Umpihankeen – mars!


Olemme perustaneet etupihallemme kuntokeskuksen. Koska toiminta on kasvussa, laajensimme myös takapihalle. Toistaiseksi on tarvinnut investoida ainoastaan yhteen laitteeseen ja se on lumilapio! Harmi vain, että kilpailevia firmoja on koko naapurusto täynnä. Nyt täytyy vaan keksiä, mikä voisi olla se asia, joka erottaa meidät muista…
Viikonloppu rupeaa olemaan taputeltu ja aika samoilla sävelillä mentiin kuten tässä viimeaikoina noi viikonloput ovat tupanneet menemään. Lauantai-iltainen no life-sali tietenkin ohjelmistossa ja täytyy myöntää, etten hetkeen ole ollut niin sippi, kuin eilen kotiin päästyäni. Päässäni ei kyllä toiminut enää minkään valtakunnan välittäjäaineet. Ihan löi tyhjää!
Välillä mietin, miten oikeasti jaksan. Siis nyt en puhu mistään henkisestä jaksamisesta, vaan ihan siitä, että miten ihmeessä jaksan vetää treenin loppuun ja sen jälkeen vielä työntää haarukan suuhuni. Saatan olla jo ekan sarjan jälkeen ihan puhki. Sitten vaan aina nousen sieltä lattialta ylös ja jatkan. Pakko myöntää etten aina ymmärrä miten teen sen. Ihan kun mua liikuttelis välillä jotkut korkeammat voimat. 
Eilen oli sitten ihan todella, todella pienestä kiinni, että jätän loppuaerobisen tekemättä, niin finaalissa olin fyysisesti. Mulla oli vielä dieetin suhteen matalakalorinen päivä, eli polttoainetta aika minimaalisesti koneessa. Hain tietenkin henkistä hyväksyntää lenkin skippaamiselle, mutta sitä tuli todella heikosti. Pistin sitten ne lenkkarit jalkaan ja lähdin ”hölkkäämään”. Nyt tiedän, miltä siitä lihavasta tytöstä tuntuu kun se ekan kerran pistää lenkkarit jalkaan ja lähtee pimeään juoksemaan toivoen, ettei kukaan tulisi vastaan. Olin niin surkea ilmestys!
Uupumus ja mieletön motivaatio kulkevat kuitenkin tässä sielussa käsi kädessä. En juuri jaksa kiristellä jos vähän joku kotihomma jää tekemättä tai siirtyy myöhemmälle. Maailma ei ainakaan tällä hetkellä kaadu siihen jos pyykit ovatkin kuivana telineessä jo kolmatta päivää. Teen asioita tärkeysjärjestyksessä. Tätä showta kestää kuitenkin vain niin vähän aikaa…Sitten elämä palailee taas omille vanhoille laduille. Saan myös niin paljon kannustusta ja tukea, että suoraan sanottuna olen aivan hämmentynyt. En varmasti unohda sitä ikinä! Se antaa myös sitä kaivattua potkua persaukseen, kun alkaa hyytymään.
Mitä viikonlopun treeneihin tulee, niin sekä lauantaina että tänään oli jalkatreeniä, kuinkas muutenkaan ja lopputulos oli aika tuhoisa – hyvällä tavalla 🙂. Tänään ähelsin taas smith-kyykkyjä yhdeksän sarjan verran ja pikkusen ahisti jo etukäteen kun tiesi mitä on tulossa. Pyysin sitten viimeiseen sarjaan pari kivan näköstä poikaa varmistamaan jos jään ihan jumiin sinne rautojen alle…Mä annoin niille kundeille sellasen ohjeen, että jos tuntuu ettei se tanko nouse niin huudatte vaan niin perkeleesti. Vähän niitä nauratti… Mutta ryhmätyö toimi tässäkin ja niin ne kaikki 15 toistoa tuli vedettyä!
Olin myös eilen ja tänään Biancaneven uuden Pasilan liikkeen avajaisissa! Liikkeen tytöt vaikuttivat ihanan ammattitaitoisilta ja avuliailta! Sen lisäksi pääsin tänään seuraamaan todella mielenkiintoista Soke Produktionin luentoa koskien urheilijasponsorointia. Olenhan itsekin heittänyt muutamia verkkoja vesille…
Huomenna pidän puntista välipäivän ja teen ainoastaan aamupuupat, tosin en ole vielä päättänyt teenkö sen ulkona vai salilla. Voin kertoo, että sain hiukan ihmetteleviä katseita tänä aamuna klo.7.30, kun painoin meneen tuolla lumipyryssä sauvojen kanssa. Ei tainnut olla tällä naisella ihan kaikki inkkarit kanootissa, so to speak. Tuli kyllä itsellekin mieleen, että onko perkele kaikki aina pakko vetään vaikeimman kautta, kun vaihtoehto on siististi sisällä juoksumatolla samalla jotain herkullista kokkiohjelmaa katsellen. Mutta ei. Umpihankeen vaan!
Nyt illan viimeiselle ehtoolliselle ja muistakaahan kytätä ensi viikolla BODY-lehden verkkosivuja!
fityoutoo

2 vastausta artikkeliin “Umpihankeen – mars!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta