi ei voi salilla olla muka meikkiä?? Ja miksi ei voi olla kivat treenivaatteet? Eikö siellä salillakin voi näyttää hyvältä? Itse meikkaan aamuisin ihan perussetin, eli meikkivoide, puuteri, kulmat ripset ja huulikiilto. Joskus jos on aikaa ja tekee mieli, niin saatan panostaa enemmänkin. Olen kuitenkin edelleen enemmän tennarityttö kuin korkkarityttö, mutta naaman on oltava kunnossa! Ja joskus onkin sitten kiva laittaa päälle oikein kunnon yökerhomeiningit eli naama ja tukka tällingille menoks!

9.HYVÄKSY TOSIASIAT
Oh well…Tätä harjoittelenkin vielä aika usein. Se hetki, kun luet jostain netin keskustelupalstalta, että nenäsi näyttää penikseltä….…Hmm. No, elämä on!

Meillä kaikilla on varmaan jotain komplekseja. Uskallan väittää, että miehilläkin on, mutta on vaan aika akkamaista kitistä niistä ääneen. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, että on tärkeämpää keskittyä mieluummin niihin asioihin, joita VOIN muuttaa.
On yksinkertaisesti elettävä sillä, mitä on annettu! Jos sinulle on siunaantunut pitutta vain se 150cm sulka päässä, niin ”huippumalli haussa”-ohjelma ei ehkä hae aivan sinun tyyppistäsi ihmistä. Ehkäpä voit osallistua sen sijaan ”huippukääpiö haussa”-ohjelmaan!

Minä laittamassa tekstaria äidille kisan jälkeen takahuoneessa: ”Äiti sun syy etten saanut bikinifinalistin geenejä!!”

10. ÄLÄ OSTA PIRKKA ANANASTA!!!
Tästä kukaan ei varoittanut minua etukäteen! Ananas on hirmu hapanta ja siellä purkissa lilluu jotain höttöä… Yök! Jos haluat panostaa laatuun, niin kyllä tuore ananas on ihan parasta! Oikean kypsyysasteen tiedät repimällä ananaksesta niitä keskimmäisiä lehtiä pois – jos ne lähtee helposti niin matkaan vaan! Heikon talouden tai pihiyden vallatessa suosittelen maun perusteella Dolea.

fityoutoo

4 vastausta artikkeliin “This is how I do it!”

  1. Kiitos ihan SUPERhauskasta ja äärimmäisen inspiroivasta blogista! Selaan parhaillaan tätä läpi, ja aion todellakin jäädä seuraamaan jatkoa!Itse olen siis aloittanut salitreenit n. 4 kk sitten (aiemmin vain runsaaaaaasti aerobista), mutta todellakin rakastunut treenaamiseen. Siistiä huomata että niitä edistysaskelia tulee pikkuhiljaa paljon! Uskomattoman motivoivaa. 🙂

  2. No heippa anonyymi ja kiitos ihan SUPERkivasta palautteesta! Kyllä siihen salitreeniin sietääkin rakastua, niin ihanaa se on! Tsemppiä hullun lailla kaikkeen treeniin ja muista tehot ja kohtuus ;)!

  3. Tämä sun blogi on ihan mahtava! Ja kiitos varoituksesta, että pirkka-ananas on kuraa. Onneks meillä on alepa. Tämä lista on niin totta ja itselläni meni 30v siihen, että hoksasin monet noista asioista. 🙂

    • Kiitos kivasta kommentista :)!

      Itsellänikin meni se sama 30v ja vielä taitaa mennä toiset 30v, että on täysin sinut itsensä kanssa :). Kai me naiset ollaan vaan aika armottomia itseämme kohtaan, mutta toi lapsen saanti kyllä hieman siirtää sitä kiireellisyyttä noista persmakkaroista jonnekkin muualle. Mutta toi itsensä hyväksyminen on myös tie onneen, jos nyt näin todella imelästi voi sanoa :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta