TOIVEPOSTAUS: Miten meillä molemmat vanhemmat ehtivät treenata?

Multa on toivottu useammankin kerran blogiin juttua siitä, miten me olemme perheessä hoitaneet asiat niin, että molemmat ehtivät treenaamaan. Aihe on haastava, koska tuntuu, että heti jos joku asia toimii itsellä, muttei jollain muulla, niin siitä tulee heti palautetta… ”Sulla on niin helppoo jaadajaadajaa”. 
Meitä hurrin kanssa kuitenkin yhdistää tosi pitkälle samat arvot ja liikunta on lähellä molempien sydäntä. Siksi toisen liikunnallisuutta osaa myös arvostaa ja ymmärtää, miksi se on tärkeää.
Tilanne on tietysti nykyään vähän muuttunut, koska liikun työkseni. Kuitenkin se liikunta, joka tulee mulla töissä ei ole mitään oikeaa treeniä, vaan todellakin vain ”liikuntaa” ja keho tottuu nopeasti. Itse koen, että kunnollinen harjoittelu on sitä, että haastaa itsensä rajoille, hengästyy ja hikoilee = kehittyy. Oma treeni on myös omaa aikaa, jolloin ei tarvitse keskittyä muihin kuin itseensä. Fyysisestä kunnosta huolehtiminen ei ole todellakaan itsekästä, mutta usein etenkin meille äideille se on melkein viimeinen asia, johon haluaa raivata aikaa. Mulle on ollut alusta asti selvää, että samalla tavalla kuin lasten hoitaminenkin, niin myös omat harrastukset kuuluu molemmille.

Me käydään molemmat miehen kanssa salilla ja tällä hetkellä hurri kuntouttaa selkäänsä fyssarin ohjauksessa. Itse olen ottanut aina aikaa ”hyvällä omallatunnolla” omiin treeneihin, mutta nyt pidän ensisijaisesti huolta, että hän ehtii treenaamaan riittävästi ja saa selän kuntoon. Toivottavasti hän pääsee vielä palaamaan kotisalilleen Hardknocks Training Centeriin omien treenikavereiden pariin ja selkä vielä kestäisi vapaaottelua.
Itse tykkään eniten ihan perinteisestä kuntosalitreenistä, mutta toki lajeja on paljonkin joita mielelläni harrastaisin ylimääräisen ajan siunaantuessa (ekana tulee mieleen esimerkiksi crossfit, jonka vielä joku päivä saatankin aloittaa!). Nyt mulla ei ole edes voimassa olevaa salikorttia, mutta reissun jälkeen varmaan puhallan siihenkin eloa. Pyrin kuitenkin n.3krt viikossa tekemään oman treenin ja laji valikoituu fiiliksen mukaan. Esimerkiksi huomenna käyn uimassa tunnin töiden jälkeen.

No, sitten se tärkein kysymys: Miten sitä aikaa jaetaan niin, että molemmat ehtii?
Voin puhua vain omasta puolestani, mutta meillä ei ole tehty mitään vuoroja, koska kummallakaan ei ole mitään vakiintuneita treeniaikoja. Yleensä sunnuntaina katsotaan tuleva viikko ja että onko jotain erikoista. Miehen sali on työmatkalla, joten hän käy siellä töistä tullessaan ja viime viikolla näin jopa sellaisen ihmeen, että hurri meni ennen töitä treenaamaan 😀 ! Jos itse menen salille, niin se on yleensä myöhempään, lasten nukkumaanmenon aikaan. Silloin hurri hoitaa nukutuksen (siihen ei yleensä tarvita kahta niin toinen voi hyvin hoitaa omia hommiaan). Nyt olen jonkun verran tehnyt myös youtubesta ihan tässä kotosalla joogaa, johon menee vain n.30min ja teen sen yleensä ennen nukkumaanmenoa.
Viikonloppuna molemmat ehtii sitten hyvin käymään vaikka molempina päivinä liikkumassa ja viikonloppuna käydään myös perheen kanssa yhdessä aina liikkumassa. Yleensä uimassa tai pyöräilemässä kuten viime viikonloppuna. Kesällä tehtiin myös niin, että toinen pyöräili ja veti lapsia kärryssä ja toinen juoksi.

Itse oon kovasti kamppaillut sen tosiasian hyväksymiseksi, että elämä on lasten myötä muuttunut radikaalisti etenkin omien intressien osalta. Jos voisin, niin aivan varmasti treenaisin melkein joka päivä! Enkä nyt sano, etteikö se olisi mahdollista, mutta se aika on aina jostain muusta pois. Mulle on nyt tärkeintä, että pysyn edes ok kunnossa ihan oman hyvinvoinnin takia.
Vuorokaudessa ei vaan yksinkertaisesti ole riittävästi tunteja, jotta siitä voisi jakaa tasaisesti lapsille, parisuhteelle, levolle, työlle ja omalle treenille joka päivä. Se on asia, jonka valitettavasti voi ymmärtää vasta sitten kun sen asian kokee. Jos joku mulle sanoo, että ”joo mulla on kuule 7 alle 5-vuotiasta lasta ja oikein hyvin ehdin joka päivä kahdesti salille”, niin se ei vielä kerro, että a) se on kaikille helppoa ja mahdollista ja b) että se on edes tottakaan 😀 … Voisinhan mäkin joka päivä heittää lapset hoidosta tullessa salin lapsiparkkiin ja mennä vähän treenaileen. Niin helppoa!

Jos perheessä on kaksi ihmistä, jotka haluavat liikkua (tai harrastaa tietysti mitä vain), niin se vaatii aina myönnytyksiä. Enkä pysty edes kuvittelemaan mitä se on,  jos on vain yksi ihminen, joka hoitoo koko shown! Ei ole enää vain minä ja MUN treenit. Ja välillä tulee viikkoja, että on vaan niin paljon kaikkea, että ei vaan enää edes jaksa revetä salille. Mutta se ei maailmaa kaada! Elämää on oikeasti (ehkä) vielä viiden – tai jopa kymmenenkin vuoden päästä! En tiedä yhtään 15-vuotiasta, jolle pitäs vielä pukee aamulla toppapuku ja viedä tarhaan!
Ajan hallnita on pikkulapsiperheessä haastavaa, mutta ei mahdotonta. Kannattaa myös miettiä, että miksi haluaa liikkua: Haluaako liikkua siksi että ”pitää”, vai siksi että oikeasti nauttii siitä ja saa energiaa ja jaksamista? Tiedän myös omasta kokemuksestakin, että siihen ajanpuutteeseen on niin helppo vedota, mutta kummasti sitä aikaa sitten löytyykin telkkarin tölläämiseen, facesen selaamiseen tai muuhun yhtä ”hyödylliseen” 😀 …. Eli karsii mieluummin niistä, kuin vaikka unista.

Liikutko tällä hetkellä niin paljon kuin haluaisit? 
Miten paljon liikkuisit ja miten, jos aikaa olisi ihan rajattomasti käytössä? Kiva kuulla teidän fiilis tästä aiheesta 🙂 !

fityoutoo

12 vastausta artikkeliin “TOIVEPOSTAUS: Miten meillä molemmat vanhemmat ehtivät treenata?”

  1. Meillä on kaksi poikaa 3,5v ja 1v 2kk . Mies käy reissu töissä, on nytkin Australiassa 7 viikkoa ja en pääse liikkumaan niinkun haluisin. Miehen ollessa kotona, käyn salilla 2-3 krt viikossa ja pientä lenkkeilyä. Yleensä menen salille aamulla muiden nukkuessa. Miehen työpäivät saattaa venyy sinne ilta kuuteen ja kuopus heräilee vielä öisin useasti. Yleensä olen iltaisin niin poikki, että tuo aamu sali on ainoa vaihtoehto. Tilanne on välillä niin ärsyttävä. Haluaisin liikkua säännöllisesti ja enemmän, mutta nuo työreissut häiritsee sitä. Ja yksin koko arjen pyöritys on aika uuvuttavaa. Olen siis vielä lasten kanssa kotona enkä työelämässä. Kaiken kaikkiaan urheilu on henkireikä ja miehen reissatessa koitan jumpata kotona, ulkoilla lasten kanssa paljon ja välillä yritän saada hoitajan lapsille, jotta pääsen salille.

    Jos saisin liikkua niin paljon kun haluaisin ja ehtisin. Niin varmaan thainyrkkeilisin (sama sali kun miehelläsi, heh) 5-6 kertaa viikossa niinkun ennen lapsia. Joka nyt aikataulusyistä ihan mahdotonta ja siksi olen siirtynyt käymään kuntosalilla.

    • Sun kertomus kyllä oli todellakin osoitus siitä, että tilanteita on todellakin erilaisia ja aina ei ihan helpoimmasta päästä! Mä oonkin ihan hiljaa mun miehen 2-4 päivän työmatkoista 😀 … 7 viikkoa kuulostaa ihan sairaan pitkältä ajalta ja etenkin jos ei saisi apua oikein mistään…
      Tiedän todellakin, että arjen pyöritys itsessään on jo aikamoinen treeni. Kaikki aistit valppaina koko päivän ja usein niitä lepohetkiä ei paljon jää. Silloin saatan ainakin itse kaatua ihan puoliraatona sänkyyn illalla, enkä edes jaksa miettiä mitään liikuntaa!

  2. Aikataulutusta ja ymmärrystä kummaltakin vähän vaatii, mutta onnistuu. Nyt toki auttaa, kun mä oon vielä ä-lomalla. Meillä on 2 lasta, ja mä liikun 5-6 päivänä viikossa. Mies 3-5 krt. Meillä osa treeneistä on kelloon sidottuja, ja ne on aina ykkösenä tietty kalenterissa. Toinen liikkuu semmosina päivänä sit kun ehtii 😀 Tammikuussa palaan töihin ja ”korvaan” osan treenistä työmatkapyöräilynä, niin ehdin olla lasten kanssa.
    Meillä kumpikin pystyy siis treenata riittävästi 🙂

    • Tuo työmatkapyöräily onkin todella kätevää! Ärsyttää, kun pitää mennä julkisilla töihin, mutta se on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Muuten homma menisi niin karmeaksi säädöksi ja töihin pitäisi lähteä 2h ennen niiden alkamista.
      Kyllä siinä tosiaan oli puolensa siinä kotiäitiydessä – silloin iltaisin lähti ihan hyvällä omalla tunnolla treenaamaan, kun oli kuitenkin päivän ollut kotona!

  3. Mä luulin silloin joskus kun vielä lapsen isän kanssa elin, että on vaikea sitä omaa aikaa liikkumiselle löytää. Työ kuitenkin jo haukkaa parisuhteen ja perheen yhteisestä ajasta ison palan. .. Nyt kun pyöritän palettia yksin, on ollut pakko ajatella, ettei mun treenaamiseen tai harrastamiseen käyttämäni aika ole lapselta pois, vaan sen avulla olen parempi äiti ja jsksan arjessa paremmin. Toki harrastan puolet vähemmän kuin haluaisin 😀 Kompromisseja… Kohta tuo pikkuinen hengaa mielummin kavereiden kanssa kuin äitin, sitten treenataan enemmän!

    • Ihan varmasti etenkin yksinhuoltajana se oma aika on kultaakin kalliimpaa! Kyllä se antaa niin paljon virtaa taas jaksaa. Etenkin näin pimeenä vuodenaikana tuntuu, että sitä energiaa kuluu myös jotenkin kaksin verroin enemmän kesään verrattuna!

  4. Meillä eletään sitä teidän ”10 vuoden päästä” aikaa nyt. Lapset ovat 11v, 14v ja16v. Vanhin ei asu enää ees kotona, vaan lähti jo opiskelujen perään. Keskimmäinen on harrastuksensa vuoksi todella paljon pois kotoa, on leiritystä, turnausta ja ulkomaan pelimatkaa. Niin se aika rientää… Hyvin on aikaa omille treeneille 🙂

    • Haha you are living my dream 😀 ! No ei vaan… Kai sitä joskus kaipaa tätäkin aikaa. Vai kaipaako?? Haluaisitko, että teidän lapset olisi taas pieniä??

    • En mä kyllä kaipaa kauheasti sitä, kun kaikki kolme oli pieniä. Toki välillä kun katsoo jotain valokuvia, tulee haikeus, mutta oli se oikeesti niin raskasta, et ihanaa et sen on ajan on saanut elää, mutta nyt siitä on selvitty 🤗
      Teet ihan oikein kun aattelet ettei treeneistä kannata ottaa nyt mitään stressiä. Sen verran vain, että jaksaa arkea mutta tavoitteellisuuteen ehtii kyllä myöhemminkin panostaa.

    • Nyt tuntuu kyllä hyvin kaukaiselta ajatukselta, että kotona ei tarvi pukea ketään, ei pyyhkiä pyllyä eikä vahtia ulkona, ettei kukaan juokse auton alle… 😀

  5. Aikaisemmin kun lapset oli pieniä, niin aikaa oli enemmän, vaikka hassulta tuntuu. Harrastuksia lapsilla oli minimaalisen vähän jotka ei vienyt ilta-aikaa. Samoin menivät aikaisemmin nukkumaan, jonka jälkeen sai omaa aikaa. Nyt 16-v teinin ja 12-v kaksosten kanssa oma treenaaminen vaan jää välistä tai sitä on aivan liian vähän verrattuna siihen mitä haluaisin. Todella tylsä sanonta: ”nyt on ne ruuhkavuodet”, ikävä kyllä pitää paikkansa. Äidillä todettu huippunopeaan edennyt muistisairaus (ikää vasta 72 v), omat työt ja opiskelut lasten menoihin lisättynä, niin jos joku parempi organisoija saisi mulle treenausaikaa, otan mielelläni avun vastaan. Huomaan kyllä että pitäis kovasti käydä, mutta ikävä kyllä 12-13 h tuntia kun oot tauotta menossa, niin joskus pitää vaan ollakin. Toisaalta olen myös ajatellut niin, että vanhempi tyttö ei enää montaa vuotta kotona ole, niin nyt mennään näin. Pian sitä aikaa itselle on liiankin kanssa ja varmaan tulee mietittyä, mitä ihmettä sitä oikein tekis. Haluan olla mukana lasten harrastuksissa ja avustaa koulujutuissa, jos tarpeen. Aikansa kutakin:-)

    • Joskus pitää todellakin vain OLLA! Nykyään sekin on jotenkin unohtunut ihmisiltä, ettei koko ajan tarvitse paahtaa peräsuoli pitkällä, vaan laiskottelukin on ihan sallittua!
      Ja jos nautit lasten harrastuksissa mukanaolosta, eikä se ole mitään ”pakkopullaa”, niin sehän on ihan huippujuttu! Itse vannon, että en varmana jaksa roikkua missään kaukalon reunassa 10-vuoden päästä, mutta saas nähdä… Tuleeko musta sittenkin oikein viimesen päälle ”mokkapalamutsi” 😀 !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 15
Tykkää jutusta