Yrittäjyyden ylistys vai kuukausipalkan kaipausta…?

Halusin kertoa teille, kuinka päädyin siihen, mihin mun ei olisi todellakaan alunperin pitänyt päätyä. Eli yrittäjäksi, tarkemmin sanottuna yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi.

kulmasoutu

Yrittäjyys tai yrittäjä oleminen ei koskaan ole ollut varsinaisesti mun ”unelma-ammatti”.
Äitini on aina ollut yrittäjä ja varmaan siksi hän ei koskaan ole mua varsinaisesti kannustanut siihen 🙂 . Hänellä oli fysikaalinen hoitolaitos yli 25-vuotta, kunnes jäi 70-vuotiaana eläkkeelle ja näin todella läheltä, millaista on olla yrittäjä hoitoalalla; Kun teet kropallasi töitä (hän pääasiassa teki klassista hierontaa), et voi tehdä määräänsä enempää hommia. Hän rakasti työtään, teki pitkää päivää ja asiakkaita oli niin paljon, ettei hänen edes kannattanut mainostaa missään. Vaikka eipä yrittäjyys silti äidilleni koskaan mikään kultakaivos ollut, vaan perustoimeentulo. Meillä oli laman aikana todella vaikeita aikoja kun olin pieni, koska suomi oli 90-luvulla aivan romahduspisteessä. Ei ollut siis mikään ihme, että mun vanhemmat on aina kannustaneet mua opiskelemaan itselleni ammatin, jossa voin hankkia itselleni vakaan toimeentulon. Olin lukiossa keskiverto-oppilas ja mulla oli muutamiakin eri juttuja, jotka mua kiinnosti. Päällimmäisenä oli poliisin opinnot (ammattissa tosin nykyään todella surkea työtilanne) ja hain myös yliopistoon pari kertaa, josta kerron vähän myöhemmin. Mietin myös alaa sairaanhoitajana.

Ei ollut kuitenkaan aivan sattumaa, että päädyin lopulta, ammatin vaihdon jälkeen liikunta-alalle! Tämä ala sopii täydellisesti persoonalleni ja äitini tavoin kiinnostuin terveydestä ja sairauksien ennalta-ehkäisystä. Työ on todella mielenkiintoista ja rakastan olla ihmisten kanssa, sekä auttaa heitä oppimaan uutta! Liikunta-alalla myös paljon eri suuntia johon erikoistua, jos haluaa opiskella ja ainakin itse haluan vielä ehdottomasti lisäkouluttautua. Valitettavasti vaan tällä alalla ei voi unelmoida huippuliksoista ainakaan palkkatyössä, jos sellaiseen tähtää. Koinkin sitten jossain vaihessa, että toiminimen perustaminen olisi kaikista helpoin ratkaisu, koska teen töitä niin moneen eri paikkaan. Ja yhä edelleen huippuliksa on vain unelmaa 😀 …

Mutta miksi yrittäjäksi? Minulla on pieni lapsi (ja kohta kaksi), jolloin yrittäjänä on helpompi joustaa työajoissa. Jos työskentelisin vielä esimerkiksi edellisessä ammatissani, niin lapsemme pitäisi laittaa vuoropäiväkotiin ja koska hän on ruotsinkielinen äidinkieleltään, niin hoidon järkkääminen olisi todella haastavaa. Tai sitten isovanhempien pitäisi hoitaa todella paljon useammin (heitäkään en tohtisi enää enempää ”vaivata”). Mun mies on paljon työreissuilla ja minä olen yleensä aina se, joka sitten joustaa aikataulujen suhteen. Tämä siksi, että mieheni on meillä kuitenkin se, jonka toimeentulo on tällä hetkellä tärkeämmässä roolissa. Toki mulle on ollut alusta asti tärkeää, että maksan oman lainani (meillä on esimerkiksi omat asuntolainat) ja osallistun kykyjeni mukaan perheen kustannuksiin. Koitan antaa sitten omaa panostani enemmän just niin, että huolehdin pääasiassa lapsen tuonnit ja viennit hoitoon ja joustan omista töistäni (eli en myöskään voi tehdä aivan täyttä päivää). Meille on myös miehen kanssa tärkeää, että lapsella on kohtuullisen pituiset hoitopäivät, koska hän on vasta 2,5-vuotias. Ja jos siihen on mahdollisuus, niin miksi emme toimisi näin?

räkki

Sanotaan, että jos kestää yrittäjän alkutaipaleella ”hengissä” 2-3-vuotta, niin sitten hommalla voi olla jatkoa. Tärkein on tietysti tuote eli se, että kun aloitat toiminnan rahankiilto silmissä, niin tiedät mitä alat myymään. Ja miten meinaat sen tehdä! Yrittämisessä itsestäni on kaikista raskainta taloudellinen epävakaus, jota palkkatyössä ollessa ei ollut, kun sama palkka tuli joka kuun 15. päivä. En voi nykyään olla aivan varma, miltä kalenteri ensi kuussa näyttää ja se aiheuttaa ehkä sen suurimman stressin. Esimerkiksi kesäaika on liikunta-alalla yleensä melko hiljaista töiden osalta. Tai entäs jos itse sairastun? Joudun perumaan vaikka pitkältä ajalta jumppani ja silloin en niistä luonnollisesti saa euroakaan.
Oli myös aikamoinen yllätys, kuinka paljon joudun tekemään töitä, ennen kuin voin oikeasti nostaa itselleni edes murto-osan palkkaa! ”Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot” sanotaan, mutta yrittäjän on tietysti pakko maksaa työstään joka kuukausi alvit, henkilökohtaiset verot, vakuutukset ja YEL-vakuutus (josta tuskin on enää mitään iloa siinä vaiheessa, kun jään eläkkeelle….). Sen lisäksi on tietysti tilavuokrat, kirjanpito yms yms.
Kuten todettu, niin yrittäjyydessä on siis isot plussat ja yhtä lailla isot miinukset. Maksan korkeaa 24%:n arvonlisäveroa, mutta itse palvelusta en voi tietenkään pyytää mitä vaan eli hinnoitella itseäni ulos pelistä. Nykyään ihmiset miettivät toden teolla, mihin heillä on varaa ja mihin ei.

Mielestäni yrittäjyyttä ei oikein arvosteta tässä maassa, vaikka työllistämällä itse itseni annan kuitenkin työmarkkinoilta jollekin toiselle paikan. Ymmärrän hyvin, että yrittäjäksi alkaminen pelottaa monia. Minua myös harmittaa eriarvoinen alv-kohtelu liikunta-alalla, jossa ei on siis kahta eri alv-käytäntöä (10% ja 24% palvelun laadusta riippuen). Silti olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että olen saanut työllistettyä itseni alalla, jota rakastan! En todellakaan rakasta yrittäjyyttä, vaan työtä (personal training ja liikunnanohjaus) jota teen!
Nykyään on kuitenkin muodikasta valittaa. Ja yleensä ne ihmiset, jotka esimerkiksi fb:ssä eniten inisee omien tukiensa leikkauksista on lopulta niitä, jotka eivät itsekään ihan hirveästi anna yhteiskunnalle takaisin! Opiskelijat valittaa, että opintotukia leikataan ja sitten he itse kuitenkin nauttivat ilmaisesta koulutuksesta ja jotkut matelevat opintojensa kanssa tietoisesti?! Myöskään kotiäitiys ei ole yhteiskunnalle valitettavasti kovin tuottoisaa ja ymmärrän hyvin miksi kotiäitejä kannustetaan työhön, vaikka ei toki tukien leikkaaminen ole oikea tie sekään. Kuinka moni on muuten edes miettinyt, että kuinka monessa maassa on ylipäätään näin hienoa äitiysloma-, lapsilisä- tai kotihoidontukijärjestelmää? Äidithän voivat hyvin usein suomessa valita, jäävätkö he kotiin, vai palaavatko työelämään ja itse valitsin työelämän. Onhan se ihan takapuolesta, että tukia leikataan, mutta aika usein ne ruikuttajat lopulta nauttii itse jostain hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamasta tukiaisesta.

Koska työttömyyttä on maassamme niin paljon, niin nuoria kannattaisi mielestäni kannustaa aloille, joissa on työvoimapula. Eli jo nuorena kannattaisi ehkä hieman tarkemmin miettiä alaa jolle haluaisi työllistyä. Ketä voit syyttää jos tiedät opiskelevasti ammattiin josta on vaikea saada töitä? No itseäsi tietysti (ellei opintojen loppuessa työtilanne ole radikaalisti muuttunut)! Jos opiskelet jossain kansalaisopistossa savenvalajanammatti unelmana, niin voi olla että työn saaminen saattaa olla haastavaa (ellet perusta sitten menestyvää savenvalantabisnestä ja vie sitä ulkomaille, eli sulla on valmiina hyvä bisnesidea mielessä). Tai toisessa päässä on sitten ne akateemisesti kouluttautuneet, jotka opiskelevat vuositolkulla yliopistossa ja vain toivovat, että jospa joku päivä jossain aukeaisi työpaikka meille tuhansille työttömille maistereille. Mä ymmärrän sen, että seurataan omaa unelmaa ja niinhän itsekin tein! Mutta jos olet valmistunut vaikka sille marginaalisen pienelle alalle, niin otat myös sen riskin, että töitä ei ole! Tai sitten on vain käytävä hirveän hyvä säkä. Tietysti ymmärrän, että kaikkia ei hyvä tulotaso tai rahan tienaaminen kiinnosta jos seuraa intohimoaan, mutta silloin ei myöskään mun mielestä pitäisi kallistua aina vain valtion kukkaron varaan ”kun näitä koirakouluttajan töitä ei vaan oo tarjolla. Tukekaa mua”. Toinen juttu on alat, joissa on jäätävä kilpailu, kuten esimerkiksi parturikampaajilla (siis nyt yhtään heitä vähekysymättä). Riskit täytyy jo opiskeluvaiheessa tiedostaa.

vatsat

Kun itse pääsin pois lukion jälkeen armeijasta, niin aloin heti katsoa missä ammateissa olisi hyvin töitä tarjolla ja kohtuullinen palkka. Hain esimerkiksi lukemaan puheterapiaa yliopistoon (en päässyt tosin opiskelemaan), koska silloin oli kova pula puheterapeuteista. En mä miettinyt, että mikä olisi vain ”kivaa ja helppoa”. Tiesin myös työllistyväni 100% varmuudella opiskellessani sitten lukion jälkeen tulevaan ammattiini pelastusalalle. Ainoastaan sössiminen opinnoissa tai täydellinen henkinen sekoaminen olisi estänyt mua saamasta työtä. Vaikka en lopulta jäänytkään silloiseen ammattiini valtiolla (työpaikkani toimipiste lakkautettiin), niin en todellakaan lähtenyt liikunta-alalle, ellen olisi ollut varma, että töitä olisi! Mulla oli myös vahva luotto omiin kykyihini ja jos et yrittäjänä usko itseesi, niin ei kukaan muukaan.
Mulla on kuitenkin aina takaportti entisessä ammatissani, jota voisin tehdä nyt myös täällä pk-seudulla asuessani jos en voisi jostain syystä jatkaa nykyisessä ammatissa. Työ on kuitenkin vuorotyö, eikä se siksi minua ainakaan tällä hetkellä kiinnosta. En oikeastaan malta odottaa, mitä kaikkea on edessä sitten, kun seuraavan kerran palaan äitiyslomalta! En suoraan sanottuna tiedä mitä tapahtuu sitten, koska niin moni asia kiinnostaa ja mulla on mielessä myös muutama eri linja, johon haluaisin lisäkoulutuksen jälkeen liikunta-alalla erikoistua (ja mahdollisesti jatkaa jo äitiyslomalla keskenjääneet amk-opinnot loppuun). Eli nähtäväksi jää, miten yrittäjyys tästä jatkuu, mutta tähän mennessä se on ollut todella opettavainen, joskin aika epätasainen polku!

Miten te päädyitte nykyiseen ammattiinne ja mietittekö jo opiskellessanne työtilannetta ja omaa työllistymistänne?

Ja hei, johan annoit äänesi täällä….?

fityoutoo

22 vastausta artikkeliin “Yrittäjyyden ylistys vai kuukausipalkan kaipausta…?”

  1. Hyvää pohdiskelua!

    Itse pääsin suoraan lukiosta opiskelemaan logopediaa ja valmistuin puheterapeutiksi 2,5 vuotta sitten. Taustalla oli omaa perhettä kohdannut onnettomuus, jossa puheterapeuttia tarvittiin paljon. Lapsuudesta siis varmaan jäi idea tästäkin ammatista hautumaan, halu auttaa toisia ihmisiä. Tosin, vähän sitä kyllä etukäteen oikeasti tiesi tästä työstä! Eipä ole juurikaan ärräasiakkaita kuntoutettu! 😀 Toimintaterapian opiskelu oli toinen vaihtoehto.

    Töitä on riittänyt enemmän kuin jaksaa tehdä. Harmittaa aina sanoa ”ei ole tilaa”, kun kalenteri on rajallinen. En edes tiennyt ennen opiskeluiden alkamista, että puheterapeuteista on pulaa. Nyt kyllä tuntuu, että siitä toitotetaan joka kuukausi jossakin. Toivotaan, että jatkossakin riittää töitä. Toisaalta mihinköhän ne vaikeudet ihmisiltä katoaisi ja asiakkaiden/potilaiden ikähaarukka on kuitenkin vauvasta vaariin.

    • Hei olipa kiva kun kommentoit! En osaa sanoa, mistä oikein keksin tuon ammatin aikoinaan, vaikka olen kyllä tosin itsekin käynyt lapsena puheterapiassa :). Hienoa, että sun alalla riittää töitä ja ainakin silloin kun itse hain opiskelemaan, niin opiskelijoita otettiin Tampereen yliopistoon mielestäni tosi vähän (olisiko ollut joku 10kpl?). Saatan tosin muistaa väärinkin. Mutta kuten sanoit, niin tuskinpa asiakkaasi mihinkään häviävät.. Tähän samaan skenaarioon luotan omankin ammattini kohdalla!

    • Itse opiskelin Turussa ja kurssikavereita oli seitsemän. 🙂 Eli oikein muistit tuon 10 Tampereella. Nyt määriä on lisätty Turussa, tänä vuonna pääsi muistaakseni ~30. Tampereella on ollut käsittääkseni taukoa sisäänotossa viime vuosien aikana.

  2. Tiedän, että opiskelu on ilmaista ja tiedän, että opintotuki on hieno juttu. Silti on vaikea selvitä 98€ eli töihin sen mitä ehtii. Ehkä tilanne helpottaa, kun valmistuu suuhygienistiksi kun niistäkin on kova pula 🙂

    • Tiedän että se on kituutusta, koska itsekin olen toki opiskellut. Tein itse extra-töitä aina viikonloppuisin, mutta eipä sitä rahaa silti ollut yhtään ylimääräistä. On kuitenkin hienoa sit valmistua, kun on käytännössä heti työpaikka valmiina ja palkka alkaa juoksemaan :). Siksi en ainakaan itse halunnut yhtään pitkittää valmistumista!

  3. Silloin kun minä opiskelin ei puhuttu muusta kuin että pitää hankkia ammatti josta tykkää, nykyisin se ei vaan mene niin. Olenkin jo puhunut omile lapsilleni että maailma on nyt toinen, on pakko opiskella alaa jossa työllistys jos pääset opiskelemaan koska opiskelupainoistakin taistellaan. Tässä maailmassa on minusta vaan pakko ajatella myös rahaa, hankkia ammati jolla elää ja pystyy mahdollisesti säästämään vanhuuteen koska tuskin eläkkeitä on olemassakaan kun omat lapset ovat eläkeikäisiä.
    Olen ollut yrittäjä pienen hetken ja siihen sudenkuoppaan en astu enää koskaan. Ihan sama mikä tilanne on niin en koskaan tule olemaan millään muotoa yrittäjä enää, ennemmin teen vaikka mitä työtä tahansa.
    Kaikki kunioitus niille jotka on yrittäjiä ja hatunnosto niille jotka pärjää.
    Onneksi olen opiskellut alalle jolla on huutava työntekijäpula (hammashoitaja) ja en ole ollut päivääkään työtön ja minulla on virka. Palkka ei tietysti ole sitä mitä haluaisin mutta tällä elättää perheen ja maksaa asuntolainaa joten huonomminkin voisi tienata, myös lisä-ansioita on mahdollista saada aina kun tarvitsee kun keikkaa voi tehdä esim yksityisillä melkein aina halutessaan.
    Pt-työ olisi kiinnostavaa minustakin jos harkitsisin alanvaihtoa jota en kyläkään tee mutta yrittäjäksi en ryhtyisi.
    -mari-

    • ”Valitettavasti” ymmärrän sua oikein hyvin. Toki riippuu alasta, jolla toimii yrittäjänä, mutta kyllä sitä välillä miettii olisiko muiden leivissä helpompaa. Ihan oma lukunsa on jo pelkästään kirjanpito, jonka onneks mulla hoitaa ammattilainen. Siitäkin puolesta on kuitenkin pakko olla ymmärrystä! Epävakaus on kuitenkin aikamoinen stressin aihe. Tosin onhan sitä palkkatyössäkin epävakautta, varsinkin nykyään kun yt:tä on joka paikassa. Mutta sulla on onneksi ammatti, jossa työtilanne hyvä (mulla on myös kaveri samalla alalla ja töitä tuntuu piisaavan!).

  4. Näkyisi nykyään olevan aika yleinen mielipide tuo, että opiskelijat loisivat valtion rahoilla antamatta mitään takaisin. Fakta kuitenkin on se, että opiskelija saa kuussa maksimissaan noin 470€, mikä ei riitä normaaliin elämiseen yhdessäkään Suomen yliopistokaupungissa. Opintotuki ei myöskään ole vastikkeetonta, vaan kyllä sitä on nykyään aika tiukat rajat miten kauan tukea saa ja missä tahdissa täytyy opiskella. Jaksamisen rajoilla saa painaa jatkuvasti. Päivät menevät luennoilla, illat päntätessä (suuri osa opiskelusta on itsenäistä) ja viikonloput voi sitten viettää pikaruokalan kassalla minipalkalla. Kesälomaa ei tunneta, sillä tukea ei saa ilman opintojen suorittamista ja eipä sitä voi vuokraakaan jättää maksamatta. Tosin harvapa sitä näkee millaista elämää tavallinen, perustunnollinen opiskelija viettää – kirjastosta ei päivitetä facebookia ja instagramia ja iltapäivälehdetkään eivät sinne tule arkea kuvaamaan. Ulkopuoliset voivat sitten vappujuhlintaa seuratessaan paheksua sitä, miten opiskelijoilla on ihan liikaa aikaa ja rahaa ryyppäämiseen käytettäväksi – tuet pois ja äkkiä!

    • Tää on jännä kun kyllä minä olen sillä tuella elänyt tekemättä töitä eikä viis opintopistettä kuukaudessa ole ihan hirveä määrä. Mutta nää on niin suhteellisia juttuja, että mihin on tottunut ja minkä verran on tottunut tekemään töitä.

    • Toki olen sitä mieltä, että opintotuesta ei saa leikata. Eikä Jonna varmasti kuulukaan siihen ”ryhmään” jota tarkoitin. Ehkä opiskeluaikoja pitäisi muutenkin lyhentää, jotta koulusta voisi valmistua nopeammin (ei toki kaikki ammatit). Mutta tiedän henk.koht ihmisiä, jotka hengaa seitsemättä vuotta yliopistossa – joo eivät ehkä nosta enää opintotukea mutta jotain muita tukia kyllä sitten kun opintotuki on käytetty loppuun.

    • Pakko kommentoida tähän. Itse opiskelen Helsingissä, eikä täällä pärjää hetkeäkään 470 eurolla kuussa kun vuokrataso on niin korkea. Samoin omalla alallani jolla opiskelen joka ikinen opintopiste on todella kovan työn takana. Arki on aika lailla juuri sitä mitä Jonna kuvaili ylempänä. Riippuu todella paljon opiskelupaikkakunnasta ja alasta miten kokee tukien riittävyyden ja sen, mitä niiden eteen saa tehdä, mielestäni enemmän kuin se mihin on tottunut.

    • Toi on totta. Täällä on todella kovat vuokrat varsinkin jos asuu yksiössä. Ehkä solussa/kimppakämpässä voi olla edullisempaa. Tiedän, että kaikki ei halua ollaa opintolainaa, mutta mielestäni se on todella hyvä vaihtoehto. Varsinkin jos ei ole omia säästöjä tai ei pääse käymään töissä.

  5. Tosi hyvä kirjoitus! Nämä asiat pitäisi takoa jokaisen yläastelaisen ja lukiolaisen päähän. Sen sijaan edelleen kannustetaan opiskelemaan ensisijaisesti sitä mikä kiinnostaa. Lapset ja nuoret opetetaan siihen, että kaikilla on joku pyhä oikeus opiskella ja tehdä työkseen sellaista mitä kohtaan he tuntevat sydämen paloa, vaikka se olisi lyijykynäpiirtämistä, arkeologiaa tai koiran kouluttelua. Kun yllättäen näistä ei irtoakaan toimeentuloa, huudetaan valtio apuun.

    Koko yhteiskunta kaipaisi asennemuutosta, ihmisten pitäisi ottaa suurempi vastuu itse itsestään eikä heittäytyä uhreiksi. Yrittäjien kohtuuton simputtaminen pitäisi lopettaa, yrittäminen on yksi harvoista tekijöistä mikä saattaa nostaa Suomen vielä jaloilleen…

    • Täysin samaa mieltä! Puhutaan työttömyydestä, mutta harvoin niistä ammateista, joissa onkin oikeasti työvoimapula. Toki, eivät kaikki persoonaltaan tai luonteeltaan voi sopia kaikkiin hommiin, mutta on paljon ammatteja, jotka eivät edes tule mieleen nuorilla. Onhan se kiva, kun tiedät valmistuvasi ja työpaikka odottaa!

  6. Hyvä kirjoitus! Ja kyllä todella mietin! Hain lukiosta opiskelemaan sairaanhoitajaksi juurikin työtilanteen innoittamana. Onneksi tämä on kuitenkin osoittautunut just mulle sopivaksi ammatiksi kaikin puolin 🙂

    Ihan mahtavaa että saat tehdä rakastamaasi työtä! Itseäni kiinnostaisi myös tulevaisuudessa opiskella personal traineriksi ja tehdä sitä työtä sivutoimisesti. En vain tiedä miten hankalaksi se menisi.

    Sulla on ihan mahtava blogi! Paljon kirjoituksia, joissa on oikeasti asiaa ja järkevää sellaista. Kun vain olisi useammin aikaa lukea ajatuksella eikä vain selailla blogeista kuvia…

    • Itseasiassa mäkin mietin joskus sh-töitä ja uskon, että pitäisin siitä kovasti (riippuu toki vähän millaista sh:n työtä tekee). Mutta esim geriatria voisi olla ihan mielenkiintoista ja sinnekin puolelle varmasti pääsee töihin jos vain haluaa!
      Kiitos kovasti kehuista :). Ja tsemppiä duuniin!

  7. Just viime viikolla kuulin uutisista,että poliisien työtilanne on itseasiassa hyvä tällä hetkellä.olikohan peräti vain 5 työttömänä koko maassa..varmaan tarkoittaa sitä määrää jotka eivät ole mihinkään työllistyneitä,osa voi tehdä muuta työtä.
    Pieni välihuomio vaan:)

  8. Kiinnitin huomion siihen,kun sanoit että teillä on omat lainat.ilmeisesti samasta asunnosta kuitenkin?
    Onko se kuitenkaan järkevää?
    Tehän maksatte tuplasti korkoa yhdestä asunnosta.

    • Kyllä meillä on omat lainat ja ihan samasta asunnosta. Tämä systeemi on molempien tahto, koska meillä on molemmilla myös erilliset tilit ja hoidamme omat raha-asiamme.

    • Hehe, mä ymmärsin ensin kysymyksesi väärin. Siis luulin, että kysyt ”Miksi olet valmistunut aikasemmin”…mietin että hän, aikaisemmin kuin muut? Aikaisemmi kun mun piti valmistua?
      No joo… Lopulta aukes blondille. Mutta jääköön se tieto blogin ulkopuolelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta