Toivepostaus : En laihdu – onko kroppani säästöliekillä?

Viime aikoina ”säästöliekki” on ollut sanana kovinkin trendikäs ja tuntuu, että joka toisessa naistenlehdessä puhutaan siitä. Moni ei välttämättä ihan ymmärrä täysin mitä koko käsite edes tarkoittaa ja siksi ajattelin kirjoittaa siitä postauksen. Asiasta myös kysytään multa pt-asiakkaiden toimesta säännöllisesti.

Otetaanpas ensin pieni infopläjäys siitä, että mitä se kuuluisa säästöliekki oikein tarkoittaa!

Säästöliekki tarkoittaa siis tilannetta, jossa keho pyrkii säästämään energiaa – se siis tottuu yksinkertaisesti sanottuna vähäiseen kalorinsaantiin ja koittaa olla kuluttamatta energiaa. Samalla painon laskeminen voi hidastua. Siinä missä moni menee ”harhaan” on se, että säästöliekki ei synny, jos muutaman päivän tai viikon syö vähän vähemmän.
Säästöliekki tulee yleensä pitkällisen kitudieetin seurauksena (esimerkiksi pitkäaikaisesti käytetyt pussikeittodieetit), jossa päivittäinen kalorimäärä jää todella alhaiseksi. Puhutaan tyyliin tuhannesta kalorista tai jopa siitä vähemmän. Vähäenergisissä, eli ENE-dieeteissä päivittäinen kalorinsaanti voi olla vain 500kcal päivässä; Tämä tarkoittaa käytännössä 1dl:aa kaurahiutaleita, yhtä banaania, 2dl jugurttia ja yhtä maustamatonta broilerin rintafilettä.  
Myös painon pudottaminen todella nopealla tahdilla (eli toisinsanoen isolla kalorivajeella) voi johtaa säästöliekkiin. Jos laihdut viikossa kilon tai enemmän, niin voit olla varma, että jossain vaiheessa homma kääntyy sinua vastaan. Oireina voi olla laihtumisen pysähtymisen/hidastumisen lisäksi väsymys, heikotus, lihasvoimien katoaminen, ja jopa ummetus sekä rytmihäiriöt.

Usein moni ajattelee, että syön liian vähän. Mutta usein se totuus on myös se, että syö määrällisesti vähän, mutta kaloreita tulee huomaamatta – eli paino jumahtaa paikalleen! Tämä tapahtuu etenkin silloin, jos aamupäivän kärvistelee pikku salaatilla ja illalla sitten huomaamatta vetää ohikulkiessaan sitä sun tätä. Pieni suklaapatukka tuntuu ihan mitättömältä, mutta 100g:n fasun sinisessä on jo ison lounaan verran kaloreita (lähes 550kcal).
Suosittelen aina pitämään ruokapäiväkirjaa vaikka viikon ja netissä voi sitten syöttää muutaman päivän ruoat (esim. finelissä) koneelle niin näkee, kuinka paljon ruokavalio sisältää energiaa. Jos kalorit jäävät selvästi todella alhaisiksi niin siitä on sitten helppo maltillisesti nostaa niitä. Siitä se painokin saattaa lähteä myös laskemaan.
Toki aineenvaihduntansa voi sössiä aivan kunnolla surkealla ruokavaliolla, mutta se on pitkällinen prosessi.

Asia mitä moni ei ota huomioon on se, että mitä enemmän laihtuu, sitä vähemmän tarvitsee energiaa, eli niitä kuuluisia kaloreita! Yleensä painon laskun loppuminen ei siis johdu säästöliekistä vaan siitä, että yksinkertaisesti syö vain huomaamattaan liikaa laihtuakseen. Monessa paikassa toitotetaan että pitää syödä paljon ja olen osittain samaa mieltä siitä. Mutta jos tekee 8h päivässä istumatyötä ja liikkuu 3krt viikossa, niin päivittäinen kulutus ei ole sama kuin jollain himotreenaajalla, joka voi heittämällä vetää 2500-3000kcal kitusiinsa.
Toinen juttu on se, että usein moni ”laihduttaa”, eli koittaa syödä alle kulutuksen vaikka on jo valmiiksi normaalipainossa ja ihmettelee miksi paino ei laske. Mitä vähemmän pudotettavaa on, niin sitä vaikeampaa se on – tämän varmasti moni teistäkin on huomannut. Siksi ei kannata keskittyä kilojen pudottamiseen vaan siihen, että koittaa muuttaa kehonkoostumustaan. Painon kyttääminen on tässä tapauksessa aivan turhaa! Ikuinen laihdutus kannattaa lopettaa jossain vaiheessa.

Toivottavasti tästä oli hyötä teille, jotka mietitte voisiko säästöliekki olla syynä painon jumahtamiseen!

 

 

fityoutoo

3 vastausta artikkeliin “Toivepostaus : En laihdu – onko kroppani säästöliekillä?”

  1. Itse olen normaalipainoinen, mutta kuulun näihin ikuisiin laihduttajiin. Kyljissä ja reisissä vaan aina on liikaa tavaraa vaikka mitä tekis. Vaatteet päällä sitä ei onneks huomaa, että ei sitä niin paljon ole. Mutta siis kehon koostumuksen muuttaminen ei vaan ole kauheen helppoa, vaikka treenaan ja syön ohjeiden mukaan. Ikää on 35, että en tiiä vaikuttaako se. Ennen lapsia olin jotain aina 165/55 ja nyt ne muutama hassu kilo keikkuu ihan väkisin mukana. Turhauttavaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 18
Tykkää jutusta