Urheiluhullu

No niin. Pahoittelen jo etukäteen, mikäli kuulut siihen 0,05% joukkoon suomalaisista, jotka eivät pidä jääkiekosta. Olette outoja, ei muuta. Ei vaan.

Kun asuu sellaisen kanssa, jota tämä jääkiekkohypetys lähinnä oksettaa tajuaa ajatusmaailmojen tulleen törmäyskurssille. Raukka yrittää löytää pakopaikan edes jostain pimeästä loukosta, jossa Mertaranta ei huuda vastaanottimesta kurkku suorana. Itsehän kuulun siihen ihmisryhmään, joka viimeistään MM-kisojen aikana luokittelee itsensä vannoutumattomaksi jääkiekon ystäväksi, vaikka SM-liigan aikaan on vielä ihan pihalla missä mennään! Tosin, jääkiekko on mielestäni kuin uskonto; Jos olet pakana, niin so be it. Itse olen kasvanut tiukan uskonnollisen kurin vallitessa :). Siispä pidän defibrilaattorin aina käden ulottuvilla Suomen pelin aikaan ja viimeksi sille oli kyllä todella käyttöä tämänpäiväisessä matsissa! Onneksi olin saanut huutoapua pankkineidistä ja koko kämppä kuulosti hullujenhuoneelta, kun mukana huusi ja kiljui vielä 12v kummityttöni! Lauantaina maalaammekin pankkineidin ehdotuksesta tissit sinivalkoisiksi ja viuhahtelemme pitkin Helsingin keväisiä katuja. Sitten toivottavasti päästään rynnimään johonkin Helsingin tupaten täynnä olevista kuppiloista katsomaan matsia! Det glider in!

Mitä sitten taas tulee toiseen maailman suositumpaan lajiin (sanoin tämän ärsyttääkseni, en tyhmyyttäni..) eli jalkapalloon, niin kantani on tämä: EVVK. Jalkapallo on todella epäkatsojaystävällistä, muttei tietenkään niiden fanaattisten futisihmisten mielestä, jotka juuri tällä hetkellä toivovat minulle suunnilleen pitkää ja tuskaista kuolemaa :D. Tottakai asiaan vaikuttaa se, että suomesta ei vaan tunnu löytyvän joukkueellista ihmisiä, jotka jaksavat juosta yhtä lujaa 60min sen typerän kuulan perässä. Toisin kuin esimerkiksi Brasilialaiset heimoveljemme! Luultavasti katsoisin matsin, mikäli Suomi pelaisi jalkapallon MM-kisojen finaalissa. Ja helvetti jäätyy!
Lisäksi jalkapallo näin maallikon näkökulmasta tuntuu peliltä, jossa pallo on liikkeessä ehkä 5sekuntia ja sen jälkeen 25sekuntia seisoskellaan ja ihmetellään, että mitäs nyt äijät.

Olen ollut aina enempi yksilölajeihin suuntautunut kuin joukkuelajeihin. Oikeastaan ainut joukkuelaji, jota olen pelannut on Tampereella asuessani vesipallo. Se on jokseenkin hämärä ja väkivaltainen laji, mutta varmasti joukkuelajeista yksi kivoimpia. Ei silti oikein pelaustasolla iskenyt. Mutta onhan muitakin joukkuelajeja.
Koulun salibandytunneilla sitten taas olen yksi iso paniikkinappula! Mä inhoan sitä fiilistä, kun joku ihana ihminen pamauttaa täysillä sillä mailalla nilkoille! Ai ai sentään! Pysyttelen suosiolla kaukana kaikista maalinedustilanteista ja keskustelen vaikka jonkun muun joukkueen petturin kanssa siitä, miten kävi täykkäreiden viimeisessä jaksossa sille punatukkaiselle hullulle naiselle. Jostain kumman syystä minut halutaan silti edelleenkin edustamaan entistä työpaikkaani alamme valtakunnallisissa säbäkisoissa.
Salibandy kuuluu valitettavasti myös vahvasti niihin lajeihin, joka ei yksinkertaisesti kiinnosta vähääkään! Voin pelata sitä sitten, kun niissä mailoissa on jotkut pehmusteet.

Joskus pääsin kokeileen vähän järeempiäkin vehkeitä. Melkein kasvo munat!

Joukkuelajeista silti ehkä vähiten ällöttäviä ovat lentopallo (terveisiä lentopallohullulle serkulleni!) sekä koripallo, joita tykkään jopa vapaaehtoisesti pelata. Tämä ei siis missään nimessä tarkoita, että se tekniikka olisi jotenkin hallussa. Kai varsinkin lentopallossa on turhauttavinta se, että jos laitetaan muutama kaltaiseni lady samalle kentälle niin se on syöttö, epäonnistunut sormilyönti ja sen jälkeen sen pallon saa hakea sieltä salin perimmäisestä nurkasta! Tämä toistuu tietysti useita kertoja ja mitään järkevää peliä on turha odottaa.
On kuitenkin yksi joukkuelaji yli muiden; Pesäpallo! Tuo maailmanlaajuisesti todella tunnettu laji, joka jo antiikin kreikassa sai varmaan alkunsa. Siellä Jorgokset keittelivät huttua mailanvarressa ja räpsät tanassa vaanivat kolmospesän edustalla! Kyllä pesis on joukkuepelien aatelia! Tykkään lyödä ja ottaa kiinni, heittämisestä en niin välitä kun ei ole ihan meikeläisen vahvin puoli. Ja kun osun siihen palloon, niin lähtee sellanen takalaiton liikenteeseen, että sen voi ottaa Seinäjoen torilla kiinni! Voimaa on siis tämän naisen mailakädessä joskus ehkä jopa liikaa, mutta mieluummin vähän liian kova kun sellanen etulaittomaan juuri ja juuri yltävä tyttömäinen näpy. En ole sellainen nainen!

Kaikenlaista urheilua sitä onkin tullut harrastettua penskana. Olin kova tyttö luistelemaan ja kävin muutaman vuoden taitoluikkatreeneissäkin. Siihen aikaan mentiin jäniksenammuntaliukua ja valssihyppyä ja fanitin ihan hulluna Ranskalaista Surya Bonalya ja Amerikkalaista Tara Lipinskiä! Kilpatanssissakin tuli käytyä ja edelleen on rytmi veressä :). Sehän sitä laihojen kuikeloiden hommaa täysin, mutta minä olin jo pienenä alitajunnassani varmaan enemmän voimannostonaisia. Silti lähden kyllä mielelläni macarenalle jos tullaan hakemaan!
Sitten tulikin uinti, joka tuli jäädäkseen. Lajin parissa vierähti ainakin 15-vuotta ja kahdessa eri seurassa, sekä Joensuussa että Tampereella. Vaikka valmentaja aikoina vapaa-ajanvietto ongelmia ei todellakaan ollut, niin valmentaminen oli itselleni ihan mielettömän tärkeää henkisesti. Kun meidän ryhmä hajosi ja uimarit siirtyivät kuka minnekkin, niin homma ei ollut enää sama. Uinnissa on hienointa nimenomaan se, jos samoja lapsia on mahdollisuus valmentaa vuodesta toiseen. Uinnin kautta on tullut myös ystävyyssuhteita, jotka eivät kuole koskaan <3.
Ja uimarimiesten kropat… Tarviiko tätä edes kommentoida. Hintelät jalkapalloilijat jää niissä kisoissa ikuisiksi ajoiksi vaihtopenkille :D!

Ai niin, ehkä uskottavin meriittini urheilun saralla on tietysti SM-hopea avantouinnista! Teille sivistymättömille moukille tiedoksi, että uitava matka on 25m ja 28 asteen pakkasessa pelkissä uikkareissa voi käydä sellainen ilmiö, että pakkanen vaikuttaa lamauttavasti alapään lisäksi ihan koko kroppaan! Siinä tarviikin olla pikkusen nupissa pitoa, kun raajat lopettaa toimintansa 5m ennen maalia!

Avantouinnin SM-kisoissa 2011 ei osunut kuntopiikki kohdalleen. Kylmä tuli silti!
fityoutoo

Yksi vastaus artikkeliin “Urheiluhullu”

  1. Noo itsehän kuulun siihen outoon 0,05% väestöön, eikä mikäään joukkueurheilulaji koskaan ole ansainnut edes muutaman minuutin katseluaikaa. Mutta tosi kiva lukee susta, ja koska kirjotat niin kivasti niin jaksoin lukea koko tekstin vaikka kyse nyt olikin urheilulajeista 😀 Kiva kuulla millaisista lähtökohdista ihmiset tulee, ja bikini sarjassakin hauska nähdä miten erilaiset ihmiset eri urheilu historioilla päätyy saman tyyppisen kropan rakentamiseen. Vautsi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta